🥰🐶❤ koiran puutetta lievittää pentulive 24/7 ohjelma. Ajatella, että bortskut oppii jopa 1000 sanaa. Jollakin oli ollut 800 lelua ja se tunsi ne kaikki nimeltä.
Linnutkin osaa jotakin ajatella. Varikset ja lokit tulee kerjäämään jos tuolla kauppojen edessä sattuu jotakin syömään. Näinpä sellaisenkin ihmeen, että varis tyhjensi ulkoroskista kun se etsi sieltä syötävää. Mutta se ei ole kiva, että mun parvekkeen kaide on samannäköinen kuin ennen pyyhkimistä. En nyt laita tähän kenen palstalaisen käytös siitä tulee mieleen. Yleensähän se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Kaipauksen kohteesta on ihan toisenlaiset ajatukset mielessä.
Eläimet on ihania
9
184
Vastaukset 9
- Anonyymi
Koirat on yhtä älykkäitä kuin ihmiset tai älykkäämpiä. Etenkin jos vertaa vuoden vanhaa koiraa ja ihmistä. Eivät osaa puhua, eikä ole käsiä, mutta muuten ovat.
- Anonyymi
Koirat on orjia.Niiden on pakko alistua ihmisen ikeeseen.Näkyy näitä pantakaulasia ihmisiäkin olevan varsinkin miehissä.
Anonyymi kirjoitti:
Koirat on orjia.Niiden on pakko alistua ihmisen ikeeseen.Näkyy näitä pantakaulasia ihmisiäkin olevan varsinkin miehissä.
Tuo on vanhanaikainen käsitys koirista. Nykyisin koiria koulutetaan palkitsemalla. Ne tekevät ihmisen kanssa hyvää yhteistyötä kun ne ovat oikein koulutettuja.
Tästä videolla näkyvästä mun suosikkikoirasta radarista omistaja käyttää sanoja "partner" ja "friend". Taustalla kuuluva töminä kuuluu koiran hännästä kun se on mielissään eväshetkestä:
https://youtu.be/JCm0EVUTKKoJossakin on sanottu, että aikuinen koira on kolmivuotiaan lapsen tasolla. Ihania ne ovat oli miten oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koirat on orjia.Niiden on pakko alistua ihmisen ikeeseen.Näkyy näitä pantakaulasia ihmisiäkin olevan varsinkin miehissä.
Mutta ihminen antaa niille elämän ja täysihoidon. Ovat kiitollisia yleensä.
- Anonyymi
Kun hain loppukesällä halpisairfryerin niin harakka lehahti roskiksen sisältä lentoon läheltäni. Säikähdin. Se käytännössä eli roskiksen sisällä, ainakin sillä hetkellä. Eli tästä voidaan yleistää että varikset ja sen lähiserkukset ovat likaisia otuksia. Kaatopaikat ovat joidenkin lintujen mieleen, myös lokkien.
Varoitus: Älä lue syödessä. Tämä teksti sisältää kuvottavia juttuja:
Varislinnut on luonnon siivoojia. Nehän syö kaikki ruoantähteet mitä maahan ja roskiksiin tippuu. Ne suhtautuvat oksennuksiinkin toisin kuin ihmiset. Varisemothan syöttävät poikasiaan oksentamalla ruokaa niiden nokkaan. Niinpä varikaet nokkivat ulkona humalaisten oksennukset, kun niissä on sulamatonta ruokaa. Koirien ruoansulatus on niin huono, että niiden kakissa on vielä ravintoarvoa. Sen ovat kaupunkiin talveksi jääneet varikset ja harakat huomanneet. Innoissaan ne nokkivat pakkasella höyryäviä koirien jätöksiä. Itse kyllä keräsin pusseihin kaikki mitä mun koirilta maahan tippui.
- Anonyymi
Tuppuraisen profiili
- Anonyymi
Kun otat koiran tarpeen mukaan niin molemmat nauttii puolin ja toisin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1261563
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031016Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.150648Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.232536- 187499
- 31490
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11454- 183444
- 41426
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18403
