Lapsetkin pääsevät osalliseksi hallituksen syrjinnästä - "tasa-arvoisesti". . .

Anonyymi-ap

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta paasaava pääministeri ja hallitus syrjii jopa lapsia.
Ei riitä, että ihmistä kohtaa työttömyys, hallitus haluaa rangaista työttömän lastakin
Hei vaan vauvat, koululaiset, murkut ja teinit, pääsette osalliseksi hallituksen syrjinnästä jos vanhempanne on työtön tai jää työttömäksi.
Joihinkin lasten lisiin tuli vuoden alusta korotuksia, mutta työttömien
lasten korotukset poistettiin 1.4. Eikö olekin "tasa-arvoista" ?
Työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja liikkuvuusavustuksen lapsikorotukset poistuivat 1.4.2024.
Muutokset koskevat työttömiä, joilla on huollettavanaan alle 18-vuotiaita lapsia.

21

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En katso yhtään tasavertaisuuteni kärsineen vaikka en ole saanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saatikka liikkuvuusavustustakaan. Olen aina elänyt sillä rahalla jonka olen itse ansainnut!

    • Anonyymi

      On harvinaisen tasa-arvoista, että ihmisillä, joilla menee hyvin,
      lastenkin tukia nostetaan, mutta työttömäksi jääneen lapsiakin
      rangaistaan. Hallituksen ideologia on LOISTAVAN tasa-arvoinen 🤣

      • Jos jäät työttömäksi niin kukaan ei kiellä uuden työpaikan hakemista. Pitää vain myydä työpanostaan käypään hintaan ja silloin se paikka kyllä löytyy. Unohda ay mafian venkutukset ja ala kunnon työläiseksi!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jos jäät työttömäksi niin kukaan ei kiellä uuden työpaikan hakemista. Pitää vain myydä työpanostaan käypään hintaan ja silloin se paikka kyllä löytyy. Unohda ay mafian venkutukset ja ala kunnon työläiseksi!

        Hyvin sekaisia kirjoittelet kaikkiaan.
        Jo pelkästään nuo ay mafiat kun unohdat niin olet hyvässä alussa, mutta silti kyllä kaikessa muussakin olet aikana kaukana normaalista elämästä ja keskustelusta. No tämä on suomi 24 ja täällä sinunkin sekoilut sallitaan ja julkaistaan. Toki on niitä poistettukin.

        Kerro Orpolle, että järkkää ne lupaamansa 100000 uutta työpaikkaa !
        Toistaiseksi se on Satosen kanssa järkännyt vain lähes 100000 työtöntä lisää.
        Työttömiä on nyt 300000.
        Avoimia työpaikkoja 45000. Wolt-kuskeille ja puhelinmyyjille.

        "Jos jäät työttömäksi niin kukaan ei kiellä uuden työpaikan hakemista."

        Olet aika ulkona viimeisen noin 1.5 vuoden ajasta kun kaikki romahtaa.

        " Unohda ay mafian venkutukset ja ala kunnon työläiseksi!"

        Tuo vaatii hiukan selvennystä normaaleille ihmisille?

        "Pitää vain myydä työpanostaan käypään hintaan ja silloin se paikka kyllä löytyy."

        Sinun mielestä ilmeisesti tuo käypä hinta on riisikupillinen päivässä. Mutta kuka silloin pitäisi sinusta ja kaltaisistasi huolta. Ette tekään lopulta tule halvaksi meille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ay mafia on yksi suuri ongelma talouiden nostamisessa tuottavaksi! Niin kauan kuin se toimii sosialismin hengen mukaan se estää menestymisemme. Siksi pitää teitä Lyylejä ja ay orjia muistuttaa sen vahingollisuudesta!

        Ei orpo tai hallitus yleensäkään mitään töitä järjestä vaan sen tekevät yritykset jos halutaan verorahaa. Nyt vaan ei ole vuosikymmeniin pidetty huolta yritysten toimintaympäristöstä vaan on annettu ay mafian mellastaa kuten nytkin alkuvuonna. Pitää hieman muuttaa järjestelmää, jotta yrittäjät alkavat luottaa yritysympäristöön! Sitten niitä hissukseen alkaa nousemaan!

        Kun aikoinaan halusin uuden työn syystä tai toisesta niin minä hain sen omatoimisesti yrityksistä joiden toimiala kiinnosti minua. Yleensä siis sähkö tai elektroniikka puolelta!

        Pisin työttömyysaika oli 3 viikkoa ja sekin vain koska olin irtisanoessani Lontoossa työttä, suomalaisessa yrityksessä tosin.

        " Unohda ay mafian venkutukset ja ala kunnon työläiseksi!" Ay mafian venkutukset kuten työehtosopimukset voi jättää oman onnensa nojaan, kun olet tuottava työntekijä et niitä tarvitse, en tarvinnut minäkään. Kunnon työläinen on firman mies, ei ay orja!

        Voit tietysti sopia riisikupillisesta jos katsot man työsi sen arvoiseksi mutta minä en katsonut itseni kohdalla sinun laillasi ja aika mukavasti olen palkallani elänyt, vaikka ne ovat 2 vuoden aikaa lukuun ottamatta olleet itse neuvoteltuja. Tuon 2 vuotta olin virkamies ja tyydyin viran suomaan ansioon!

        Normaali kansalainen olisi ymmärtänyt tekstini mainiosti mutta ay orjalle tuossa nyt selvitin asiaa edellä!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ay mafia on yksi suuri ongelma talouiden nostamisessa tuottavaksi! Niin kauan kuin se toimii sosialismin hengen mukaan se estää menestymisemme. Siksi pitää teitä Lyylejä ja ay orjia muistuttaa sen vahingollisuudesta!

        HEH. Mafiat ja orjat siis päässäsi surisee?

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei orpo tai hallitus yleensäkään mitään töitä järjestä vaan sen tekevät yritykset jos halutaan verorahaa. Nyt vaan ei ole vuosikymmeniin pidetty huolta yritysten toimintaympäristöstä vaan on annettu ay mafian mellastaa kuten nytkin alkuvuonna. Pitää hieman muuttaa järjestelmää, jotta yrittäjät alkavat luottaa yritysympäristöön! Sitten niitä hissukseen alkaa nousemaan!

        "Ei orpo tai hallitus yleensäkään mitään töitä järjestä"

        Niinpä, mutta nykyinen hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa kuten varmasti muistat, vai muistatko sitäkään? Nyt noin 1.5 v aikana hallitus saanut häviämään100 000 työpaikkaa. Siis hallituksen saldo siihen mitä lupasi -200 000 työpaikkaa.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kun aikoinaan halusin uuden työn syystä tai toisesta niin minä hain sen omatoimisesti yrityksistä joiden toimiala kiinnosti minua. Yleensä siis sähkö tai elektroniikka puolelta!

        Pisin työttömyysaika oli 3 viikkoa ja sekin vain koska olin irtisanoessani Lontoossa työttä, suomalaisessa yrityksessä tosin.

        " Unohda ay mafian venkutukset ja ala kunnon työläiseksi!" Ay mafian venkutukset kuten työehtosopimukset voi jättää oman onnensa nojaan, kun olet tuottava työntekijä et niitä tarvitse, en tarvinnut minäkään. Kunnon työläinen on firman mies, ei ay orja!

        Voit tietysti sopia riisikupillisesta jos katsot man työsi sen arvoiseksi mutta minä en katsonut itseni kohdalla sinun laillasi ja aika mukavasti olen palkallani elänyt, vaikka ne ovat 2 vuoden aikaa lukuun ottamatta olleet itse neuvoteltuja. Tuon 2 vuotta olin virkamies ja tyydyin viran suomaan ansioon!

        Normaali kansalainen olisi ymmärtänyt tekstini mainiosti mutta ay orjalle tuossa nyt selvitin asiaa edellä!

        No sinä aikoinasi kuten minäkin. Nyt kuitenkin on puhe nykyisestä ja Kokoomuksen tuhoista.

        Sinä höpötät jatkuvasti mafioista ja orjista. Mitä lie päässäsi liikkuu?

        Aikoinaan kun olin työelämässä ei ollut orjia. Työnteolla yritykset ja yhteiskunta toimi. Oman työurani aikana Kokoomus pääsi päättämään asioista ja sen seuraukset huomasi selvästi. Onneksi osasin ja pystyin välttelemään Kokoomuksen mainitsemaasi orjuutta. Nyt olen eläkkeellä ja olen varma ettei kokoomuskommarit hyvällä katsele eläkkeeni suuruuta. Mutta siitäkin menee veroa riittävästi sinun kaltaisten hullujen hoitoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        HEH. Mafiat ja orjat siis päässäsi surisee?

        Ay mafia pitää orjia joiden se vaatii tottelevan kysymättä miksi. Onhan sitä varten ihan oma armeijansa, joka heitä vahtii, sitä vaan kutsutaan ystävällisesti Lakkovahdeiksi!

        Kyllä se olet sinä jolla surisee, jos et moista ole huomannut!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ei orpo tai hallitus yleensäkään mitään töitä järjestä"

        Niinpä, mutta nykyinen hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa kuten varmasti muistat, vai muistatko sitäkään? Nyt noin 1.5 v aikana hallitus saanut häviämään100 000 työpaikkaa. Siis hallituksen saldo siihen mitä lupasi -200 000 työpaikkaa.

        Olet siis tyhmempi kuin vanha saapas! Et tiedä edes sitä mikä taho ne tuottavat työpaikat tänne saa aikaan!

        Laitapas miettien ja muotoile kommenttisi uudelleen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No sinä aikoinasi kuten minäkin. Nyt kuitenkin on puhe nykyisestä ja Kokoomuksen tuhoista.

        Sinä höpötät jatkuvasti mafioista ja orjista. Mitä lie päässäsi liikkuu?

        Aikoinaan kun olin työelämässä ei ollut orjia. Työnteolla yritykset ja yhteiskunta toimi. Oman työurani aikana Kokoomus pääsi päättämään asioista ja sen seuraukset huomasi selvästi. Onneksi osasin ja pystyin välttelemään Kokoomuksen mainitsemaasi orjuutta. Nyt olen eläkkeellä ja olen varma ettei kokoomuskommarit hyvällä katsele eläkkeeni suuruuta. Mutta siitäkin menee veroa riittävästi sinun kaltaisten hullujen hoitoon.

        Meillä on ay mafia joka vaatii jäseniltään orjuutta jota vielä oikein valvotaan lakkovahtien toimesta. Mitä muuta kuin orjuutta se olisi jos sinulla olisi töitä mutta kielletään tekemästä ja vielä pannaan lakkovahti katsomaan jotta tottelet?

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Meillä on ay mafia joka vaatii jäseniltään orjuutta jota vielä oikein valvotaan lakkovahtien toimesta. Mitä muuta kuin orjuutta se olisi jos sinulla olisi töitä mutta kielletään tekemästä ja vielä pannaan lakkovahti katsomaan jotta tottelet?

        "Meillä on ay mafia joka vaatii jäseniltään orjuutta"

        No jos teillä on, mutta älä sitä täällä Suomessa palstoilla höpötä! Se on teidän ryssien ongelma.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Meillä on ay mafia joka vaatii jäseniltään orjuutta"

        No jos teillä on, mutta älä sitä täällä Suomessa palstoilla höpötä! Se on teidän ryssien ongelma.

        Kun kirjoitan meillä se tarkoittaa Suomessa. Meillä ay mafia orjuuttaa jäseniään, se on faktaa! Jos joku jauhopää ay mafioso saa päähänsä kurittaa yrityksiä ja julistaa lakon niin siitä lähtevät orjapiiskurit eli lakkovahdit toimeensa ja estävät töihin menoa. Mitä muuta se on kuin orjuutusta?

        " Meillä ay mafia orjuuttaa jäseniään, se on faktaa!"

        Missä teillä ja miten?

        Jos olisit ja asuisit Suomessa niin jo velvollisuutesi olisi ilmoittaa asiasta viranomaisille että tiedät mafia toimintaa. Toki nyt voi olla ja saattaa olla kyse ihan sinun henkisestä tilanteestasi ja olet tunnettu terveydenhoidon ja muunkin osalta kirjoissa ja kansissa.

        Opettele ymmärtämään lukemaasi! Ehkä terveydenhoito kykenee sinunkin tautiasi hoitamaan kun menet pyytämään apua!

    • Anonyymi

      Talvi ja kevät tulee olemaan hallituksella kau-hea ja nautin siitä vaikka samalla
      säälin paljon enemmän työikäisiä.
      Työttömien määrä tullee kasvamaan puoleen miljoonaan.
      Yleislakko hallitusta vastaan voi olla mahdollinen.
      Joku raja se on kansan sietokyvylläkin. Hallitus on kleptokraattien kopla.

    • Anonyymi

      Orpon hallituksen työelämäheikennykset eivät työilmapiiriä paranna.
      Työilmapiiri on tärkeä tuottavuuden kannalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe