VKKlainen Kouvolan Sanomissa Nordean tietohyökkäyksestä. VKKlaisen mukaan

Anonyymi-ap

pitäisi olla kasvokkain, kun kaikki ei osaa käyttää tietokonetta. Siksi VKKlainen suosittelee venäläistä Spermabankkia, siellä tehdään edelleen kaikki käsin. Näin meidän vkklainen tällä kertaa ja Pravda jatkaa..

Pankit ovat keskittyneet tuloksentekoon kattavan asiakaspalvelun sijaan. Nordea liikepankkina näyttää olevan asiassa edelläkävijä, tunnetuin seurauksin.
Onneksi on olemassa myös pankkeja, joille asiakas on tärkein. Kannattaa miettiä ja tehdä valinta.

Yksi keskeisistä ongelmista on henkilökohtaisen kasvoista kasvoihin tapahtuvan palvelun puute. Eivät kaikki edelleenkään ole tietoliikenneyhteyksien saavutettavissa.
Miksi muuten jankkaat joka asiassa. Meillä on edelleen oma näkökulmamme.

12

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meidän sotilas on niin lutuinen, vieläkin nostaa käteisenä pienen eläkkeensä, tosin suurilla elkeillä ja rahamiehenä, mutta kuitenkin.

    • Anonyymi

      Monelle syrjäseudun tuulipuvulle pankki-tai kassaneiti on ainoa kosketus vastakkaiseen sukupuoleen ja siksi nämä palvelut pitäisi säilyttää maaseudulla. Keskusta nuoret jo ehdotti seksuaalisten palvelujen maatiloja pahimpaan naisen nuusaan syrjäseuduilla. Ossi on peräkammarin poikien asialla ja ääni Ossille.

      • Anonyymi

        Voisiko sitten tehdä "kätesinostoja ja panoja"? Ääni Ossille täältäkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko sitten tehdä "kätesinostoja ja panoja"? Ääni Ossille täältäkin.

        Moni lestakepu tekee "panoja" lastensa kanssa. Tietokoneella kävisivät kuitenkin epämääräisillä sivuilla.


    • Anonyymi

      Monelle syrjäseudun tuulipuvulle pankki-tai kassaneiti on ainoa kosketus vastakkaiseen sukupuoleen. Syrjäseuduilla ei paljon hame heilahda tai naisen säärtä näy, sitäkin enemmän ylipainoisia ja haisaappaisia kepulylleröitä ja ovat suustaan vielä niin härskejä, että herkkä peräkammarin poika säikähtää.

    • Anonyymi

      Eikö voitaisi auttaa vaikka porukalla, avaus on niin surullinen ja vielä nykysuomessa joku noin köyhyysrajan alla! Karpolla on asiaa!

    • Anonyymi

      Voisiko niille antaa vaikka lampaan säätöpossun sijaan? Auttaa köyhää!

    • Anonyymi

      Onko lähellä keskustaa olevalla ossilla spermabankki parempi kasvoillaan?

    • Anonyymi

      Olisiko samat nato-ja CIA joukot asialla, ne jotka ohjasi Väyrysen kannattajakortit toiseen Natomaahan? Nyt tarvitaan Sherlock Tursua paikalle ja nopeasti, myös ritari Hässä venäjältä olisi sopiva pula-ajan James Ponti.

    • Anonyymi

      Moni keskustalainen toivoo, että saisi tukirahat suoraan kotiin ja ilman välikäsiä.

    • Anonyymi

      Ossi vaatii kasvoja, omat on niin rumat.

    • Anonyymi

      VKKssa uskotaan myös littumaahan. Anna tunnuslukusi VKKlle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe