Media ylikorostaa

En voi olla ihmettelemättä Median uutisointia Amerikan presidentin vaaleista.Ikäänkuin me suomalaiset olisimme valitsemassa heille uutta presidenttiä,mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa,sen tekevät vain ja ainoastaan äänioikeutetut amerikkalaiset.Lopetetaan tämä hössöttäminen,mihin emme voi vaikuttaa ja odotetaan vaalien lopputulemaa.
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomalainen media on valinnut oman suosikkinsa näissäkin jenkkien presidentinvaaleissa. Seuraa melkoinen poru, jos tämä ehdokas ei voita.

Suomen omat presidentinvaalit ovat saaneet paljon vähemmän huomiota meille tärkeästä EU:sta puhumattakaan. EU vaikuttaa elämäämme oikeasti, jenkkien presidentti ei juurikaan.

Äänestä

EU tosiaankin vaikuttaa elämäämme monin tavoin.
Jäsenyydestä on hyötyä, mutta myös haittoja, kumpi puoli sitten vetää pitemmän korren?

EU on jenkeistä johdettu yhteenliittymä ja sieltä se suurin haitta taitaa tulla eri muodoissaan?
Haittana voidaan pitää sitä, että EU:hun kuuluu taloudellisesti eritasoisia maita, ja Suomi on maksava osapuoli.

Sekä hyöty että haitta on siinä, ettei hallitusten vaihtuminen vaikuta rahan arvoon.
Vapaa liikkuminen on myös sekä hyöty että haitta; haittana on myös rikollisten helppo liikkunen maasta toiseen (huumeet ym.)

Haittana on vapauden menetys!

Äänestä

Ei suomen medialla ole vaikutus venäjänkään vaaleihin, mutta kovasti ovat asialla. Mistä tämä kaikki kauna?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En voi olla ihmettelemättä Median uutisointia Amerikan presidentin vaaleista.Ikäänkuin me suomalaiset olisimme valitsemassa heille uutta presidenttiä,mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa,sen tekevät vain ja ainoastaan äänioikeutetut amerikkalaiset.Lopetetaan tämä hössöttäminen,mihin emme voi vaikuttaa ja odotetaan vaalien lopputulemaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu