Viime aikoina on tullut paljon uutisia väkivaltatapauksista. Uhreina usein nuoria ja etenkin naisia. Toki joukossa on myös miehiä ja jopa lemmikkieläimiä. Pistää vain miettimään, että mitä ihmisille on oikein tapahtunut, että pitää mennä pahoinpitelemään, tai tappamaan joku? Onko kynnys madaltunut niin paljon alas, että oma tunnesäätely ei enää toimi, tai kaikki kontrolli ja muu katoaa ennen peruuttamatonta tekoa? Vai kertooko tämä kaikki kehityksen muuttumisesta ihmisen kohdalla väkivaltaisempaan suuntaan. Osalla on varmaan tekojen taustalla päihdeongelma, mutta se ei kyllä selitä, eikä todellakaan oikeuta kaikkea.
Kaikki tällaiset uutisoinnit tekevät paitsi surulliseksi, etenkin omaisten ja uhrien puolesta. Ja jopa ahdistuneeksi. Joskus tunnen jopa suoranaista vihaa moisia tekijöitä kohtaan. Varmaan psykiatrisella alalla olevat tietäisivät kertoa taustasyitä, miksi jotkut syyllistyvät väkivaltaan, tai tekevät pahaa jopa itselleen tuntemattomille henkilöille. Minulta ei kyllä ymmärtämystä väkivallan tekijöille tule.
Olen itse joutunut ainakin pari kertaa pahoinpitelyn ja kolme kertaa raiskauksen uhriksi. Yhtäkään kertaa en tehnyt rikosilmoitusta, koska tiesin, että minua ei edes uskottaisikaan. Luottamus viranomaisiin meni jo kauan aikaa sitten.
Mikä väkivallan tekijöitä oikein vaivaa?
Anonyymi-ap
0
146
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1243072EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351445- 1041309
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60967
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j307848- 41767
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743