Eikö ehdokkaista löydy parempaa ehdokasta Helsingin pormestariksi, kuin lyhyehkö pikku-ukko.
On nähty mitä persut saavat aikaan kansalaisilleen hallituksessa, niin ei ole järkevää valita Helsinkiin johtajaa, joka saa pääkaupunkimme sekaisin, todennäköisesti samoin kuin hallitus kokomaan.
Nouseekohan aitoja ympäri Helsinkiä estämään maahanmuuttajia, tie-ja henkilötulleja.
Julkisten lehtien palstoilla on myös kirjoituksia, joista voi päätellä ehdokkaalle olevan mieleen viihde-ja biletyselämä. Ehdokkaalla on ollut myös julkisuudessa esitettyjä epäilyjä moraalistaan.
Toisaalta tarvitsisimme henkilön, joka pitää kaikkien helsinkiläisten eduista huolta. Tähän en voi uskoa,
sill persut ovat huolehtineet vain vauraiden henkilöiden etuisuuksista. Helsingissä on myös vähemmän vauraita henkilöitä.
Edustavaa, ulkonaista olemusta pitäisi myös löytyä, mutta kaikenlainen virnistely,iva-ilmeet, ja välinpitämättömyyden osoittelut, hänen kasvoillaan ministerien aitiossa kyselytuntien aikana, kertovat, ettei pikku-ukko ole johtaja-ainesta. Kokonaisuudessaan
ulkoisessa habituksessa olisi toivomista henkilölle, joka joutuisi kohtaamaan todellisia johtajia, niin Suomessa kuin ulkomailtakin.
Pikku-ukon olemus ei ole uskottava.
Hän on lähtöisin toisesta puolueesta, vaihtoi persuihin ja sehän ei kerro vakaudesta.
Ei pikku-ukkoa pormestariksi Helsinkiin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Käytännössä potkittiin kokoomuksesta, ja persuille kelpaa kuka tahansa.