Britannian konservatiivien johtajaksi Olukemi Olufunto Adegoke Badenoch

Onnittelut Kemi Badenochille. Ei sinne ketkään Boriksen tapaista typerää valkoista miestä kaivattukkaan.
12197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kemin kaupunki onnittelee. 👏

Äänestä

Musta natsi?

Äänestä

Maailma muuttuu. Kokolihaa syövän valkoisen heteromiehen on aika poistua museoon.

Äänestä
  • Kuten Timo Soinikin teki.

    Äänestä

Kamala ei ole edes kunnon musta vaan intialainen väärennös.

Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, että älä nyt jumalauta keksi enää enempää noita Olut-aiheisia nimiäsi? Alkaa jo oluet loppua muutenkin :D

Äänestä
  • Eihän olutta Kemissä ees valmisteta enkä tunne ketään Olut-Untoa

    Äänestä

Onnittelut Kemille. On hienoa että maailmassa on mustia naiskonservatiiveja, sellaisia joilla on arvopohja ja kunnioittaa perhearvoja. Aviopuoliso on skotlantilainen.

Äänestä
  • Onhan niitä muitakin. USA:ssa Candace Owens.

    Äänestä

Hyvä valinta Tory-puolueelta.

Äänestä

Saattoi olla strategisesti taitava valinta konservatiiveilta. Se vetää puolueen kannattajaksi koulutettuja nuoria, maltillisia, koulutettuja etnisiä vähemmistöä ja toisaalta työntää Britannian aika marginaaliset rasistit Faragen leiriin.

Äänestä

Heillä on nyt seitsemäs johtaja seitsemän vuoden aikana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onnittelut Kemi Badenochille. Ei sinne ketkään Boriksen tapaista typerää valkoista miestä kaivattukkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu