Hallitus yrittää viedä sosiaali- ja terveysministeriöltä lausuntaoikeuden hallintovaliokunnan mietintöön.
Eli hallitus esittää että mietinnöt tekee suoraan puhemiesneuvosto ja sos- ja terv.ministeriö ohitetaan täysin, joille sosiaali- ja terveysasiat kuuluvat.
Törkeäksi alkaa mennä
53
247
Vastaukset
- Anonyymi
Nokun hallitus ei oo vielä perustanut diktatuuri valiokunta . Sitä odotellessa .
- Anonyymi
paino sanalla vielä . . .
- Anonyymi
Vornasen ampumisen esitutkintaa tarkennetaan. Kohta se on syytön ja saakorvauksia julkisesta kärsimyksestä. Sahuri Hakkarainen pyrkii ehdokkaaaksi. Ei vissiin persujen riveistä kuitenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paino sanalla vielä . . .
Juurikin niin, vielä ei vasujen ruotsin mallin terroristi määrässä suomessa, onneksi.
https://yle.fi/a/3-12171659 - Anonyymi
Sehän on jo. Päätäntävalta on muualla. Täällä ei tehdä enää omia päätöksiä missään asioissa. Sitä kutsutaan Euroopan Unioniksi (EU). Oma Valuutta, Oma Päätösvalta Omista Asioista, ne meni jo. Suomen hallitukset (huom! Kaikki hallitukset, sekä kansanedustajat eli koko paska ja tulecat). Se on ollut eu:n alusta alkaen pelkkä näytelmä, kallis sellainen. Suorastaan irvikuva!
En enää äänestä missään vaaleissa. Olen riittävästi katsellut tuota kieli ruskeana lipomista ja korruptiota! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin niin, vielä ei vasujen ruotsin mallin terroristi määrässä suomessa, onneksi.
https://yle.fi/a/3-12171659Eikö persu enää pidäkään maahanmuuttajia terroristeina ? Vai eikö se ymmärrä sanojen merkitystä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on jo. Päätäntävalta on muualla. Täällä ei tehdä enää omia päätöksiä missään asioissa. Sitä kutsutaan Euroopan Unioniksi (EU). Oma Valuutta, Oma Päätösvalta Omista Asioista, ne meni jo. Suomen hallitukset (huom! Kaikki hallitukset, sekä kansanedustajat eli koko paska ja tulecat). Se on ollut eu:n alusta alkaen pelkkä näytelmä, kallis sellainen. Suorastaan irvikuva!
En enää äänestä missään vaaleissa. Olen riittävästi katsellut tuota kieli ruskeana lipomista ja korruptiota!Äänestäminen on vapaaehtoista.
On se hyvä että että on EU puolustamassa Ukrainaa. Onko joku niin tollo, että kuvittelee Suomen aseman olevan turvattu, jos Venäjän hyökkäyssota olisi ollut läpihuutojuttu.
Kansallista itsemääräämisoikeutta tulisi EU:ssa lisätä.
Ja hallinnointikustannuksia pienentää.
Ja sahureille potkut, jotka ei tee yhtään mitään. Kesken kauden . Ja "liiketoimintakielto" 4 vuodeksi sen jälkeen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö persu enää pidäkään maahanmuuttajia terroristeina ? Vai eikö se ymmärrä sanojen merkitystä ?
Terrorismi on kakspiippuinen juttu. Ei persut ainakaan enää ottais Afganistanista kiintiöpakolaisia uskonnon vuoksi.
Venäjä muuten hyväksyi juuri virallisesti Taliban hallinnon ja sen vaikutus kaikkeen Afganistanin toimintaan vahvistuu rahan voimalla.
Kun Yhdysvallat lähti sieltä ja rahantulo maahan katkesi, naisten asema on kuin luolamiesajalta, ellei pahempikin.
Ennen amerikkalaisia venäjän joukot oli Afganistanissa.
Nyt kun rahat on loppu, entinen vihollinen on nykyinen ystävä.
Kohta Afganistan on kui Tsetsenia, eli osa Venäjää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terrorismi on kakspiippuinen juttu. Ei persut ainakaan enää ottais Afganistanista kiintiöpakolaisia uskonnon vuoksi.
Venäjä muuten hyväksyi juuri virallisesti Taliban hallinnon ja sen vaikutus kaikkeen Afganistanin toimintaan vahvistuu rahan voimalla.
Kun Yhdysvallat lähti sieltä ja rahantulo maahan katkesi, naisten asema on kuin luolamiesajalta, ellei pahempikin.
Ennen amerikkalaisia venäjän joukot oli Afganistanissa.
Nyt kun rahat on loppu, entinen vihollinen on nykyinen ystävä.
Kohta Afganistan on kui Tsetsenia, eli osa Venäjää.Joo ja sieltä tulee sitten kun taas on mahdollista turvapaikanhakijoita joita Suomi ei voi valita, kuten kiintöpakolaisia.
- Anonyymi
Eli kyseessä on sairaalaverkon muutosten käsittely ja uusi alkoholilain muutoksia.
Sos- ja terv. ministeriönssä istuu opposition edustajia ja kaikki hallituksen tahdosta eroavat mietinnöt halutaan estää kirjautumasta mihinkään.
Tämä vallankaappaus ei tee asiasta yksimielistä ja sovussa toteutettavaa.
Alkaa oikein pelottaa hallituksen vallnhimo ja jyräyspolitiikka. - Anonyymi
Perussuomalaisen ministerien keuliminen hallituspuolueen kantoja vastaan ja tämä vallankaappausyritys on käsittämätöntä.
Perussuomalaisia tulee pelätä. Älkää änestäkö enää. Tyhmyydestä sakotetaan ja tavallisen kansan puolella slouganilla eduskuntaan päässyt puolue EI OLE tavallisen kansan puolella.
Hallituksen rivit rakoilevat jo pahasti.- Anonyymi
Älkää äänestäkö demuvasuja, aina mennyt päin per-että niillä, terrorismi kukoistaa niiden jäljessä.
https://www.youtube.com/watch?v=goZnh662KVE - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää äänestäkö demuvasuja, aina mennyt päin per-että niillä, terrorismi kukoistaa niiden jäljessä.
https://www.youtube.com/watch?v=goZnh662KVENo ny menee hyvin vai.Ainaski syyttään työttömillä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasut keluneet aina putinivasun tahtiin.
https://yle.fi/a/74-20008168maalaislitto on persun isoisä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää äänestäkö demuvasuja, aina mennyt päin per-että niillä, terrorismi kukoistaa niiden jäljessä.
https://www.youtube.com/watch?v=goZnh662KVEpersuillahan menee ny päin persettä johan sen nimikin sanoo sielä on tämä tynkkynenkin keulahahmona ja toisesta päästä ne haukkuu kaikkia tois sukupuolisia
Anonyymi kirjoitti:
Vasut keluneet aina putinivasun tahtiin.
https://yle.fi/a/74-20008168Tiedoksi sinne pölhöpersujen, ja muiden kirkkoon paskantajien tiedoksi, nämä johtavien persujen lausunnot Venäjästä ja PUTINISTA.
- Suomi olisi vapaampi osaa Venäjää kuin EU:n jäsenenä: Hakkarainen ja Huhtasaari
- Vanhassa Neuvostoliitossa oli 50 kertaa suurempi sananvapaus kuin EU:ssa/ TH/LH
- Jussi Halla-ahon eritäin Venäjämieliset ja Länttä syyllistävät lausunnot 3 vuotta sitten
- Jani Mäkelän mölinät ennen Venäjän hyökkäystä, ja nyt aivan viime viikkoina taas. Ne mukailevat Kremlin kantoja ja näkemyksiä. Syyt sotaan ovat Lännessä.
- Anonyymi
Persujen sumutus jatkuu. Kansa alkaa tajuta, että polttoaineen hinta, sukupuolivähemmistöt ja maahanmuuttajat alkavat olla perheissä pienimpiä huolia.
Nimittäin oman selviämisen kannalta.
Jonka huonontumiseen persuilla on ollut suuri vaikutus. Ja vielä huonommaksi menee.
Persut eivät aja kansan etua, vaan oman puolueensa etua, ja sen kautta omiensa hyväksi säädettävien lakien mahdollistamista.- Anonyymi
Tuo ei pidä paikkaansa, koska nyt on tehtävä se mikä on pakko. Elämme sosialistien eli kommunistien järjestämässä ongelmakuplassa.
Tätä ongelmaa ei sosialisti eli kommunisti kykene ratkaisemaan, koska sosialistikommunisti on ollut olemassa liian kauan, on luonut ja ylläpitää tätä ongelmaa, syyttäen nykyhallitusta yrityksistä ratkaista tätä sosialistikommunistien itsensä aiheuttamaa ongelmaa.
Jokainen vastatkoon omasta elämästään, ei ole kenenkään velvollisuus hyysätä työhaluttomia sosialisteja. Jokainen on oman onnensa seppä ja Teemu Selänne on suuri idolini. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkaansa, koska nyt on tehtävä se mikä on pakko. Elämme sosialistien eli kommunistien järjestämässä ongelmakuplassa.
Tätä ongelmaa ei sosialisti eli kommunisti kykene ratkaisemaan, koska sosialistikommunisti on ollut olemassa liian kauan, on luonut ja ylläpitää tätä ongelmaa, syyttäen nykyhallitusta yrityksistä ratkaista tätä sosialistikommunistien itsensä aiheuttamaa ongelmaa.
Jokainen vastatkoon omasta elämästään, ei ole kenenkään velvollisuus hyysätä työhaluttomia sosialisteja. Jokainen on oman onnensa seppä ja Teemu Selänne on suuri idolini.Tuo muuten vasu, tehnyt aina myyräntyötä, poisti rajalta miinat, eipä putini poistanut.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008699646.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkaansa, koska nyt on tehtävä se mikä on pakko. Elämme sosialistien eli kommunistien järjestämässä ongelmakuplassa.
Tätä ongelmaa ei sosialisti eli kommunisti kykene ratkaisemaan, koska sosialistikommunisti on ollut olemassa liian kauan, on luonut ja ylläpitää tätä ongelmaa, syyttäen nykyhallitusta yrityksistä ratkaista tätä sosialistikommunistien itsensä aiheuttamaa ongelmaa.
Jokainen vastatkoon omasta elämästään, ei ole kenenkään velvollisuus hyysätä työhaluttomia sosialisteja. Jokainen on oman onnensa seppä ja Teemu Selänne on suuri idolini.Pakko ei ole kuin kuolla. Järjestelmän romuttaminen kieroillen ja sanelupolitiikalla ei tuo uskottavuutta eikä pysyviä tuloksia.
Poliittiset näkemyserot eivät oikeuta yhteisesti sovitun järjestelmän yksipuoliseen romuttamiseen sanelupolitiikalla.
Jokainen vastatkoon omasta elämästään. Ei ole kenenkään valvollisuus myöskään elättää vapaamuurari-hyvä veli- rotary-leijona-kapitalistia.
Moniko yritys pystyy toimimaan ilman työntekijöitä ?
Teemu Selänteen velikin joka jätettiin rannalle on oman onnensa seppä ? Entäs Mikko Koivu ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko ei ole kuin kuolla. Järjestelmän romuttaminen kieroillen ja sanelupolitiikalla ei tuo uskottavuutta eikä pysyviä tuloksia.
Poliittiset näkemyserot eivät oikeuta yhteisesti sovitun järjestelmän yksipuoliseen romuttamiseen sanelupolitiikalla.
Jokainen vastatkoon omasta elämästään. Ei ole kenenkään valvollisuus myöskään elättää vapaamuurari-hyvä veli- rotary-leijona-kapitalistia.
Moniko yritys pystyy toimimaan ilman työntekijöitä ?
Teemu Selänteen velikin joka jätettiin rannalle on oman onnensa seppä ? Entäs Mikko Koivu ?Kyllä se on pakko. Muuten potilas nimeltä Suomi kuolee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo muuten vasu, tehnyt aina myyräntyötä, poisti rajalta miinat, eipä putini poistanut.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008699646.htmlkukaan ei o niin viisas kun jälkiviisas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on pakko. Muuten potilas nimeltä Suomi kuolee.
Pakko ei ole kuin kuolla. piste. Joka toisin luulee on ihan perseestä eikä tunnusta tosiasioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkaansa, koska nyt on tehtävä se mikä on pakko. Elämme sosialistien eli kommunistien järjestämässä ongelmakuplassa.
Tätä ongelmaa ei sosialisti eli kommunisti kykene ratkaisemaan, koska sosialistikommunisti on ollut olemassa liian kauan, on luonut ja ylläpitää tätä ongelmaa, syyttäen nykyhallitusta yrityksistä ratkaista tätä sosialistikommunistien itsensä aiheuttamaa ongelmaa.
Jokainen vastatkoon omasta elämästään, ei ole kenenkään velvollisuus hyysätä työhaluttomia sosialisteja. Jokainen on oman onnensa seppä ja Teemu Selänne on suuri idolini.Persut tuhoavat yhdessä vaalikaudessa kaiken minkä edelliset hallitukset ovat saaneet aikaan. Kokoomuksen avustuksella. Ahneella on paskanen loppu.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo muuten vasu, tehnyt aina myyräntyötä, poisti rajalta miinat, eipä putini poistanut.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008699646.htmlNyt siellä hullujen huoneella on tosi myrsky. se on vienyt teiltä sen vähäisenkin järjen joka on kai joskus ollut.
Miten sinä olet noin äärettömän typerä?
Luullaanko siellä hullujen huoneella, että Suomessa voi presidentti poistaa tai tuoda miinoja mihinkään. Se vaatii Eduskunnan päätöksen. Lakialoitteet Eduskunnalle tekee hallitus.
Kansalaisaloite voi tulla Eduskunnan käsittelyyn jos se saa tarpeiksi allekirjoituksia.
Kansanedustajat voivat tehdä aloitteita.
ELÄKÖÖN PERSUJEN TYHMYYS
Lakialoitteen jalkaväkimiinojen poistosta teki Matti Vanhasen hallitus ja Eduskunta hyväksyi sen.
Etkö edes osaa hävetä tuota ääretöntä tyhmyyttäsi?
- Anonyymi
kerros paljonko tää hevosen naama teki rahaa tällä nikotiini pussi bisneksellä 😠
- Anonyymi
Stubbko ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubbko ?
Persujen hallituspolitiikka, natsi Homma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen hallituspolitiikka, natsi Homma.
Olisiko aika jo vihdoin ja viimein vapauttaa itsesi kärsimyksistäsi. Sinä et todellakaan ole mieleltäsi terve.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen hallituspolitiikka, natsi Homma.
Purran ja Orpon kuherruskuukausi loppusuoralla.
- Anonyymi
Kerro sää kun tunnut tietävän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko aika jo vihdoin ja viimein vapauttaa itsesi kärsimyksistäsi. Sinä et todellakaan ole mieleltäsi terve.
Tiedän oman tilani, arvaan vähän toisienkin. Odota vaan itse vapahtajaa, se voi tulla piankin.
- Anonyymi
Kertoo ihmisen sivistys- ja älykkyystasosta, kun haukkuu raukkamaisesti nimimerkin takaa jonkun ulkonäköä.
Taitaa itse peiliin katsoessaan nähdä saman kuin Lumikin äitipuoli. Anteeksi, unohdin että ei voi olettaa kommentoijalle lapsuudessa luetun edes yhtään satukirjaa.
Eli hän katselee vain kuvia ja niistä muodostuu hänen maailmansa.
- Anonyymi
Mitä jallitus vielä ehtiikään ennen kuin kausi loppuu?
Jotenkin näistä viiripäistä olisi päästävä eroon.- Anonyymi
Käy kun Tommy Ekblommille. Hirvee loppukiri ja yleisö kannustaa. Siten täydellinen simahtaminen. Ei sijoitusta eikä hallituspaikkaa. Eikä puoluetukea. Eikä muitakaan etuja.
- Anonyymi
Vaalit tulee ja köyhien työttömien suuri armeija rynnistää uurnille.
Myös ex-persut.
- Anonyymi
Siis persujen ministeri Juuso ohitetaan täysin ???
- Anonyymi
Jaa tää joka pelkää Ukrainan sukupuolivähemmistöjä. Onko ne käyny siihen käsiks tai ehdotellu jotain ?
Vain onko se valepersu eli vasu vai mikä se ny oli kun pelaa Puttepossun pussiin ?
Kanervan tekstiviesti varmaan vaikutti maailmanpolitiikkaan enemmän kuin Juuson äänestys ?
Sai meinaan kenkää tämä Ile.Juuso taas sai hallituksen tuen.- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa tää joka pelkää Ukrainan sukupuolivähemmistöjä. Onko ne käyny siihen käsiks tai ehdotellu jotain ?
Vain onko se valepersu eli vasu vai mikä se ny oli kun pelaa Puttepossun pussiin ?
Kanervan tekstiviesti varmaan vaikutti maailmanpolitiikkaan enemmän kuin Juuson äänestys ?
Sai meinaan kenkää tämä Ile.Juuso taas sai hallituksen tuen.-Tää valepersu varmaan tarkotti persujen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Taviota ?
Meinaako se alkaa putini kanssa käymään kauppaa. Että saadaan pensan hibta alas ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa tää joka pelkää Ukrainan sukupuolivähemmistöjä. Onko ne käyny siihen käsiks tai ehdotellu jotain ?
Vain onko se valepersu eli vasu vai mikä se ny oli kun pelaa Puttepossun pussiin ?
Kanervan tekstiviesti varmaan vaikutti maailmanpolitiikkaan enemmän kuin Juuson äänestys ?
Sai meinaan kenkää tämä Ile.Juuso taas sai hallituksen tuen.-Ei Juuso vaan Tavio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää valepersu varmaan tarkotti persujen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Taviota ?
Meinaako se alkaa putini kanssa käymään kauppaa. Että saadaan pensan hibta alas ?Raha puhuu. Onko Suomen hallituksessa oligarkkeja ?
Kiristetäänkö poliitikkoja näistä prostituoilla käynneistä.
Ja huumeiden ostoista.
Kas kun ei 7 päivää lehti kerro tietojaan.
- Anonyymi
Käytännössä ministeri Juusolla ja hänen ministeriöllään ei sitten olisi mitään
sanomista mihinkään alansa asiaan.
Miksi hänelle maksetaan enää palkkaa ja onko diktatuurihallituksella kenties
aikomus lakkauttaa koko sosiaali -ja terveysministeriö ?- Anonyymi
Persuilla käsittämätön valta hallituksessa. Tavio tekee mitä lystää ja opposition politiikot yritetään saada kaikista viroista ulos tai ainakin saamasta ääntään edes kuuluville.
Puhemieskin oli ainakin alkuvaiheessa puolueellinen.
Persut tekee paskasen työn ja kokoomus nauraa selän takana.
- Anonyymi
Natsi meininki hallituksessa
- Anonyymi
Fasisti-natsien touhua. Persuille sukupuolivähemmistöt ja maahanmuuttajat on natsien juutalaisia.
Jos näistä kahdesta ryhmästä meuhkaaminen kiellettäisiin, mistä ne enää puhuisivat ?
Miksei ne puhu Italian ja Espanjan valtion velasta ? Listaamattomien yhtiöiden verotuksesta ?
- Anonyymi
TÖRKEÄ on oikea sana kuvaamaan hallituksen toimia.
Saadakseen terveydenhuollon sairaalaverkkojen toimintoja
lakkautetuksi hallitus ohittaa STM:n, niin ei tarvitse huomioida
sen perusteita, ettei sairaaloita ja yöpäivystyksiä ja leikkauspäivtystyksiä lakkautettaisi.
Tämä on jo niin syvältä, että alkaa hipoa fasismia. - Anonyymi
Meillä on nyt diktatuurihallitus.
- Anonyymi
Persut toimivat natsimaisen häikäilemättömästi. Hitlerin opit ovat menneet täysillä persujen Hommaan.
- Anonyymi
sairaat lähti sairaslomalle 🤣
- Anonyymi
koita toipua
- Anonyymi
Ootte te persut h..vetin tyhmiä.
Tuette kakon järjetöntä vallankaappausta.
Onko purra luvannut tukea kakoa kaikissa hankkeissa apupuolueena?- Anonyymi
Purra on antanut pakoputkensa vapaasti kokoomuslaisten hoonattavaksi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623