Uudesta päällysteestä on turha haaveilla

Uudesta asfaltista ja sorapintaisen tien tai kadun päällystämisestä on turha haaveilla. Asfaltoinnin paukut on keskitetty keskustaan ja Kuningattarenrannan ex-messualueelle. Esimerkiksi Vanhalla Sahatiellä ja Pitkäsaarentiellä saadaan körötellä kuoppaisella soratiellä. Uusimistarpeessa olevaa kestopäällystettä löytyisi paljon pitkin kaupunkia, mutta sen sijaan uusitaan hyväkuntoisia päällysteitä. Mannerheiminkadun varsin hyväkuntoinen asfaltti on kuorittu pois ja uutta levitetään tilalle. Samoin Kuningattarenrannalla hyväkuntoista uutta asfalttia lapettiin auton lavalle tuhansien neliöiden alalta ja tilalle uutta asfalttia, laattoja ja kukkaniitty! Potemkinin kulissia pidetään yhä yllä, vaikka muutama keskeinen pääpäsmäri joutui ottamaan hatkat viroistaan.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalla ei vaikuta olevan mitään otetta, kohdeharkintaa ja muutakaan hallintaa infrastruktuurin kunnosspitoon, vaan viranhaltijat tekevät yhä mitä lystäävät. Kuka tai ketkä tätä Potemkinin kulisseissa pyörivää sirkushuvia oikein johtavat?
9483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Kuka tai ketkä tätä Potemkinin kulisseissa pyörivää sirkushuvia oikein johtavat?"

Kyllä aloittaja sen meille kohta kertoo. Tuskin maltan odottaa 😁

Äänestä
  • Kunnan päätöksentekoprosessi voidaan jakaa karkeasti vireille tuloon, valmisteluun, päätöksentekoon, toimeenpanoon ja arviointiin. Vaikuttaa siltä, että infrastruktuurin kunnossapito ja lisärakentaminen ei aina mene edellä kuvatun päätöksentekoprosessin mukaan, jos esimerkiksi kukkaniityn väsäämisestä ei löydy päätöksiä.

    Äänestä

  • Sua vaan naurattaa kun kaupungin rahoja tuhlataan tarpeettomasti ja niiden käyttökohteet on kohdennettu väärin. Oot varmaan kaupungin hommissa, hyötyvä urakoitsija tai joku luottamustehtävässään saamaton politrukki. No vielä jossain vaiheessa kuntaliitokset kiihtyvät ja ne yt-neuvottelut kohdistuvat kaupungin hommiinkin kun veronmaksajat eivät pysty enää elättämään rahoja tuhlaavia helkutinmoisia kuntien hallintokoneistoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sua vaan naurattaa kun kaupungin rahoja tuhlataan tarpeettomasti ja niiden käyttökohteet on kohdennettu väärin. Oot varmaan kaupungin hommissa, hyötyvä urakoitsija tai joku luottamustehtävässään saamaton politrukki. No vielä jossain vaiheessa kuntaliitokset kiihtyvät ja ne yt-neuvottelut kohdistuvat kaupungin hommiinkin kun veronmaksajat eivät pysty enää elättämään rahoja tuhlaavia helkutinmoisia kuntien hallintokoneistoja.

    Niin, niin. Mutta kerro nyt ketkä?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niin, niin. Mutta kerro nyt ketkä?

    Vaikuttaa siltä, ettei luetun ymmärtäminen kuulu vahvuuksiisi. Aloittaja esitti kysymyksen, koska hän halusi tietää ketkä näitä sirkushuvitiksia oikein johtavat? Älä kysy sitä kysyjältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, ettei luetun ymmärtäminen kuulu vahvuuksiisi. Aloittaja esitti kysymyksen, koska hän halusi tietää ketkä näitä sirkushuvitiksia oikein johtavat? Älä kysy sitä kysyjältä.

    Alä nyt viitsi. Itse sinä näillä palstoilla keskustelet itsesi kanssa. Sen nyt älyää huonommallakin luetun ymmärtämisellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Alä nyt viitsi. Itse sinä näillä palstoilla keskustelet itsesi kanssa. Sen nyt älyää huonommallakin luetun ymmärtämisellä.

    Näin on

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, ettei luetun ymmärtäminen kuulu vahvuuksiisi. Aloittaja esitti kysymyksen, koska hän halusi tietää ketkä näitä sirkushuvitiksia oikein johtavat? Älä kysy sitä kysyjältä.

    Keneltä sitten kysyn vaan. Hyvää joulua

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uudesta asfaltista ja sorapintaisen tien tai kadun päällystämisestä on turha haaveilla. Asfaltoinnin paukut on keskitetty keskustaan ja Kuningattarenrannan ex-messualueelle. Esimerkiksi Vanhalla Sahatiellä ja Pitkäsaarentiellä saadaan körötellä kuoppaisella soratiellä. Uusimistarpeessa olevaa kestopäällystettä löytyisi paljon pitkin kaupunkia, mutta sen sijaan uusitaan hyväkuntoisia päällysteitä. Mannerheiminkadun varsin hyväkuntoinen asfaltti on kuorittu pois ja uutta levitetään tilalle. Samoin Kuningattarenrannalla hyväkuntoista uutta asfalttia lapettiin auton lavalle tuhansien neliöiden alalta ja tilalle uutta asfalttia, laattoja ja kukkaniitty! Potemkinin kulissia pidetään yhä yllä, vaikka muutama keskeinen pääpäsmäri joutui ottamaan hatkat viroistaan.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalla ei vaikuta olevan mitään otetta, kohdeharkintaa ja muutakaan hallintaa infrastruktuurin kunnosspitoon, vaan viranhaltijat tekevät yhä mitä lystäävät. Kuka tai ketkä tätä Potemkinin kulisseissa pyörivää sirkushuvia oikein johtavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu