Kyseinen sairaala on siis Kuopiossa. Ilmeisesti rakentamisen alkuvaiheessa ei ollut tultua mietittyä pitävätkö lukot potilaat tarpeeksi hyvin seinien sisäpuolella. Vähän aikaa sitten uutisoitiin otsakkeen kuvaillulla tavalla. Kuulostaa huolestuttavalta. Onko tarkoitus pelotella ihmisiä jo etukäteen? Tämähän kertoo olennaisesti sairaalakulttuurista. Toki eihän psykiatrissa sairaaloissa juuri koskaan "avoimien ovien" asennetta olla harjoitettukaan. Mutta aika monelle juuri tällainen argumentointi on omiaan enemmänkin ahdistamaan, kuin luomaan turvallisuuden tunnetta.
Silti olisi ideaalimpaa, ja parempi, jos tuollaisiin paikkoihin ei tarvitsisi kenenkään koskaan joutuakaan. Ihan oikeasti. Koska ainakin takavuosikymmeninä potilaiden hoitaminen oli enemmän tyyliin, potilaat ovat objekteja, heidän tilansa, oireensa ja kokemuksena ovat subjektiivisia. Heidän elämäntilannettaan, olosuhteita, ja heille tapahtuneita asioita ei juurikaan selvitellä, eikä kysellä. Eikä niillä ole paljolti ole mitään merkitystäkään. Jos nyt on ylipäätään sinne joutuvilla ihmisilläkään. "Hoito" on lähinnä diagnosointia, kategorisointia, lääkityksiä ja leimaamista. Siinä kaikki. Ja samaa tapahtuu ja tehdään muuallakin päin Suomea.
Lisäksi aika moni aiemmin mt-diagnoosin saanut saa liukuhihna tyyliin automaattisesti M1-lähetteen psykiatriselle osastolle aiemman potilashistorian takia, vaikka taustalla olisikin muita somaattisia, tai neurologisia sairauksia.
Monien psyykelääkkeiden haittavaikutukset eivät juurikaan alalla olevia vaivaa. Vaikka ne aiheuttaisivat pitkäaikaiskäytössä lääkkeitä käyttäville lisäsairauksia.
Kannattaako siis niihin paikkoihin ylipäätään mennä? Olen enemmän, kuin skeptinen.
Silti olisi ideaalimpaa, ja parempi, jos tuollaisiin paikkoihin ei tarvitsisi kenenkään koskaan joutuakaan. Ihan oikeasti. Koska ainakin takavuosikymmeninä potilaiden hoitaminen oli enemmän tyyliin, potilaat ovat objekteja, heidän tilansa, oireensa ja kokemuksena ovat subjektiivisia. Heidän elämäntilannettaan, olosuhteita, ja heille tapahtuneita asioita ei juurikaan selvitellä, eikä kysellä. Eikä niillä ole paljolti ole mitään merkitystäkään. Jos nyt on ylipäätään sinne joutuvilla ihmisilläkään. "Hoito" on lähinnä diagnosointia, kategorisointia, lääkityksiä ja leimaamista. Siinä kaikki. Ja samaa tapahtuu ja tehdään muuallakin päin Suomea.
Lisäksi aika moni aiemmin mt-diagnoosin saanut saa liukuhihna tyyliin automaattisesti M1-lähetteen psykiatriselle osastolle aiemman potilashistorian takia, vaikka taustalla olisikin muita somaattisia, tai neurologisia sairauksia.
Monien psyykelääkkeiden haittavaikutukset eivät juurikaan alalla olevia vaivaa. Vaikka ne aiheuttaisivat pitkäaikaiskäytössä lääkkeitä käyttäville lisäsairauksia.
Kannattaako siis niihin paikkoihin ylipäätään mennä? Olen enemmän, kuin skeptinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Perusongelma on psykiatrisella puolella se, että kyseisessä hoitokulttuurissa ei vieläkään tajuta sitä, että oireiden taustalla on aina jokin syy/ tai useampi syy. Ja että elämässä koetut asiat vaikuttavat jokaisen kohdalla nykyhetkessä asti. Jos ja kun elämässä tapahtuneita asioita, olosuhteita tai elämäntilannetta ei oteta huomioon, hoito on aivan liian kapeata. Millään lääkkeillä ei hoideta niitä oireiden taustalla olevia ja vaikuttavia tekijöitä. Nämä asiat on unohdettu suomalaisessa mielenterveystyössä kokonaan.