kommentoi uskonveljensä loikkausta persuihin toteamalla, että yksi asia vain erottaa, nääs meillä keskustassa ei voita se, joka sanoo kovimmin.
Kukapa rumaa puhetta ihannoisi. Unohtui nyt vain totuuden toinen puoli: lipevän esiintymisen takanakin voidaan tehdä kovia ja armottomia tekoja. Kovin omahyväinen kommentointi ja puolitotuus.
Kansanedustaja Mehtäläkin
28
711
Vastaukset
- Anonyymi
Noinkin menestyneeksi mieheksi ja jo iäkkääksi odottaisi politiikassakin kypsempää arviointia , kuin ..." me olemme parempia".
- Anonyymi
Esim. mikä Keskustan linjassa on sellaista, että se johti ennennäkemättömään vaalitappioon.
- Anonyymi
Keskustan ollessa edellisessä hallituksessa, silloin tehdyt päätökset oliva suurelta osalta niin päinvastaisia näiden lahkolaisten uskontoon ja näkemuksiin nähden, että ihme kun he eivät jo aiemmin ole siirtyneet pois keskustasta!
- Anonyymi
Lestadiolais suvussa eläneenä, ihmettelen tätä loikkaa. Ei ennen tullut kuuloonkaan, että lesta ois muita kuin kokoomusta tai keskustaa äänestänyt. Hoitokokoukseen vietiin heti jos etes mainitsi asiasta, no ajat muuttuu ja myös näköjään lestat.
- Anonyymi
Noin siinä käy kun keskusta kalastelee vassarien vesillä esim. itkien kuinka lapset etiopiassa itkee nälkäänsä hallituksen leikatessa kehitysavusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin siinä käy kun keskusta kalastelee vassarien vesillä esim. itkien kuinka lapset etiopiassa itkee nälkäänsä hallituksen leikatessa kehitysavusta.
Pitää Kaikkosen ("roistopummimamut ulos maasta") käydä taas kalastelemassa persujen vesillä ettei lestatkin hylkää kepua ja hyppää persuihin ettei islami syrjäytä kristinuskoa? 😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää Kaikkosen ("roistopummimamut ulos maasta") käydä taas kalastelemassa persujen vesillä ettei lestatkin hylkää kepua ja hyppää persuihin ettei islami syrjäytä kristinuskoa? 😂😂
Kaikkosen piti juosta hätiin Saarikon kertoessa kuinka keskusta ei leiki EU:ssa laitaoikeisto kepujen kaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkosen piti juosta hätiin Saarikon kertoessa kuinka keskusta ei leiki EU:ssa laitaoikeisto kepujen kaa..
Kaikkonen joutuu nuolemaan ja haukkumaan vassareita ja oikeistolaisia sopivissa määrin kun ei tiedä kumpi niistä voittaa vaalit.
- Anonyymi
Sinä persuista pihalle potkittu persupakkomielteinen sometrolli hoet edelleen vuoden jokaisena päivänä totuuttasi jokaisella palstalla joita terrorisoit trollaamisellasi luotsinpestin suojista.
- Anonyymi
Laittaako räkimään?
- Anonyymi
Sen lisäksi että vttuilet tavoillesi uskollisena luotsinpestin suojista ihmisille jotka vastaavat sinun provoihisi joilla niitä vastauksia kalastelet saaden raivarit kun niitä saat..
- Anonyymi
"Perussuomalaiset on mahdollinen valinta vanhoillislestadiolaiselle, jota huolettaa esimerkiksi islamin tulo Suomeen"
https://yle.fi/a/74-20119480- Anonyymi
"Keskustan Saarikko: Imaamikoulutusta Suomeen"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000342173.html - Anonyymi
Käyppäs kirjoittaan tuo sama lessupalstalle, niin sinutkin heitetään saatan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyppäs kirjoittaan tuo sama lessupalstalle, niin sinutkin heitetään saatan....
Olen aikuinen. En usko joulupukkiin, en saatanaan, en jumalaan enkä muihinkaan keksittyihin juttuihin.
- Anonyymi
Halla-ah0: Me persut liitymmevenäjämielisten ryhmään. Hyvän tahdon osoituksena Tynkkynen osallistuu Putinnuorten leireille.
- Anonyymi
Pesit sitten pyhäjärven trolli taas haapavesi palstalle persuvainoinesi,,,🥱🥱
ps. Kohiseeko koski ap? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pesit sitten pyhäjärven trolli taas haapavesi palstalle persuvainoinesi,,,🥱🥱
ps. Kohiseeko koski ap?Edustaja Mehtälä sanoo lehdessä, että uskossamme emme ole tottuneet kärjekkäisiin kannaottoihin.
Onpas outoa.
Missä on jyrkemmät kannat uskon suhteen kuin vanhoillislestadiolaisuudessa.? Sekä suhteessa maailmaan että toisiin kristittyihin!
SRK: n puheenjohtajistoltakin on kuultu " selkeitä" kannanottoja.
- Anonyymi
Hannu Karpo teki aikoinaan ohjelmia lestadiolaisuudesta.
https://www.youtube.com/watch?v=_ohM83eUaJQ- Anonyymi
..ja myös sen AA PPUUUVA jakson Vatjusjärven maitolaiturilla jonka myötä apuuuva miehestä tulikin HELPPIÄ mies ja vanhenmiten vihreiden kansanedustaja
- Anonyymi
Hienoa lukea miten kepun vasemmistosiipeä sapettaa
- Anonyymi
Tätäkö kansa halus kun äänesti kokoomuksen ja PS hallitukseen..
KYLLÄ tätä halus.. loppu se woke ja vihervasemmisto vouhotus mihin keskustakin on lähtenyt 100% mukaan.- Anonyymi
Kansa ei halunnut toteutunutta. Se ehkä halusi, mitä persut lupaisivat. Mutt Purran johdolla he ovat pettäneet kaikki lupauksensa. Kansa ei esim. halunnut konkurssiaaltoa, lähes kolmeasataa työtöntä ja kansan kurittamista.
- Anonyymi
Tyhymä ku saapas...ei mittää saanu aikaseksi koko kaudella.
- Anonyymi
Komea ja älykäs, mutta omassa kuplassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Komea ja älykäs, mutta omassa kuplassa.
Aika näyttää onko koko kansan vai vain oman kuplansa edustaja. Jonku alotteen teki, se meni kuplalle.
- Anonyymi
Vauva foorumilla oli aika kovaa tekstiä Aittakummusta, liekö totta?
- Anonyymi
Kaikenlaisia Mehtälöitä sinne valitaankin
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2803498Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221948Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.351585- 841451
- 1401114
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.721069- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91918Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.205788Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61737