Siis toimistaan ja miten mikäkin vaikutti mihinkin? Kasvoiko kansan hyvinvointi? Pitivätkö hyvää huolta valtion omaisuudesta?
Mitä muisteluja Esko Aho ja Juha Sipilä saa aikaan
Anonyymi-ap
7163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En arvosta kumpaakaan, mutta niinhän tuo keskusta on osoittautunut vasemmistoksi.
Kumpikin noista mainituista taisi toimia kuten nykyinen hallitus. Tuhota kaiken.
Esko Aho ja Juha Sipilä toimi kuten ei pitäisi toimia. Historia kertoo.
Keskusta oli vasemmistopuolue jo Esko Ahon ja Juha Sipilän aikana.
Sellaisia kavereita. Mutta kummankin jälkeen saatiin korjattua paljon. No nykyisen hallituksen jälkeen jos pitkään saa toimia niin haasteet samanlaisia.
Sipilä mamutti suomen 2015-lopun ajan alku alkoi?
Mitä lehtien netistä lukenut Ahon muistelmista. Niin ehkä olisi ollut parempi ainakin hänen läheisten kannalta ettei olisi enää enempää itseään nolannut.