polku jonnekin ja edessä tuntematon. Maa on jo kohta huurteessa, puut riitteessä. Kesän kauneus väistynyt. Houkuttaa kulkeminen samalla tiedostaen, että olisi ihanaa saada jakaa eteen aukeutuva uusi luonnon luoma näytelmä. Sinun kanssasi. Ja huomaan taas vaipuneeni haaveisiin.
Ihanalle eräältä kaipuun täyttämältä haaveilijalta
Ihanalle eräältä kaipuun täyttämältä haaveilijalta
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sitä hänen kanssaan odotan. Tutkimusmatkaa luontoon ja uusien polkujen löytämistä.
Jokainen aamu on luonnossa erilainen ja sen haluan jakaa hänen kanssaan.
Odotan hänen osallistuvan kanssani kun vielä on hetki aikaa ennenkuin lumi kaiken peittää ja eteneminen vaikeutuu.
Hänen, Miehen, yhden ja ainoan kanssa haluan tämän tehdä.
Osasit sanoa sen juuri niillä sanoilla, joita häneltä haluaisin kuulla. Monta syytä löytää lepo. Sinä, jäätyvä puro, vieno tuuli ja nuotio. Olen vihdoin löytänyt paikan, jossa sielu lepää.
Tiiätkö, että sillämiehel on vaimo!
Guben oma aloitus! Esiintyy taas naisena!
Verbaalitrollit taas elementissään. Näin siinä käy, kun päästää villin mielikuvituksensa vapaaksi.
Trolli
Gubbe vääntänyt tekoälyn avulla.
Thuskin on.
Ei ole nyt sinun guppesi tällä kertaa täällä 😏 mihin lie sen jätit vai jätikkö se sinut, vihdoinkin.
Se on tuon pupen guppe niitä palstan kuumia miehiä kun ikävöidään jokaisessa ketjussa.😁
Gubbe, tuo komea sankari sukkahousuissa 😍.
Haaveet o haaveita, mut totuus voi olla toinen!
Sinne minne menen viikonpäästä, pitäisi olla jo lunta. Jos hän sinne ilmestyisi ku****n varmaan hunajaa, tai olisin muuten vain onnellinen 🥺
Kauniisti kirjoitat hänelle. 🧡 Toivottavasti polkunne vielä risteävät.
Hienosti kävit taas aloittaja kommentoimassa omaa kirjoitustasi. Nolooooooooo 🤣🤣
Pohjoisen kaunottaren kanssa?
Älä hauku Saamelaisia ovat kauniita
Etelästä nainen kirjoittaa ja miestä tuntemaansa vierelleen kaipailee, polkuja tuntemattomia tutkimaan.
Kiva homma.
🍂❄️🌬❄️
Kauniita lauseita Hänelle. 🩷
Kiusaaja gubbe!
Gubbe ei kiusaa, hän on herrasmies korkkareissaan 😍.