Phj valtuuston pitää laittaa nyt lunta housuihin ja jäitä hatttuun, nimittäin ei oikein vakuuta vihreän siirtymän työllisyys, tulojen kertyminen ja talouden ennustettavuus olevan luotettavaa. Jos Suomi sutii paikoillaan, niin Pyhäjärvi ei polje paikoillaan?
"Voiko vihreä talous olla suomalaisen hyvinvointivaltion pelastaja? Ehkä — ehkä ei. Toistaiseksi vihreään siirtymän kansantaloudelliset vaikutukset ovat jääneet vaatimattomiksi. Silti odotukset ovat kovat.
Vihreä siirtymä ja vetytalous ovat parhaimmillaan turboahdettuja talouskasvun moottoreita. Ehkä juuri siksi vihreän talouden hankkeita perustellaan niin usein työllisyyden kohentumisella ja viennin vauhdittumisella — asioilla, jotka periteisesti tuottavat kansantaloudellista hyvää.
Tarkempi analyysi paljastaa, että vihreän talouden kansantaloudelliset vaikutukset ovat jääneet vähäisiksi Suomessa.
— Suomi sutii paikoillaan, toteaa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
Sutiminen tarkoittaa sitä, että vihreä siirtymä ei ole synnyttänyt Suomeen uusia työpaikkoja eikä uusia tuotteita. Vaikka suomalainen sähköntuotanto on vihertynyt lähes kokonaan, tuotetaan puhtaalla sähköllä samoja vanhoja tuotteita ja palveluita mitä aikaisemmin valmistettiin fossiilisella sähköllä." https://www.energiauutiset.fi/kategoriat/markkinat/tuoko-vihrea-talous-nostetta.html
Tuoko vihreä talous nostetta?
60
577
Vastaukset
- Anonyymi
Päättäjät jotka ottavat velkaennakkoa vihreän siirtymän kuvitelmilla, muuttuvat naamaltaan pahoinvoinnin vihreän. Helppo erottaa kylillä.
- Anonyymi
Ainakin paremmin kuin tämän hallituksen Suomen alas ajo!
Siitä asti kun tämä kurjuutta aikaansaava hallitus tuli valtaan, on joka ikinen kuukausi työttömyys kasvanut. Syyskuu 28 tuhatta.
Euroopan eniten kasvava työttömyys? Tämäkö oli se työllisyystavoite? Käänteinen työllisyys? Hallitus ihan itse tuottaa 100 tuhatta uutta työtöntä!
Kyllä tulee kusinen hallitus taival. Suomen tuhoajat!- Anonyymi
Juu edellinen hallitus hoiti hommat mainiosti ? Luuletko ettei maailman tilanne ja esim. korkotaso vaikuta Suomeen ollenkaan vaan kaikki on hallituksen syytä? Oletko Cepuli vai vasuri?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu edellinen hallitus hoiti hommat mainiosti ? Luuletko ettei maailman tilanne ja esim. korkotaso vaikuta Suomeen ollenkaan vaan kaikki on hallituksen syytä? Oletko Cepuli vai vasuri?
Innovaatiot , tuotteet ja tuotanto , missä lienevät maaseudulle rantautuvat yritysryppäät ja tulisko huutava pula työntekijöistä?
Pahalta vaikuttaa, jotta vanhoja oletusvärssyjä, kesken käynyttä mäskiä ja siihen päälle tarinankertojat puikoissa, ei kertakaikkiaan ole syytä innostua aikeista.
Täällähän meilläkin, alueella, vihreää energiaa pidetään messiaana kaikelle, entiset , nykyiset ja tulevat vuodenkierot kaikki katetaan uuden puhtaan energian tuotoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu edellinen hallitus hoiti hommat mainiosti ? Luuletko ettei maailman tilanne ja esim. korkotaso vaikuta Suomeen ollenkaan vaan kaikki on hallituksen syytä? Oletko Cepuli vai vasuri?
Nyt on Orpon ja Petturi Purran hallitus. Rikkaille jakaa rahaa, vaikka talous on tiukalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on Orpon ja Petturi Purran hallitus. Rikkaille jakaa rahaa, vaikka talous on tiukalla.
Cepuli vasuri vihreä hallitus jakoi rahaa kehitysmaihin ja sateenkaari touhuihin ??? Nekö on tuottavia sijoituksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on Orpon ja Petturi Purran hallitus. Rikkaille jakaa rahaa, vaikka talous on tiukalla.
Pettureita
HS: Keskustanuoret haki valtionavustusta – ilmoitti jäsenmääränsä kaksinkertaiseksi
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010795725.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on Orpon ja Petturi Purran hallitus. Rikkaille jakaa rahaa, vaikka talous on tiukalla.
Petyitkö jj jytkytykseen🤣
- Anonyymi
Pyhäjärveen ei kannata panostaa yhtään mitään
- Anonyymi
Digilehti Pyhäjärven Sanomat luettavissa. Tilaajina, käykää lukemassa..karut talousluvut, etten sanoisi madonluvut kahdessa mieipidekirjoituksessa kohde HYVINVOINTITALO:
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Digilehti Pyhäjärven Sanomat luettavissa. Tilaajina, käykää lukemassa..karut talousluvut, etten sanoisi madonluvut kahdessa mieipidekirjoituksessa kohde HYVINVOINTITALO:
Jos olis porukkaa,niin mielenilmaus Tikkalanmäen edustalle ennen valtuuston kokousta. Kaikki paikalle, liioin jotka 100% kannattavat hyvinvointitalon rakentamista, vaiheessa jolla ei enää saavuteta nostetta eikä hyvinvointiakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Digilehti Pyhäjärven Sanomat luettavissa. Tilaajina, käykää lukemassa..karut talousluvut, etten sanoisi madonluvut kahdessa mieipidekirjoituksessa kohde HYVINVOINTITALO:
Siis 0=0 kirjoitukissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis 0=0 kirjoitukissa.
Kissa pöydällä mutta kirjoituksissa,
- Anonyymi
Tullehan meille rahaa, kun persut täyttävät lupauksensa Laulurämeen kaavan hyväksymisestä.
- Anonyymi
Sinulla oli oma ketju,
Muuten suosittelen dementia tutkimusta, sama levy soi ja narisee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla oli oma ketju,
Muuten suosittelen dementia tutkimusta, sama levy soi ja nariseeSuurin jankkaaja on aamuitkijä! Ylivoimaisesti. Tuhansia identtisiä märinöitä aamuisin!
- Anonyymi
Manipulointi on ottanut tuttuja kierroksia, lobbausliigalaisia puustataan urheilutapahtumiin.
Lähtöjä tulee tiuhempaan tahtiin.Kellottajat valmiiksi.
Oppikirjalla ei ole korvamerkittyä pääväriä, koska jokainen manipuloitava henkilö on vapaa-ehtoinen ja kaksoismandaatilla mukana.
Ellei tätä tiedosta astuessaan meduusanverkkoon, niin on täysin sammoo mieltä-lukupäänä tiettyyn genreen ja näin ollen osallisena kierteisesti vaalityössä. - Anonyymi
Pyhäjärven kunnan talouden pelastajaksi on valjastettu ja uskoteltu pelkästään vihersiirtymän kiinteistövero tuloja! Vuonna 2027 kiinteistöveroksi tarvitaan 5 miljoonaa euroa. Näkyy valtuuston kokouksen liitetiedostostoissa.
Tuon tulon saaminen ei ole NS omissa käsissä. Pörssifirmat tekköö jos tekköö.
Nykyisen 1,4 miljoonan kiinteistöveron nosto 5 miljoonaan vuoteen 2027 tarvihtoo hirmu rypistyksen tuulimyllyjä!
Yksi mylly verkkoon liitettynä VIIKOSSA!!
Yksi uusi mylly joka viikko kolmen vuoden ajan!
Uskooko hän?- Anonyymi
Totta kai uskoo. Ei niitä myllyjä millään "tasaisen tahdin" vauhdilla pystytetä. Sitten kun myllyjä aletaan nostamaan, niitä nousee useita viikossa, ja jokaisessa kohteessa erikseen. Kuten kävi Murtomäelläkin...
- Anonyymi
Minä en usko! Valitettavasti harhautus on ollut niin massiiviista ja härskiä manipulointia, että tällä hetkellä/hetkillä, pyhäjärviset ovat antaneet luvan itselleen uskoa unelmaan.
Näin se vaan taas tapahtuu, historia sen kertoo!
Kun on taktiikalla tarkoitus, häpeilemättä manipuloidaan, tahtotilaa muokataan, saatetaan valheilla, viekkaudella ja todisteteluilla tavoite tulille. Kuten on kuultu, luettu, ihmetelty ja ladattu vastanäkemystäkin, niin hallinto syöttää perusteettomia pointteja, vihjeitä, olettamuksia tositarpeellisina kiertoon,!
Lopputuloksena on ikävä kyllä, meille kuntalaisille ankeuden ja kurjuuden lisäksi työttömyyden lisääntymistä ja kiinteistöjen arvojen alaskirjautumista, ja kysyppä miksi?
No kun ei kunnallista valtaa muuten saada haltuun, niin höpötetään tuulista ja juntataan turhuuden takia lisää takausvastuuta.
Kauniisti sanoen; hyvinvoinnin, vetovoiman, välttämättömyyden perusvireellä, valkeilla valheilla etukäteen kuormasta syöjille huomenlahja---idiioottien satsaus.
Näin tehtiin eräs kallis manipulointi negatiivisine seurauksineen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai uskoo. Ei niitä myllyjä millään "tasaisen tahdin" vauhdilla pystytetä. Sitten kun myllyjä aletaan nostamaan, niitä nousee useita viikossa, ja jokaisessa kohteessa erikseen. Kuten kävi Murtomäelläkin...
Saa olla usko kova. Kahteen vuoteen ei ole tehty yhtään päätöstä, että aloitetaan rakentamaan tuulivoimaloita.
Rahat on tiukassa. Nyt on välillä sähkölinjat jo tukossa liiasta sähkön tuotannosta. Ulkomaille menee liki ilmaiseksi sähkö.
Saksassa jo isot tehtaat ilmoittaa etteivät ala vety hommaan (yksinkertaisesti liian kallis energia) Kiiruna terästehdas jarruttaa vihreällä energialla tuotettua terästä.
Eli ei firmat rupea rakentamaan tuulivoimaloita ennenkuin on kohde mihin he saa myytyä sen. Sen nyt ymmärtää itse Erkkikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai uskoo. Ei niitä myllyjä millään "tasaisen tahdin" vauhdilla pystytetä. Sitten kun myllyjä aletaan nostamaan, niitä nousee useita viikossa, ja jokaisessa kohteessa erikseen. Kuten kävi Murtomäelläkin...
Minkähän värisisiä sieniä aamupuuroosi sekoitit?? Olitko ehä Laguna-vedätyksessäkin mukana?
- Anonyymi
Hyötyykö pyhäjärvinen betonin myyjä tuulimyllyn perustusbetonikaupasta? 120 omakotitalon betonit yhteen perustukseen. Ei.
Hyötyykö pyhäjärvinen yritys tuulimyllyn perustuksiin tarvittavan harjateräksen myynnistä? 200 omakotitalon harjateräkset yhteen perustukseen. Ei.
Jatketaanko juttua niin kauan että löytyisi paikallinen hyötyjä hirveestä rakentamisbuumista! Mylly viikossa tai viherloikka kuivuu alkutekijöihinsä ja valehtelijat jatkaa matkaansa.- Anonyymi
Jos Pyhäjärven yrittäjät pystyy kilpailemaan hinnoilla niin varmasti hyötyy. Monella on sellainen virheellinen käsitys, että yrityksen pitää saada kauppaa vaikka kalliimmalla hinnalla. Niinhän se ei mene, ei yksityisellä sektorilla, eikä varsinkaan julkisella!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Pyhäjärven yrittäjät pystyy kilpailemaan hinnoilla niin varmasti hyötyy. Monella on sellainen virheellinen käsitys, että yrityksen pitää saada kauppaa vaikka kalliimmalla hinnalla. Niinhän se ei mene, ei yksityisellä sektorilla, eikä varsinkaan julkisella!
Luueltko ettei tämä fakta ole tiedossa?
On suorastaan rikollista vaahdota siitä, että pyhäjärviset yrittäjät, kuntalaiset saavat työtä ja toimeentuloa tuulivoimateollisuudesta.
Puheet pääkallon paikalta ovat siis näillä hoodeilla julkiselta hallinnolta petosta, hyväuskoisten hyväksikäyttöä miljoonaluokassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luueltko ettei tämä fakta ole tiedossa?
On suorastaan rikollista vaahdota siitä, että pyhäjärviset yrittäjät, kuntalaiset saavat työtä ja toimeentuloa tuulivoimateollisuudesta.
Puheet pääkallon paikalta ovat siis näillä hoodeilla julkiselta hallinnolta petosta, hyväuskoisten hyväksikäyttöä miljoonaluokassa.Moni yritys saa hyötyä, ja on jo saanutkin. "Luueltko" että tämä fakta ei ole tiedossa?
- Anonyymi
Hyötyykö pyhäjärviset tuulimyllyjen vuokrista. Kyllä
Hyötyykö pyhäjärvinen myllyjen teiden rakentamisesta ja niiden kunnossapidosta. Kyllä
Hyötyykö pyhjärviset murskeen myynnistä. Kyllä
Hyötyykö pyhäjärvinen verotuloista. Kyllä
Työllistetäänkö pyhäjärvisiä saaduilla verotuloilla. Kyllä
Kiitos kun jatkat matkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni yritys saa hyötyä, ja on jo saanutkin. "Luueltko" että tämä fakta ei ole tiedossa?
Kuten esimerkiksi? Missä kohdassa pyhäjärvinen veroja maksava yritys/ hlö on saanut hyötyä, siis Tikkalanmäen ulkopuolisista?
Kaupungin virkamiehet ovatkin voineet hyötyä plu pääpoliitikot " myötäjäisinä" ja ostokorttipelipalkkioina..en suinkaan väitä, mutta kait se käy yhtä paljon paikallisesta totuudesta, kuin mitä ovat vuoden 2027 lakennallisesti kerrotut miljoonaverotuotot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten esimerkiksi? Missä kohdassa pyhäjärvinen veroja maksava yritys/ hlö on saanut hyötyä, siis Tikkalanmäen ulkopuolisista?
Kaupungin virkamiehet ovatkin voineet hyötyä plu pääpoliitikot " myötäjäisinä" ja ostokorttipelipalkkioina..en suinkaan väitä, mutta kait se käy yhtä paljon paikallisesta totuudesta, kuin mitä ovat vuoden 2027 lakennallisesti kerrotut miljoonaverotuotot.En tiedä yhtään yritystä mikä ei hyötyisi energiainfrahankkeista. Kerro yksikin mikä ei hyödy!! Tosin en tiedä kaikkia yrityksiä, etenkään Tikkalanmäen sisäpuolisia yrityksiä, annatko Ted esimerkin tästäkin🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä yhtään yritystä mikä ei hyötyisi energiainfrahankkeista. Kerro yksikin mikä ei hyödy!! Tosin en tiedä kaikkia yrityksiä, etenkään Tikkalanmäen sisäpuolisia yrityksiä, annatko Ted esimerkin tästäkin🤣
Mistä kuulen haukuntaa?
Rakki räkyttää?
- Anonyymi
Luonnevikainen käy kovilla kierroksilla tuulivoimaa vastaan. No minkä hän sille voi, että päässä aivot heittävät voltteja.
- Anonyymi
käytöshäirikkö kirjoittajien kimpussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
käytöshäirikkö kirjoittajien kimpussa.
Niin on haukkuu tuulivoimaa ja kirjoittajia. Mietin vaan millaista on elää tunnettuna luonnevikaisena pienellä paikkakunnalla?
- Anonyymi
Moni opettaja saa tulevaisuudessa palkkansa tuulivoiman verotuloista.
- Anonyymi
Jokos tämän viikon mylly alkoi nousta, että 2027 tavoite kiinteistöverossa toteutuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokos tämän viikon mylly alkoi nousta, että 2027 tavoite kiinteistöverossa toteutuu?
Mutku en saa alihintaa vietyä metsiä. Nyyh NYYh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutku en saa alihintaa vietyä metsiä. Nyyh NYYh
Eihän kukaan(12:17) metsien myynnistä puhunut. Mutta jos lukemaansa ei ymmärrä, niin Voih Voih
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kukaan(12:17) metsien myynnistä puhunut. Mutta jos lukemaansa ei ymmärrä, niin Voih Voih
Mutta se on yhden pääkateellisen myllyjen vastuksen suurin syy. Voi voi
- Anonyymi
On kulunut jo kuukausia eikä yhtään uutta myllyä ole kankahille noussut?
Kohta pitää nousta kaksi myllyä viikossa että 2027 kertyy kiinteistöveroja 5 miljoonaa! - Anonyymi
On se kunnan OSAVUOSIKATSAUS melkoista diipa daapaa!
Luin ääneen sieltä kvantti kiinteistö/callion juttuja niin kuulijoita nauratti🤭
Entä kehitys? Siis koko Pyhäjärven KEHITYS? Voi sitä sanan helinää!
Tuli mieleen onko toiminnan painotukset oikein?
Kehityksen palkat n. 40.000!
Kvantti/Callio ym aputoiminimet palkat 300.000!
Callio puuhaa kaiken maailman uusioiden kanssa jotka ei ole vielä kuntalaisia hyödyntäneet.
Kehitykselle kuuluu kaikki muut:
Yritysten kanssa yhteydenpito ja kehittäminen niin halliyritykset, maaseutu yritykset, sosiaalialan yritykset. Risteys alueelle yritysten etsiminen, bio alan yrityksiä, vedyn jakelua, vähittäiskauppaa, kivipuistoja, infotauluja, tapahtumia, uusia kesätapahtumia ym.
Toimisto hotellin vahtimestarin hommia, yritystilojen vuokrauksesta avustaminen.
Niin onko painotukset oikein?
Mikä on maaseutuyritysten palvelu kehitykseltä?
Tuo pelkästään palkkakustanuksella tehty vertailu osoittaa mikä on Pyhäjärvellä elinkeinojen painotus ja suosikki järjestys: Callio 300.000€, Kehitys 40.000!?!?- Anonyymi
Onko yhden äänen ihme oikea mies?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko yhden äänen ihme oikea mies?
Entäs se, joka tunnetaan "Tuhannen äänen erehdyksenä"?
- Anonyymi
Osavuosikatsaus on myös hauska etenkin "toiminnan mittarit" -sarake!
Toteutumassa, toteutumassa, toteutumassa, toteutumassa, toteutumassa, toteutumassa toteutumassa toteutumassa toteutumassa toteutumassa 😆- Anonyymi
No mitä tekisit toisin. Miten saisit asiat muuttumaan?
- Anonyymi
Rahaa on jaossa. Ja kivipuisto suljettu?
Pyhäjärven vetovoimaksi löydettiin jopa sähkölinjat!? Valtuusto aina yllättää.- Anonyymi
En huomannut että sähkölinjat olisi mainittu Pyhäjärven vetovoimatekijäksi, mutta tuleva hyvinvointitalo on sitä varmasti!
- Anonyymi
Vaalit lähestyy - huomasi Vasemmistoliiton puheista. Silloin jaetaan - ei omista vaan yhteisestä kassasta.
- Anonyymi
Ainahan vasurit ja Demut jakavat mielellään rahaa toisten taskuista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan vasurit ja Demut jakavat mielellään rahaa toisten taskuista.
Hyvä niin, että tavallisen kansa taskuihin jakavat toisin kuin Purra joka jakaa tavallisen kansan varat rikkaiden taskuun. Älyätkö eron.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä niin, että tavallisen kansa taskuihin jakavat toisin kuin Purra joka jakaa tavallisen kansan varat rikkaiden taskuun. Älyätkö eron.
Vasureiden alkoholi dementikko heräsi 🤣
- Anonyymi
Vasemmiston aloitteessa oli että vuokria on alennettava kuntaan muuttaville määräajaksi?
Mistä yksityinen vuokraaja saa sitten sen toisen puolikkaan vuokrista?? Kuntako maksaa vai mihin perustuu Leskisen malli?- Anonyymi
Muuttajan tuomista verotuloista?
- Anonyymi
Minkä puolikkaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä puolikkaan?
JJ ja siannahkanen pylly kestää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JJ ja siannahkanen pylly kestää!
Miten jj littyy Tenhon pyllyyn?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten jj littyy Tenhon pyllyyn?
ja sian nahkainen kirjotoitetaan tässä tapauksessa erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten jj littyy Tenhon pyllyyn?
Miksi Komunrannan savusaunailloissa vieraille suositeltava varuste on "Förkkeli"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Komunrannan savusaunailloissa vieraille suositeltava varuste on "Förkkeli"?
Mistä kuulen haukuntaa?
Rakki räkyttää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Komunrannan savusaunailloissa vieraille suositeltava varuste on "Förkkeli"?
Että siikajokelainen tuntisi olonsa tutuksi.
- Anonyymi
Vihreetä taloutta. Ei kiitos!
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569