Tutkimus liikunnan hyödyistä

Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa tutkitusti parempaan aivoterveyteen ja pienentää dementiariskiä vanhemmalla iällä. Nyt tehty yli 10 000 ihmisen tutkimus todistaa, että myös vain pari treeniä viikossa vähentää lievän dementian riskiä verrattuna niihin, jotka eivät liiku ollenkaan.

Meksikolaisen tutkimuksen tulos on siis se, että kerran tai kahdesti viikossa liikkumisen hyödyt ovat aivoterveydelle pitkälti samat kuin useammin liikkumisen. Tutkimusta johti tohtori Gary O’Donovan.

Niin kutsuttuja viikonloppusotureita on viime aikoina tutkittu runsaasti. Aiempi tutkimus havaitsi, että ne, jotka mahduttavat viikon liikunnat yhteen tai kahteen päivään, omaavat pienemmän riskin sairastua yli 200 sairauteen verrattuna epäaktiivisiin ihmisiin. Säännöllisesti liikkuvat kokevat myös samoja hyötyjä.

Viikonlopun treenaaminen tekee hyvää mielelle
Tutkimukset viittaavat, että ajoittainen, siis vaikka viikonlopulle ajoitettu liikunta, voisi tuoda hyötyä myös aivoille. Tuore tutkimus osoittaa, että viikonloppusoturin treenimalli on hyväksi myös mielenterveydelle. Tutkimus tukee myös ajatusta, että kaikenlainen liikunta on hyväksi terveydelle, riippumatta siitä, milloin sitä harrastaa.
https://www.iltalehti.fi/treeni/a/08f3f7c8-e420-4473-873f-ce0f73d47811

2010
2257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maailmassa on useita tutkimuksia jotka todistavat että tietyt mielentasaajat auttavat maanisiin oirekuvaan, nämä tutkimukset kestävät tarkimmankin mahdollisen tieteellisen kritiikin, kunhan potilas napsii niitä reseptissä olevia ohjeita viitsii noudattaa, tämä voi olla vaikeaa koska on mukavampaa kuvitella olevansa rikas vuokraisäntä kuin takuueläkkeellä elävä virkaheitto yrittäjä, on olemassa sanonta että ei niin kovaa harhaluuloa olekkaan mitä ei oikean värinen tabletti poistaisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa tutkitusti parempaan aivoterveyteen ja pienentää dementiariskiä vanhemmalla iällä. Nyt tehty yli 10 000 ihmisen tutkimus todistaa, että myös vain pari treeniä viikossa vähentää lievän dementian riskiä verrattuna niihin, jotka eivät liiku ollenkaan.

Meksikolaisen tutkimuksen tulos on siis se, että kerran tai kahdesti viikossa liikkumisen hyödyt ovat aivoterveydelle pitkälti samat kuin useammin liikkumisen. Tutkimusta johti tohtori Gary O’Donovan.

Niin kutsuttuja viikonloppusotureita on viime aikoina tutkittu runsaasti. Aiempi tutkimus havaitsi, että ne, jotka mahduttavat viikon liikunnat yhteen tai kahteen päivään, omaavat pienemmän riskin sairastua yli 200 sairauteen verrattuna epäaktiivisiin ihmisiin. Säännöllisesti liikkuvat kokevat myös samoja hyötyjä.

Viikonlopun treenaaminen tekee hyvää mielelle
Tutkimukset viittaavat, että ajoittainen, siis vaikka viikonlopulle ajoitettu liikunta, voisi tuoda hyötyä myös aivoille. Tuore tutkimus osoittaa, että viikonloppusoturin treenimalli on hyväksi myös mielenterveydelle. Tutkimus tukee myös ajatusta, että kaikenlainen liikunta on hyväksi terveydelle, riippumatta siitä, milloin sitä harrastaa.
https://www.iltalehti.fi/treeni/a/08f3f7c8-e420-4473-873f-ce0f73d47811

2010

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu