Suomen propagandistisin ohjelma eli Israel-studio oli saanut vieraikseen Räsäsen ja Huhtasaaren. Oikein ällötti katsella tuota propagandalla täytettyä ohjelmaa jossa ei koskaan ole ketään asioista toisella tavalla ajattelevaa. Ei edes Venäjällä esitetä noin yksipuolisia valheellisia ohjelmia.
Kuinka nuo ohjelmaan valitut kehtaavat puolustella Israelin tekemiä maailman pahimpia ihmnisoikeus- ja sotarikoksia. Heidän mielestään kaikki muut YK:ta myöten ovat väärässä. Kehtaavat väittää esim. YK:n vaatimusta Länsirannalla olevien siirtokuntien tyhjentämisestä etniseksi puhdistukseksi juutalaisista. Todellisuudessa alueella on ollut vuosikausia ja on edelleen etninen puhdistus käynnissä mutta puhdistus on kohdistunut nimenomaan alueella sukupolvien ajan asuneisiin palestiinalaisiin joita on karkotusten lisäksi Israelin toimesta tapettu tuhansittain.
Länsirannalla nimellistä valtaa on Israelin terrorin ja sotilashallinnon alla pitänyt Fatah. Tuosta huolimatta esim. Räsänen perustelee Israelin oikeutusta Länsirannan sortohallintoon Gazan tapahtumilla. Räsänen on malliesimerkki ihmisestä joka on täydellisesti uskonut Israelin propagandan, onhan Israel jo Hamasin perustamisesta lähtien käyttänyt sen tekoja tekosyynä esim. Länsirannan etniseen puhdistukseen palestiinalaisista. Räsänen ei toki ole yksin, osoittihan Huhtasaari lähes paatoksellisella huutamisellaan olevansa samaa mieltä vaikkakin ovat eri mieltä Suomen presidentin, hallituksen, YK:n, kansainvälisen oikeuden ja lukemattomien muiden instanssien kanssa.
KD:n Räsänen ja persujen Huhtasaari Israel studiossa Huvilan vieraana
82
701
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä oli samalla tavalla hauska kuin niin moni muukin aloitus tällä palstalla.
TV7:llä näyttää olevan Israel-studio-niminen ohjelma. Sattumalta kaikkien esitettyjen 893 jakson ohjelmatiedot löytyy yhdeltä sivulta ja jokaisen ohjelman kohdalla mainitaan ohjelman vieraat. Jostain kumman syystä Räsästä, Huhtasaarta eikä Huvilaa mainita kertaakaan.
https://www.tv7.fi/arkki/jerusalem-studio_s18738/
Juuri tästä syystä vasemmistolaisilta pitäisi aina pyytää linkki lähteeseen. Tosin niillä vasemmistolaisten itse antamilla lähdetiedoilla on tapana osoittaa vasemmistolaisen väite valheeksi.- Anonyymi
Mitäs muuta sinulta on jäänyt löytämättä?
-tiedot kymmenistä tuhansista Israelin tappamista pikkulapsista ja muista siviileistä
-Israelin tekemien pommitusten vuoksi miljoonista kotinsa menettäneistä
-tiedot Israelin tekemistä sotarikoksista
-tiedot YK:n päätöksistä
ja muut lukemattomat tiedot joita et ole kyennyt löytämään. Tuohan kertoo sinusta ja natsiaatteestasi kaiken oleellisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs muuta sinulta on jäänyt löytämättä?
-tiedot kymmenistä tuhansista Israelin tappamista pikkulapsista ja muista siviileistä
-Israelin tekemien pommitusten vuoksi miljoonista kotinsa menettäneistä
-tiedot Israelin tekemistä sotarikoksista
-tiedot YK:n päätöksistä
ja muut lukemattomat tiedot joita et ole kyennyt löytämään. Tuohan kertoo sinusta ja natsiaatteestasi kaiken oleellisen.Väität aloituksessasi, että väitteesi perustuvat lähteeseen. Osoitin, että sellaista ei ole olemassa ja tunnustit sen itsekin eli tunnutat valehdelleesi.
Nyt kuitenkin odotat, että löytäisin ko. "lähteestä" tuen väitteillesi, jotka eivät edes liity palstan aiheeseen eli KD:hen.
Mistä johtuu, että juuri teidän vasemmistolaisten kanssa käy näin lähes aina kun vetoatte johonkin lähteeseen? Mikä vasemmistolaisessa ja murhanhimossa juutalaisia vastaan on mielestäsi niin hienoa, että sitä pitää pönkittää jatkuvalla valehtelemisella?
On ollut hienoa huomata, että kanssavasemmistolaiset eivät millään tavalla tuomitse tällaista jatkuvaa valehtelua. - Anonyymi
"Anonyymi
2024-11-09 22:15:03
Jostain kumman syystä Räsästä, Huhtasaarta eikä Huvilaa mainita kertaakaan."
...........................
Valehtelet kirjoita googleen;
"israel studio räsänen" niin hups:
q=israel+studio+räsänen&sca_esv=a07f0383584960a3&rlz=1C1GCEA_enFI1026FI1026&sxsrf=ADLYWIKEn0is5bLABotIZer_Dh3EMEiRqw:1731324133439&ei=5egxZ6S7GtLFwPAP_LSzsAY&ved=0ahUKEwjkwdv_lNSJAxXSIhAIHXzaDGYQ4dUDCA8&uact=5&oq=israel+studio+räsänen&gs_lp=Egxnd3Mtd2l6LXNlcnAiF2lzcmFlbCBzdHVkaW8gcsOkc8OkbmVuMgUQIRigATIFECEYnwUyBRAhGJ8FMgUQIRifBTIFECEYnwUyBRAhGJ8FMgUQIRifBTIFECEYnwUyBRAhGJ8FMgUQIRifBUiOUlCyC1iHRHADeAGQAQCYAYcBoAHuB6oBAzYuNLgBA8gBAPgBAZgCDaACswjCAgoQABiwAxjWBBhHwgIFEAAYgATCAgYQABgWGB7CAggQABgWGB4YD8ICCBAAGIAEGKIEwgIHECEYoAEYCpgDAIgGAZAGBZIHAzUuOKAHiyc&sclient=gws-wiz-serp#fpstate=ive&vld=cid:adb224f9,vid:ES3NNImkQO8,st:0
Kysymys ei ole mistään vasemmistolaisuudesta vaan rauhasta.
Mielestäsi siviilien tappaminen on ihan jees.
Mutta meidän rauhanpuolustajien mielestä se ei sitä ole.
netanjahu perustaa myö laittomia siirtokuntia miehitetylle alueelle
edistääko se rauhaa Lähi-Idässä?
Tai se kun CrimeMinister on kehoittanut Libanonin rauhanturvaajia häipymään maasta?
Ihmettelen myös suomalaisia kristittyjä koska juutalaisessa uskonnossa jeesus kielletään
se on vain äpärälapsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs muuta sinulta on jäänyt löytämättä?
-tiedot kymmenistä tuhansista Israelin tappamista pikkulapsista ja muista siviileistä
-Israelin tekemien pommitusten vuoksi miljoonista kotinsa menettäneistä
-tiedot Israelin tekemistä sotarikoksista
-tiedot YK:n päätöksistä
ja muut lukemattomat tiedot joita et ole kyennyt löytämään. Tuohan kertoo sinusta ja natsiaatteestasi kaiken oleellisen.Tarkoitat siis Hamasin kansanmurhaamia naisia ja lapsia.
- Anonyymi
Israel saa tehdä mitä lystää ja sairaita juttuja ne tekeekin.Oikeat uskovaiset vaiennetaan.Tekopyhää.
- Anonyymi
Tämänkin keskustelun aloitus oli sitten pelkkää valehtelua.
- Anonyymi
Hamas teki verilöylyn israelilaisia vastaan, jonka kaltaista ihmiset eivät tee. Suurin osa hamasin sieppaamista panttivangeista on kuollut. Heitä on kohdeltu julmasti ja kidutettu. Hamas pitää kansaansa ihmiskilpinä, kenties ensisijaisesti tyttöjä ja naisia. Iran on uhannut virallisesti tuhota Israelin. Tätä tuhonvimmaa hamas, hizbollah, huthit ja muut muslimiterroristit seuraavat. Kyse on uskonnollisesta sodasta: islam raivoaa vihasta Raamatun kansaa vastaan. Totuus islamin pahuudesta tulee mitä ilmeisemmin selväksi.
- Anonyymi
Hamas on suomalaisen vasemmiston lempilapsi, kuten tästäkin keskustelusta näkee. Sen puolesta vasemmiston on valmis valehtelemaan kuin paljon vain. Siitähän Qatar vasemmistolle maksaa.
- Anonyymi
Muslimit riehuivat juuri Amsterdamissa puukkojen kanssa jahdaten israelilaisia. Samaa tapahtuu muissakin Euroopan kaupungeissa. Islam on alkeellinen, totalitaristinen, barbaarinen väkivallan tuhokoneisto. Miten ihmisestä voi tulla niin aivopesty hirviö kuin muslimi.
- Anonyymi
Kaikki israelilaiset jotka poistuvat maastaan ovat sylkykuppeja ja se on aivan oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki israelilaiset jotka poistuvat maastaan ovat sylkykuppeja ja se on aivan oikein.
Et peittele vihaasi arabeja ja juutalaisia kohtaan. Olet tässä hyvin johdonmukainen.
- Anonyymi
Maailman suurin sotarikollinen Netanjahu on aloittanut etnisen puhdistuksen nyt myös tuhoamisleiriksi muuttamansa Gazan alueella. Juutalaisnatsien teot toistavat niin täydellisesti Hitlerin natsien tekoja että on hyvin todennäköistä, että kolmas mailmansota on jo syttynyt.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010824132.html
Mitä sanoo KD:n Räsänen ja persujen Huhtasaari etnisestä puhdistuksesta? Ai niin eihän sitä ole edes olemassa kun uhrit ovat palestiinalaisia. Eihän ne Hitlerin natsitkaan juutalaisista välittäneet joten mihin se fasismi olisikaan muuttunut. Siionistinatsi on fasisti siinä kuin natsikin.- Anonyymi
Kysymys Räsäsen tai Huhtasaaren mielipiteestä yhtään mihinkään ei ole mielenkiintoinen tässä keskustelussa.
Ainoa mielenkiintoinen ja keskusteltava asia tässä keskustelussa on se, miksi sinä taas kerran valehtelit Päivi Räsäsestä aloituksessa ja miksi "perustit" aloituksen väitteet taas kerran lähteeseen jota ei ole edes olemassa.
Mistä johtuu tämä, että vasemmistolaisuutta ja juutalaisiin kohdistuvaa vihaa pitää jatkuvasti markkinoida valehtelemalla?
- Anonyymi
Muslimit ovat ampuneet Israeliin noin 30 000 ohjusta ja rakettia 7.10.23 jälkeen.Israel taistelee olemassaolostaan. Iran on virallisesti ilmoittanut pyrkimyksestään tuhota Israel. Islam on kaiken ihmisyyden ja oikeuden vihollinen. Se on raakalaismaista väkivaltaa, jossa ei ole tilaa neuvotteluille. Se on tapa tai tule tapetuksi. Muslimien eristäminen mahdollisimman tiukasti pois länsimaisesta sivilisaatiosta olisi parasta, mitä voi tehdä.
- Anonyymi
Turha lähteä tässä keskustelussa argumentoimaan tämän keskustelun aloittajan kanssa Israeliin, juutalaisiin ja muslimeihin liittyen. Ne eivät ole tämän palstan aiheena. Hänen missionsa on hyökätä juutalaisia, Israelia ja KD:ta vastaan. Hän on hyvin ahkera tässä tehtävässä. Jopa niin ahkera, että hän jää päivittäin kiinni valehtelusta.
Tässä keskustelussa riittää se, että toteaa, että tämänkin keskustelun aloitus perustuu valehteluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha lähteä tässä keskustelussa argumentoimaan tämän keskustelun aloittajan kanssa Israeliin, juutalaisiin ja muslimeihin liittyen. Ne eivät ole tämän palstan aiheena. Hänen missionsa on hyökätä juutalaisia, Israelia ja KD:ta vastaan. Hän on hyvin ahkera tässä tehtävässä. Jopa niin ahkera, että hän jää päivittäin kiinni valehtelusta.
Tässä keskustelussa riittää se, että toteaa, että tämänkin keskustelun aloitus perustuu valehteluun.Aloittaja näyttää olevan oikeassa ja sinä taas täysillä valehtelemassa. Olet ilmeisesti juuri sellainen miksi sinut on niin useasti osoitettukin eli fasistiaatteen sokaisemaksi sekopääksi.
Tiedot löytyvät kunhan haluaa etsiä mutta jos tyhmyttään ei pysty niin
https://www.youtube.com/watch?v=ES3NNImkQO8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha lähteä tässä keskustelussa argumentoimaan tämän keskustelun aloittajan kanssa Israeliin, juutalaisiin ja muslimeihin liittyen. Ne eivät ole tämän palstan aiheena. Hänen missionsa on hyökätä juutalaisia, Israelia ja KD:ta vastaan. Hän on hyvin ahkera tässä tehtävässä. Jopa niin ahkera, että hän jää päivittäin kiinni valehtelusta.
Tässä keskustelussa riittää se, että toteaa, että tämänkin keskustelun aloitus perustuu valehteluun.Ei perustu kirjoita se linkki:
"Israel studio Räsänen"
ei auennut tuo lähettämäni linkki
mutta kait nää osaat googlettaa jos et niin pyydä apua joltakin.
- Anonyymi
Hienoa, että vihdoin löytyi linkki tarkoittamaasi ohjelmaan. Linkin antaminen on siihen vetoajan vastuulla.
YK:
Räsänen totesi, että Suomi äänesti palestiinalaisten kirjoittaman päätöslauselman puolesta, kun suurin osan EU-maista äänesti sitä vastaan tai tyhjää.
Ihmisoikeus- ja sotarikokset:
Ohjelmassa ei puolusteltu mitään minkään osapuolen ihmisoikeus - eikä sotarikoksia. Ohjelmassa oli puhetta kyllä Hamasin tekemistä ihmisoikeusrikoksista.
Etninen puhdistus juutalaisista Juudeassa ja Samariassa:
Tästä Räsänen tosiaan mainitsi. Tähän sinulla ei ollut vasta-argumentteja.
Israelin sortohallinto Juudeassa ja Samariassa (perusteluna Gazan tapahtumat):
Mistään tuollaisesta ei ollut puhetta.
"Räsänen on malliesimerkki ihmisestä joka on täydellisesti uskonut Israelin propagandan, onhan Israel jo Hamasin perustamisesta lähtien käyttänyt sen tekoja tekosyynä esim. Länsirannan etniseen puhdistukseen palestiinalaisista."
Tässä väitteessä mikään ei ole totta. Israel ei suorita eikä ole suorittanut Juudeassa eikä Samariassa etnistä puhdistusta ns. palestiinalaisista. Näin ollen väitteesi, että "Räsänen on malliesimerkki ihmisestä joka on täydellisesti uskonut Israelin propagandan" on täysin perusteeton. - Anonyymi
Suomessa oli Hitlerin natseja ihannoivia tahoja siinä kuin nykyisin Israelia ihannoiviakin. Natsien ihailijat eivät natsien hirmuteoista juuri tienneet mutta siionistinatsien ihailijat tietävät Israelin sota- ja muista rikoksista nykyajan median ansiosta.
Kummatko siis pahempia ihmishirviöitä? Natsit vai siionistinatsit kannattajineen? Natsit tappoivat juutalaisia kuin kärpaäsiä, siionistinatsit tekevät saman palestiinalaisille. Kummatko siis pahempia vai voiko noita fasisteja edes erotella toisistaan? - Anonyymi
Herää kysymys Suomen variseuksille,että heidän Israeili propakda TV kanava,saako vielä valtiomme tukiaisia !?
- Anonyymi
Todellakin. Kaikki valtiontuet pois tuollaiselta Tv-kanavalta joka suoltaa avoimesti Israelin valtioterroria ihannoivaa propagandaa. Nuorisoamme opetetaan kouluissa median lukutaitoon mutta samanaikaisesti Tv:ssä on tuollaista yltiöpäistä propagandaa puoltamassa Israelin tekemiä sotarikoksia, etnisiä puhdistuksia, massamurhia, toisten maiden pommituksia, hyökkäyksiä Yk:ta, lehdistöä ja muita järjestöjä vastaan yms. Suorastaan kuvottavaa fasismin ylistystä yleensä itseään kristityiksi väittäviltä rikosten suosijoilta.

Et osannut vielä kertoa, mitä TV-kanavaa tarkoitat. Se tuli keskustelussa selväksi, että väitteesi liittyen Päivi Räsäsen kommentteihin olivat valehtelua.
Israelin sotarikoksia et löytänyt, mutta todistat jatkuvasti Hamasin ja Hizbollahin sotarikoksista, etnisestä puhdistuksesta, massamurhista, toisten maiden pommituksista, hyökkäyksistä YK:ta, lehdistöä ja muita järjestöjä vastaan. Näin sinä ylistät fasismia ja valehtelet kristittyjen suosivan rikoksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et osannut vielä kertoa, mitä TV-kanavaa tarkoitat. Se tuli keskustelussa selväksi, että väitteesi liittyen Päivi Räsäsen kommentteihin olivat valehtelua.
Israelin sotarikoksia et löytänyt, mutta todistat jatkuvasti Hamasin ja Hizbollahin sotarikoksista, etnisestä puhdistuksesta, massamurhista, toisten maiden pommituksista, hyökkäyksistä YK:ta, lehdistöä ja muita järjestöjä vastaan. Näin sinä ylistät fasismia ja valehtelet kristittyjen suosivan rikoksia.Kanavaa ei tosiaankaan mainittu. Kaikille muille se on kuitenkin selvää mutta jos noinkin yksinkertaisen asian selvittäminen on sinulle ylivoimaista niin esim. kirjastosta saat apua. En osaa edes kuvitella kuinka päivittäinen elämä sinulta onnistuu noin tyhmänä. Ilmankos sinut on fasistiseksi siionistinatsiksi saatu houkuteltua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanavaa ei tosiaankaan mainittu. Kaikille muille se on kuitenkin selvää mutta jos noinkin yksinkertaisen asian selvittäminen on sinulle ylivoimaista niin esim. kirjastosta saat apua. En osaa edes kuvitella kuinka päivittäinen elämä sinulta onnistuu noin tyhmänä. Ilmankos sinut on fasistiseksi siionistinatsiksi saatu houkuteltua.
Fasisteille tuottaa ylipääsemättömiä ongelmia antaa väitteilleen kunnon lähdetiedot. Sitten käy näin.
Minulle on selvä mistä kanavasta on kyse. Saas nähdä löydätkö sen itse ja osaatko kertoa sen tämän keskustelun aloittajana ja siihen viitanneena.
Et ole saanut houkuteltua minua fasistiseksi siionistinatsiksi, vaikka kovin olet houkutellut porukkaanne. En muutenkaan kannata tuota sotaanne juutalaisia ja Israelia vastaan.
- Anonyymi
Pyhän maan häpäisijät käyttäytyy kuin villipedot muita kohtaan he ovat rasisteja etnisiä rasisteja.
Kuinka on Mooses sanonut muita kansoja kohtaan käyttäytyä?
Laki ja oikeudenmukaisuus: Mooseksen laki vaatii oikeudenmukaista kohtelua sekä omia kansalaisia että muukalaisia kohtaan. 3. Mooseksen kirjassa (19:33-34) sanotaan: "Jos muukalainen asuu luonanne maassanne, älkää sortako häntä. Muukalainen, joka asuu teidän keskuudessanne, olkoon teidän keskuudessanne niinkuin maassa syntynyt, ja rakastakaa häntä niin kuin itseänne."
Kristityt palvoo juutalaisia ei Jeesusta, he häpäisee Jumalan vanhurskauden ja nimen. Kaikkivaltias ko rasisti? Pois se!
Ei ole kehotettu vihaamaan muita kansoja.- Anonyymi
"Pyhän maan häpäisijät käyttäytyy kuin villipedot muita kohtaan he ovat rasisteja etnisiä rasisteja."
Tämä on totta. Tämä nähtiin erityisen selvästi kun Hamas kumppaneineen hyökkäsi villipetojen lailla Gazasta Israeliin useiden eri maiden kansalaisten kimppuun.
"Kuinka on Mooses sanonut muita kansoja kohtaan käyttäytyä?
Laki ja oikeudenmukaisuus: Mooseksen laki vaatii oikeudenmukaista kohtelua sekä omia kansalaisia että muukalaisia kohtaan. 3. Mooseksen kirjassa (19:33-34) sanotaan: "Jos muukalainen asuu luonanne maassanne, älkää sortako häntä. Muukalainen, joka asuu teidän keskuudessanne, olkoon teidän keskuudessanne niinkuin maassa syntynyt, ja rakastakaa häntä niin kuin itseänne.""
Suurin osa Israelissa asuvista arabeista asuu juutalaisten keskuudessa "niin kuin maassa syntynyt" osana Israelin yhteiskuntaa rakentaen sitä. Sitten ovat mm. Hamasin kannattajat, joiden pääasiallinen tavoite on tappaa alueen juutalaiset ja ryöstää Israelin maa-alue, jotta voisi perustaa alueelle ääri-islamilaisen valtion.
Sellaista en ole havainnut sivusta, että kristityt palvoisivat juutalaisia eikä Jeesusta. Oletko sinä oman määritelmäsi mukaan kristitty vai mikä on uskonnollinen viiteryhmäsi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pyhän maan häpäisijät käyttäytyy kuin villipedot muita kohtaan he ovat rasisteja etnisiä rasisteja."
Tämä on totta. Tämä nähtiin erityisen selvästi kun Hamas kumppaneineen hyökkäsi villipetojen lailla Gazasta Israeliin useiden eri maiden kansalaisten kimppuun.
"Kuinka on Mooses sanonut muita kansoja kohtaan käyttäytyä?
Laki ja oikeudenmukaisuus: Mooseksen laki vaatii oikeudenmukaista kohtelua sekä omia kansalaisia että muukalaisia kohtaan. 3. Mooseksen kirjassa (19:33-34) sanotaan: "Jos muukalainen asuu luonanne maassanne, älkää sortako häntä. Muukalainen, joka asuu teidän keskuudessanne, olkoon teidän keskuudessanne niinkuin maassa syntynyt, ja rakastakaa häntä niin kuin itseänne.""
Suurin osa Israelissa asuvista arabeista asuu juutalaisten keskuudessa "niin kuin maassa syntynyt" osana Israelin yhteiskuntaa rakentaen sitä. Sitten ovat mm. Hamasin kannattajat, joiden pääasiallinen tavoite on tappaa alueen juutalaiset ja ryöstää Israelin maa-alue, jotta voisi perustaa alueelle ääri-islamilaisen valtion.
Sellaista en ole havainnut sivusta, että kristityt palvoisivat juutalaisia eikä Jeesusta. Oletko sinä oman määritelmäsi mukaan kristitty vai mikä on uskonnollinen viiteryhmäsi?Valehtelu on synti, se ei ole Jeesuksesta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelu on synti, se ei ole Jeesuksesta!
Tuo on varmaan totta. Onko tuo syy sille, miksi et vastaa sinulta kysyttyihin kysymyksiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on varmaan totta. Onko tuo syy sille, miksi et vastaa sinulta kysyttyihin kysymyksiin?
Eipä ihme, ettei tähän tullut vastausta.
- Anonyymi
Ovatko nämä itseään kristityiksi väittävät päivit, sarit, laurat ja muut itse asiassa paholaisen asialla? Kuinka kukaan muuten voisi ihannoida israelin valtioterroria.
- Anonyymi
Olet kovin uskonnollinen ja paholaiskeskeinen.
Kun et osaa kirjoittaa vastustajina pitämiesi tahojen nimiäkään oikein, et ole millään tasolla uskottava. Toki monitahoinen vihasi välittyy näistä viesteistäsi.
Onko sinun mielestäsi juutalaisilla oikeutta elää?
- Anonyymi
Jumala vihaa kaikkia pahuutta teki sitä kuka hyvänsä.
Jos Jumala hyväksyy pahuuden niin Hän häpäisee nimensä. - Anonyymi
Hamas tapattaa kansaansa ihan tarkoituksella. Israelin maa kuuluu juutalaisille. Muslimi nilviäiset eivät kestä Siionin läsnäoloa. Islam on kuoleman kultti ja muslimit haluaisivat tappaa juutalaiset ja kristityt. Sotaa käydään allahin epäjumalan ja Kaikkivaltiaan Jumalan välillä, koraanin ja Raamatun totuuden välillä.
- Anonyymi
Olet kovin uskonnollinen.
Mielestäni minkään ihmisryhmän nimittäminen nilviäisiksi ei ole soveliasta.
Se on totta, että Hamas tappaa ja tapattaa gazalaisia tarkoituksella. Opettihan mm. Hamasin johtaja Yahya Sinwar, että pitää saada paljon gazalaisia lapsi- ja naisuhreja, jotta länsimaiden vasemmistolla on millä puolustella Hamasia.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html
- Anonyymi
<<Se on totta, että Hamas tappaa ja tapattaa gazalaisia tarkoituksella<<<
Israel toimii sadistisena pyövelinä, Gaza on onllut kymmeniä vuosia saarrettuna ja eristettynä.
Israel häpäisee pyhän maan julmilla toimillaan, toimii kuin Pol Potti, liberaalisessa kulttuuri marxistisessa hengessä. Raamattu joutuu häpeään, kristityt joutuu hajalle, ne on jo homottuneita.- Anonyymi
Et osaa vastataw mihinkään vaan jatkuvasti vasemmistolaiseen tapaan yrität mennä eteenpäin uusilla syytöksillä.
Väitteesi, että Israel toimii "sadistisena pyövelinä" on täysin valheellista vasemmistolaista propagandaa.
Israel joutui eristämään Gazan koska gazalaiset tekivät jatkuvasti väkivaltaisia hyökkäyksiä Israeliin. Kun Israel veti kaikki siviilit ja sotilaat pois Gazasta, koska vasemmisto lupasi, että sillä tavalla tulee rauha, alkoi alueelta lähes jatkuva rakettien ammuskelu Israeliin. Oletko huomannut, että myös Egypti saartaa Gazaa, vai onko se merkityksetöntä, koska egyptiläiset ovat arabimuslimeja?
- Anonyymi
Israel on saatanan valtakunta ja hävitettävä maan päältä.
- Anonyymi
Oletpa sinä uskonnollinen.
Israelin ja juutalaisten tuhoaminen on ollut tavoitteesi jo pitkään. Joko olet valmis kertomaan, mihin vihasi juutalaisia ja arabeja vastaan perustuu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa sinä uskonnollinen.
Israelin ja juutalaisten tuhoaminen on ollut tavoitteesi jo pitkään. Joko olet valmis kertomaan, mihin vihasi juutalaisia ja arabeja vastaan perustuu?Tässä Ap todistaa Lucifer alias Saatana alias Allah alias Shiva alias Vishnu jne. olevan hänen inspiraationsa lähde. Allah inspiroi Mohammadin tarinoivan jutun josta 1200 luvulla oli kanonisoitu nykyisin tuntemamme Koraani kaikista niistä tarinoista ja perimätiedoista sekä huhuista joita oli paljon liikkeellä Mohammadin kuoleman jälkeen. Erilaisia Koraani versioita oli kymmeniä siihen aikaan eikä kukaan tiennyt mikä niistä oli se lähinnä oikea.
- Anonyymi
Mitä niitä selityksiä kuuntelee kun ihmisiä tapetaan lapsia ja naisia, ja selityksen suoraan valetta: lapset on terroristeja. Ihmisyys on pedon asteella.
- Anonyymi
Hitlerin natseja ihailivat samanlaiset ihmiset jotka ihailevat nyt Israelin juutalainatseja. Onko väliä kumpaa nuo fasistit edustavat, arjalaista herrakansaa vai herran valittuja? Onko väliä kumpiko tekee enemmän sotarikoksia kun molemmat syyllistyvät kansanmurhaan, etniseen puhdistukseen, rotuoppiin, elintilan haalimiseen, keskitysleireihin, kidutukseen, abarheit politiikkaan, salamurhiin, jokkotuhontaan jne. jne.
Mikä Israelin fasismissa vetää tämän ajan natseja puoleensa. Onko syynä pelkkä usko fasistisen valtion Israelin aseiden voimaan? Kuinka joku voi tuomita juutalaisten holokaustin ja samaan aikaan kannattaa palestiinalaisten joukkotuhontaa?- Anonyymi
Fasisteja ja Hitlerin natseja ihailivat samanlaiset ihmiset kuin nyt kannattavat tavoitettasi tappaa juutalaiset ja tuhota Israel.
- Anonyymi
Se korppi jarno näkynen tuonpuoleisessa kuulostaa olevan hyvin, hyvin vihainen, hänhän toheloi sen morkulan kanssa ja onnistui jotenkin räjäyttää se. Kun sinulla on kanava avoinna henkimaailmaan niin kysäseppä piruuttas miten sen korpin äkkilähtö henkimaailmaan tapahtui siellä Khiamissa jossa oli UNIFIL porukassa suojaamassa Hizbollahia ja sen Jihadia Israelin tuhoamiseksi.
- Anonyymi
KD:n ja persujen tukiessa Israelin valtioterroria on se osoitus noiden tahojen täydellisestä epäkristillisyydestä. Minun, kristityn ihmisen jumala ei todellakaan ole sama kuin noilla ihmishirviöillä jotka uskonnon varjolla tukevat Israelin hirmuhallintoa.
Tuossa on yksi kuvaus tilanteesta länsimaisen ihmisen kokemana. Kukaan ei voi kieltää etteikö tietäisi mitä Israelin terrorihallinto ihmisille tekee.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010833977.html- Anonyymi
Et esiinny tässä kristittynä kovinkaan vakuuttavasti.
Tuossa kerrotaan karulla tavalla, kuinka Hamasin johto tappaa ja tapattaa gazalaisia ajaessaan vain omaa etuaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et esiinny tässä kristittynä kovinkaan vakuuttavasti.
Tuossa kerrotaan karulla tavalla, kuinka Hamasin johto tappaa ja tapattaa gazalaisia ajaessaan vain omaa etuaan."Anonyymi
2024-11-16 16:17:28
Tuossa kerrotaan karulla tavalla, kuinka Hamasin johto tappaa ja tapattaa gazalaisia ajaessaan vain omaa etuaan"
+++++++++
Crime Minister netanjahulla on monta rautaa tulessa.
Välillä pitää hommailla myös Libanonissa.
"Libanonissa ainakin 12 ihmistä on kuollut myöhään torstaina Israelin kohdistettua iskun väestönsuojelukeskukseen, kertoo Libanonin terveysministeriö".
https://yle.fi/a/74-20124776 - Anonyymi

https://yle.fi/a/74-20124776Ja en kannata mitään uskontoja.
"Uskonto on murha"
Olen pasifisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Anonyymi
2024-11-16 16:17:28
Tuossa kerrotaan karulla tavalla, kuinka Hamasin johto tappaa ja tapattaa gazalaisia ajaessaan vain omaa etuaan"
Crime Minister netanjahulla on monta rautaa tulessa.
Välillä pitää hommailla myös Libanonissa.
"Libanonissa ainakin 12 ihmistä on kuollut myöhään torstaina Israelin kohdistettua iskun väestönsuojelukeskukseen, kertoo Libanonin terveysministeriö".
https://yle.fi/a/74-20124776Sillä sivulla, mistä YLE on tuon uutisen kaivanut, kerrotaan jatkuvasti, kuinka Hizbollah on tehnyt raketti-iskuja Israelin siviilikohteisiin.
Tiesitkö, että 7.10.2023 Hizbollah on ampunut yli 10 000 rakettia Israeliin alueelta, jota YK on nyt valvonut kymmeniä vuosia tehtävänä varmistaa, ettei sillä alueella ole Hizbollahin terroristeja eikä Hizbollahin aseita. Kuitenkin Hizbollahin tukikohtia, terroristeja ja aseita on löytynyt aivan YK:n asemien vierestä ja läheisyydestä.
Juttujesi uskottavuuden näkee jo siitä, ettet osaa edes erisnimiä kirjoittaa oikein. Kyseessä on jatkuvasti toistuvat virheet, ei satunnainen näppäilyvirhe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja en kannata mitään uskontoja.
"Uskonto on murha"
Olen pasifisti.Tälläkin palstalla huomaa hyvin, että pasifisteilla on tapana taistella juutalaisia, kristittyjä ja Israelia vastaan melko sotaisallakin retoriikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä sivulla, mistä YLE on tuon uutisen kaivanut, kerrotaan jatkuvasti, kuinka Hizbollah on tehnyt raketti-iskuja Israelin siviilikohteisiin.
Tiesitkö, että 7.10.2023 Hizbollah on ampunut yli 10 000 rakettia Israeliin alueelta, jota YK on nyt valvonut kymmeniä vuosia tehtävänä varmistaa, ettei sillä alueella ole Hizbollahin terroristeja eikä Hizbollahin aseita. Kuitenkin Hizbollahin tukikohtia, terroristeja ja aseita on löytynyt aivan YK:n asemien vierestä ja läheisyydestä.
Juttujesi uskottavuuden näkee jo siitä, ettet osaa edes erisnimiä kirjoittaa oikein. Kyseessä on jatkuvasti toistuvat virheet, ei satunnainen näppäilyvirhe.Sillä sivulla, mistä YLE on tuon uutisen kaivanut, kerrotaan jatkuvasti, kuinka Israel on tehnyt raketti-, ohjus-, tykistö-, pommitus- yms. iskuja siviilikohteisiin.
Tiesitkö, että 7.10.2023 Israel on ampunut yli 10 000 rakettia ja ohjusta Länsirannalle, Gazaan, Libanoniin, Syyriaan, Jemeniin, Irakiin ja Iraniin. Libanonin alueella, jota YK on nyt valvonut kymmeniä vuosia tehtävänään varmistaa, ettei sillä alueella ole Israelin terroristeja eikä Israelin aseita. Kuitenkin YK:n tukikohtia on toistuvasti pommitettu ja miehitetty Israelin toimesta. Noissa pommituksissa Israel on tappanut kymmeniä YK:n ja avustusjärjestöjen palveluksessa olevia, myös suomalaisen Jarno Mäkisen.
Juttujesi uskottavuuden näkee jo siitä, ettet osaa edes erisnimiä kirjoittaa oikein. Kyseessä on jatkuvasti toistuvat virheet, ei satunnainen näppäilyvirhe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tälläkin palstalla huomaa hyvin, että pasifisteilla on tapana taistella juutalaisia, kristittyjä ja Israelia vastaan melko sotaisallakin retoriikalla.
"Anonyymi
2024-11-16 16:58:17
Tälläkin palstalla huomaa hyvin, että pasifisteilla on tapana taistella juutalaisia, kristittyjä ja Israelia vastaan melko sotaisallakin retoriikalla".
+++++++++++++
Pasifistit ei taistele manuaalisesti.
Juutalaiset ja kristityt kuuluvat eri uskonlahkoon.
Juutalaisilla ja Palestiinalaisilla on samoja DNA löydöksiä.
"Uusin informaatio asiasta tulee DNA-tutkimuksen avulla. Se näyttäisi osoittavan, että juutalaisilla ja paikallisilla arabeilla, siis palestiinalaisilla, on niin paljon yhteisiä juuria, että heitä ei tällä perusteella voi pitää eri kansoina. Yhteys on läheisempi kuin juutalaisten geneettinen yhteys heidän eurooppalaisiin lähtömaihinsa. Palestiinalaiset ovatkin siis juutalaisia ja juutalaiset palestiinalaisia."
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/keita-palestiinalaiset-ovat/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä sivulla, mistä YLE on tuon uutisen kaivanut, kerrotaan jatkuvasti, kuinka Hizbollah on tehnyt raketti-iskuja Israelin siviilikohteisiin.
Tiesitkö, että 7.10.2023 Hizbollah on ampunut yli 10 000 rakettia Israeliin alueelta, jota YK on nyt valvonut kymmeniä vuosia tehtävänä varmistaa, ettei sillä alueella ole Hizbollahin terroristeja eikä Hizbollahin aseita. Kuitenkin Hizbollahin tukikohtia, terroristeja ja aseita on löytynyt aivan YK:n asemien vierestä ja läheisyydestä.
Juttujesi uskottavuuden näkee jo siitä, ettet osaa edes erisnimiä kirjoittaa oikein. Kyseessä on jatkuvasti toistuvat virheet, ei satunnainen näppäilyvirhe."Anonyymi
2024-11-16 16:47:58
Juttujesi uskottavuuden näkee jo siitä, ettet osaa edes erisnimiä kirjoittaa oikein. Kyseessä on jatkuvasti toistuvat virheet, ei satunnainen näppäilyvirhe".
+++++++++
Olet kuitannut samasta asiasta ennenkin.
Se että kirjoitan erisnimen alkukirjaimen tahallaan pienellä johtuu
kunnioituksen puuttumisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Anonyymi
2024-11-16 16:58:17
Tälläkin palstalla huomaa hyvin, että pasifisteilla on tapana taistella juutalaisia, kristittyjä ja Israelia vastaan melko sotaisallakin retoriikalla".
Pasifistit ei taistele manuaalisesti.
Juutalaiset ja kristityt kuuluvat eri uskonlahkoon.
Juutalaisilla ja Palestiinalaisilla on samoja DNA löydöksiä.
"Uusin informaatio asiasta tulee DNA-tutkimuksen avulla. Se näyttäisi osoittavan, että juutalaisilla ja paikallisilla arabeilla, siis palestiinalaisilla, on niin paljon yhteisiä juuria, että heitä ei tällä perusteella voi pitää eri kansoina. Yhteys on läheisempi kuin juutalaisten geneettinen yhteys heidän eurooppalaisiin lähtömaihinsa. Palestiinalaiset ovatkin siis juutalaisia ja juutalaiset palestiinalaisia."
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/keita-palestiinalaiset-ovat/"Pasifistit ei taistele manuaalisesti."
Tälläkin palstalla huomaa hyvin, että pasifisteilla on tapana taistella juutalaisia, kristittyjä ja Israelia vastaan melko sotaisallakin retoriikalla.
"Uusin informaatio asiasta tulee DNA-tutkimuksen avulla. Se näyttäisi osoittavan, että juutalaisilla ja paikallisilla arabeilla, siis palestiinalaisilla, on niin paljon yhteisiä juuria, että heitä ei tällä perusteella voi pitää eri kansoina. Yhteys on läheisempi kuin juutalaisten geneettinen yhteys heidän eurooppalaisiin lähtömaihinsa. Palestiinalaiset ovatkin siis juutalaisia ja juutalaiset palestiinalaisia."
Sittenhän juutalaisilla on genetiikan perusteella vähintään yhtä suuri oikeus olla alueella kuin paikallisilla arabeilla. Huomasitko lähteestäsi, että alueen arabikristityillä on mahdollisesti pidempi historia alueella kuin alueen arabimuslimeilla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Anonyymi
2024-11-16 16:47:58
Juttujesi uskottavuuden näkee jo siitä, ettet osaa edes erisnimiä kirjoittaa oikein. Kyseessä on jatkuvasti toistuvat virheet, ei satunnainen näppäilyvirhe".
Olet kuitannut samasta asiasta ennenkin.
Se että kirjoitan erisnimen alkukirjaimen tahallaan pienellä johtuu
kunnioituksen puuttumisesta.Tuo ettet kunnioita muita keskustelijoita näkyy tuon lisäksi mm. siinä, ettet juuri vastaa sinulta kysyttyihin kysymyksiin. Sekin on vasemmistolainen ominaisuus. Eräs tänne toisinaan juutalaisvastaisia vihakirjoituksia kirjoittava kutsuu siionistinatseiksi sellaisia keskustelijoita, jotka eivät ihan joka kerta vastaa ihan jokaiseen heiltä kysyttyyn kysymykseen, vaikka olisivat vastanneet samoihin kysymyksiin jo kymmeniä kertoja samassakin keskustelussa.
- Anonyymi
Räsänen on yhdessä joidenkin persujen kanssa jättänyt eduskuntatyön ja on tutustumassa Israelin siionistinatsien keinoihin suorittaa palestiinalaisten kansanmurha loppuun. Vai olisiko sittenkin taas yksipuolisesti kuuntelemassa siionistinatsien propagandaa kuinka sorrettuina juutalaiset Israelissa ovat. Sama kuin tutustuisi natsien keskitysleireihin, kuva on aivan erilainen siitä riippuen kummalla puolella aitaa vierailee ja kun pysyy riittävän etäällä aidasta niin ei edes ruumiiden haju paljasta todellisuutta.
Tutustumassa oikeasti tilanteeseen jossa keskitysleireissä on kymmeniä tuhansia kuolleita, satoja tuhansia haavoittuneita, miljoonia kodittomia vai sittenkin juhlaillallisilla propagandaa Israelin hyvyydestä kuuntelemassa. Murhaajavaltio Israel taitaa propagandan siinä kuin natsi-Saksakin, molemmat ovat siinä tosi taitavia. Aina löytyy oikeutus tehdä jopa kansanmurha jos noihin uskoo.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010842762.html- Anonyymi
Tälläkään kerralla vasemmistolaisen antama lähde ei millään tavalla tue hänen väitteitään.
Olet näköjään päässyt itse tänään Iltalehden sivuille puheenaiheeksi. Tässä kerrotaan lähinnä toimintasi lievimmästä päästä taistelussasi juutalaisia vastaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/64390e69-9250-4514-b966-d06b2e14f8f6 - Anonyymi
Kansanedustajien vierailun aikana kansainvälinen oikeus määräsi Israelin Netanjahun pidätettäväksi sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan syytettynä. Suomalaiset kansanedustajat ymmärtäisivät hyvin selvästi mitä tarkoittaisia vierailu toisessa sotarikollisten maassa eli Putinin Venäjällä. Sotarikollinen Israel johtajineen on taas paikka johon näköjään halutaan. Israelin propaganda on toki natsi-Saksaankin verrattuna erittäin tehokasta ja se on uponnut syvälle niiden ihmisten tietoisuuteen jotka eivät kykene itselliseen ajatteluun. Tuo ei kuitenkaan poista kansanedustajien kohdalta sitä tosiseikkaa, että he ovat edesauttamassa Israelin valtioterroria ja jopa palestiinalaisten kansanmurhaa. Kansanedustajilla on ns:sti verta käsissään.

Väitteesi Israelin sotarikoksista ja valtioterrorista ovat tässäkin keskustelussa osoittautuneet kovin kevyiksi. Et ole löytänyt niille tukea oikein mistään.
ICC:n syyttäjä kiristettiin nostamaan syyte Netanjahua vastaan. Putin ja Khamenei kiristivät häntä paljastuksilla seksuaalisesta ahdistelusta, mutta syytteestä huolimatta asiat tulivat esiin. Itse ahdistelusyytösten tutkinnassakin on syyttäjästä paljastunut asioita, jotka entisestään pahentavat syyttäjän asemaa. Saas nähdä vaihtuuko syyttäjä.
- Anonyymi
Israelin pääministeri yhdessä entisen puolustusministerin kanssa on määrätty kansainvälisen rikosoikeuden mukaan pidätettäviksi syytettynä sotarikosten ohessa myös rikoksista ihmisyyttä vastaan. Natsi-Saksan sotarikolliset tuomittiin vasta sotien jälkeen mutta toivottavasti Netanjahun ja kanssarikolisten kohdalla oikeus tapahtuu pikaisesti ja roistot saisivat tuomionsa kuten kuuluu. Tuollaisille lastentappajille elinikäinen koppituomio olisi hyvin paikallaan.
- Anonyymi
Saas nähdä, tuleeko oikeudenkäyntiä ja jos tulee, vaihtuuko pääsyyttäjä. Syytteet ja pääsyyttäjä ovat kovin heikolla pohjalla.
Pidätysmääräyksen sai myös Mohammed Diab Ibrahim al-Masri a.k.a Mohammed Deif, joka kuoli useita viikkoja ennen pidätysmääräyksen antamaista. Tämäkin antaa aika mielenkiintoisen kuvan Kansainvälisen rikostuomioistuimen toiminnasta. - Anonyymi
Saddam Hussein hirtettiin lopulta tekojensa vuoksi mutta tuo olisi tosiaan liian helppo ratkaisu sotarikoksista syytettylle Netanjahulle ja muille Israelin johtajille. Elinikäinen vankeusrangaistus Putinin sellitoverina olisi sopivampi rangaistus. Tuonpuoleisessa paikat ovat kuitenkin jo valittuna kaikille sotarikollisille ja heidän kannattajilleen.

Vasemmistolla on tunnetusti kova kiire rankaisemaan syytettyjä siltä varalta, että heidät todetaan myöhemmin syyttömiksi. Murhat ovat vasemmiston yleisin tapa taistelussa syytettyjä vastaan.
Olet innokas puhumaan "tuonpuoleisesta", "paholaisesta" jne. Kertoo tuo ainakin sen mistä taustasta ponnistat. Taidat olla melkoinen hihhuli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saddam Hussein hirtettiin lopulta tekojensa vuoksi mutta tuo olisi tosiaan liian helppo ratkaisu sotarikoksista syytettylle Netanjahulle ja muille Israelin johtajille. Elinikäinen vankeusrangaistus Putinin sellitoverina olisi sopivampi rangaistus. Tuonpuoleisessa paikat ovat kuitenkin jo valittuna kaikille sotarikollisille ja heidän kannattajilleen.
Lastentappajien osastolla ei tosiaan vilu tule ja hyvä niin. Siellä saavat kansanmurhaajat miettiä tekojaan, oli sitten Hitler, Stalin, Pol Pot, Idi Amin, Netanjahu tai joku muu vastaava roisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lastentappajien osastolla ei tosiaan vilu tule ja hyvä niin. Siellä saavat kansanmurhaajat miettiä tekojaan, oli sitten Hitler, Stalin, Pol Pot, Idi Amin, Netanjahu tai joku muu vastaava roisto.
Missä sinulla tuollaisia osastoja on?
Miksi keskustelet monessa eri keskustelussa itsesi kanssa?
Oman määritelmäsi mukaan olet siionistinatsi, kun et vastaa sinulta kysyttyihin kysymyksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä sinulla tuollaisia osastoja on?
Miksi keskustelet monessa eri keskustelussa itsesi kanssa?
Oman määritelmäsi mukaan olet siionistinatsi, kun et vastaa sinulta kysyttyihin kysymyksiin.Sehän vie sinua koko ajan sata-nolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän vie sinua koko ajan sata-nolla.
Nyt tämä omakehusi ei tainnut osua ihan niin kuin kuvittelit.
Vastauksestasi päätellen sinä siionistinatsi keskustelet itsesi kanssa ja sinulla siionistinatsilla on lastentappajaosasto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tämä omakehusi ei tainnut osua ihan niin kuin kuvittelit.
Vastauksestasi päätellen sinä siionistinatsi keskustelet itsesi kanssa ja sinulla siionistinatsilla on lastentappajaosasto.Edelleen sata-nolla. Yrittäisit edes.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen sata-nolla. Yrittäisit edes.
Tämä oli nyt vahvin perustelu sinulta väitteittesi tueksi.
Mitä luulet, milloin pystyt vastaamaan sinulta kysyttyihin kysymyksiin?
Milloin pystyt vastaamaan sinulle kirjoitettuihin kommentteihin?
Mitä luulet, milloin pystyt perustelemaan väitteitäsi jollain muulla kuin kertomalla olevasi siionistinatsi ja -fasisti?
- Anonyymi
Vasemmistolaisen viha vain äityy pahemmaksi, sitä se kansallissosialistinen propaganda teettää, ällöttää hänen valheisiin perustuvat jatkuvat purkaukseksensa. Mutta hän on propagandan uhri eikä hän ole ainoa.
- Anonyymi
Onneksi on Israel studio ja siellä puhuttu totuus, jota valtamedia ei kerro.
- Anonyymi
Miljoonat uskovat Putinin propagandaa, miljoonat uskoivat Hitlerin propagandaa, miljoonat uskoivat Stalinin propagandaa, miljoonat Pol Potin, Maon, Idi Aminin jne propagandaa. Miksi Israelia ihannoivien siionistinatsien propaganda jäisi ilman siihen uskovia? Aina löytyy ihmisistä idiootteja jotka eivät pysty itselliseen ajatteluun ja jotka uskovat olevansa oikeutettuja sortamaan muita kun joku sekopää kertoo heidän olevan muita ylempiä arjalaisia, herran valittuja tms.
- Anonyymi
Natsit ihailivat Hitlerin Saksaa ja siionistinatsit ihailevat Israelia. Mikä noissa massamurhia tehtailevissa terrorivaltioissa on ihailtavaa? Miksi fasismi sokaisee tyhmät ihmiset?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010881230.html- Anonyymi
Olet kertonut olevasi siionistinatsi. Kollegasi ovat kertoneet, että tunnusomaista siionistinatsille on se, että he jahtaavat juutalaisia tappaakseen heidät ja yrittävät tuhota Israelin. Mitä sinusta on nyt tehnyt Israelin ihailijan?
Itse olet kertonut usein ja jatkuvasti muistutat siitä, että määrittelet siionistinatsin henkilönä, joka ei joka kerta vastaa kaikkiin häneltä kysyttyihin kysymyksiin vaikka olisi vastannut samoihin kysymyksiin jo kymmeniä kertoja.
Tälläkin kerralla kerrot olevasi määritelmäsi mukainen siionistinatsi jättämällä vastaamatta sinulta kysyttyihin kysymyksiin. - Anonyymi
Miksi KD:ssa on näitä nykyajan natseja joille kansanmurha on ihannoitava asia. Miksi nämä tekouskovaiset puoltavat Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa yhtä sokeina totuudelle kuin olivat Hitlerin tekoja ihannoivat natsit. Miksi fasisteille on niin helppo vakuuttaa, että kaikki juutalaiset ovat yhteiskunnan syöpäläisiä tai kaikki palestiinalaiset ovat terroristeja? Miksi KD:n johtajat ovat perusarvoiltaan fasisteja joille laki ja oikeudenmukaisuus tulee vasta ideologian jälkeen?

KD ei ihannoi mitään kansanmurhaa, eikä KD:ssa ole natseja.
KD:n johtajat eivätkä jäsenet ole fasisteja.
Miksi toimit täsmälleen fasistien, natsien ja kommunistien propagandaoppien mukaisesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi KD:ssa on näitä nykyajan natseja joille kansanmurha on ihannoitava asia. Miksi nämä tekouskovaiset puoltavat Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa yhtä sokeina totuudelle kuin olivat Hitlerin tekoja ihannoivat natsit. Miksi fasisteille on niin helppo vakuuttaa, että kaikki juutalaiset ovat yhteiskunnan syöpäläisiä tai kaikki palestiinalaiset ovat terroristeja? Miksi KD:n johtajat ovat perusarvoiltaan fasisteja joille laki ja oikeudenmukaisuus tulee vasta ideologian jälkeen?
Niinpä niin. Miksi KD:ssa todella ihannoidaan Israelia, tuota maailman pahinta sota- ja muita rikoksia tehtailevaa terrorivaltiota? Pitäisikö esim. kaikki uskonto-opetus lopettaa kouluista jos sen tuloksena syntyy näitä nykyajan fasisteja joille kansainväliset lait ja sopimukset eivät merkitse mitään kun niitä rikkovat Israelin sotarikolliset?

Käyt kyllä usein tällä palstalla lietsomassa vihaa juutalaisia ja Israelia vastaan, mutta väitteesi ovat jääneet kovin tyhjiksi.
Et ole löytänyt edes yhtä viitettä sille, että KD:ssa ihannoitaisiin Israelia.
Et ole löytänyt mitään viitettä sille, että Israel tehtailisi sota- ja muita rikoksia.
Et ole löytänyt mitään viitettä sille, että Israel olisi terrorivaltio.
Sille olet löytänyt paljon viitteitä, että olet fasisti, mutta et sille, että koulun uskonnonopetus olisi sen aiheuttanut.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364185Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31904Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061770
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411719Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4691578MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4621288