Vihreät jo käsitetään Suomen vastaisiksi

Sofia Virta puheenjohtajana on ollut hurja pettymys.
Sofia Virta puheenjohtajana on ollut hurja pettymys. Mitä ihmettä sanavalmiille, energiselle ja silmin nähden analyyttiselle puheenjohtajaehdokkaalle oikein tapahtui valinnan jälkeen?

Virta sulkeutui tai sullottiin norsunluutorniin, jonka ikkunoista hän ei ole juuri kurkistellut, häntä ei ole näkynyt eikä hänestä liiemmin kuulunut. Google Trendsien mukaan esimerkiksi ihan vääristä asioista jatkuvasti esillä oleva kansanedustaja, vihreiden ikioma Jani Mäkelä eli Fatim Diarra on ollut viimeisen kuukauden aikana näkyvämpi kuin Sofia Virta, vaikka ajanjaksoon mahtuu vihreiden puoluekokous, joka toi Virralle poikkeuksellisesti näkyvyyttä.

Virran näkymättömyys haittaa puoluetta; nuorempaa naista kiusaavan, maalaisia ja miehiä simputtavan Diarran näkyvyys haittaa puoluetta tuplasti. Mitä ihmettä te puuhastelette, vihreät?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/703dcacb-8f90-46a2-b543-c207da760d73
31389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Eiköhän Sofia Virran näkymättömyydessä ole kysymys ulkoisen luontaisen karisman vajavuudesta. Jos sellaista ei ole, edes sinänsä järkevää ja kiinnostavaa kuultua ei jakseta ryhtyä miettimään sen syvällisemmin.

Tuollaisia valintoja sattuu puolueille aina silloin tällöin, koska valinnan tekee asiapainotteinen sisäpiiri. Keskustalla Virran kaltainen valinta oli Katri Kulmuni. Ihan fiksuna häntä pidettiin, mutta ei annettu painoa sille, että olemus ja viestintätapa ei ollut kiinnostava puolueen ulkopuolisten äänestäjien keskuudessa. Sofia Virran olemuksessa on samaa.

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa.

    Äänestä

  • Ei ollut häävi vihreiden edemminenkän puheenjohtaja jota keskustapuolue tuki hallituksessa..

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei ollut häävi vihreiden edemminenkän puheenjohtaja jota keskustapuolue tuki hallituksessa..

    Maria Ohisalossa oli kuitenkin tiettyä jämäkkyyttä. Jopa siinä määrin, että hieman nauratti, kun hän sisäministerinä koronakeväänä 2020 seisoi yön pimeydessä valvomassa poliisien toimintaa Uudenmaan ulkorajalla. Jo pelkällä katseellaan jäädytti ulospyrkivät helsinkiläiset ja uusimaalaiset autoilijat.

    Äänestä

  • Tyypillistä persun vihaa nuoria naisia kohtaan.

    Äänestä

Saksassa otetaan ydinvoima takaisin, jonka vihreät sai poistettua. Myös uusia ydinvoimaloita aikoivat rakentaa. Ruotsiakin olivat jo hävittämässä.

Eiköhän vihreät kompastunut tallaisiin. Meillä turve tekee tuloaan, sitä nyt vastustavat.

Äänestä

Sitähän he ovat olleet siitä lähtien kun hylkäsivät luonnonsuojelun tyystin ja alkoivat ajaa muita, tyystin alkuperäisen aatteensa vastaisia asioita.

Mutta mitä muuta voi odottaa SS-upseerien, siis natsien, perustamalta liikkeltä?

Äänestä
  • Sieg Heil!!

    Äänestä

  • Disinformaatiota.

    Äänestä

Pureskelevat kynsiä kun Pekka Haavisto on tehnyt tyhmyyksiä koko uransa. Ville Niinistö juossut pitkin eu käytäviä hikipäässä että saa Suomelle hirviömäisiä maksettavia laskuja ja kaikki muut sinnetännemäet ja hutisalot. Katson koko porukan terroristeiksi. Hutisalon bisnekset täytyy paljastaa ja purkaa. Rahat takasin valtiolle.

Äänestä
  • Juuri niin.

    Äänestä

Sofia Virta on todella on punavihreiden vasemmistolaisin, ei johtajuutta , eikä karismaa.Yrittää huutamalla tuoda asiat esiin.

Äänestä
  • Niin hyvä kuvaus tästä Eduskunnan sotkemisen tukipylväästä..

    Äänestä

Vihreät on pieni apupuolue, kauan kesti Elokapinan tekojen kanssa , ensin hyväksyi ja sitten ei!

Äänestä

Pientähän tuo on, Väyrynen ja VKK puolue on avoimesti Suomea vastaan ja venäjän puolella. Vihreät vasta harjoittelee ja hyvin kelpasivat edellisessä hallituksessa kepun rinnalle.

Äänestä
  • Ei kepu huoli enää taivaanrannan ja eduskuntatalon maalareita.

    Äänestä

  • Antti Kaikkonenkin hyksyi mukisematta vihreiden politiikan hallituksessa .Olisi vastustanut.

    Äänestä

Persu-Pravdan Turkkilan muijan kirjoitus aloituksen linkissä. Patakonservatiivi nihilisti.

Äänestä

Hamasia puolustavat vihreät ja vasemmisto hyväksyvät terroristien hyökkäyssodan Israelia vastaan ja jopa tukevat sitä vaatien, että Israelin pitää lopettaa puolustautuminen?
Eikö tämä ole järjen vastaista?
Sodan aloitti Hamas, ja sitä jatkaa Hamas lukuisine liittolaisineen, mm. Iran ja Hizbollah.
Israel edelleen puolustautuu.

Äänestä
  • Tämä on terveesti ajateltu.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tämä on terveesti ajateltu.

    Palstapölhöhän se väittää niin, että vihreät ja vasemmisto kannattaisivat Hamasia, mutta siinä hän valehtelee. Sellainen kun on persun perusluonne. Näköjään pölhöoikeistossa siviilien puolustaminen tulkitaan sekin ääriliikkeen kannattamiseksi. Ja Netanjahuhan itse edustaa Israelin äärioikeistoa eli persut itse kannattavat ääriliikettä.

    Äänestä

Kun sota syttyy, mihin pakenet.
Metsään..
Pysyt kotona, piilottelet .. muuta.
En haluaisi olla silloin lakkojohtaja...

Äänestä
  • No ethän sinä persuna koskaan sellaiseksi edes pääsisi. Onhan se nähty, millainen "työväenpuolue" PS on ollut. Duunarin selkäänpuukottaja.

    Äänestä

Helsingin viherterroristit pitää saada ulos päättävistä viroista. Miksi sitten Helsingissä ja useissa yliopistokaupungeissa viherääliöt saavat ääniä? Vastaus on yksinkertainen ja helppo: nuoret yliopiston humanistisille hömppäosastoille päässeet ovat niin täynnä nuoruuden huuman ideologiaa ns. paremmasta maailmasta, että sillä ideologialla pyhitetään järjen tallominen. Vihervassareille vain heidän tapansa elää ja toimia on oikea. Muiden hyvinvoinnista ja mieltymyksistä ei todellakaan tarvitse välittää. Hyvä että päästiin hallitustasolla vihervassareista eroon. Kuntatasolla pyrkikäämme samaan, erityisesti Helsingissä. Vihreät terroristit ulos päättävistä elimistä.

Äänestä

Diarran näkyvyys haittaa puoluetta tuplasti. Mitä ihmettä te puuhastelette, vihreät?

Äänestä

On suomalaisille hyvä asia, että vihreiden kannatus laskee, huolestuttavaa on, että Ville Niinistö sanoi tulevansa takaisin nostamaan kannatusta.

Äänestä
  • Taitaa Ville Niinistöstä aika ajanut jo ohitse että ei ole pelkoa että vihreiden kannatus nousee.

    Äänestä

Eikä edelleenkään sanaakaan palstan aiheesta.

Äänestä

Setämies Ville Niinistö tulee auttamaan ja ohjaamaan Sofiaa...

Äänestä

"Loistavaa keskustelua" Suomen Keskustasta.

Ei sanaakaan Suomen Keskustasta.

Äänestä
  • Keskusta tukee vihreitä.
    Saarikko ja Ohisalo samassa hallituksessa, tekivät vihreää sukupuolineutraalia politiikkaa.
    Liikennemerkitkin muuttuivat vihreiksi sukupuolineutraaleiksi...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sofia Virta puheenjohtajana on ollut hurja pettymys.
Sofia Virta puheenjohtajana on ollut hurja pettymys. Mitä ihmettä sanavalmiille, energiselle ja silmin nähden analyyttiselle puheenjohtajaehdokkaalle oikein tapahtui valinnan jälkeen?

Virta sulkeutui tai sullottiin norsunluutorniin, jonka ikkunoista hän ei ole juuri kurkistellut, häntä ei ole näkynyt eikä hänestä liiemmin kuulunut. Google Trendsien mukaan esimerkiksi ihan vääristä asioista jatkuvasti esillä oleva kansanedustaja, vihreiden ikioma Jani Mäkelä eli Fatim Diarra on ollut viimeisen kuukauden aikana näkyvämpi kuin Sofia Virta, vaikka ajanjaksoon mahtuu vihreiden puoluekokous, joka toi Virralle poikkeuksellisesti näkyvyyttä.

Virran näkymättömyys haittaa puoluetta; nuorempaa naista kiusaavan, maalaisia ja miehiä simputtavan Diarran näkyvyys haittaa puoluetta tuplasti. Mitä ihmettä te puuhastelette, vihreät?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/703dcacb-8f90-46a2-b543-c207da760d73

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu