Tämä pätee ainakin ex-vaimooni. Kun olen mukava ja joustava hänelle, esim joustan lapsien asioissa ja olen ystävällinen ja auttavainen, niin tästä seuraa käytännössä aina se että hän on todella vihainen sen jälkeen. Viha suorastaan huokuu exästä, ja hän piikittelee ja töksäyttelee kaikenlaista, sekä uhriutuu milloin mistäkin. Normaali ihminen olisi kiitollinen ja iloinen.
En tietenkään lähde siihen peliin enää mukaan, että reagoisin hänen vihaisiin reaktionhakuihin mitenkään.. Annan olla, koska tunnistan tilanteen. Mutta silti hauskaa, koska hän ei saa minua enää vihastumaan millään.
Onko muille tuttua?
Ystävällisyydellä narsisti vihastuu
11
240
Vastaukset
- Anonyymi
Onhan se. Narsisti tuntee elävänsä vain, kun näkee ympäristön reagoivan hänen sanoihin, tekoihin ja pelkkään läsnäoloonkin.
Narsistia ärsyttää reagoimaton ihminen. Sellainen hyväntuulisuus, jota hän ei aiheuta eikä pysty pilaamaan, voi saada narsisti täysin hämmennyksiin.
Minulla on narsisti sukulaisena ja meni vuosia tajuta mikä mättää. Pitkään, ihan liian pitkään, päästin hänen käytösensä "ihon alle", mikä vain voimaannutti narsistia. Erään kerran meillä oli oikein hauskaa tuttujen kanssa kun narsisti sattui paikalle. Kun narsisti miesystävä perässään astu euroopan omistajan elkein ovesta, puhe ja nauru jatkui eikä narsisti päässytkään huomion keskipisteeksi, kuten oletti. Narsisti hämmentyi tajutessaan, ettei hän saanutkaan otetta tilanteesta, ei päässyt hauskuuteen mukaan eikä katkaistua muiden iloa. Hänen hämmennyksensä sai minut vain nauramaan enemmän, mistä narsisti meni vielä enemmän tolaltaan. Hän alkoi kierrellä levottomasti, höpöttää jotakin outoa ja selitti, että hänen pitää lähteä. Ja niin hän sitten lähtikin, oikeastaan pakeni, miesystävän autolla. Miesystävä jäi hämmentyneenä katsomaan perään.
Tuo kokemus oli todella riemastuttava ja silmiä avaava. Narsistihan on ihan reppana.- Anonyymi
Narsistilla on muuten aika ...itt***mainen nauru. Silleen sisäänpäin käkätystä ja kova niin että uhri kuulee kun sille pottuillaan.
- Anonyymi
Siinä alkaa narsisti panikoimaan kun marionetit ympärillä ei pompi vaikka hän kuinka repii naruista. Kun alkaa näyttää, ettei ne olekaan hänen marionettejaan vaan ihmisiä, joilla on oma elämä ja päätösvalta, narsistin pasmat sekoaa.
Ihmisten onnellisuus on pahinta mitä narsisti tietää. Narsisti ei tiedä mitä on onnellisuus, hän vain yrittää esittää onnellista. Narsistia riipoo ajatus siitä, että muilla on jokin salainen tieto onnellisuudesta, mutta hän ei saa siiitä kiinni. Miten joku voi olla onnellinen olematta kaunein, suurin, rikkain ja menestynein, koska tuon kaiken puuttuminen on narsistin maailmasssa niin suuri häpeä, että sellainen tappaa.
Tuon häpeän takia narsisti on kaunein, suurin, rikkain ja menestynein. Tai hänen omasta mielestää hänen kuuluisi olla, ellei kateelliset ja ikävät ihmiset olisi esteenä. Jonkun muun vika. Jonkun muun syy. Narsisti joutuu uhriksi koska on niin ylivertainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Narsistilla on muuten aika ...itt***mainen nauru. Silleen sisäänpäin käkätystä ja kova niin että uhri kuulee kun sille pottuillaan.
No mutta varmaan teko-sellainen, joltakulta pöllitty ja aina samanlainen, mikä tietenkin vain korostaa aitoutta.
- Anonyymi
Narsisti näkee ystävällisessä henkilössä onnellisen henkilön joka hän ei itse kykene koskaan olemaan. Kyse on siis kateudesta onnellisuuttasi kohtaan, se saa narsistin kiehumaan kateudesta.
Jos taas narsisti sanoo että jokainen saa uskoa mihin haluaa, niin hän tarkoittaa tällä samaa mitä joku suomen saatananpalvojien johtaja 90 luvulla, joka sanoi tuon saman lauseen, jokainen saa uskoa mihin haluaa, eräässä Talkshow ohjelmassa. Tässä kohtaa olisi hälyytyskellojen hyvä jo soida, nimittäin tiedän erään narsistin joka sanoi tuon saman lauseen. Vasta vuosia myöhemmin paljastui että kyseinen monen mielestä mukava tyyppi kuului sukuun jossa verenperimänä palvottiin saatanaa... Vain aniharva sen edelleenkin tietää, suurin osa pitäisi hulluna jos niille asiasta avautuisi. - Anonyymi
Narsistilla ei ole käytöstapoja, narsisti voi jopa syömisestäkin tehdä vastenmielistä.
Lisäksi haluaa päättää siitä että mitä puhutaan ja kenen kanssa.- Anonyymi
Narsisti on sitä mikä palvelee hänen heikkoa egoaan. Narsisti voi olla äärimmäisen hyväkäytöksinen ja huomaavainen kun haluaa tehdä vaikutuksen. Oi että, jos et huomaa heti ojentaa kahvipöydässä Siiri- tädille sokerikippoa, niin narsisti liihottaa paikalle ja suurieleisesti ottaa sokerikupin edestäsi ja vie tädille, kysyen niin että kaikki varmasti kuulee, voisiko tuoda tädille vielä jotakin muuta. Viesti on selvä: narsisti on ihastuttava ja huomaavainen, sinä huonokäytöksinen juntti joka ei huomioi muita.
Mutta se serkkuplikka, joka on niin nuori ja kauniskin, hänelle narsisti ei "muista" kaataa kahvia ja tempaisee kakun pois ennen kuin tuo nuori nainen ehtii ottaa. Edes tuon naisen nimeä narsisti ei pysty sanomaan, puhuu vain serkusta, jos on ihan pakko ihminen huomioida. Kun se kateus on niin valtava, heikkoa egoa pönkitetään käyttäytymällä törkeästi kateuden kohdetta kohtaan.
Kun tietää kuka ja mikä narsisti on, tuo kaikki on todella läpinäkyvää. Narsisti on kateellinen jopa omille lapsilleen. Olen ollut juhlassa, lapsen tärkeässä päivässä mukana. Äiti toki juhlat järjesti, niin kuuluu täydellisen äidin tehdä, mutta kun isä ja muu suku onnitteli lasta, äiti ei siihen kyennyt. Oman lapsen saama huomio selkeästi vaivasi äitiä. Loppu juhla menikin sitten äidin liehuessa keskipisteenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Narsisti on sitä mikä palvelee hänen heikkoa egoaan. Narsisti voi olla äärimmäisen hyväkäytöksinen ja huomaavainen kun haluaa tehdä vaikutuksen. Oi että, jos et huomaa heti ojentaa kahvipöydässä Siiri- tädille sokerikippoa, niin narsisti liihottaa paikalle ja suurieleisesti ottaa sokerikupin edestäsi ja vie tädille, kysyen niin että kaikki varmasti kuulee, voisiko tuoda tädille vielä jotakin muuta. Viesti on selvä: narsisti on ihastuttava ja huomaavainen, sinä huonokäytöksinen juntti joka ei huomioi muita.
Mutta se serkkuplikka, joka on niin nuori ja kauniskin, hänelle narsisti ei "muista" kaataa kahvia ja tempaisee kakun pois ennen kuin tuo nuori nainen ehtii ottaa. Edes tuon naisen nimeä narsisti ei pysty sanomaan, puhuu vain serkusta, jos on ihan pakko ihminen huomioida. Kun se kateus on niin valtava, heikkoa egoa pönkitetään käyttäytymällä törkeästi kateuden kohdetta kohtaan.
Kun tietää kuka ja mikä narsisti on, tuo kaikki on todella läpinäkyvää. Narsisti on kateellinen jopa omille lapsilleen. Olen ollut juhlassa, lapsen tärkeässä päivässä mukana. Äiti toki juhlat järjesti, niin kuuluu täydellisen äidin tehdä, mutta kun isä ja muu suku onnitteli lasta, äiti ei siihen kyennyt. Oman lapsen saama huomio selkeästi vaivasi äitiä. Loppu juhla menikin sitten äidin liehuessa keskipisteenä.Kättelee ja tervehtii "kiusan" kohteensa Vanhempia veljeä siskoa ja esittää mukavaa anteliaitakin on heille voi olla. Siksi näin ettei Kiusatun läheiset vanhemmat ja muut eivät puolusta oman perheensä narsistien monta vuotta kiusaamaa Poikaa, vaan katsovat poikaansa sillai, että mikä hullu sä oikeen olet!!! kun haukut heitä, ei kukaan halua sulle mitään pahaa ja ne on ihan tavallisia ja mukavia ihmisiä kuin muutkin, ei heissä ole mitään pahaa.
Tuossa yksi esimerkki Narsisteista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kättelee ja tervehtii "kiusan" kohteensa Vanhempia veljeä siskoa ja esittää mukavaa anteliaitakin on heille voi olla. Siksi näin ettei Kiusatun läheiset vanhemmat ja muut eivät puolusta oman perheensä narsistien monta vuotta kiusaamaa Poikaa, vaan katsovat poikaansa sillai, että mikä hullu sä oikeen olet!!! kun haukut heitä, ei kukaan halua sulle mitään pahaa ja ne on ihan tavallisia ja mukavia ihmisiä kuin muutkin, ei heissä ole mitään pahaa.
Tuossa yksi esimerkki Narsisteista.Juuri näin toimii narsisti.
Narsisti kaivaa maata jopa oman perheensä jalkojen alta. Puolisosta suputetaan ikäviä asioita, myös omista lapsista. Perhettä kohdellaan muiden nähden alentuvasti, omaa erinomaisuutta korostaen. Jatkuva taisto päällä siitä, kuka saa eniten huomiota, kuka on korkeimmalla jalustalla. Narsisti jatkuvasti varmistelee asemaansa mahdollista kriisiä varten. JOS se puoliso tai lapsi alkaa vaatia oikeutta tai paljastaa liikaa narsistista, epäilyksen siemenet tämän uskottavuuden horjuttamiseksi on valmiiksi kylvetty, tarvitsee vain vähän kastella.
Itse jouduin joskus narsistin viharyöpyn kohteeksi. Narsistille ei riittänyt, että hän yritti sanoin nujertaa minut, vaan hän yritti saada mahdollisimman monta lähipiiristäni puolelleen. Narsisti ei vain tajua mitä on lojaalisuus ja rakkaus, ja ampui omaan jalkaansa. Narsistin yritykset lyödä kiila minun ja läheisteni väliin aiheutti melkoista tyrmistystä ja moni aiemmin neutraalisti narsistiin suhtautunut käänsi tälle täysin selkänsä.
Narsisti on valmis myymään kaiken, vaikka lapsensa, pelastaakseen heikon egonsa. Narsisti käy koko ajan kilpaa siitä, kuka saa eniten huomiota, kenestä pidetään enemmän, ketä kuunnellaan. Jos viet mummulle kukan, narsisti vie kaksi. Jos lähetät tädille kortin, narsisti lähettää suklaarasian. Ja tosiaan, se voi olla narsistin oma lapsi joka vie kukan tai lähettää kortin, narsistin pitää laittaa paremmaksi.
Ja auta armias jos narsistin perheenjäsen sairastuu tai vammautuu. Ensi alkuun narsisti uhriutuu kaiken sen taakan alla mitä hän joutuu kantamaan hoivatessaan ja huolehtiessaan. Narsistia kuuluu huomata ja kiitellä ja osoittaa tälle sympatiaa. Oikeastihan narsisti ei jaksa hoivata yhtään ketään, joten seuraava vaihe usein on, että narsisti heittäytyy sairaaksi, sairaammaksi kuin kukaan muu. Jollain tapaa narsisti kääntää tuonkin tilanteen valokeilaksi kohti omaa egoaan. Jos siinä perheenjäsen jää jalkoihin, se ei narsistia kiinnosta.
- Anonyymi
Niinpä taitaa tehdä
- Anonyymi
Kummasti henkinen terveys kohentunut kun olen karsinut kaveripiiristäni jokaisen joka:
- Haluaa vetää minut pohjalle ja sanoo sen suoraan verhoten sen huumoriin.
- Joka ei siedä sitä että on onnistumisen hetkiä.
- Positiivisia kuulumisia ei saa kertoa.
- Manipuloi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364245Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3272145Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31994Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481861- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4531754Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar561395Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4671310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441306