No niin... surkutellaanpa nyt sitten täällä vuorostaan. Tuo otsikko taitaakin kertoa kaiken olennaisen. Olen tuomittu homouteni takia koska olen ihan "mukava" tyyppi mutta jään aina yksin koska en osaa solmia kaverisuhteita enkä ystävyyssuhteita. En todellakaan etsi mitään seurustelusuhteita vaan ihan sellaisia tavallisia kavereita joiden kanssa voi jutella tai käydä vaan kahvilla. Homouttani en aio ikinä kellekään paljastaa, mutta uskon että ensi syksynä kun opinnot yliopistolla alkavat, tulee olemaan vaikeaa kun en seurustele kuten useimmat muut opiskelutoverini. Toisaalta taas kaverisuhteet naispuolisten ihmisten kanssa tuskin tulevat onnistumaan, koska usein jos vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa viihtyy niin se johtaa jonkinlaiseen parisuhteeseen. Eli minun tapauksessani on turha kuvitellakaan että voisin kaveerata naispuolisten opiskelijoiden kanssa. Toisaalta, sillä alalla jolle minä menen opiskelemaan, enemmistö on naisia (kuten yliopistoilla yleensäkin) enkä tiedä kuinka helppoa on hankkia kavereikseen niitä miespuolisia opiskelijoita. Osaltaan yksinäisyyttäni vaikeuttaa vielä se, etten käy ulkona enkä käytä viinaakaan. Taitaapa olla tilanteeni aika vaikea, tuskin täällä ainakaan ketään kohtalotovereita löytyy? Täytyy vaan toivoa että saisin muutaman kaverin uudesta opiskelupaikasta. Vaikeaa se tulee olemaan tällaiselle ujolle ihmiselle, joka vielä joutuu tuollaista asiaa peittelemään päivittäin. Jos en olisi homo, olisin taatusti löytänyt itselleni jo seurustelukumppanin, nyt en edes yritäkään etsiä. Tulisi elämästäni vaan entistäkin vaikeampaa... kunpa joku osaisi auttaa.
yksinäinen kaappihomo
vaikeaa...
111229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
... oletkohan aivan varmasti tulkinnut omat tuntemukset oikein. Epävarmuus naisten seurassa ei välttämättä johdu homoudesta. Enpä tiedä mikä minä sitten olen mutta julkisesti en edes kaappihomoksi tunnustaudu :).
Ja toisaalta homous ei ole mikään sairaus, josta voisi/pitäisi parantua, eli se pitää pystyä hyväksymään itsessä tai muissa. Ongelman ydin onkin homofobia. Ei riitä että itse hyväksyy sen - moni pelkää "piilevien kykyjen" tulevan esiin, jos on tekemisissä homojen kanssa. Ei siis mikään ihme ettet halua tulla kaapista ulos...
Niinpä, et varmastikaan ole ainoa mutta kukin kärsii asiasta vain tahollaan. Eikä taida kovin paljoa tunnustuksia tulla edes tänne nimettömänä.
no ei todellakaan yliopisto-maailmassa kaikki seurustele!! ja tottakai voit hankkia naispuolisia ystäviä, ilman että se johtaa minkäänlaiseen seurusteluun. Itse olen naispuolinen ja omaan myös miespuolisia kavereita..olen varma, että löydät ystäviä molemmista sukupuolista. Opiskelemaan tultaessa lähes kaikki ovat samassa elämäntilanteessa: opiskelujen aloittaminen, kotoa poismuuttaminen ym. Tällöin kavereita löytyy helposti. Itsekin jännitin vuosi sitten tuota samaa asiaa, mutta nyt minulla on enemmän ystäviä kuin ennen opiskelemaan lähtöäni!!
huononna, ole oma itsesi, niin saat ystäviä. Ja sitäpaitsi voithan olla eimikään, tarkoitan, ettei sua kauheesti kiinnosta kumpikaan sukupuoli. Olet niinkuin erakko siinä suhteessa. Nyt vanhemmiten olen huomannut ja tajunnut sen itsessäni.Nuorena haahuilin miesten perään, mutta nyt olen tajunnut, ei mua oikeesti ne kiinnosta, eipä naisetkaan, ei sen puoleen. Tuttuja mulla on paljon, mutta ei oikeita ystäviä, minusta kyllä pidetään, mutta vain tuttuna. Se ei ole vaikeeta, mulla vain kesti liian kauan tajuta se, ajauduin vääränlaisiin miessuhteisiin. Olen nainen, mutta voihan samanlaisia olla miehissäkin. Jos ei sulla "sytytä" miehet/naiset, saatat olla samanlainen kuin minä. älä siis väkisin luokittele itseäsi homoksi tai muuksi. Ole ihminen! Ei missään pakoteta seurustelemaan, aivan hyvin voit sanoa, olen "lonely rider"! Hyvää kesää sinulle ja onnea opiskeluun ja yksityiselämään.
Mo moi! Mä olisin mielelläni sun kaveri mut oon tyttö ja "gay" myöskin (gay kuulostaa kivemmalta kun lesbo):). Ja sä puhuit jostain yliopistosta eli sä oot varmaan himpun verran vanhempikin..oon meinaan 16v..että sekin vielä;) En ole mäkään pahemmin puhunu tästä mun asiasta mut olenhan mä kyllä aika nuorikin. Olen mä parille kertonu..yks on mun äiti. Se ei oo puhunu mun kanssa siitä asiasta sen jälkeen..ihan kun se ei ees tietäs. Mut ei se mua hylännyt ja siitä olen iloinen. Kyllä muuten pelotti sillon kun kerroin!
Kyllä mä sun ystäväksi tietysti ryhtyisin jos haluaisit :)
Mietin tässä että olisipa aika sattuma jos saisi tuollaisen tytön kaveriksi, vaikuttaisi enemmän heterotouhulta muiden silmissä. No, eihän se pidemmän päälle olisi hohdokasta, mutta ei ainakaan tarvitsisi "pelätä" että siitä tulisi mitään sen syvällisempää suhdetta. Olen kaksi vuotta sinua vanhempi, tällainen tylsä tyyppi... jotenkin se vaan harmittaa kun joudun kärsimään homouden takia jo näin nuorena, kaikilla muilla on kavereita mutta itse en uskalla hankkia ketään kaveria. Naispuolisiin ihmisiin pelottaa tehdä minkäänlaista positiivista vaikutusta kun siitä saattaa seurata jotain suurempaa ja miespuoliset tyypit taas on usein niin eri maailmoista kuin minä. Tietysti toivon että omalla alallani miespuoliset tyypit olisivat kanssani edes jollain tapaa samanlaisia. En jaksa innostua urheilusta, autojen virittämisestä tai muista perinteisistä "miesten jutuista" vaan olen sellainen syvällisempi ajattelija ja ymmärtäväinen ihminen. Ehkä niitä kavereitakin vielä löytyy...
No hepä hei taas!:) Mä en usko et oot tylsä tyyppi. Ei kukaan oo tylsä sit kun on oma itsensä. Mä olen ollut lepakko koko pienen ikäni. En ole koskaan tuntenut sellasta vetoa poikiin. En voi valehdella etteikö tää olis uuvuttanut mua välillä täysin tää piileskely. Mut täytyy vaan sinnitellä:) Ymmärtäväisyys on paljon tärkeempi ominaisuus kuin se että tietää autoista:) Kyllä niitä kavereita sulle jostain löytyy:) Mun mielestä se kuulosti joskus pöljältä, mut nyt mä uskon että kaikille on joku jossain.
Jos vaikka joskus tarviit ni tossa on mun maili: [email protected]
eikä oo ees pitkä;) no eipähän oo kellään ainakaan samanlaista:)
Sitä mä vaan että mä olen sama tyyppi kun toi kohtalotoveri x)
Aika uskomatonta, mut ihan kuin lukisin omasta itsestäni. En oo koskaan käyny tällä palstalla, ja tollasen näkeminen on aika sattuma.
Itsekin olen homo, kesti vuosia ennen kuin pystyin sen itselleni myöntämään. Kavereita on aina ollut vain vähän, koska olen luonteeltani usein aika pidättyväinen ja ujo. Ihmissuhteissa hieman kömpelö.
Olen itse opiskellut nyt yhden vuoden yliopistossa, myös erittäin naisvaltaisella alalla, kieliä kun opiskelen. On kyllä hyviä tuttuja, mutta melko äkkiä tuntuvat odottavan enemmän, joten en tosiaankaan sitten pidemmän päälle viihdy kenenkään seurassa vaan vetäydyn yksinäisyyteen. Miespuolisten kanssa minulla on usein kokonaan eri intressit. Sitten on kovin hävettänyt sekin, etten itse ole koskaan seurustellut. En juo enkä polta vaan viihdyn hyvin paljon kotona ja tietokoneen parissa.
Ei tunnu elämä helpolta ei, vaikka päällisin puolin kaikki on tosi hyvin. Tuosta homoudesta vielä sen verran, että aluksi häpesin sitä vuosikaudet ja yritin tuntea jotain naisia kohtaan. No eihän sellainen onnistu. Lukiossa oli yksi tosi hyvä kaveri, aika samanlainen yksinäinen susi ja oman tiensä kulkija kuten minä. Monien juttujen ja kokemusten perusteella olen 99% varma, että se on homo, mutta en uskaltanut koskaan ottaa asiaa puheeksi. Nyt en kyllä häpeä enää myöntää itse itselleni tätä, on ihan selvä juttu, ettei homous ole mikään sairaus. Se on vain osa minua.
Mutta koskaan en paljasta tätä kenellekään, oma seksuaalisuus pitää edes olla nykyaikanakin ihmisen yksityisasia, jos niin haluaa.
Minäkin kaipaisin usein ihan vain juttuseuraa muiltakin kuin saman perheen jäseniltä. En ole valmis sitoutumaan kehenkään, ja ehkä en koskaan haluakaan. Mutta ilman ystävyyssuhteita on pidemmän päälle vaikeaa, jostain syystä tänä vuonna on erityisesti alkanut painaa mieltä.
Joten, jos haluat niin kirjoita ihmeessä minulle: [email protected]
No onpas ollut sattuma. Tuo sinunkin tekstisi oli kuin otteita omasta elämästäni! Mullakin lukiossa oli kaverina sellainen "yksinäinen susi", hauska ja huumorintajuinen, mutta luonteeltaan hieman vaikea, silti paras kaverini. Tai on se vieläkin, mutta tällä hetkellä tuntuu että välit ovat katkeamassa tai jotain. Siksipä alunperin heräsinkin miettimään, millainen on tulevaisuuteni ilman hyviä kavereita. Onneksi välit perheenjäsenten kanssa ovat hyvät ja siskon perhe on minulle rakas, kuin omaa perhettä. Silti on jotenkin orpo olo kun ei ole ketään hyvää kaveria perheen ulkopuolelta.
Tuossa kun mainitsit itsekin olevasi naisvaltaisella alalla yliopistossa, niin tahtoisin ihan mielenkiinnosta kysyä onko ujon ja pidättyväisen ihmisen (eli samanlaisen kuin minä)vaikea löytää kavereita ja miten muut suhtautuu kun olet yksi niistä harvoista miesopiskelijoista?
Aika ihmeellistä tosiaan, olemme todennäköisesti samanlaiset luonteet ja meillä on samankaltainen menneisyys, sekä sama salaisuus hamaan hautaan asti. Sitten vielä satuit tänne viestini lukemaan... mutta jotenkin mukava tietää että kohtalotovereita löytyy ainakin yksi täältä Suomenmaasta. Ja mukava tietää etteivät kaikki homot olekaan sellaisia akkamaisia Fab5-tyyppejä joita TV:stä näkyy :)
Olen homo kanssa ja mullakin on vaikea solmia uusia ystävyyssuhteita. Minä taas haluaisin löytää ihmisen, jonka kanssa seurustella. Se vaan tuntuu niin vaikealta, tälläisele ujolle, hiljaiselle ja välillä omiin oloihin vetäytyvälle tyypille, jolla tuntuu olevan myös oma minäkuva hukassa.
Koulussa kaveerasin ja tein kaikennäköisiä koulutöitä lähinnä naispuolisten koulukavereiden kanssa, eikä mitään ongelmia ollut. Se on aina ollut jotenkin helpompaa. Saattaa olla, että ne arvasivat lopulta mikä minä olen...koulu kummiskin kesti 4 vuotta, enkä seurustellut koko aikana. Ei se kyllä minusta ulospäin omasta mielestä näkynyt. Kävin koulussa ja menin kotiin ja pysyin siellä.
Monta koulua on käyty, mutta mitään muuta ei ole jäänyt käteen kun tutkintopaperit.
Todella surullista lukea tuollaisia tarinoita muilta ihmisiltä. Toivottavasti kestät ja löydät vielä ystäviä! Itse en tiedä miten kestän kamppailun yksinäisyyden kanssa. Olen jollain tavalla masennukseen taipuvainen ja pelkään menettäväni kaiken. Ehkä ainoa minua hengissä pitävä asia tällä hetkellä on juuri perhe ja lähin suku. Muuta ei ole...