Suomen talouskasvu taittuu elokuussa >kohti talouslamaa

-

Se oli vuonna 1975, kun UKK runnasi hätätilahallituksen. Silloin ei perustuslakia
noudatettu. Presidentti kutsui hallitusneuvotteluihin vain omat puolueensa (kepu, kommarit ja demarit
ruotsalaiset ja LKP:n). Näinhän ei olisi saanut perustuslain hengen mukaan muodostaa hallitusta, vaan olisi tullut käydä nk. presidentin kierros kaikkia eduskuntapuolueita kuullen.

No se siitä. Nyt ei kaivata hätätilahallitusta, vaan maan hallitukselta johtamista. Kansantalouden asiantuntijoiden mukaan Suomen talouskasvu pysähtyy elokuussa. Alun perinhän talouskasvuksi ennakoitiin vakaat 3 %.

Talouskasvun pysähtyminen tietää työttömyyden nousua, julkistalouden rahoituksen synkkeneviä näkymiä ja kuntatalouskriisiä.

Suomen ajautuu talouslamaan, joka ravistelee -eri syistä - yhteiskunnan rakenteita - ehkä kovemmin kuin 1990-luvulla.

Nykyinen punamulta- nahjus -hallitus kantaa vastuun, ei yksistään työmarkkinajärjestöt.
Rajavalvonnan lakko on oiva osoitus nahjusmaisesta otteesta. Neuvottelut on hoidettu taitamattomasti ja lakiesitys eduskunnalle
olisi edellisen hallituksen aikana koettu
provokaatioksi.
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...nuo maailmanlopun siunuustelut.

Olet täällä ennustellut niin usein, ja niin kamalia asioita, että harvalla on mahdollista niille korviaan kallistaa.

Totta on, että käynnissä oleva lakko tekee selvän
kuhmun kansantalouteemme.

Mistään 1990-luvun "lamasta" huutelu on kuitenkin edesvastuutonta populismia tuon tutun lapsellisen nimittelyn ohella.

Me nyt vaan elämme länsimaisessa demokratiassa, johon kuuluvat niin lakot kuin työsulutkin.

Ja olihan niitä "taitamattomasti" hoidettuja lakkoja aikaisemminkin - pankki ja lääkäri - jälkimmäisessä taidettiinkin turvautua sovittelulautakuntaan, kun lakko oli jatkunut lähes viisi kuukautta.

Ps. Mikähän se tuo "provokaatio" muuten oli ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi hallitus nahjustelee kirjoitti:

-

Se oli vuonna 1975, kun UKK runnasi hätätilahallituksen. Silloin ei perustuslakia
noudatettu. Presidentti kutsui hallitusneuvotteluihin vain omat puolueensa (kepu, kommarit ja demarit
ruotsalaiset ja LKP:n). Näinhän ei olisi saanut perustuslain hengen mukaan muodostaa hallitusta, vaan olisi tullut käydä nk. presidentin kierros kaikkia eduskuntapuolueita kuullen.

No se siitä. Nyt ei kaivata hätätilahallitusta, vaan maan hallitukselta johtamista. Kansantalouden asiantuntijoiden mukaan Suomen talouskasvu pysähtyy elokuussa. Alun perinhän talouskasvuksi ennakoitiin vakaat 3 %.

Talouskasvun pysähtyminen tietää työttömyyden nousua, julkistalouden rahoituksen synkkeneviä näkymiä ja kuntatalouskriisiä.

Suomen ajautuu talouslamaan, joka ravistelee -eri syistä - yhteiskunnan rakenteita - ehkä kovemmin kuin 1990-luvulla.

Nykyinen punamulta- nahjus -hallitus kantaa vastuun, ei yksistään työmarkkinajärjestöt.
Rajavalvonnan lakko on oiva osoitus nahjusmaisesta otteesta. Neuvottelut on hoidettu taitamattomasti ja lakiesitys eduskunnalle
olisi edellisen hallituksen aikana koettu
provokaatioksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu