Vesilaitoksen myynnillä ja Carunalla on yhteistä se, että molemmat ajautuvat myytäväksi poliittisen johdon kyvyttömyyden takia.
Ilmiö ei ole vain suomalainen, vaan sama on tapahtunut Tallinnan vesilaitoksen kohdalla ja Englannin rautateiden.
Keskeinen ongelma huono osaaminen hallinnossa ja johdossa.
Lähes poikkeuksetta kalusto ja infra on päästetty niin huonoon kuntoon, että se kunnossa pitämiseen vaaditaan suuri panostus, johon poliitikot eivät ole valmiita.
Silloin on helpointa myydä ja syyttää väistämättömistä korotuksista pahaa kapitalistia ja kerätä itse irtopisteen ensin myymällä ja sitten haukkumalla.
Julkisten laitosten kohdalla kyse ei ole siitä, etteikö rahaa olisi kerätty riittävästi ylläpitoon vaan siinä, että se on jaettu itselle ja kavereille. Kunnatovatpiiloverottaneet asukkaitaan monopoleillaan ja siksi osingot ovatkin yleensä tähtitieteelliset.
Demokratia voi olla paras olemassa oleva hallintotapa, mutta kuten sosialismissakin, ihminen ei ole kypsä siihen.
Aivan, kuten yritysten monopoleja, myös julkisia monopoleja pitää vahtia ja säätää laki, joka edellyttää ensin rahan keräämisen tekniikan ylläpitoon ja vasta sitten voiton tavoitteluun ja voitto pitää rajata.
Uudessa vesilaitoksia koskevassa lakiehdotuksessa on se hyvä puoli, että se rajaa ensimmäistä kertaa julkishallinnon voiton ja osingot monopoleistaan. Huonoa on se, ettei se aseta vesijohtoverkoston vastuullista hoitoa osinkojen ja palkkioiden edelle.
Ilmiö ei ole vain suomalainen, vaan sama on tapahtunut Tallinnan vesilaitoksen kohdalla ja Englannin rautateiden.
Keskeinen ongelma huono osaaminen hallinnossa ja johdossa.
Lähes poikkeuksetta kalusto ja infra on päästetty niin huonoon kuntoon, että se kunnossa pitämiseen vaaditaan suuri panostus, johon poliitikot eivät ole valmiita.
Silloin on helpointa myydä ja syyttää väistämättömistä korotuksista pahaa kapitalistia ja kerätä itse irtopisteen ensin myymällä ja sitten haukkumalla.
Julkisten laitosten kohdalla kyse ei ole siitä, etteikö rahaa olisi kerätty riittävästi ylläpitoon vaan siinä, että se on jaettu itselle ja kavereille. Kunnatovatpiiloverottaneet asukkaitaan monopoleillaan ja siksi osingot ovatkin yleensä tähtitieteelliset.
Demokratia voi olla paras olemassa oleva hallintotapa, mutta kuten sosialismissakin, ihminen ei ole kypsä siihen.
Aivan, kuten yritysten monopoleja, myös julkisia monopoleja pitää vahtia ja säätää laki, joka edellyttää ensin rahan keräämisen tekniikan ylläpitoon ja vasta sitten voiton tavoitteluun ja voitto pitää rajata.
Uudessa vesilaitoksia koskevassa lakiehdotuksessa on se hyvä puoli, että se rajaa ensimmäistä kertaa julkishallinnon voiton ja osingot monopoleistaan. Huonoa on se, ettei se aseta vesijohtoverkoston vastuullista hoitoa osinkojen ja palkkioiden edelle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Puhutaan yksityisistä vesilaitoksista ja niiden konkursseista,totuuson siitä on usein Kuntien siivellä !? Meilläkin 25 vuotinen historia,ei ole toiminut ilman Kunnan apua ja tekniikkaa !? Siksipä se on enemmän kunnallinen ja kepulaisten rahastama vesiosuuskunta !?
Poliittiset päättäjät mokasivat Caruna tapauksessa. Samaa virhettä ei kannata tehdä muiden luonnollisten monopolien osalta. Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Sama koskee vesiverkkoja.
Tuota mantraa hoetaan Carunan kohdalla koska se luo turvallisuuden tunnetta ja saadaan nimettyä sopiva syyllinen.
Todellisuudessa hinnat olisiva nousseet aivan samalla tavalla myös julkisessa omistuksessa koska johdot piti kaivaa maahan.
Carunan myynti oli ainoa oikea toimenpide. Kun Mauri-myrskyn jälkeen tuli ilmeiseksi, että verkkoon pitää laittaa helvetisti rahaa, alkoivat alueen asukkaat vaatimaan, että valti osallistuu kustannuksiin. Silloin mm. savolaiset olisivatr maksaneet espoolaisten sähkkön ja sen lisäksi oman alueensa kaapeloinnin, mutta espoolaiset eivät olisi maksaneet savolaisten.
Demokratiassa on helppo keksiäsääntö, jossa E:llä alkavien kaupunkien asukkaisen sähkölaskun maksaa K:lla alkavien maakuntien ihmiset, mutta eihän se oikein olisi mennyt.
Kukaan ei ole edes pyrkinyt väittämään, etteikö maakaapelointi olisi maksanut julkisen tahon tekemänä vähintän saman verran kuin Carunan tekemänä. Kun valitettiin siitä, että Caruna otti ulkomailta lainaa, niin ihan samoin olisi julkinen taho jouitunut ottamaan ja samoilta tyyypeiltä.
Carunan myynti oli tyypillinen poliittine hätäpaska koska ei haluttu kantaa vastuuta.
Näkemykset myyntihinnastakin perustuivat kuvitelmaan, että halvalla menee koska verkko oli ihan priima. Ei se ollut priima, jos olisi ollut, niin hintakin olisi ollut toinen
Kun määräykset sähkön toimitusvarmuuden parantamisesta tulivat voimaan, arviointiin niiden vaikutuksen siirtohintoihin olevan keskimäärän 8%. Se oli oikea arvio, jos puhutaan vuosittaisesta korotustarpeesta.
Siirtohinnat nousivat kaikilla yhtiöillä muutamassa vuodessa yli 50%, joillakin jopa yli 70%.
Caruna ei ollut poikkeus, mutta sillä oli iso kovaääninen asiakaskunta. Carunasta tehtiin syntipukki sen sijaan, että olisi syytetty niitä, jotka tekivät lain, joka edellytti suuria investointeja.
Koska erityisesti vasemmisto huomasi hetkensä koittaneen, se ryöpytti kapitalismia ja oikeistoa. Tarkoituksellisesti julkisesti omistetut siirtoyhtiöt, joissa oli vähintäänkin saman luokan hinnankorotuikset, jätettiin vaille huomiota.
Myytti Carunasta elää samalla tavalla kuin myytti pankkikriisin syntipukeista. Yhteistä niile on se, että päätöksen tekijät pääsivät livahtamaan kuin SDP:n entinen puheenjohtaja Sundqvist veloistaan.
Valtion yrityksiä ei pidä myydä yksityiselle sektorille.
Saattaa hyvin olla, että Bryssel ja Washington painostaa myymään kaiken, koska Black Rockit sun muut häärii taustalla kahmien kaiken superrikkaiden taskuihin.
Mutta meillä on ihan hemmetin lammasmaisen typerät käskyläiset eduskunnassa ja hallituksessa - ollut jo pitkään.
Ethän sinä siitä mitään ymmärrä.
Myymisen syy on se, ettei uskalleta laitaa hintaa sille tasolle, millä laitteet pysyy kunnossa.
Ne ajetaan loppuun ja sitten myydään paska pois jollekin, joka joutuu pistämän siihen pienen omaisuden.
Hinnat nousee, mutta poliitikko ei ryvety.
Onhan se päivänselvää että monooilibisneksen myymisessä ei ole järkeä.
Omistajille kun täytyy tulla voittoa ja mitä enemmän sen parempi.
Salaisilla sopimuksilla voidaan esim taata tietty voitto/vuosi.
Mikään ei ole päivänselvää paitsi niille, jotka eivät ymmärrä asioita. Silloin, kun ei tajua, pitää juuttua periaatteisiin.
Kaupankäynnissä vain mielikuvitus on rajana myyntiehdoille eikä aina edes sekään.
Valtion tehtävä on huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Se on valtion tehtävä. Valtion tehtävä ei ole olla yritys, eikä sitä pidä johtaa kuin yritystä.
Totta, mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö kaikessa johtamisessa olisi paljon yhteistä.
Kun muistaa punapääomaa, kuten työväen säästöpankkia, rakennusliike HAKAa ja vakuutusyhtiö Kansaa, jotka kaatuivat huonoon taloudenpitoon, niin huomaa, ettei aattella elä eikä sitä pysty syömään.
Hoitaakseen tehtävänsä valtio tarvitsee rahaa jatkuvasti. Siksi on tärkeää, että valtio pitää huolen, että yksityiset yritykset pystyvät sitä luomaan. Vauraat ihmiset ovat hyvinvoinnin perusta. Ilman sitä köyhän pöytään ei jää kuin kjauniita sanoja.
Osa yritystoiminnasta voi silti joka tapauksessa olla julkisessa omistuksessa.
Liikaa tärkeitä päätöksiä tehdään poliitikkojen, ei asiantuntijoiden näkemysten mukaan: energiapolitiikka, taksi- ja soteuudistukset, alkoholin myynnin väljentäminen ja niin edelleen.
Suuressa osassa päätöksiä lähtötila on analysoitu oikein, mutta korjaukset on sotkettu liialla politikoinnilla.
SOTE on oikea malliesimerkki siitä. Kuuden alueen sijaan tehdään yli 20 eikä sillä lukumäärällä enää mikään alkuperäisen ajatuksen hyvät puolet toimi.
Energiapolitiikasta on vaikea sano vielä mitään niiltä osin, kun puhutaan tuulivoimasta ja aurinkopaneeleista. Halpa sähkö on hyvä, mutta ilman säätövoimaa, hintapiikit ovat rajuja.
Taksi meni oikeaan suuntaan, mutta maalin yli. Nyt sitten yritetään saada tähtäimet kohdalleen.
Tuntuu siltä, että kun odotusten ja kädenvääntöjen jälkeen saadaan joku asia tapahtumaan, sitä tehdään varmuuden vuoksi liikaa koska vähemmän tekeminen voi johtaa siihen, ettei muutosta ole tarpeeksi. Asioita on helpompi palauttaa lähemmäs entistä kuin viedä siitä uudelleen kauemmaksi.