Maahanmuutto ja persut

Vuosina 2015 - 2016 persuilla oli maahanmuuttopoliitinen ohjelmansa, jota he olivat toteuttamassa Sipilän hallituksessa. Tuloksena oli ennätysmäärä maahanmuuttajia. Ilmeisesti asia ei mennyt persujenkaan mielestä ihan nappiin, kun seurauksena oli koko silloisen puheenjohtamisensa vaihtaminen uuteen. Se oli persujen sisällä tapahtunut suuri väestönvaihto-operaatio, kun entinen puoluejohto ´kannattajineen otti näyttävällä ulosmarssilla hatkat koko puolueesta.

Nyt sitten on pulueen ajatuspajan Perustan johtajan Simo Grönroosin mukaan menossa Suomen muuttuminen kaikkien aikojen nopeimmalla maahanmuutolla. Siis jälleen aikana, jolloin persut ovat hallituksessa. Seuraako tästä taas uusi puolueen sisäinen väestönvaihto, jää nähtäväksi.

"Grönroos sanoo pamfletin esipuheessa, että maahanmuutto muuttaa nyt Suomea nopeammin kuin koskaan.

– Asiasta ei kuitenkaan käydä julkista keskustelua, vaikka vieraskielisen väestön määrän nopea kasvu ja väestöpohjan muuttuminen monikulttuurisemmaksi ovat huomattavasti olennaisempia kysymyksiä kuin mikään veropoliittinen ratkaisu, sote- tai taksiuudistus tai Suomen jäsenyys missään kansainvälisessä järjestössä." (lähde: Iltalehti)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39140ec8-a49d-45d6-bca9-6b2918c48ed1

Grönroos ei kerro tuossa tarkemmin sitä, millä tavalla väestöpohjan muuttuminen monikulttuurisemmaksi on sillä lailla olennainen kysymys, että se edellyttää keskustelua. Tuleeko meillä liikaa etnisiä ravintoloita ja ruokavaihtoehtoja perunamuusin ja läskisoosin tilalle vai mikä tässä on se, mikä tekee asiasta niin suuren keskustelunaiheen. Grönroos käsittelee työperäistä maahanmuuttoa, mutta siitähän on nyt keskusteltu lähes jatkuvasti. Tosin persuilla on hieman kestänyt osallistua tähän keskusteluun, mutta aina valpas Jani Mäkelä heräsi kyllä taas ensimmäisenä ja nyt siis Grönroos. Mutta onhan tämä teema ollut persuilla esillä jo vuosikaudet ykkösteemana, joten siinä suhteessa väite siitä, ettei asiasta haluttaisi keskustella, tuntuu oudolta. Persuthan eivät välillä juuri muusta puhukaan. Paitsi pensan hinnasta.

1

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joskus keskustelevat myös vuohipaimenista, lentävistä matoista, kameleista, lapsien pahoinpitelyistä kasvomaskeilla ja ovathan he pyytäneet eduskunnassa puheita arabiaksi, että kyllä ovat valveutunutta sakkia he, perushölmöläiset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      60
      1128
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      871
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe