https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/2bf5f92b-2357-4eb8-af9a-e0d2a906a342
"Tiukka suojatiesääntö kuohuttaa autoilijoita – ”Lakiteksti on muutettava”
Iltalehden jutut suojatiesäännöstä ovat herättäneet lukijoissa voimakkaita tuntemuksia.
Olennaista on esteettömän kulun antaminen jalankulkijalle. Se taas tarkoittaa sitä, ettei suojatien yli saa ajaa, jos jalankulkija on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille.
Tilanteessa jossa auto viuhahtaa yli suojatien siten, että jalkamiehen tulisi olla 100 m:n sprintteri, eikä sittenkään ehtisi auton alle, on poliisinkin myönnettävä, että ei se autoilija haitannut jalankulkijaa mitenkään. Kokonaan toinen asia on, jos silti näistä sakotetaan.
– Jos tulkinta on tämä, epäselvä lakiteksti on muutettava ja sanottava suoraan niin kuin asia on: suojatielle ei saa ajaa, jos jalankulkija on suojatiellä tai astumassa sille.
- Esimerkiksi voi ottaa Siilitien metroaseman edessä olevan suojatien. Jos sen kohdalla auto ei saa ylittää suojatietä, kun jalankulkija alkaa ylittämään katua, autoliikenne halvaantuu täysin.
– Kyllä lisää ruuhkautumista kovasti, jos noin pitää toimia. Olen ajanut useasti suojatien yli, kun jalankulkija suunnittelee ylitystä. Kun katson taustapeiliin, olen jo aika kaukana, kun ko. jalankulkija on suojatiellä.
– Entä jos auto pysähtyy ja kävelijä näyttää kuljettajalle merkin kädellä, että mene vain. Saako autoilija mennä vai ei? Se ei tullut selväksi. Yleensä ovat menneet, kun heille näyttää, että on ok mennä minun puolestani."
Suojatie on tarkoitettu jalankulkijoille ja autoilijoiden on väistettävä suojatiellä kulkevia jalankulkijoita.
Pyöräilijä ei ole jalankulkija. Milloin pyöräilijä on jalankulkija.
Pyöräilijä muuttuu jalankulkijaksi, kun hän siirtyy pois pyörän päältä pyörän sivulle taluttamaan pyörää.
Pyöräilijä ei ole jalankulkia, jos hänellä on toine jalka tai kumpikin jalka maassa, mutta hän on vielä pyörän päällä.
Ei siinä asennossa kävely ole edes luontaista, koska jalat osuvat polkimiin.
Silti autoilijat pysähtelevät suojatien edessä, vaikkei pyöräilijä ole siirtynyt pois pyörän päältä jalankulkijaksi.
Pyöräilijällä ei ole samoja oikeuksia suojatiellä, kuin jalankulkijalla!
Kuka on jalankulkija suojatiellä
23
476
Vastaukset 23
- Anonyymi
Tieliikennelaki toisessa pykälässä määritetään jalankulkija.
Tässä laissa tarkoitetaan: jalankulkijalla jalan, suksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvaa ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin, jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen tai vastaavan laitteen käyttäjää taikka polkupyörän tai mopon taluttajaa.
Kaikki nuo ovat jalankulkijoita, kulkevat sitten missä kohtaa tahansa, eli myös suojatiellä. Kuten voi huomata, niin myös jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen tai vastaavan laitteen käyttäjä on jalankulkija.- Anonyymi
Polkupyörä on ajoneuvo ja polkupyöräilijä ajoneuvon kuljettaja.
Polkupyörän taluttaja ei ole pyörän päällä, vaan pyörän sivussa ja kädellä pitää pyörää pystyssä sitä taluttaessaan, jolloin on jalankulkija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Polkupyörä on ajoneuvo ja polkupyöräilijä ajoneuvon kuljettaja.
Polkupyörän taluttaja ei ole pyörän päällä, vaan pyörän sivussa ja kädellä pitää pyörää pystyssä sitä taluttaessaan, jolloin on jalankulkija.Totta tuo. Jalan tai jalkojen laskeminen alas ei vielä tee pyöräilijästä jalankulkijaa. Pitää nousta pyörän päältä pois kokonaan, että muuttuu jalankulkijaksi. Mummo-mallisissa pyörissä onnistuu helpommin ja ole nähnyt tämän muutoksen tehtävän ”lennossa”, eli pyörän ollessa vielä vähän vauhdissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta tuo. Jalan tai jalkojen laskeminen alas ei vielä tee pyöräilijästä jalankulkijaa. Pitää nousta pyörän päältä pois kokonaan, että muuttuu jalankulkijaksi. Mummo-mallisissa pyörissä onnistuu helpommin ja ole nähnyt tämän muutoksen tehtävän ”lennossa”, eli pyörän ollessa vielä vähän vauhdissa.
Jos se mankeli on jalkojen välissä, niin se on ajoneuvo.
- Anonyymi
moottoripyörän taluttaja näköjään väistää suojatiellä tai ei ehkä saa edes taluttaa moottoripyöää siellä? Jalankulkijat loppuvat tuohon mopon taluttajaan. Aika usein näkee kuitenkin kuinka monttupyörää talutetaan lainkuulijaisesti kohti päristelyrataa, mutta ilmeisesti luvatta pyörätiellä tai vähintään väisämisvelvollisina autoihin nähden suojatiellä.

Näin on. moottoripyörän taluttaja on moottoriajoneuvon kuljettaja.
Esimerkiksi moottoripyörän siirtely tuuppaalmalla kännissä on sama kuin ajaisi moottoirpyörällä kännissä vaikka omassa pihassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se mankeli on jalkojen välissä, niin se on ajoneuvo.
Polkupyörä on aina ajoneuvo. On ajoneuvo, vaikka se nojaisi ladon seinään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. moottoripyörän taluttaja on moottoriajoneuvon kuljettaja.
Esimerkiksi moottoripyörän siirtely tuuppaalmalla kännissä on sama kuin ajaisi moottoirpyörällä kännissä vaikka omassa pihassa.Tieliikennelaissa tarkoitetaan jalankulkijalla jalan liikkuvaa. Moottoripyörän taluttaja ei sitten mielestäsi liiku jalan? Hevosen tai koiran taluttajaa ei myöskään ole listattu jalankulkuun liittyen tieliikennelain määrityksessä jalankulkuun liittyen. Ei taida eläimen taluttaja myöskään olla mielestäsi jalankulkija, vai miten on? Jotenkin en nyt usko väitettäsi.
Ajoneuvon taluttaja ei ole ajoneuvon kuljettaja, joten hän kulkee jalan, eli on jalankulkija. Kun noustaan ajoneuvo päältä pois ja sitä talutetaan, niin silloin ei enää ole kuljettajaan roolissa. Lait eivät ole täydellisiä ja vaativat tulkintoja useissa tilanteissa.
Lisätään tämä toisaalla oleva kirjoitus tähän, jossa käsitellään vastaavanlaista asiaa.
"Lakien ristiriitoja varten juristeilla on niihin omat sääntönsä. Esim. analogia-tulkinta, joka tarkoittaisi tässä asiassa sitä, että kun sähköpotkulautaan sovelletaan polkupyörää koskevia sääntöjä, niin myös sähköpotkulaudan taluttajaan sovelletaan samaa sääntöä sen taluttajasta kuin polkupyöränkin taluttajaan -> laudan taluttaja on jalankulkija.
Sitten on esim. vastakohtaispäättely (contra legem), joka tarkoittaisi tässä asiassa sitä, että laissa nimenomaisesti määritellään vain mopon ja polkupyörän taluttaja jalankulkijaksi, sähköpotkulaudan [eikä minkään muunkaan] taluttaja ei ole jalankulkija.
Kommentoijien keskuudessa näyttää 'contra legem' tulkinta olevan tunnettu, joten he päätyvät kiistämään sähköpotkulaudan taluttajan olevan jalankulkija. Asia ei ole kuitenkaan noin yksinkertainen.
Analoginen tulkinta on tietenkin järkevämpi, ja kun siihen lisätään vielä lain tavoitteet (teleologinen tulkinta), eli liikenneturvallisuuden edistäminen, niin on selvää, että sähköpotkulaudan taluttaja pitää käsittää jalankulkijaksi. Liikenneturvallisuuden kannalta ei ole syytä olla rinnastamatta sähköpotkulautaa ja polkupyörää/mopoa toisiinsa suojatiellä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
moottoripyörän taluttaja näköjään väistää suojatiellä tai ei ehkä saa edes taluttaa moottoripyöää siellä? Jalankulkijat loppuvat tuohon mopon taluttajaan. Aika usein näkee kuitenkin kuinka monttupyörää talutetaan lainkuulijaisesti kohti päristelyrataa, mutta ilmeisesti luvatta pyörätiellä tai vähintään väisämisvelvollisina autoihin nähden suojatiellä.
Tieliikennelaissa ole listattu kaikkia maailman tilanteita. Siellä ei myöskään erikseen listata käsilaukkua kantavia, eikä reppua tai ostoskassi kantavia, eikä lastenvaunuja työntäviä, eläintä taluttavia taikka pulkkaa vetäviä. Silti kaikki nuo ovat jalankulkijoita, koska kulkevat jaloin, aivan kuten polkupyörä, sähköpotkulautaa, tai moottoripyörää taluttavatkin kulkevat jalan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieliikennelaissa tarkoitetaan jalankulkijalla jalan liikkuvaa. Moottoripyörän taluttaja ei sitten mielestäsi liiku jalan? Hevosen tai koiran taluttajaa ei myöskään ole listattu jalankulkuun liittyen tieliikennelain määrityksessä jalankulkuun liittyen. Ei taida eläimen taluttaja myöskään olla mielestäsi jalankulkija, vai miten on? Jotenkin en nyt usko väitettäsi.
Ajoneuvon taluttaja ei ole ajoneuvon kuljettaja, joten hän kulkee jalan, eli on jalankulkija. Kun noustaan ajoneuvo päältä pois ja sitä talutetaan, niin silloin ei enää ole kuljettajaan roolissa. Lait eivät ole täydellisiä ja vaativat tulkintoja useissa tilanteissa.
Lisätään tämä toisaalla oleva kirjoitus tähän, jossa käsitellään vastaavanlaista asiaa.
"Lakien ristiriitoja varten juristeilla on niihin omat sääntönsä. Esim. analogia-tulkinta, joka tarkoittaisi tässä asiassa sitä, että kun sähköpotkulautaan sovelletaan polkupyörää koskevia sääntöjä, niin myös sähköpotkulaudan taluttajaan sovelletaan samaa sääntöä sen taluttajasta kuin polkupyöränkin taluttajaan -> laudan taluttaja on jalankulkija.
Sitten on esim. vastakohtaispäättely (contra legem), joka tarkoittaisi tässä asiassa sitä, että laissa nimenomaisesti määritellään vain mopon ja polkupyörän taluttaja jalankulkijaksi, sähköpotkulaudan [eikä minkään muunkaan] taluttaja ei ole jalankulkija.
Kommentoijien keskuudessa näyttää 'contra legem' tulkinta olevan tunnettu, joten he päätyvät kiistämään sähköpotkulaudan taluttajan olevan jalankulkija. Asia ei ole kuitenkaan noin yksinkertainen.
Analoginen tulkinta on tietenkin järkevämpi, ja kun siihen lisätään vielä lain tavoitteet (teleologinen tulkinta), eli liikenneturvallisuuden edistäminen, niin on selvää, että sähköpotkulaudan taluttaja pitää käsittää jalankulkijaksi. Liikenneturvallisuuden kannalta ei ole syytä olla rinnastamatta sähköpotkulautaa ja polkupyörää/mopoa toisiinsa suojatiellä."Liikenneturva:
"Et saa taluttaa jalankulkuväylällä moottoripyörää vaan se täytyy taluttaa ajoradan reunassa ja kypärä päässä.
Moottoripyörän taluttaminen on moottoripyörän kuljettamista. Ainoastaan polkupyörän tai mopon taluttaja tulkitaan jalankulkijaksi, jolloin kyseisiä ajoneuvoja on sallittua taluttaa jalankulkuväylällä."
https://www.liikenneturva.fi/kysymykset-ja-vastaukset/moottoripyoran-taluttaminen/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenneturva:
"Et saa taluttaa jalankulkuväylällä moottoripyörää vaan se täytyy taluttaa ajoradan reunassa ja kypärä päässä.
Moottoripyörän taluttaminen on moottoripyörän kuljettamista. Ainoastaan polkupyörän tai mopon taluttaja tulkitaan jalankulkijaksi, jolloin kyseisiä ajoneuvoja on sallittua taluttaa jalankulkuväylällä."
https://www.liikenneturva.fi/kysymykset-ja-vastaukset/moottoripyoran-taluttaminen/Liikenneturva on tehnyt oman tulkinnan aiheesta. Ei tarkoita sitä, että on oikea tulkinta. Korkeimman oikeuden ennakkotapaus tekisi siitä lopullisesti oikean tulkinnan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenneturva on tehnyt oman tulkinnan aiheesta. Ei tarkoita sitä, että on oikea tulkinta. Korkeimman oikeuden ennakkotapaus tekisi siitä lopullisesti oikean tulkinnan.
Kuitenkin luotan enemmän Liikenneturvan tulkintaan kuin edellisen kommentoijan vastakkaiseen kantaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenneturva:
"Et saa taluttaa jalankulkuväylällä moottoripyörää vaan se täytyy taluttaa ajoradan reunassa ja kypärä päässä.
Moottoripyörän taluttaminen on moottoripyörän kuljettamista. Ainoastaan polkupyörän tai mopon taluttaja tulkitaan jalankulkijaksi, jolloin kyseisiä ajoneuvoja on sallittua taluttaa jalankulkuväylällä."
https://www.liikenneturva.fi/kysymykset-ja-vastaukset/moottoripyoran-taluttaminen/TLL 92 §. Kuljettajan ja matkustajan on käytettävä tyypiltään hyväksyttyä asianmukaisesti kiinnitettyä suojakypärää ajettaessa:
1) moottoripyörällä;
2) sellaisella kolmipyörällä...
3)...
Suojakypärä pitää olla, kun moottoripyörällä ajetaan. Liikenneturva siis tulkitsee moottoripyörän taluttamisen sillä ajamiseksi (kuljettamiseksi). Mielenkiintoinen tulkinta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. moottoripyörän taluttaja on moottoriajoneuvon kuljettaja.
Esimerkiksi moottoripyörän siirtely tuuppaalmalla kännissä on sama kuin ajaisi moottoirpyörällä kännissä vaikka omassa pihassa.Jos moottoripyörää kuljetetaan työntämällä, niin rikkooko rekisterilaatattoman moottoripyörän tuuppaaja siis aina lakia jos tuuppaa moottoripyörää missä vain?
Monttupyöräähän ei saa kuljettaa autotiellä ja ilmeisesti ei myöskään pyörätiellä. Juu ymmärrän, että ne yleensä vedetään kärryllä radan varteen, mutta kaiken sorttinen taluttaminen on siis kielletty, kun se on kuljettamista jota ei saa tehdä missään muuta kuin siihen toimintaan tarkoitetulla suljetulla alueella? Ei pojat, nyt voi olla liian tiukka laintulkinta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TLL 92 §. Kuljettajan ja matkustajan on käytettävä tyypiltään hyväksyttyä asianmukaisesti kiinnitettyä suojakypärää ajettaessa:
1) moottoripyörällä;
2) sellaisella kolmipyörällä...
3)...
Suojakypärä pitää olla, kun moottoripyörällä ajetaan. Liikenneturva siis tulkitsee moottoripyörän taluttamisen sillä ajamiseksi (kuljettamiseksi). Mielenkiintoinen tulkinta.On tätä erikoista yksityiskohtaa käsitelty Tekniikan Maailmassakin (koko juttu näkyy vain tilaajille):
"Outo ristiriita auton ja moottoripyörän työntäjän välillä säilyy."
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/11a-2020/jalankulkija-vai-mika/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tätä erikoista yksityiskohtaa käsitelty Tekniikan Maailmassakin (koko juttu näkyy vain tilaajille):
"Outo ristiriita auton ja moottoripyörän työntäjän välillä säilyy."
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/11a-2020/jalankulkija-vai-mika/Nyt on lisäksi tullut sähköpotkulaudat ja niiden työntäjät/taluttajat. Useimmat sähköpotkulaudat ovat kevyitä sähköajoneuvoja ja niitä ajetaan polkupyörän säännöillä, mutta eivät ole polkupyöriä. Niidenkään taluttajat eivät sitten ole jalankulkijoita, jos lakia luetaan, "kuin piru raamattua".
- Anonyymi
Jalankulkija on jalankulkija myös suojatiellä.
- Anonyymi
Nerokasta, tämä kiteytti asian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nerokasta, tämä kiteytti asian.
Otsikko on kysymyksen muodossa, joten syytä on kiteyttää ja vastata kysymykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otsikko on kysymyksen muodossa, joten syytä on kiteyttää ja vastata kysymykseen.
Onko otsikko kysymyksen muodossa tai onko tämä tekstini kysymyksen muodossa.
Pitäisikö siinä olla kysymysmerkki? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko otsikko kysymyksen muodossa tai onko tämä tekstini kysymyksen muodossa.
Pitäisikö siinä olla kysymysmerkki?Pitäisi olla kysymysmerkki lopuksi, mutta lause on sen puuttumisesta huolimatta kysymyksen muodossa.
- Anonyymi
Joku potkulautailija voi olla jalankulkija, mutta ei suojatiellekään voi ryntäillä miten sattuu.
Tilannenopeuksilla on merkitystä myös kevyellä liikenteellä ihan keskenäänkin.
Mummot ryntäilee miten sattuu sokkona jopa polkupyörillä, mutta heillä onkin jo eletty elämä takana päin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku potkulautailija voi olla jalankulkija, mutta ei suojatiellekään voi ryntäillä miten sattuu.
Tilannenopeuksilla on merkitystä myös kevyellä liikenteellä ihan keskenäänkin.
Mummot ryntäilee miten sattuu sokkona jopa polkupyörillä, mutta heillä onkin jo eletty elämä takana päin.Riippuu sen potkulaudan tehosta ja rakenteellisesta nopeudesta. Suurin osa sähköpotkulaudoista/skuuteista ovat sellaisia, joilla liikutaan polkupyöräilijän liikennesäännöillä. Sellaisen käyttäjää ei lasketa jalankulkijaksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432040- 791351
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841341Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291105Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.981032- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56792Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61748Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13729Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86729- 45701
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24687- 148685
- 29673
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93657- 51637