Hallituksen kyyti käy yhä hyytävämmäksi heikoimmille, joista he erikoisesti lupasivat pitää huolta

Anonyymi-ap

Hyytävä hallituksemme päätti, että ensi vuonna teknologia voidaan laskea hoitajamitoitukseen ympärivuorokautisessa hoidossa, johon pääsevät niin heikossa kunnossa olevat ihmiset, etteivät he enää kotona yksin pärjää.

Ensi vuonna esimerkiksi älylattia tai joku muu teknologinen laite voi olla yksi hoitaja, se korvaa hoitajamitoituksessa hoitajan.
Uusi hoitajamitoitus tarkoittaa, että jos vuorossa kuuluu olla kolme hoitajaa
yhden korvaa (muka) laite. Ei laite voi korvata ihmistä hoivatyössä !
Hoivatyössä tarvitaan käsipareja ja inhimillisyyttä.
Otetaanko tämä hallituksen päättämä karmiva mitoitus todella käyttöön
ja mitkä ovat seuraukset ?

44

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lasketaanko ensi vuonna kuumemittarikin hoitajamitoitukseen ?

    • On alettava miettimään uudelleen työehtosopimuksia koska nykyisillä työt tulevat liian kalliiksi ja siitä kärsii koko hoito ja sosiaalisektori!

      Olemme alkaneet velaksi elää liian kalliilla tavalla johon meillä ei ole varaa. Saisi ay mafia nyt alkaa miettimään kikyn määriä, jotta pääsemme tasapainoon taloudessa!

      • Anonyymi

        Mitäs jos palattaisiin aikaan ennen Kokoomusta päätöksenteossa että saataisiin taas hyvinvointia aikaan. Onko huono idea?

      • Anonyymi

        Nyt ei ole varaa mihinkään, kun hallitus ryövää valtion kassan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja vielä kun saat Moskovan komentelemaan meitä, niin sinun onnesi täyttymys taitaa olla lähellä!

        Ryövää kassan? Mihin se valtio/hallitus ne ryövätyt sentit sitten varastoi? Valtion kassa kun on tyhjä SS viisikon jäljiltä. Ei ole kuin velkaa!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Miten Moskova liittyy asiaan? Uskallan epäillä ettei Moskovalla ole ollut asiaa Suomen hyvinvointiin. Sen toki minä kuten muutkin tietää että Kokoomus on saanut aikaan kaiken tuhon mitä työnteolla rakennettiin. Ja sitähän ei kukaan voi kieltää kun kaikki ollut nähtävissä.

        Olisiko sinunkin aika herätä tähän päivään ja huomata mitä tapahtuu.

        Jos et tunne asiaa niin Kokoomusta ei huolittu alkuun sotien jälkeen halliotukseen koska Moskovan pojat eivät halunneet vaan kuvittelivat sosialistiemme saavan Suomenkin samaan junaan heidän ja balttien kanssa! No ei ihan onnistunut ja baltitkin jo pääsivät siitä ikeestä. Teillä sosialisteilla vaan edelleen tuo sama himo näyttää säilyneen!

        Siis luuletko/väitätkö ihan tosissasi että oli Moskovan ansioita että Suomeen saatiin hyvinvointia mitä heillä itsellä ei ollut. No nyt kun tiedetään Suomen historian faktat ja nykyisyys Kokoomuksen osalta niin voidaan sanoa että jos noin kuten kerrot niin onkin Moskovaa kiittäminen hyvinvoinnista. Tosi minä en usko, mutta siis sinun mielestä Suomen hyvinvointi perustui Moskovan poikiin.

        Kai sitten sinäkin nyt kaiken nykyisen nähneenäkin haluat että Kokoomus pitää kieltää, kun itsekin myönnä että juuri ilman Kokoomusta saatiin hyvinvointia..

        Sekopää Ex...

        Työtön, hullu ja pieneläkeläinen lestakepulihan se.

      • Anonyymi

        Tämä mokeltaja joka ei mitään mistään ymmärrä, puhuu aidan seipäästä silloin kun puhutaan terveydenhuollosta.
        Eilen A-studiossa professori totesi että omalääkärijärjestelmään joka alkaa heti säästää siitä kalleimmasta erikoisterveydenhoidosta , pitäisi sijoittaa muutama sata miljoonaa, samaan aikaan hallitus kuitenkin työntää huomattavasti suurempia summia yksityiseen terveysbisnekseen ilman mitään vaikuttavuutta.
        Jo Sipilän hallituksessa vvministerinä toiminut täystuho Orpo karkuutti valinnanvapaus hokemisillaan lääkärit sinne kovempipalkkaisille yksityisille terveysasemille, hoitajat jättävät alan liian kovan paineen vuoksi mikä on suoraa seurausta näistä kokoomuksen ideologisista toilailuista. Ja tämän mokeltajan mielestä pitäisi vielä palkkoja alentaa.

        AUTAITA SANOITAAN PUUPÄITTEN OLEVAN KOSKA NÄMÄ EIVÄT HUKU !

        Juu, ei huolittu ei ja hyvä niin! sillioinhan pystyttiin tekemään hyvinvointivaltio jota kokoomus nyt purkaa kun ei muuta osaa.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ja vielä kun saat Moskovan komentelemaan meitä, niin sinun onnesi täyttymys taitaa olla lähellä!

        Mitä sinä exöykkäri Moskovaa sotket tähän, paitsi kokoomuksen talousopit ovat Venäjän oligarkeilta kopioitu. Tyhjennetään valtion kassa ja putsataan kansan varat samalla

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sinunkin aika herätä tähän päivään ja huomata mitä tapahtuu.

        Et sitten kyennyt itse esittämäsi ongelmia syvemmälti tuomaan julki! Kommenttisi oli siis pelkkää verbaalia ulostetta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis luuletko/väitätkö ihan tosissasi että oli Moskovan ansioita että Suomeen saatiin hyvinvointia mitä heillä itsellä ei ollut. No nyt kun tiedetään Suomen historian faktat ja nykyisyys Kokoomuksen osalta niin voidaan sanoa että jos noin kuten kerrot niin onkin Moskovaa kiittäminen hyvinvoinnista. Tosi minä en usko, mutta siis sinun mielestä Suomen hyvinvointi perustui Moskovan poikiin.

        Kai sitten sinäkin nyt kaiken nykyisen nähneenäkin haluat että Kokoomus pitää kieltää, kun itsekin myönnä että juuri ilman Kokoomusta saatiin hyvinvointia..

        Hyvinvointi syntyi ja syntyy yritysten tuloksilla, ei millään ay mafian ja sen apulaisten toimin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sekopää Ex...

        Työtön, hullu ja pieneläkeläinen lestakepulihan se.

        Et sitten kyennyt vastaamaan oman kommenttisi selvityspyyntöön. Lienet todellisuudessa pelkkä verbaali ulostaja!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä mokeltaja joka ei mitään mistään ymmärrä, puhuu aidan seipäästä silloin kun puhutaan terveydenhuollosta.
        Eilen A-studiossa professori totesi että omalääkärijärjestelmään joka alkaa heti säästää siitä kalleimmasta erikoisterveydenhoidosta , pitäisi sijoittaa muutama sata miljoonaa, samaan aikaan hallitus kuitenkin työntää huomattavasti suurempia summia yksityiseen terveysbisnekseen ilman mitään vaikuttavuutta.
        Jo Sipilän hallituksessa vvministerinä toiminut täystuho Orpo karkuutti valinnanvapaus hokemisillaan lääkärit sinne kovempipalkkaisille yksityisille terveysasemille, hoitajat jättävät alan liian kovan paineen vuoksi mikä on suoraa seurausta näistä kokoomuksen ideologisista toilailuista. Ja tämän mokeltajan mielestä pitäisi vielä palkkoja alentaa.

        AUTAITA SANOITAAN PUUPÄITTEN OLEVAN KOSKA NÄMÄ EIVÄT HUKU !

        Loppukommenttisi lienee sinunkin oma pelastuksesi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ei huolittu ei ja hyvä niin! sillioinhan pystyttiin tekemään hyvinvointivaltio jota kokoomus nyt purkaa kun ei muuta osaa.

        Kaikki kuitenkin Kokoomuksen kannattajakunnan eli yritysten laskuun!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä exöykkäri Moskovaa sotket tähän, paitsi kokoomuksen talousopit ovat Venäjän oligarkeilta kopioitu. Tyhjennetään valtion kassa ja putsataan kansan varat samalla

        Valtion kassaa ei kannata tyhjentää, se kun on jo tyhjä SS viisikon sosialismin ansiosta! Eihän sieltä löydy kuin velkaa lähes 200 miljardia muistaakseni! Kuka sitä nyt vaivoikseen tyhjäisi? Sinäkö joka lienet juuri osa sitä tyhjääjä porukkaa?

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Hyvinvointi syntyi ja syntyy yritysten tuloksilla, ei millään ay mafian ja sen apulaisten toimin!

        Mitähän taas sekoilet.

        Hyvinvointi syntyi työnteolla ja asiallisella yritystoiminnalla josta koko Suomi hyötyi. Ja se siis onnistui ilman Kokoomusta tai juuri siksi.

        Sitten tuli Kokoomus ja ne mainitsemasi niiden mafiat ja yritykset saada orjia. Ja nyt taas nähdään Kokoomuksen saamat tuhot.

        Et sinä pysty kun ei kukaan muukaan koskaan ole pystynyt kertomaan mitään positiivista Kokoomuksesta.

        Yritystoiminta vaan on enemmän oikeistolaista, Kokoomusta lähellä olevaa porukkaa kuin vasuri ja kommari hommaa. Tuotot siis on aina saanut aikaan oikeistolaisempi osa kansaa.

        Suurimmat tuhot on saanut aikaan ay mafia joka ei koskaan ole korjannut virheitään sosialistiseen tyyliin toimien!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ryövää kassan? Mihin se valtio/hallitus ne ryövätyt sentit sitten varastoi? Valtion kassa kun on tyhjä SS viisikon jäljiltä. Ei ole kuin velkaa!

        Tämä hallitus käyttää rahat sotatarvikkeisiinja Ukrainan tukeen jos et ole sattunut ymmärtämään. Kokoomusnuoretkin haluavat mummot ja papat töihin ihan arkkuun laittoon asti. Joten, kyseleppä puoluetovereilta siellä kyky puolue Kokoomuksessa miten asiat on suunniteltu siellä teillä hoidettavan.
        Minä ainakin tiedän että on nykyisen hallituksen vika että Suomessa mennään kaikissa asioissa päin sitä kuuluisaa leveää kapitalistin pe…ä!

        Maailmassa on valitettavasti varustauduttava muiden aggressioita vastaan kuten Ukrainan tilannekin osoittaa. Se on valitettavaa mutta vuosituhansien aikana osoittautunut välttämättömäksi jos halutaan pitää kiinni omasta maasta.

        Jos Ukrainaa ei auteta se syöksee koko Euroopan Putlerin suupalaksi!

        Kapitalismi on toistaiseksi kyennyt luomaan parhaat elinolot tällä pallolla, jos vaan haluaa nähdä vaivaa niiden saavuttamiseksi. Mitään ei pidäkään saada ilmaiseksi, koska ilmaista ei osata arvostaa edes!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ryövää kassan? Mihin se valtio/hallitus ne ryövätyt sentit sitten varastoi? Valtion kassa kun on tyhjä SS viisikon jäljiltä. Ei ole kuin velkaa!

        OrpoPurran itsetehtyä velkaa,ei kenenkään muun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OrpoPurran itsetehtyä velkaa,ei kenenkään muun.

        Kaikkihan se mene niihin maksuihin joita Orpon halliotus on perinyt edeltäjiltään. Nythän hallitus ei mitään isompia rahantarpeita ole luonut vaan lähes kaikki on perintöä edellisiltä!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kaikkihan se mene niihin maksuihin joita Orpon halliotus on perinyt edeltäjiltään. Nythän hallitus ei mitään isompia rahantarpeita ole luonut vaan lähes kaikki on perintöä edellisiltä!

        VALHE. Persuhallitus on rikkaitten pankki. Siksi velka kasvaa.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Valtion kassaa ei kannata tyhjentää, se kun on jo tyhjä SS viisikon sosialismin ansiosta! Eihän sieltä löydy kuin velkaa lähes 200 miljardia muistaakseni! Kuka sitä nyt vaivoikseen tyhjäisi? Sinäkö joka lienet juuri osa sitä tyhjääjä porukkaa?

        Tietääkseni valtion kassaan virtaa verotuloja. Siihen päälle velkarahaa. Ei muita tuloja ja kokoomuksen väki varastaa nekin. Suomea tuhotaan oikein urakalla. Onko kokoomuksen visioissa myydä Suomi eniten tarjoavalle

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Maailmassa on valitettavasti varustauduttava muiden aggressioita vastaan kuten Ukrainan tilannekin osoittaa. Se on valitettavaa mutta vuosituhansien aikana osoittautunut välttämättömäksi jos halutaan pitää kiinni omasta maasta.

        Jos Ukrainaa ei auteta se syöksee koko Euroopan Putlerin suupalaksi!

        Kapitalismi on toistaiseksi kyennyt luomaan parhaat elinolot tällä pallolla, jos vaan haluaa nähdä vaivaa niiden saavuttamiseksi. Mitään ei pidäkään saada ilmaiseksi, koska ilmaista ei osata arvostaa edes!

        Kapitalismi on luonut varallisuutta vain pienehkölle osalle rahaa painamalla. Kapitalismi luo köyhyyttä, paskaa laatua ja luonnonvarojen ylikäyttöä, eli ympäristötuhoja

      • Anonyymi

        Röh röh KVIIIIK Lyyli ! Tuli paskottua taas housuun ja se on ay-mafian vika.

      • Anonyymi kirjoitti:

        VALHE. Persuhallitus on rikkaitten pankki. Siksi velka kasvaa.

        Nykyinenkin hallitus käyttää enemmän rahaa köyhiin kuin rikkaisiin. Yritysavutkinhan ovat työläisten parhaaksi, niillä pyritään pitämään yöpaikat kunnossa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietääkseni valtion kassaan virtaa verotuloja. Siihen päälle velkarahaa. Ei muita tuloja ja kokoomuksen väki varastaa nekin. Suomea tuhotaan oikein urakalla. Onko kokoomuksen visioissa myydä Suomi eniten tarjoavalle

        Mihin viittaat tuolla varastamisella? Voisitko selventää?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalismi on luonut varallisuutta vain pienehkölle osalle rahaa painamalla. Kapitalismi luo köyhyyttä, paskaa laatua ja luonnonvarojen ylikäyttöä, eli ympäristötuhoja

        Kapitalismi antaa kaikille mahdollisuuden, se on jotain mihin sosialismi ei kykene vaan joudut siellä tekemään mitä saat tehtäväksi ilman mahdollisuutta alkaa nostamaan omaa asemaasi työllä. Politiikka on sitten eri juttu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Röh röh KVIIIIK Lyyli ! Tuli paskottua taas housuun ja se on ay-mafian vika.

        Nyt vaan pylly pesulle ja muista saparokin putsata!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kapitalismi antaa kaikille mahdollisuuden, se on jotain mihin sosialismi ei kykene vaan joudut siellä tekemään mitä saat tehtäväksi ilman mahdollisuutta alkaa nostamaan omaa asemaasi työllä. Politiikka on sitten eri juttu!

        Kokoomuksen talousopit ovat USAsta ja Venäjältä. USAsta on opittu mahdollisuuksien talous kaikille kansalaisille, joka ei konkreettisesti tarkoita yhtään mitään. Venäjältä on opittu julkisten varojen kuppaaminen omiin tarkoitusperiin

        Julkisten varojen kuppaaminen omiin tarkoitusperiin on lähinnä vasemmiston eli Vasuriliiton ja SDP:n hommia, kun pyritään ruokkimaan suuri joukko työtä karttavia valtion rahoilla. Kyllä yhteiskunnan rahojen jakaminen on todella se mihin vasemmisto on aina pyrkinyt. Se kun saanee siten kannatuksen nousua, koska kun joku oppii tulemaan toimeen vasurien rahanjaolla niin vaikeaa siitä olisi luopua jos oikeisto saisi enemmän valtaa!

        Minunkin kohdallani mahdollisuuksien talous merkitsi paljon, elätin sillä itseni ja läheiseni sekä vielä joukon ulkopuoliosiakin työntekijöinä. Edelleen on kohtuu työeläkkeen lisäksi kohtuudella varallisuutta jolla voin helpottaa eläkevuosiani!

        moikka moktar gubta ja monet tarinat-influensseri suomi24

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        On pärseestä, että hyvinvointialueet joutuvat rikkomaan lakia p*skahallituksen takia
        jos haluavat lakisääteiset tehtävänsä hoitaa eli hoitaa sairaat.
        Sairaitten on saatava tarpeellinen hoito, sanoo laki.
        Koulukiusaaja-hallitus kiduttaa sekä potilaita että henkilökuntaa.

        Sote-raha ei voi olla mikään kiveenhakattu summa, koska ei sairaitakaan aina
        ole sama määrä.

        Jos rikkaalle eliitille lykätään yhteisiä verovaroja
        on rahaa löydyttävä myös julkiseen terveydenhuoltoon,
        sairaitten hoitoon
        vai SAAKO MAKSAMILLAAN VEROILLA ENÄÄ MITÄÄN ?!

    • Anonyymi

      Mailman tapahtumat ovat lamauttaneet suomen ja kun siihen lisätään erittäin kalliit sähköisetenergia investoinnit jotka eivät ainakaan helpota veronmaksajien taakkaa niin lama siitä on seurauksena.
      Tämä tulee jatkumaan ja vielä piiiiiitkäääään.

      • Anonyymi

        Tämänhän maan hyväosaisetkin tietävät ja siksi leikkaavat ja kurjistavat heikoimpia etteivät itse joutuisi maksumiehiksi . vastikkeettomat tuet kelpaavat mutta se veronmaksu maksukyvyn mukaan ei käy laatuun .

    • Anonyymi

      Kokoomus ja Persut + muu hallitus ovat sitä mieltä että jos vanhuksella on mikro, telkkari, pyykkikone ja vieläpä astianpesukone, niin hänellä on jo 4 hoitajaa….eli ihan liikaa.
      Tämän vahvistaa myös lääkäri PäiviRäsänen asiantuntemuksellaan.

    • Anonyymi

      Hallitus leipoo hoiva-alalle työttömiä.

    • Anonyymi

      Seurauksena on mittava hoito-alalta pako. Liekö se myös tarkoituskin ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe