Näköalatorni

Anonyymi-ap

Mahtavaa että Iisalmeen rakennetaan näköalatorni paloisvuorelle, lisää taas mukavaa palvelua matkailijoille.
Kukahan perustaisi ison puiston vaihtelevaan maastoon,jonne tulis kaikkia Suomen alkuperäiskukkia ja kasveja ja pensaita,suo maastossa olis suopursuja ja muita suokasveja,maaston mukaan erilaisia kasvia.
Kasvitieteilijät ja harrastelijat kautta maan,voisivat hyvinkin innostua tutkimaan Iisalmessa Suomen alkuperäiskasveja , joiden mukana tulisi myös erilaisia perhosia,kun puisto olisi laaja
alainen.

61

885

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivottavasti näköalatornin myötä tulee myös kävelijöille mahdollisuus päästä talvisin paloisvuorelle, koska tähän asti siellä on tehty joka talvi kaikki reitit laduiksi.
      Esim. Linkinlahdentien kääntymispaikalta Uotilanniementielle menevä latuosuus ja siitä sitten vaikka paloisvuoren vasemmanpuoleinen jyrkkä nousu yhdistetyksi kävely ja hiihto reitiksi. Tällöin pääsisi kävelijätkin paloisvuoren maisemista talvisaikaan nautiskelemaan. Päältä voisi jonkin saunalahden koirapoluille menevistä laduista muuttaa myös yhdistetyksi, jolloin kävelijöille saataisiin toimiva reitti paloisvuorelle talveksi.

    • Anonyymi

      Ei kaikki kulkijat hiihtäjiä lie,
      reiteille haluaa jokainen,
      ei kävelijät liikaa tilaa vie,
      laduille siis mahtuu jokainen.
      Tulee paloskista talvisin paikka jokaisen,
      huippu hahmoista täyttyvä on;
      reitti kulkijat monenlaiset yhteen saa,
      ja reititetään reititön.

    • Anonyymi

      Pääseeköhän sitä sitten kävellen talvella näkötorniin, ainakaan menestyksen portaille ei saa mennä latu-uraa pitkin. Ihan on kieltokyltin Partanen pystyttänyt.

    • Anonyymi

      Pääseeköhän sitä sitten talvella kävellen näkötorniin maisemia ihailemaan. Ainakaan menestyksen portaille ei saa kävellä latu-uria pitkin, liikuntapalvelut sellaisen kieltokyltin pystyttänyt.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulevana talvena EI kävellä Paloisvuorella!
        https://www.iisalmensanomat.fi/urheilu/7999472

        Kai tuon kokoiselle alueelle mahtuu muutakin, kuin pelkkiä hiihtolatuja?
        Yhdistetyt kävely- ja hiihtoreitit toimii erittäin hyvin myös rantaladulla ja luuniemessä, niin miksi sellainen ei toimisi myös paloisvuorella? Jyystäähän hiihtäjätkin rullasuksilla pururadalla ja muilla ulkoilureiteillä sulan maan aikaan, niin miksi kävelyn pitäisi sitten loppua siellä talvisin?
        Eikö nämä ole tasavertaisia liikuntamuotoja? Ja jos joku tarjoaa vaihtoehdoksi kävellä keskustan jalkakäytävillä, niin samalla tavalla kävelijöilläkin on oikeus nauttia talvisesta luonnosta liikkuessaan, kuin hiihtäjillä. Pakokaasujen täyttämät keskustan kadut tuskin kelpaisi hiihtäjillekkään.

        Tuo on vain järjestelykysymys, viisainta on kommunikoida Iisalmen Visan hiihtojaoston ja kaupungin vapaa-aikajohtaja Partasen/ hyvinvointijaoston kanssa
        https://www.iisalmenvisa.com/fi/hiihto/hiihtojaosto
        https://julkaisu.iisalmi.fi/ktwebscr/lumu_kokoonpano.htm

    • Anonyymi

      Ihan turha rakentaa mitään pikku tornia. Jos haluaa turisteja pilvin pimein niin tornin täytyisi olla Suomen korkein.

      • Anonyymi

        Ei kai sitä turistien toivossa rakennetakkaan, vaan ihan paikallisten iloksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai sitä turistien toivossa rakennetakkaan, vaan ihan paikallisten iloksi.

        No kyllä siitä olisi hyvä sanalla tehdä turisteille kun jonkin sortin nähtävyys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä siitä olisi hyvä sanalla tehdä turisteille kun jonkin sortin nähtävyys.

        Turisti menee vuokattiin tai puijolle jos ei samalla tehdä autokaistaa paloisvuoren huipulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turisti menee vuokattiin tai puijolle jos ei samalla tehdä autokaistaa paloisvuoren huipulle.

        Vaikka rakennettaisiin 50 metriä korkea torni, mitä niin kiinnostavaa sieltä
        näkyisi, että se turisteja kiinnostaisi, huhaa, huuhaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka rakennettaisiin 50 metriä korkea torni, mitä niin kiinnostavaa sieltä
        näkyisi, että se turisteja kiinnostaisi, huhaa, huuhaa?

        Kaukoputkella näkee kaupungin web-kameran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka rakennettaisiin 50 metriä korkea torni, mitä niin kiinnostavaa sieltä
        näkyisi, että se turisteja kiinnostaisi, huhaa, huuhaa?

        Kyllä korkea torni kiinnostaa ihmisiä aina, ainakin minua ja en taatusti ole ainoa sellainen ihminen.
        Mieluummin minä kiipeän 50 metriseen torniin kuin 10 metriseen.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Se on sitä nurkkapatrioismia rakentaa torni vain omaksi iloksi.
      Euroopassa rakennetaan jos jonkinlaista tornia, häkkyrää ja kävelysiltaa turisteille.
      Tällainen näköalatorni on yksi herne lisää rokkaan..yksi kohde lisää paikalliseen nähtävyys listaan.

      • Anonyymi

        Riittää, kun se torni on sen verran korkea, että näkee ohiajotien jotta voi katsella, miten suurin osa ihmisistä ajaa sitä pitkin Iisalmen ohi ja iloita siitä, että me saamme pitää rauhallisen kaupungin itsellämme. "vähemmän on enemmän"

        Ennen tornin rakentamista kaupungin viestintä voisi hilata huipulle LUPA NAUTTIA MAISEMASTA -kylttinsä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen tornin rakentamista kaupungin viestintä voisi hilata huipulle LUPA NAUTTIA MAISEMASTA -kylttinsä

        Eikös tuo jo olekin siellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittää, kun se torni on sen verran korkea, että näkee ohiajotien jotta voi katsella, miten suurin osa ihmisistä ajaa sitä pitkin Iisalmen ohi ja iloita siitä, että me saamme pitää rauhallisen kaupungin itsellämme. "vähemmän on enemmän"

        Oletko hieman masentunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko hieman masentunut?

        Kaikki ei kaipaa jatkuvaa ihmisvilinää.
        Hiljaisuus ja ihmisten vähyys on sellaista rikkautta, jota on jo monessa paikassa maapallolla ja jopa Suomessakin mahdotonta saavuttaa.
        Nautitaan siis tästä sopivan kokoisesta onnelastamme, kun siihen on vielä mahdollisuus.
        Vilinää ja vilskettä kaipaavat osaavat hakeutua sinne missä sitä on ja ovat jo niin tehneetkin.

    • Anonyymi

      Näkötornilla käy alle 30 turistia vuodessa.

      • Anonyymi

        Just niin, heitä varten ei kannata tornia rakentaa, käyvät korkeintaan sitten
        kahvilla ABSILLA, ja jatkavat matkaansa Lapinmaahan.
        Paikalliset voivat kävellä mäen päälle ja katsella sieltä maisemia, sieltä
        näkyy riittävän kauas metsiä ja järviä.

      • Anonyymi

        Miten sinä sen tiedät montako kymmentä siellä käy kun ei ole vielä koko torniakaan,kyllä siellä käy monta sataa,näköala paranee ja maisemat kiinnostaa ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinä sen tiedät montako kymmentä siellä käy kun ei ole vielä koko torniakaan,kyllä siellä käy monta sataa,näköala paranee ja maisemat kiinnostaa ihmisiä.

        En epäilekään etteikö siellä kävisi monta sataa ihmistä. Mutta turisteja ei käy kolmeakymmentäkään.

        Ei pidä ymmärtää väärin, ihan hyvä, että rakennetaan. Mutta ei se turisteja kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En epäilekään etteikö siellä kävisi monta sataa ihmistä. Mutta turisteja ei käy kolmeakymmentäkään.

        Ei pidä ymmärtää väärin, ihan hyvä, että rakennetaan. Mutta ei se turisteja kiinnosta.

        Voimme olla eri mieltä mutta matkailijoissa on myös niitä joita kauniit maisemat kiinnostaa,ja sitten se toteutuu paremmin kun on torni mistä tähyillä,minä olen yksi niistä,kaupunki vois tuoda esitteissään esille mitä missäkin on .
        Jospa sinne tulee kynä ja paperia että turistit voi laittaa päivämäärän ,nimensä ja paikkakunnan niin voi laskea moniko on käynyt vuoden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En epäilekään etteikö siellä kävisi monta sataa ihmistä. Mutta turisteja ei käy kolmeakymmentäkään.

        Ei pidä ymmärtää väärin, ihan hyvä, että rakennetaan. Mutta ei se turisteja kiinnosta.

        Kummasti vaan kiinnostaa turisteja vaikkapa Rautavaaran Kiparin näkötorni. Vieraskirjan mukaan käynyt ihmisiä ympäri Suomen ja on kirjassa merkintöjä Eurooppaa myöten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just niin, heitä varten ei kannata tornia rakentaa, käyvät korkeintaan sitten
        kahvilla ABSILLA, ja jatkavat matkaansa Lapinmaahan.
        Paikalliset voivat kävellä mäen päälle ja katsella sieltä maisemia, sieltä
        näkyy riittävän kauas metsiä ja järviä.

        No ei kyllä sitten Iisalmen asukkaillekaan kannata tornia rakentaa. Kotona juovat kahvit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummasti vaan kiinnostaa turisteja vaikkapa Rautavaaran Kiparin näkötorni. Vieraskirjan mukaan käynyt ihmisiä ympäri Suomen ja on kirjassa merkintöjä Eurooppaa myöten.

        Kyllä torni tulee olemaan yksi plussa Iisalmen kaupungille,mitä enemmän nähtävää ja koettavaa, sitä pitempään turistit viihtyy kaupungissa,yhden yön sijasta kaksi.
        Tuohan se rahaa kaupungille puolet enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä torni tulee olemaan yksi plussa Iisalmen kaupungille,mitä enemmän nähtävää ja koettavaa, sitä pitempään turistit viihtyy kaupungissa,yhden yön sijasta kaksi.
        Tuohan se rahaa kaupungille puolet enemmän.

        Karavaanareille kunnon matkaparkki.
        Nykyään on ainakin Lidlin parkkipaikat vieressä ruudut matkailuautoille ja vaunuille
        Kaivattaisiin johonkin kohtuu rauhalliseen paikkaan sähköpaikat ja jos mahdollista niin kemiallisen WC:n tyhjennys.
        Tällainen matkaparkki olisi hyvä olla olemassa lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä torni tulee olemaan yksi plussa Iisalmen kaupungille,mitä enemmän nähtävää ja koettavaa, sitä pitempään turistit viihtyy kaupungissa,yhden yön sijasta kaksi.
        Tuohan se rahaa kaupungille puolet enemmän.

        Eli yhden yön ryyppää kaupungissa ja toisen yön makaa näkötornissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä torni tulee olemaan yksi plussa Iisalmen kaupungille,mitä enemmän nähtävää ja koettavaa, sitä pitempään turistit viihtyy kaupungissa,yhden yön sijasta kaksi.
        Tuohan se rahaa kaupungille puolet enemmän.

        Yhtään ainutta turistia ei tule Iisalmeen tornin takia, eikä jää tänne yöksi,
        jos sattuu sen näkemään, jos se rakennettaisiin korkeampanakin.
        Se ei tuo matkailutuloja senttiäkään yrittäjille. Ei hienostorouvat lähde
        nappaskengissä kiipeämään satoja metrejä rinnettä ylös.

        On niitä muitakin turisteja kuin hienostorouvat.
        Itse karavaanarina tunnen monia muitakin karavaanareita joille on nähtävyys mitättömältäkin tuntuva kohde. Pääasiassa kohteena luonto ja näköalapaikat. Ei ole kauan kun kävimme ihailemassa näkymää seammastakin näkötornista kuten esim Hankasalmen Häähninmäen tornista. Samalla kävimme kaupassa ja tankilla Hankasalmella eli muutama euro jäi paikkakunnalle.
        Moni ei ymmärrä miten suuret rahat liikkuu turismissa ja matkailussa.

        Joo ei Suomessa ole yhtään minkäänlaista tornia minkä takia sinne matkustettais.
        Ranskaan menevät Eiffel tornin takia.
        Tarkoitin vain että se torni on lisämauste Iisalmessa ,mistä voi ihailla korkeammalta maisemia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä muitakin turisteja kuin hienostorouvat.
        Itse karavaanarina tunnen monia muitakin karavaanareita joille on nähtävyys mitättömältäkin tuntuva kohde. Pääasiassa kohteena luonto ja näköalapaikat. Ei ole kauan kun kävimme ihailemassa näkymää seammastakin näkötornista kuten esim Hankasalmen Häähninmäen tornista. Samalla kävimme kaupassa ja tankilla Hankasalmella eli muutama euro jäi paikkakunnalle.
        Moni ei ymmärrä miten suuret rahat liikkuu turismissa ja matkailussa.

        Iisalmi elää teollisuudesta, ei turismista. Ei heilauta Iisalmen taloutta mihinkään suuntaan, vaikka ei yksikään turisti enää tänne eksyisi.
        Karavaanarit varsinkin ovat tukkona joka paikassa, niin liikenteessä, kuin pysäköintialueilla ja niillä muutamilla kauppoihin jätetyillä euroilla ei ylläpidetä edes septitankkien tyhjennyspisteitä.

        Hommaappas kaukonäkölasit itsellesi,jos ei turisteja ,ei majoitustiloja,nekin olis työttömänä jotka majoitusta ylläpitävät.
        Se on kuitenkin iso summa rahaa vuodessa mitä turistit tuovat tullessaan Iisalmeen.
        Ei se sinun kukkarossa suoraan näy mutta pysyy ainakin majoitustilat ,huoltoasemat,ruokakaupat ym.

        Karavaanarit, nuo heinäsirkkaparveen verrattavat vitsaukset ei majoitustilojen ylläpitäjille tuloja tuo. Roskaa, melua ja muuta häiriötä alueelle, sitten sitäkin enemmän.
        Taitaa Iisalmen majoitustilojen suurin asiakaskunta olla yritysvieraat ja keikkatyöläiset.
        Turismi on mitätöntä Iisalmessa, eikä sitä tänne edes kaivata. Alueen asukkaat nauttivat mieluummin itse rauhassa ja hiljaisuudessa, niistä vähäisistä luontokohteista ja nähtävyyksistä, joita alueelta löytyy.

    • Anonyymi

      Kyllä ne tuulimyllyt näkyy kohtapuolin Paloskin päälle vaikka tornia ei olisikaan.

    • Anonyymi

      Kyllä vähintään 200 metriä korkea pyörivä näköälatorni pitää Paloisvuorelle rakentaa josta voi Iisalmen yli ihailla Haapajärven ja Kiurujoen suiston kauniita perinnemaisemia Runnlle asti.
      Osallistun heti lahjoittamalla 20 euroa hankkeeseen ja lupaan kirjoitella vain hyvää Iisalmen ympäristön ihmisistä ja Iisalmen ympäristöstä internetin maailmassa.

      • Anonyymi

        Tänne myö ei tarvita mittää tornija. Iisalami pärjee itekseen ei tarvita turistijakkaan.
        Tiet voepi räjjäättää ilimaan ettei tänne kukkaa piäse tulemaan.

    • Anonyymi

      Venyttelijääkin puolustin.

    • Anonyymi

      Ei mene kauan kun on nuotio alla.

      • Anonyymi

        Huonosti metalli palaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonosti metalli palaa.

        Näkötorni metalista?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkötorni metalista?!

        Se oli arvaus,ei tieto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli arvaus,ei tieto.

        Minä jo luulin, että uimarannan hyppytorni siirretään kukkulalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonosti metalli palaa.

        Hyvinhän se metalli palaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkötorni metalista?!

        Rautavaaralla voi käydä katsomassa mallia millainen on terästorni

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iisalmeen vois tehdä näyttävämmän ja seinistä turvallisemman.

        Itseasiassa nuo tornissa näkyvät "seinät" ei ole vaaralliset koska keskellä kulkee kierreportaat joissa hyvät kaiteet.
        Monelle on kyllä teräsritilätorni pelottava paikka kiivetä

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sonkajärven torni on parempi,siinä on monta tasannetta ja korkeat kaiteet rappujen ympärillä,turvallisuus syistä metallinen parempi, ja eri tasanteilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sonkajärven torni on parempi,siinä on monta tasannetta ja korkeat kaiteet rappujen ympärillä,turvallisuus syistä metallinen parempi, ja eri tasanteilla.

        Jokainen saa rohkeutensa pullrsta valita sopivan tasanteen johon kiipeää, rohkeimmat voi kiivetä ylös saakka.
        Rautavaaran tornissa kiivettä kierreportaat ylös saakka. Kunnon Extreme torni.
        Kovalla tuulella torni tärisee ja vonkuu😊
        Rautavaaran tornille joutuu kävelemään pitkän mäkiosuuden ylös.
        Perillä puucee, nuotiokota ja polttopuuliiteri.

    • Anonyymi

      Silloin pienen kuutamovalomuulin ainainen rusinakarvako sykliskapasitiivisesti iltaruskotaistelijuudesta huomaamattomine suunnitelmineenkin helpommin kiinnijääneenä fluoresoivasti okulaarissa pitkin kankaita pidemmältäkin aikaväliltä mukavammin laatisi ja kuin kapasiteetista hetkenaikaa tulilahtena kimaltelisi.

      • Anonyymi

        Kasvaako siitakesieni pienellä viiveellä vain maalipoikien leskenhalkovajoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvaako siitakesieni pienellä viiveellä vain maalipoikien leskenhalkovajoissa.

        Syksyisin kannattaa laittaa paljon pökköä pesään ettei talvipakkasien aikana toisten asioita tonkiminen vaivu koronasodanjälkeiseen talvihorrokseen.

      • Anonyymi

        Kansalaisopiston runopiirissä tekstistänne muokkautuisi kansallisrunoutta.

    • Anonyymi

      Mitäpä alkuperäistä kirjoituksissasi koskaan ollutkaan, kirjoittelit vain sen minkä aivosi antoivat periksi.

      • Anonyymi

        Bebanthen auttaa kutinaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe