Scream leffat on aivan sairasta jenkkisekoilua ja suunnattu tyypeille, jotka sisimmässään nauttii tuollaisesta sairaasta tappamisesta ja veren näkemisestä.
Nämä leffat on väännetty kaikenlisäksi, oudoille tyypeille sairaaksi viihteeksi ja väännetty jopa pilailuksi. Kuten Scream 2 elokuvayleisö oikein hekumoi katsomossa ja nauroi ja pilaili kauhun kustannuksella. Jaettiin kammottavia murhiin liittyvää asua ja hohtavia pilailuveitsiä.
Sitä paitsi leffan naamarimurhaajalla oli ihmiseksi yliluonnollisia voimia, löytää aina uhrinsa ja selvityä kaikesta aika pitkään itse hengissä.
Hänen puheluitaankaan ei muka pystytty mitenkään jäljittämään.
Kuten ensimmäisessä osassa, oli kakkosessakin psykkoottiseksi murhaajaksi valittu melkein saman näköinen heppu = Mickey "Billya"muistuttava.
Hiukan Jack Nicholssonin näköinen. Sellainen liian ennalta arvattava psykopaatti. Muutenkin leffan kohtaukset oli niin ennalta arvattavia.
Aina siinä myös seikkailtiin ja pakoiltiin isoissa taloissa ja paikoissa.
Oli tilaa paeta paikasta toiseen naamiomurhaajaa. Murhaajan puukko lävisti paksuja oviakin kuin pahvia ym.luonnotonta.
Verellä mässättiin aivan sairaalla tavalla koko leffan ajan.
Mielenvikainenhan katsojan täytyy olla, jos pitää tälläisestä meiningistä ja tappamisesta. Tappamisella ja kuolemalla ei pidä leikkiä. Eikä sitä kannata pitää viihdyttävänä. Olen nähnyt niin monia, joille on käynyt huonosti, jos on alkanut pelleillä kuoleman kanssa. Esim. fanittamalla tälläisiä leffoja ja hullujen tekemiä rikoksia.
Pahinta tässäkin leffassa on se, että elokuvan ideana on, kauhuleffoista ideansa saaneet mielenterveyspotilaat, psykopaatit.
Eikö sellaisia sekopäitä ole ihan tarpeeksi ilman tälläisiä elokuviakin?
Kieltää kokonaan nämä leffat olisi pitänyt!
Scream psykopaattien lemppari
Anonyymi-ap
0
154
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad861391- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370828- 151800
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 56604