Näin helvetin ja siellä kärsivät ihmiset

Anonyymi-ap

Synnyin ateistiseen kotiin ja sukuun Neuvostoliitossa. Muutin Suomeen 2000-luvulla työn perässä, mutta en omaksunut mitään uskontoa. Pysyin ateistina.

Jouduin pahaan kolariin ja minut löydettiin elottomana. Olin saanut iskun päähäni ja luita oli murtunut jaloista ja kyljistä.

Minua elvytettiin ja sydän alkoi lyödä ja henki kulkea. Ehdin olla eloton yli viisi minuuttia ja se teki pahat aivovauriot. Pääni leikattiin ja jalkani amputoitiin. En muista tästä mitään.

Heräsin heti kolarin jälkeen pimeässä paikassa, jossa oli tulinen järvi ja siitä lähti rikin katku. Tulessa oli ihmisiä ja he huusivat tuskissaan liekin polttaessa heitä, mutta ruumis ei kulunut ja menettänyt tuntoaan.

Minäkin paloin ja huusin kauhusta sekaisin nähdessäni isäni ja äitini ja sedät, enot ja tädit tulen keskellä. Itsensä murhannut serkkuni oli myös siellä ja huusi hirveällä tavalla. Tajusin joutuneeni helvettiin.

Sitten näin kirkkaan olennon lentävän luokseni ja hän tempasi minut ylös tulesta. Tuska katosi ja koin pelkkää rakkautta. Enkeli sanoi ettei aikani ollut vielä tullut kuolla. Minä palaisin ruumiiseeni ja saisin kertoa Jeesuksesta muille.

Enkeli kuljetti minut maan syvyydestä luolaverkoston läpi maan päälle ja ylös pilviin. Siellä näin kokonaisen armeijan valkoisiin puettuja enkeleitä ja pilvet kuljettivat meidät Herran valtaistuimen tykö ja minä näin Hänet!

Jeesus oli juuri sellainen kuin Raamattu hänet kuvaa kirkastettuna Jumalan valtaistuimella. Hän sanoi, että minun tuli julistaa evankeliumia, jotta ihmiset pelastuisivat ja minun täytyy todistaa myös helvetistä, jotta he uskoisivat ja tekisivät parannuksen.

Sitten enkeli lennätti minut sairaalaan ja menimme ikkunoiden ja seinien läpi huoneeseen, jossa ruumiini makasi koomassa. Kaivauduin sisälle ruumiiseeni ja avasin silmäni. Enkeli oli kadonnut ja hoitaja tuli pian luokseni. Sain kuulla mitä minulle oli tapahtunut ja mitä lääkärit olivat tehneet.

Aivoihini jäi vaurio, joka tekee puheestani epäselvää, mutta osaan kirjoittaa selkeästi. Käyn pyörätuolilla helluntaiseurakunnassa ja todistan siitä, miten Jeesus paransi minut ja mitä näin kuoleman jälkeen.

Kiitos Herralle!

12

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      JUURI HELVETISTÄ pitää saarnata ja KAIKKIEN SAARNOJEN pitää sisältää kuvauksia SEN KARMEUDESTA!!!!!!!!!!!!!!!!! sis!! ET POLTA, ET JUO, ET KUUNTELE ROKKIA, SIITIN PYSYY ALUSHOUSUISSA Avioliittoon saakka !! NÄIN VÄLTÄT!! helvetin

    • Anonyymi

      Olen paljon kuolemanrajakokemuksia lukenut ja täytyy sanoa että tämä oli kyllä melko käsikirjoitetun oloinen.Kristinuskon ilosanoma eli helvetti ja sillä pelottelu tässä kuitenkin saatiin hyvin tuotua esille. Sikäli jos tarinasi pitäisikin paikkansa niin sitä vielä ihmettelen, miten voisit ikinä saada minkäänlaista rauhaa siellä taivaassa jonne uskosi ansiosta pääset kun tiedät että kaikki läheisesi kituvat samaan aikaan ikuisessa helvetin piinassa etkä voi tehdä mitään heitä auttaaksesi? Eikö tällä tavoin taivaskin muutu helvetiksi lähes jokaiselle joka sinne pääsee sikäli kun on edes jonkinlaista empatiakykyä?

    • Anonyymi

      Aloituksestasi ei käy ilmi missä vaiheessa pelastuit, minä vuonna .

    • Anonyymi

      Aloittaja, kirjoitat todella hyvää suomea! 🙂

    • "Itsensä murhannut serkkuni oli myös siellä ja huusi hirveällä tavalla"

      Onko Jumalasi sokea ja kuuro kun ei auta näitä kärsiviä ihmisiä?

    • Anonyymi

      Näitkö J. Stalinia, V. Molotovia kadotuksessa ? On kavereilla tilitekoa. Josef tappoi, tapatti 22.000.000. ihmistä. Paljon myös omia kansalaisia. Molotov vei Suomelta Karjalan Kannaksen. Kukahan aloitti sodat ? Sotakorvaukset niin vääryyttä. Tiliä he vaan näistäkin tekevät kerran. Det är sant.

      • Anonyymi

        Eikös nuo 22000000 olleet enimmäkseen nimenomaan omia kansalaisia? Muutenkin vanha venäläinen tapa käyttää esim ns "poltetun maan taktiikkaa" omassa maassaan eli hävittää kylät ja teurastaa niiden asukkaat kun vihollinen tulossa. Muiden maille hyökätessä vastaavasti esim raiskaukset, siviilien kiduttaminen ja murhaaminen sekä ylipäätään kaikenlainen terrori ennen kaikkea siviilejä kohtaan on ollut venäläisille erittäin tyypillistä toimintaa kautta historian.


    • Anonyymi

      Kiitos Jumalalle että antoi sinulle pelastuksen. Raamatussa sanotaan että parempi mennä taivaaseen raajapuolena kuin kaikki jäsenet tallella helvettiin. Kerran Jumalan valtakunnassa ei meillä ole mitään ruumiin vajavuuksia, ei "valuvikoja" vaan saamme olla nuorina kauniina. Kiitos kun kerroit todistuksen. Herra siunatkoon sinua ja palvelutyötäsi.

    • Anonyymi

      Valejuttu.

      Raamatun mukaan tulijärvessä ei ole vielä yhtään ketään. Ihmiset ovat joko Jumalan luona taivaassa tai tuonelassa, vaivan paikassa, joka ei kuitenkaan ole sama paikka ja asia kuin Ilmestyskirjan tulijärvi.

    • Anonyymi

      Tuo ikuinen tulessa kärventäminen tuntuu mielestäni hiukan epätodelta. En väitä, etteikö noin voisi olla, mikä minä olen sitä kiistämään?

      Siltikin tuollainen tuntuu liioittelulta.

      Ymmärtäisin paremmin, jos Helvetti olisi muutoin hyvin epämukava paikka, tuntuisi ikäänkuin "hengessä" tosi inhottavalta paikalta, jopa tuliselta pätsiltä. Mutta fyysinen, iankaikkinen tuli on mielestäni kyllä liikaa.

      Jos on elämässään, hengessään kokenut helvetin tuskia, voi hiukan päätellä sen tosi mestan olevan ehkä tuhat kertaa pahempi.

      Mutta ikuiset, fyysiset lieskat? 🔥 Mitä Jumala siitä hyötyisi?

      Nuo taivaan avaruuksien jutut, olennot siellä, no, hehän eivät tietenkään ole ja ajattele ihmisen tavoin. Siellä on tiukemmat säännöt.

      Ehkä sitten kerran selittyy tuokin arvoitus.

      Henkisessä tuskassakin on jo kestämistä. Itse olen joskus miettinyt, mahdanko / (mahdammeko) jo olla jonkinlaisessa kiirastulessa, sen verran kiirasta ja helvettiä on elämä ollut.

      • Anonyymi

        Tämä puhe fyysisestä tulella kärventämisestä helvetissä on kehareiden vajaälyinen keksintö jolla yrittävät pelotella toisia kehareita. Se "helvetti" on juurikin tämä maaillma jossa elämme kun taas taivas on ikuisuus ja absoluuttinen totuus.


    • Anonyymi

      >>Aivoihini jäi vaurio, joka tekee puheestani epäselvää, mutta osaan kirjoittaa selkeästi. Käyn pyörätuolilla helluntaiseurakunnassa ja todistan siitä, miten Jeesus paransi minut ja mitä näin kuoleman jälkeen.<<

      Vai niin jaahans.
      Jumalan itsensä itsekseen siittämä Jeesus ei sitten kaikkivoipana Jumalana kuitenkaan ihan täysin ateistia parantanut.

      Jätti aivovammaa ja liikuntakyvyttömyyttä sen verra, että nyt pääsee tämä entinen ateisti, nykyinen uskovainen todistamaan ihmeparannuksestaan, helluntaiseurakuntaan.
      Selvähän tämä kuin pläkki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe