Synnytystalkoisiin nuoret!

"Tilastokeskuksen tuoreimman syntyvyyttä käsittelevän tiedotteen mukaan Suomessa syntyi ennakkotilaston mukaan viime vuonna 43 320 lasta, mikä oli 1 631 lasta vähemmän kuin vuonna 2022. Laskua on tullut roimasti 13 vuoden aikana. Vielä vuonna 2010 Suomessa syntyi 60 980 lasta"

https://stat.fi/julkaisu/cln4jsw103qcn0avxz5icrry3

Kuinka saadaan synnytyskäyrät nousemaan?
Olen sitä mieltä, ettei pelkkä valistus huoltosuhteen huononemisesta riitä. Mielestäni nyt täytyy rahan puhua.

Ehdottaisin seuraavaa:

Valtio perustaa 10 vuoden projektin jossa jokainen Suomen kansalainen joka synnyttää ensimmäisen lapsen saa 5000e palkkion. Toisesta lapsesta palkkio on 10000e, kolmannesta 15000e neljännestä 20000e ja viidennestä lapsesta 30000e. Kokonaispalkkio olisi siis 80000e kymmenen vuoden ajalta. Pikkuraha jonka moni käyttää hyvän auton ostoon.

Koko kansa osallistuisi projektiin, naiset synnyttämällä ja miehet mahdollistamalla sen. Työikäisillä projektia rahoitettaisiin ylimääräisellä n.2% verolla ja mukaan rahoitustalkoisiin otettaisiin myös eläkerahastot joiden varat olivat v.2023 n. 255 miljardia euroa. Mikäli näillä keinoilla saadaan 10 vuoden aikana syntyvyys nousemaan samalla tasolle kuin esimerkiksi v.1948 eli liki 70000 synnytykseen/vuosi saamme maahamme projektin aikana 700000 kansalaista.

Tietenkin rajoitteita tulisi olla. Esimerkiksi synnyttävän naisen tulee olla joko syntyperäinen suomalainen tai yli 20-vuotta Suomessa asunut, näin vältettäisiin synnytys-turismi.

Tämänlainen ehdotus tällä kertaa. Itse en tietenkään enää näihin talkoisiin osallistu, minä olen tässä asiassa hommani hoitanut usean jälkeläisen ja heidän jälkeläistensä muodossa.

52

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noita synnytyspalkkioita on kunnissa jonkin verran harrastettu. Ovat toimineet hyvin aikansa, mutta yläraja lasten määrässä kaikilla pariskunnilla rahasta huolimatta on. En tunne tilastoja sen tarkemmin, mutta arvelisin, että neljättä tai varsinkaan viidettä lasta harva on rahasta huolimatta valmis hankkimaan.

    • Miksi yhteiskunta suosii lapsiperheitä. Pienten lasten vanhemmat on aina poissa töistä kun kersa on kipee ja aina oletetaan että lapseton paikkaa.

      Sitten ollaan vuositolkulla jollain vanhempainvapailla.
      Paljon järkevämpää olisi tuoda maahan ulkomaista halpatyövoimaa. kuin syytää veronmaksajien rahaa lastentekemiseen.

      • Kun vielä katsoo millaista ainesta kepukylien joutilaat nuoret on kannattaako noita ehdoin tahdoin lisää tehdä.

        Koska meitä on maailmassa muutenkin liikaa pakkosteriloinnit vois olla hyvä ajatus.

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Kun vielä katsoo millaista ainesta kepukylien joutilaat nuoret on kannattaako noita ehdoin tahdoin lisää tehdä.

        Koska meitä on maailmassa muutenkin liikaa pakkosteriloinnit vois olla hyvä ajatus.

        No sinun vanhempiesi kohdalla se olisi ollut suotavaa, jopa toivottavaa. Sukuhistoriassasihan löytyy rasitetta....

      • Anonyymi kirjoitti:

        No sinun vanhempiesi kohdalla se olisi ollut suotavaa, jopa toivottavaa. Sukuhistoriassasihan löytyy rasitetta....

        Voi voi maalaisliiton pikku liiterirunkkaria.
        Muijas lähti ku sulla ei ottanu eteen?

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Voi voi maalaisliiton pikku liiterirunkkaria.
        Muijas lähti ku sulla ei ottanu eteen?

        Synnytys lähtee perisuhteesta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sinun vanhempiesi kohdalla se olisi ollut suotavaa, jopa toivottavaa. Sukuhistoriassasihan löytyy rasitetta....

        Niin tämä kertoi kun setänsä kuolemaa itki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin tämä kertoi kun setänsä kuolemaa itki.

        Pilknihaalarisi muuten haisee. Pese joskus kuset pois.

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Pilknihaalarisi muuten haisee. Pese joskus kuset pois.

        2024-10-19 20:21:11
        Pilknihaalarisi muuten haisee. Pese joskus kuset pois.
        +++++++++++++
        Sullaha on mitä ilmeisemmin "nuuskimisfetissi"
        No sinähän se kanssa elät.

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Voi voi maalaisliiton pikku liiterirunkkaria.
        Muijas lähti ku sulla ei ottanu eteen?

        "Voi voi maalaisliiton pikku liiterirunkkaria.
        Muijas lähti ku sulla ei ottanu eteen?"

        Eikös esi-isäsi olisi ennenminkin kuulunut liiterissä runkata ennemmin kuin käytti hyväkseen siskoaan?

        Eikös hän sitten ollut isoäitisi äiti ja jonka jälkäisen kuolemaa täällä itkit?
        Olet samaa sukuhaaraa.

    • Anonyymi

      Kuka haluaa tehdä lapsia tähän maahan kun vallassa on sadistinen oikeistolainen hallitus, joka leikkaa lapsiperheiltä ja kaikista taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevilta automaattisesti!! Sosiaalitoimi hakemalla hakee syytä että voi ottaa kaikki lapset huostaan!!

      • Anonyymi

        Törkeä valehte levassari mulkeropää

    • Ensin pitäisi selvittää se, mistä syntyvyyden lasku johtuu. Minun näkemykseni mukaan se johtuu sellaisista tekijöistä, joissa ehdottamasi rahakannustin ei auta. Jos syntyvyyttä kannustetaan rahalla, se pitäisi kohdentaa minusta toisin. Ensimmäisestä ja toisesta lapsesta pitäisi maksaa eniten, sitä seuraavista vähemmän jos lainkaan.

      Ongelman ydin on ensisynnyttäjien keski-iän nousu. Se on lähellä 30 vuotta. Toisaalta tiedetään, että varsinkin naisten hedelmällisyys alkaa laskea 30 ikävuoden jälkeen. Tämä tarkoittaa yhä suurempaa vaaraa sille, että lapsia ei edes saada, vaikka niitä haluttaisiin. Tämän vuoksi ensisynnyttäjien tuki pitäisi kohdentaa esim. alle 25-vuotiaisiin naisiin.

      Naisten kouluttautuminen vie aikaa, mikä nostaa ensisynnyttäjien keski-ikää. Monet muutkin seikat vaikuttavat samalla tämän keski-iän kasvuun. Lisäksi on aika realistista yrittää saavuttaa lisää yhden ja kahden lapsen perheitä. Suuret lapsiluvut eivät oikein ole realismia suuressa mitassa kuin joissain uskonnollisissa piireissä. Eli mitä nuorempana nainen saadaan synnyttämään ensimmäinen lapsi, sitä todennököisempää, että hän voi halutessaan saada useampia lapsia. Jos synnyttämiskannusteita asetetaan, yli 30 vuotias ensisynnyttäjä ei enää kovin montaa lasta tule saamaan.

      Naisten aseman parantamisen kustannuksella ei myöskään kannata asettaa kannustimia. Jos seurauksena on naisten syrjäytyminen työmarkkinoilta, lopputulos voi olla negatiivinen. Huonon huoltosuhteen vuoksi me tarvitsemme naisia myös mahdollisimman paljon työelämässä. Terveydenhoito on hyvin suuressa määrin riippuvainen siitä, että naiset haluavat pysyä työelämässä.

      En pidä kovin realistisena ajatuksena kannustaa naisia synnytysten lisäämiseen. Rahallisen korvauksen pitäisi olla huomattaba, jotta nainen vaihtaisi hyvän toimeentulonsa synnyttäjän ja kotiäidin tulotasoon, jos hänellä ole motiivia juuri tässä ja nyt hankkia lapsia. Nopeammin vaikuttavana keinona pidän työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Tämä voi sinällään poikia myös väestönlisäystä, jos nämä maahanmuuttajat asettuvat Suomeen pysyvästi.

      • Joo tuollaisessa ajattelussa on tyypillinen maalsisliittolainen naisvihaa sisältävä klangi.

      • T.Kekkuli kirjoitti:

        Joo tuollaisessa ajattelussa on tyypillinen maalsisliittolainen naisvihaa sisältävä klangi.

        Saataisiin tukijullit puuhastelemasta oikeisiin töihin.
        OSTA ULKOMAISTA RUOKAA AINA KUN VOIT!
        ÄLÄ ELÄTÄ MAALAISLIITTOLAISTA PANKKOPOIKAA!

      • T.Kekkuli kirjoitti:

        Joo tuollaisessa ajattelussa on tyypillinen maalsisliittolainen naisvihaa sisältävä klangi.

        Itse asiassa avaus henkii aikamoista sovinismia naisia kohtaan.

      • Anonyymi

        Vain nainen voi synnyttää. Siihen kyllä olisi paikallaan "porkkanaa" miten ? Onkin hankalampi asia. Asennekysymyksiä myös mukana. Ei naisia sorreta jos kehoitetaan synnyttämään. Voisi olla että rahalla selvittäisiin, etuja mm kouluttautuneillekkin. Samoin vähemmän kouluttauneille. Lapsilisiä nostaa ensivuosiin, myös etuja asunnoista. Vähän samoin kun itsekkin aikanaan opiskelin, ja raha oli tiukassa, lainalla selvittiin. Sitten kun vaurustuu on varoja maksella lainaa takaisin. Vaikeaahan se on, kun näitä nais feministejä miehissäkin, kuten tuokin.

        Pankkopojan naispelko ja naisviha tuli taas kerran esim.

        Niin säälittävää.

        Nämä alemmuuskompleksiset reppanat näkevät feminismin ja miesten asian jotenkin vastakkaisina.

        Niin säälittävää ja niin vanhanaikaista ja noloa.

      • Anonyymi

        >> Tämän vuoksi ensisynnyttäjien tuki pitäisi kohdentaa esim. alle 25-vuotiaisiin naisiin.<<

        Vähintään kaksi vuotta tarvitaan lisäaikaa opinnoista valmistumisen ja ensimmäisen työpaikan hankkimisen takia. Voi silti tyssätä 28-vuotiaallakin naisella siksi, että sitä oikeaa mieskaveria ei ole löytynyt. Valtion kannattaisi tukea parisuhteiden muodostumista joko rahalla tai järjestämillään ilmaisilla miesten ja naisten treffeillä.

        Olet täysin oikeassa muuten, mutta mitään lisäaikaa ei pitäisi antaa, koska se lisäaikahan tässä on ongelma. Sen ongelman nimi on hedelmällisyyden väheneminen. Se tarkoittaa aika lasten saamiselle vähenee, kun naisten hedelmällisin ikävaihe menee ohi. Kun ikää nostetaan, se johtaa helposti yhden lapsen realismiin perheissä. Mutta kuten sanoin, olet oikeassa siinä, että opiskelu- yms. syyt puoltavat ajan venyttämistä. Tässä siis kaksi vahvaa vastakkaisiin suuntaan vievää realiteettia kohtaavat. Se puolestaan voi tarkoittaa juuri sitä, ettei rahakannustimet tässä paljon auta. Kyllä nuoret naiset käsittävät, että pikkurahalla yritetään saada heitä uhrautumaan koko kansakunnan puolesta ja heittää oma itsellinen uransa romukoppaan. Tämä on osa sitä samaa Suomi takaisin ajattelua - naiset kotiin ja miesten asema paremmaksi.

        Naiset ovat niitä, jotka kouluttautuvat pontevammin kuin miehet. Naiset ponnistelevat ylipäänsä enemmän työuransa eteen kuin miehet. Tämä on johtanut siihen, että nuorissa ikäluokissa naiset ovat vuosi vuodelta koulutetumpia kuin miehet. Tämäkin on este parisuhteen muodostumiselle. Pariutumista edistää sama koulutustaso ja ikävaihe. Kun naisilla kolutuksen vuoksi pariutuminen ja perheen perustaminen on ajankohtaista lähempänä 30 ikävuotta, se on kouluttamattomilla miehillä melkein 10 vuotta aikaisemmin. Tässä on kohtaanto-ongelma. Tämä näkyy myös poliittisissa valinnoissa. Nuoret koulutetut naiset antavat äänensä liberaaleille, nuoret kouluttamattomat miehet konservatiiveille. Arvot ja ajastustavat ovat usein täysin vastakkaiset. Ei se luo hyviä edellytyksiä paitumisen kasvulle.

      • mielipidepankki kirjoitti:

        Olisko ylipäätään nyt parempi että täällä miehet ei kommentoisi naisten hedelmällisyyttä?
        Kuten ei miesten tule myöskään kommentoida kenenkään aborttia.

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Olisko ylipäätään nyt parempi että täällä miehet ei kommentoisi naisten hedelmällisyyttä?
        Kuten ei miesten tule myöskään kommentoida kenenkään aborttia.

        2024-10-20 10:18:09
        Olisko ylipäätään nyt parempi että täällä miehet ei kommentoisi naisten hedelmällisyyttä?
        +++++++++++++++++
        Naisena sinulla on toki oikeus sitä vaatia.

      • Naiset ei muuten nykyään oo kiinnostunu junteista jos et oo huomannu vaan meistä moderneista miehistä.

      • Anonyymi

        "Jos syntyvyyttä kannustetaan rahalla, se pitäisi kohdentaa minusta toisin. Ensimmäisestä ja toisesta lapsesta pitäisi maksaa eniten, sitä seuraavista vähemmän jos lainkaan"

        Pohdin sanomaasi pitkään. Nykytilanne maassamme on pitkässä jatkossa kestämätön. Vähemmän asukkaita=vähemmän maksajia.

        Toki globaalisti ajatellen Suomi on esimerkillinen valtio jossa väestön kasvu on juuri sitä mitä pitäisi tehdä koska maapallon kantokyky on rajallinen. Maapallon väkiluku on nyt noin 8 miljardia, kun se vielä 1950-luvulla oli noin 2,5 miljardia.

        Suomen kaltaisen valtion ei kuitenkaan tässä tilanteessa kannata olla esimerkillinen väestön määrän kehittymisen suhteen. Me tulemme seuraavien vuosikymmenien aikana tarvitsemaan maahamme satoja tuhansia ihmisiä. Tyhjällä tilalla on tapana täyttyä oli aikoinaan sotilaspoliittinen sanoma. Nyt tätä samaa sanomaa voi käyttää tässä ei-sotilaspoliittisessa mielessä.

        Tuo ylläoleva on minun tekstiäni vasrauksena sinulle MPP.

      • T.Kekkuli kirjoitti:

        Olisko ylipäätään nyt parempi että täällä miehet ei kommentoisi naisten hedelmällisyyttä?
        Kuten ei miesten tule myöskään kommentoida kenenkään aborttia.

        Ei ole parempi. Ei esim. sen faktan esittäminen, että naisten hedelmällisyys vähenee iän myötä muutu muuksi, vaikka sitä kommentoisi mies tai nainen. Sama koskee vaikkapa misten parrankasvua. Se alkaa vasta aikuisiän lähestyessä ja on aivan yhdentekevää, tekeekö tämän huomion mies vai nainen.

        Minä ainakin kommentoin miehenä myös aborttia. Oma mielipiteeni on se, että nainen päättäköön mitä omalla kehollaan tekee. Raja tulee vastaan siinä, mikä katsotaan jonkun toisen vahingoittamiseksi. Abortin osalta on kehittyneissä maissa katsottu, että abortin tekeminen on yleensä sallittua raskauden alkuvaiheessa, mutta ei enää tietyn raskausviikon jälkeen. Tämä liittyy tietysti kysymykseen siitä, milloin ihmisen katsotaan olevan ihminen. Tämä raja on sopimusperäinen valinta, koska oikein muutakaan yhteisesti hyväksyttyä tapaa ratkaista asia ei ole. Uskovaiset näkevät oman valintansa oikeutettuna ymmärtämättä, että se johtaa anarkiaan, koska jonkun toisen uskonnollisen näkemyksen perusteella voidaan päätyä täysin toisenlaiseen ratkaisuun. Uskovaiset uskonnosta riippumatta ovat yleensä sitä mieltä, että vain heidän uskontonsa pystyy antamaan asiaan oikean ratkaisun. Jos uskonto vaihtuu toiseksi, ratkaisu voi olla erilainen.

    • Anonyymi

      Tuskin rahakaan auttaa lisäämään syntyvyyttä.

      • Niin miksi sitä pitäisi lisätä. MPP nosti hyvän pointin että se lisäisi epätasa-arvoa.

      • JA KUULE PANKOMAJURI MINÄ OLEN FEMINISTI JA YLPEÄ SIITÄ.
        KATSOS JOTKUT MEISTÄ MIEHISTÄ TAJUAVAT SEN ETTÄ FEMINISMI ON 8LLLUT KOKO YHTEISKUNNAN TASA-ARVOA LISÄÄVÄ ASIA.
        ÄLÄ EDES YRITÄ YMMÄRTÄÄ. SULLE LIIAN VAIKEA ASIA.

      • Anonyymi

        Työvoimaan kohdistuva ideologinen kyykytys ja sinimusta hallitusohjelma takaavat kyllä sen jatkossakin.

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        JA KUULE PANKOMAJURI MINÄ OLEN FEMINISTI JA YLPEÄ SIITÄ.
        KATSOS JOTKUT MEISTÄ MIEHISTÄ TAJUAVAT SEN ETTÄ FEMINISMI ON 8LLLUT KOKO YHTEISKUNNAN TASA-ARVOA LISÄÄVÄ ASIA.
        ÄLÄ EDES YRITÄ YMMÄRTÄÄ. SULLE LIIAN VAIKEA ASIA.

        No huh. Täällä huudat aamuyollä klo 01:28. Mitä se kertoo sinusta?

    • Töihinhän ne nuoret pitäisi saada eikä vetelehtimään vanhempainvapaille.

    • Anonyymi

      Aikooko kepu säätää lestalaisuuden pakolliseksi

      • Rasismi eli sovinismi elää maalaisliitossa vahvana.

    • Anonyymi

      Sinimustaan Suomeen ei kannata lapsia synnyttää, todellakaan...

    • Anonyymi

      Ongelma on edelleenkin olemassa. Kansakunta pienenee. Aloitus on muuten hyvä, mutta rahasummat tulisi olla pienempiä.

      Eräs varma tapa saada aikaan synnytysbuumi on ryhtyä sotimaan verinen sota.

      Viime sotien jälkeen, n.90 tuhannen miehen kaaduttua, koettiin todellinen synnytysbuumi ilman, että asiasta olisi julistettu minkäänlaisia tavoitteita. Tällöin syntyivät ns. suuret ikäluokat joiden eläkkeiden kanssa nyt painimme.

      Onko se nyt niin paha, että maamme väliluku pysyisi näissä lukemissa?
      Maahanmuutto on yksi asia joka tässä vauvojen puute-ongelmassa voisi auttaa?

      • Sota ei ole ratkaisukeino syntyvyyden nostamiseksi.

        Siinä olisikin tutkimuksen aihe. Mikä sai sodan jälkeenkansakunnan yhdessä tuumin synnytystalkoisiin? Oliko olemassa jokin kansakunnan yhteinen omatunto joka silloin käynnistyi? Olot olivat vaikeat, puutetta oli kaikesta eikä ollut olemassa vielä samanlaisia yhteiskunnan tukiverkkoja kuin myöhemmin oli.

        Ihmiset halusivat kuitenkin lisääntyä olosuhteista huolimatta. Nyt olisivat aineelliset olosuhteet hyvät verrattuna näihin liki 80-vuoden takaisiin aikoihin verrattuna mutta suurta halua lisääntymiseen ei vaikuta olevan.

        Ihmisten mieliin vaikuttaminen tässä asiassa on erittäin vaikeaa. MPP on oikeilla jäljillä tässä kahden lapsen-palkkio ehdotelmassaan. Raha saattaa olla se ainoa tapa kuitenkin jolla vaikuttaa yhteiskunnan taholta asiaan.

      • aito-arska kirjoitti:

        Sota ei ole ratkaisukeino syntyvyyden nostamiseksi.

        Miksi yhteiskunnalle ylipäätään pitäisi kuulua haluavatko ihmiset lisääntyä vai ei.
        Kun katsoo nykypäivän vetelehtiviä ja kaiken liian helpolla saaneita kiroilevia pentuja tulee mieleen no joo jääköön sanomatta.
        Sanotaanko vain että meitä on jo nyt liikaa maapallolla. Ja heikkoa ainesta, Nietzschen ali-ihmisiä.

        Opettele rutsaoikeisto kirjoittamaan! Vaikuttaa, että sukusi sisäsiittoisuus haittaa oppimiskykyäsi.

        Tekeleesi ensimmäisen virkkeen loppuun kuuluu kysymysmerkki. Virkettä ei aloiteta ja-sanalla kuten teet viimeisessä virkkeessäsi. Yleisvaikutelmasta saat pitkän miinuksen. Ota mallia kirjoituksiisi MPP:ta tai aito-arskalta joiden kirjoitukset ovat eläväisiä, selkeitä ja oikein kirjoitettuja joita on ilo lukea.

        Voi v.. u. MPP on hyvä kirjoittaja mutta arskan kirjoitukset on kuin maalin kuivumista katselisi.
        Retorisen kysymyksen loppuun ei kuulu kysymysmerkki. Ääliö.
        Kieli muuttuu ajan kuluessa. Ääliö.
        Joko pesit kusisen pilkkihaalarisi?

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Voi v.. u. MPP on hyvä kirjoittaja mutta arskan kirjoitukset on kuin maalin kuivumista katselisi.
        Retorisen kysymyksen loppuun ei kuulu kysymysmerkki. Ääliö.
        Kieli muuttuu ajan kuluessa. Ääliö.
        Joko pesit kusisen pilkkihaalarisi?

        Kuules rutsaoikeisto: https://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/kielenhuolto/oikeinkirjoitus/valimerkit/kysymysmerkki/#:~:text=Kysymysmerkkiä käytetään

        "Kysymysmerkkiä käytetään kysymysvirkkeen lopussa, joko täydellisten kysymysvirkkeen tai sitä lyhyemmän kysyväksi tarkoitetun ilmauksen loppuvälimerkkinä. Myös ns. retorisiin kysymyksiin, joihin ei edes odoteta kuulijalta vastausta, merkitään kysymysmerkki."

        Lue ja opi äläkä keksi omassa rutsaisuuden saastuttamassa päässäsi kirjoitus-sääntöjä!

        Minä teen kusipilkkihaalari täällä ihan mitä haluan.
        Menikö perille.

      • T.Kekkuli kirjoitti:

        Minä teen kusipilkkihaalari täällä ihan mitä haluan.
        Menikö perille.

        Ja kirjoitussääntöjä ei kirjoitus-sääntöjä.
        Eli niin kuin opetat kusipilkkihaalari!

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Minä teen kusipilkkihaalari täällä ihan mitä haluan.
        Menikö perille.

        Tottakai teet koska sukurutsaisuuden aiheuttamassa megalomaniassasi kuvittelet olevasi kaikkivoipainen.

        Ylläpito sitten joutuu nikkejäsi poistamaan.

        Muistatko kun uhoilit usuttavasi lakimiehesi palstalaisten perään jotka sinusta kirjoittavat?
        Oitis paljastui, että siellä uhoaa selvästi mt-potilas joka harhoissaan kuvittelee olevansa voittamaton. Yhtä pian paljastui, että "lakimiehesi" on aikuisten oikeasti virkaholhoojasi.

        Tämä sanomasi"Minä teen kusipilkkihaalari täällä ihan mitä haluan" on juuri tätä megalomaniaa.

        LOL

        Miten se oli muijasi. Lähti ku sulla ei seissyt?

      • Anonyymi
        T.Kekkuli kirjoitti:

        Miten se oli muijasi. Lähti ku sulla ei seissyt?

        Mitä tapahtui "lakimiehelle" josta uhosit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtui "lakimiehelle" josta uhosit?

        Tarkoitatko rutsaoikeiston virkaholhoojaa?

      • Anonyymi
        aito-arska kirjoitti:

        Sota ei ole ratkaisukeino syntyvyyden nostamiseksi.

        Siinä olisikin tutkimuksen aihe. Mikä sai sodan jälkeenkansakunnan yhdessä tuumin synnytystalkoisiin? Oliko olemassa jokin kansakunnan yhteinen omatunto joka silloin käynnistyi? Olot olivat vaikeat, puutetta oli kaikesta eikä ollut olemassa vielä samanlaisia yhteiskunnan tukiverkkoja kuin myöhemmin oli.

        Ihmiset halusivat kuitenkin lisääntyä olosuhteista huolimatta. Nyt olisivat aineelliset olosuhteet hyvät verrattuna näihin liki 80-vuoden takaisiin aikoihin verrattuna mutta suurta halua lisääntymiseen ei vaikuta olevan.

        Ihmisten mieliin vaikuttaminen tässä asiassa on erittäin vaikeaa. MPP on oikeilla jäljillä tässä kahden lapsen-palkkio ehdotelmassaan. Raha saattaa olla se ainoa tapa kuitenkin jolla vaikuttaa yhteiskunnan taholta asiaan.

        Syntyvyys oli toisen maailmansodan jälkeen korkea kaikissa sodassa mukana olleissa maissa. Ilmiössä täytyi olla takana jotain henkistä puolta. Tunnettiin iloa ja luottavaista oloa pitkien ja stressaavien sotavuosien jälkeen. Kun hedelmällisessä iässä olleet miehet olivat olleet sotavuosina rintamalla, ilmapiirissä naisten ja miesten välillä oli tavallista suurempaakin kipinää. Kasvatettavat lapset veivät ajatukset konkrettisestikin pois ankeista sotavuosista.

        Tuossa vain pari äkkiä repäistyä syytä. Koska ilmiö oli kansainvälinen, asiasta on varmasti olemassa tutkimuskirjallisuuttakin.

        Sotien jälkeen alkoi infrankin puolesta valtava jälleenrakentamiskausi. Siihenkin ponnistukseen saattoi motivoida halu viedä ajatukset pois sota-ajan kauheuksista ja toisaalta ilo siitä, että vihdoinkin pääsee tekemään jotain mukavaa.

    • Anonyymi

      Perinteiseen lapsentekoon tarvitaan mies ja nainen,mutta uskaltaako miehet siittää enää naisia siihen?moni haluaa jäädä yh lapsen saatuaan ja lemppaavat karjun ulos.raha kyllä kelpaa!

    • Anonyymi

      Kansanradiossa oli parempi ehdotus. Ns lapsettoman vero. Sellainen oli käytössä 70 luvulla sen lisäksi menetti lapsivähennykset, kun lapsia ei ollut.

    • Anonyymi

      Kyllä valistusta tarvitaan. Illat pitkät pitää näyttää tv:stä ohjelmaa miten lapsia tehdään samoin muissa viestimissä pakkosyöttää ja juurta jaksain näyttää kaikki temput.

    • Anonyymi

      Olisipa edes näille nykyisille lapsille edes päiväkoteja ja kouluja riittävästi, sekä niihin hoitajat ja opettajat.
      Eihän Suomi pysty edes näitä peruspalveluja tuottaan riittävän hyvin, että vanhemmat voisivat luottaa lapsen turvalliseen hoitoon, oman työpäivänsä ajaksi.

      Päiväkoti pitää olla lähellä ja mielummin pieni, eikä tälläisiä kolossilaitoksia johon nykyinen typeryys on johtanut.
      Joten miksi Suomi ei pysty hoitaan edes näitä pienempiä ikäryhmiä kunnialla ja kompuroi jatkuvasti, kuin vahvasti päihtynyt?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe