kun vain kirjautuneet voivat osallistua, tästä on hyvä jatkaa näin. Aiemmin olin pakkorekisteröitymistä vastaan, en enää.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aiemmin etusivun jutut tippui seuraavalle sivulle minuuteissa, nyt taitaa sama tapahtua vuorokaudessa. Eli kommentointitahti on hieman hidastunut.
Hyvä näin.
Kommenttien määrä romahti murto-osaan entisestä ja tyylikin siistiytyi.
Kylläkyllä, mutta ihmeellistä on, että minun nimimerkkini näkyy aluksi oikein (Kairakettu), mutta vaihtuu sitten nimimerkiksi lapinleuku.
Ooot niin kiero mies!
Tyhjä palsta on asiallinen.
Vielähän tänne voi kirjoittaa anonyymisti.
Itse olen sen verran kärsinyt Suomen yhteiskunnan eri osien takia ja myös en pidä sitä mitenkään oikeamielisenä tai hyvänä.
Suomella ei edes ole montaa kaupunkia, ne on äkkiä tuhottu. Jos itse kuolen pommituksissa niin pääsen pois täältä, lapsia tai perhettä ei ole.
Sehän olisi suorastaan mainiota kun näkisi koko paikan tuhoutuvan.. sanomattakin on selvää wttä mihinkään sotapelleilyyn en ota osaa, ei mitään syytä.
Automaattibanni parin tunnin ajaksi jokaiselle, joka yrittää lähettää tiettyjä sanoja sisältävän viestin, voisi toimia myös. Yleisimmät häiriköiden käyttämät sanat taitaa olla "persu," "venäjämielinen," "natotrolli," "tiltu" ja muut vastaavat.
Anonyymi suomi24 tulee halvemmaksi kuin suljettu osasto.