että jotkut ihmiset tuntuvat ammentavan "ilon" omaan elämäänsä siitä, että pääsevät naureskelemaan muiden kustannuksella tai pahoittamaan jonkun mielen sanomalla hänelle jotain negatiivista, jonka voisi ihan hyvin pitää omana tietonaan, koska se ei palvele kenenkään tarkoitusperiä.
Toisen paha mieli tuo itselle hyvän mielen. Aika vinksahtanutta, mutta tämmöisiä ihmisiä on paljon.
Toisen paha mieli tuo itselle hyvän mielen. Aika vinksahtanutta, mutta tämmöisiä ihmisiä on paljon.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Olen syntynyt sellaiseen vinksahtaneeseen muottiin joten se ei ole uutta ainakaan minulle.
Nautin kovasti, kun saan aiheuttaa kärsimystä ihmisille, jotka sen ansaitsee.
Oletko varma että aina ansaitsee? Teetkö itse joskus jotain väärin?Onko oma vastineesi suhteellinen? Onko faktat kunnossa?
Olen varma, että ansaitsevat. Kyllä minä teen joskus väärin, mutta tarkoitusperät on hyviä. Saatan antaa kovemmin takaisin, että oppivat olemaan. Faktat on kunnossa.
Minusta sinä olet ihan kohtuuton.
Olen samaa mieltä!
Onneksi ei tartte itte olla päästään niin sekaisin, että märehtii itsekseen kirjoittelevan gupen tekstejä pala kurkussa
Mieti taas omalle kohdalle. Ei ne sinun tunteet tai ajatukset ole välttämättä yhtään synkassa toisen ihmisen elämässä. Se mitä sinä koet on sinun henkilökohtainen vinkkeli. Yritä kuitenkin muistaa että toisen kokemus samasta asiasta voi olla täysin eri.
Onks tää palsta-peikon "selfawareness moment" :'D tai sit et oo oikeesti vaan pyöriny täällä kauaa 🤭
Kummallista mutta lähiaikoina olen kiinnittänyt samaan huomiota. Nätisti hymyillen tullaan piruilemaan toisen heikkouksista. Ilmeisesti parantaa omien vajavaisuuksien tuomaa tuskaa kun voidaan lytätä muita.
Töissä pikkupomot pistävät paskaa alaspäin niin täytyyhän omaa egoa puustata ilkeilemällä heikommassa osassa olevalle ihmiselle.
Voisiko edes yrittää olla ystävällisiä ja puhua kauniisti muille ihmisille❤
Hyvä tuo hyvää❣️
Voi, sehän on just tätä elämää. Ihmiset on vähän 👎 mä olen törmännyt satoja kertoja. Ihmiset näyttävät oman heikkoutensa juuri sillä. Onneksi mun ei ole ikinä ollut tarvetta keljuilla ihmisille!
Heh! Just haukuit kaikki ihmiset 👎
😅🤣
Ketkä ikinä niissä riveissä seisovat? Sivusta
Tiedän noiden olemassaolosta, mutta onneksi omassa sosiaalisessa piirissä heitä ei ole.
No kyllä!
ja keksivät juoruja vahingoittaakseen vaikka naapuria jos on valittanut melusta
Ihania ihmisiä!
Pikkusielusia ovat.
Jotkut kyllä etsii kaikesta virheitä ja syyn kiusata kun motiivit on ihan toiset tuhota toinen.
Taiat kertoo itsestäs, vaikka kyllä kantsii kattoo välillä itseeski peilistä ja muustaki!
Sama jankkaus jatkuu.
Mennään asiaa.
Motiivit provosoida ihmisiä on usein seksismiin liittyviä.
Evoluutio on sen luonut ihmiselle suureksi viestiksi millä luonto pyrkii oliot lisääntyy.
Kaikki motiivi sodista lähtien on lähtenyt siitä ajatuksesta.
*vietiksi.
Ihmis- mies ei tarvitse rykimäaikaa sillä on jatkuvasti se päällä.Testosteroiini vaikuttaa ajatteluun ja saa miehet "sekaisin".
Ellei mies tai nainen saa toisiaan joko realiteettien takia tai LUULOTTELUN takia astuu kuvaan VIHA ja vihanhallinanpuute.
Uros ja naaras pyrkii yhteen keinoilla millä hyvänsä jos olosuhteet normaalisti ei sitä salli,kepulikonstein nääs!!!!
Testosteroiini pistää miehen kuvittelee ja myös naiset ettei ole sellaista kuin yksiavioisuus.
...Testosteroiini on vahva hormooni.
Hormonit sekoittaa vesiin päästetyt ympäristömyrkyt.
Lihavilla rasvasoluissa on kertynyt paljon elohopeaa eli jos lihav laihduttaa rajusti soluista vapautuu ympäristömyrkkyjä ryöpsähtämällä ja näin ihminen sairastuu esim syöpään.Raskasna olevia ja imettäviä Äitejä ohjeistetaan etteivät he tuolloin laihduttaisi kovin.Sillä rasvasoluista irtautuu niitä myrkkyjä vauvaan.
Kannattaa aukaista suu silloin kun on puheyhteys vielä.Myöhemmin se on vaikeaa kuten olet jo huomannut.
Itse en valita turhasta.Jotkut äänet kertoo että on joku ihminen tai ihmiset hädässä ja silloin täytyy toimia eikä siitä sen enempää.
Minä itse käyn ihan Vesurin kanssa keskustemassa, että joko loppuis joikaaminen🙌
Eli kyllä, tavallaan iha kivaahan tämä rigidilaatio on
On olemassa myös hyväntahtoists naurua minkä laukaisee hellyyttävä tuntemus kohteestaan.
Olen nauranut yli vuoden enemmän kuin koskaan" omalle" kullalle.❤️🔥❤️🔥
Juu tunnen tämmösen perheellisen pariskunnan. Välttelen nykyään.
Miks välttelet,ai jonkun palstan takia?
Mistä päättelet, että juuri esim tämä palsta liittyisi tällaiseen pariskuntaan? Sivusta
Tuskin pelkästään palstan vuoksi.?
Tälläisella muiden mollaajilla on omassa elämässä salaamista. Kaappihomot harrastavat mollaamista koska sillä voi viedä huomiota omasta homoudestaan pois.
Nään turvan jähmettyneen ja teen mitä vaan sen saadaksein pysymään
Vettuilu on välittämistä. No onko se ny näin?
Milloinka minä olen noin sanonut? Huomaatko että laitat minun suuhun sanoja. Toki vittuilu voi olla myös hyväntahtoista, että joku asia on vain hauska, ei henkilökohtainen.
Lisään vielä heipat tähän.
Kannattaa selvittää ketkä on oikeasti nauranut ja tehnyt mitäkin, vai onko kuvitelmaa. Ainakin jos kiusaatte takaisin ja ryhdytte viemään sitä mukaan, niin voi tulla itselle vaan lisää huonoa.
Itse en kuulu mihinkään porukkaan, ole suostunut kuin muutamaan juttuun ja hyvin ovat menneet, kaikki tyytyväisiä. Jos viedään muuten tai punotaan näitä "porukalle uhraamista", niin kyllä se menee huonona heille takaisin. Ja jos yrität painostaa väärin, tai tehdä keplottelua tai väkivaltaa kyllä se heille menee takaisin huonona.
Hyvin hyvin vähän ovat mitään korvanneet, ja ei mitään oikeaa oikeutta viedä tai ottaa. Laskin mitä ovat tänne tehneet, täältä vieneet ja aiheuttaneet niin nuo on hirveitä juttuja. Ja jos joku mies vie teiltä, ette voi kaikille kostaa, vaikka veisi joillekin naisille niin ei kaikille. Eikä kukaan voi päättää että antaa tuonne ja ottaa tuolta jos kaikilta ei ole suostumusta. Edes työnantaja ei voi päättää tämmöisistä ilman korvausta, eikä mikään suku, varsinkaan jos on kielletty ja ilmoitettu että tämmöistä suhdetta ei noudateta. Jos meinaa jostain saada se pitäisi korvata, tai tehdä yhteisymmärryksessä eikä voi ketään pakottaa tottelemaan. Nykypäivänä, ja jos ei lahkoihin kuulu tai ole mukana missään sopimuksessa.
Tyhmiä ja säälittäviä ovat tuollaiset ihmiset toki ei muuta ajattele kuin itseään
Joo oon todistanut tätä todella paljon. Sekä ulkonäköön kohdistuvaa, että elämän tilanteeseen ja mielenterveyteen, jotkut ihmiset suorastaan loukkaantuu siitä, että oon kompleksimpi ihminen kuin he voivat kuvitella.
Jotkut ihmiset tuntuu myös loukkaantuvan siit et oon ihan normaali, ja en vastaa heidän päässään olevaa kuvaa, näimpä yrittävät jotenki "todistaa" tätä heidän mielikuvaansa musta oikeaksi, vaikka todellisuudes se ei olis ja sen näkee kyl muut.
Myöskin nää ihmiset haukkuu kaikkia hyvännäköisiä naisia jakorasioiks, ja muuta tyhmää (mikä ei oo totta). Mä en ainakaan tykkää,että täysin tuntemattomasta ihanan oloisesta ja super empaattisest ihmisestä oletetaan mitään tollast, joo ehk sil on vähän seksuaalisesti aktiivissempi elämä kuin joillain, mut ei hän mikää tollanen oo, ja se on loukkaavaa olettaaa niin toisesta, tiiän miten vitun lojaali ihminen on , kun oon nähnyt sen, sen takii Veera ei jätä poikaystäväänsä et vois olla munkaa :(, liian kiltti ja hyvä tahtoinen <3