paha sairaus.

Anonyymi-ap

kyllä nyt menee keskustelu vaurioituneiden aivojen huuteluksi.paikkakunnasta ei liene epäilyä kun puhutaan kanttilasta.sairasta.

11

933

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Biosairila Oy teki viime vuonna 4,3 miljoonan euron liikevaihdolla 8,4 miljoonan tappiollisen tuloksen, vaikka liikevaihto nousi edellisvuodesta 270 prosentilla. Tappio oli moninkertainen aiempiin vuosiin verrattuna. Yhtiö on tehnyt tappiota viimeiset viisi vuotta. Liikevoittoprosentti oli viime vuonna -193,6. Henkilöstöä oli 12, kun aiempina vuosina työntekijöitä oli vain yksi. Omavaraisuusaste oli 9 prosenttia

      • Anonyymi00004

        Pieksämäen Pripäivän kunniaosallituja muuttuu.

        Paukku muutti takaisin Pieksämäelle vuonna 2023. Paukku on kertonut valmistelleensa niin sanotun lopputyönsä valmistumista jo 30 vuoden ajan.

        – Rolle sanoi haluavansa tehdä sen täällä Pieksämäellä, Saha kertoo.

        Työ viimeisen käsikirjoituksen ja ohjauksen parissa ehti jo alkaa, ennen kuin sairaus vei teatterilegendalta voimat. Lopputyö jäi näin ollen valmistumatta, mutta historiaan Reijo Paukku jätti syvän ja kunnioitettavan jäljen.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Pieksämäellä on metsästysseurat täynnä lapsettomia kaiken aina tietäviä Paukun kavereita

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Pieksämäellä on metsästysseurat täynnä lapsettomia kaiken aina tietäviä Paukun kavereita

        Syksyllä hirvillä on kiima samaan aikaan, kun hirvimiehillä jahtikin? Otappa näistä sitten selvää ketä vaivaa lapsettomuus?😁

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Syksyllä hirvillä on kiima samaan aikaan, kun hirvimiehillä jahtikin? Otappa näistä sitten selvää ketä vaivaa lapsettomuus?😁

        Kun kaikki vapaa-aika ollaan kalassa, metsällä, Nesteen baarissa tai koiraa kouluttattamassa niin kyllä siinä libido häviää.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Kun kaikki vapaa-aika ollaan kalassa, metsällä, Nesteen baarissa tai koiraa kouluttattamassa niin kyllä siinä libido häviää.

        Metsästysseuran vuosikokous missä perheettömät ja maata omistamattomat nuoret miehet nälvii vanhemmat seuran jäsenet.
        Uusin bingo on kartoittaa kauriitten jäljet hirvijahdissa ja ampua ne kaikki sen jälkeen kun hirvijähti loppuu.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Metsästysseuran vuosikokous missä perheettömät ja maata omistamattomat nuoret miehet nälvii vanhemmat seuran jäsenet.
        Uusin bingo on kartoittaa kauriitten jäljet hirvijahdissa ja ampua ne kaikki sen jälkeen kun hirvijähti loppuu.

        Pieksämäen merkittävien miesten takana seisottaa toinen mies.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Pieksämäen merkittävien miesten takana seisottaa toinen mies.

        Vanhemmalle naissukupolvelle miehiä on vähän saatavilla seisottajiksi😁.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Vanhemmalle naissukupolvelle miehiä on vähän saatavilla seisottajiksi😁.

        Kahdella nuorella naisella oli navan alla housut laskettu niin alas että häpyluu näkyi paljaana.
        Niin kai oli tarkoituskin.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Kahdella nuorella naisella oli navan alla housut laskettu niin alas että häpyluu näkyi paljaana.
        Niin kai oli tarkoituskin.

        Osa nuorista eivät tiedä ovatko Roomeoita tai Julioita😉

    • Anonyymi00013

      Kanttilasta puhuttaessa, on kyse ihmistyypeistä, jotka muodostavat identtiteettinsä aikaan, jolloin kaikki oli hyvin. Todellisuus on ollut aivan muuta eri aikakausina.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1090
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe