Uskotteko että emme ole yksin universumissa?

Anonyymi-ap

Oletetaan että miljoonan valovuoden päässä on samankaltainen planeetta ja sivilisaatio kuin meillä niin onko siellä sama Jumala kuin meillä ?
Se sama Jumala joka on luonut kaiken ?
Ja onko sielläkin Jumalan valittu kansa vai onko Israelin juutalaiset ainoa valittu kansa universumissa?
Kiva pohtia näitä universaaleja asioita.

16

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Jumalan taivaasta ulos heitetty langennut enkelikunta haahuilee nyt universumissa, koska niillä ei ole lepopaikkaa ollut kapinansa jälkeen. Ne esiintyvät mm. avaruusolentoina eli muilta planeetoilta saapuneina sivilisaatioina. On siis olemassa olentoja avaruudessa, mutta ei ihmisen kaltaisia olentoja, vaan henkiolentoja, josita ne pahat hortoilevat eri puolilla.

      Enkelithän kykenevät ilmestymään myös fyysisesti Raamatun mukaan. Sama pätee myös langenneisiin enkeleihin. Ne valitettavsti pyrkivät vain eksyttämään ihmisiä, koska ovat itse Jumalan tuomitsemia ja ilmestyvät ihmisille milloin minäkin, jotta mekin harhautuisimme pois Jumalasta ja joutuisimme tuomituiksi.

      Olen itse entinen ufouskovainen, ufologi ja nähnyt monenlaista sillä saralla. Mutta tulin uskoon, jolloin sielunvihollinenkin paljastui ilmiön takana.

      En oikeastaan ymmärrä ajatusta, jonka mukaan universumin "pitäisi" olla täynnä muitakin kaltaisiamme olentoja, kuten moni sanoo. Miksi "pitäisi"? Ehkä Jumala suunnitteli universumista sellaisen, joka toimiakseen vaatii sen kaiken muunkin olemassaolon. Tai ehkä hän loi galaksit ym. vain omaksi ilokseen. Ei siis ole mitään syytä, miksi pitäisi olla maata ja ihmistä vastaavaa elämää muuallakin.

      • Anonyymi

        Universum on täynnä elämää, sivilisaatioita. Monen tasoisia. Ufoja tulee ja menee toisesta ulottuvaisuudesta, ehkä mustista aukoista. Jumala ei ole mitään luonut, vain luonnonlait jyräävät ja ovat totta. Jumala on ihmisen keksintöä. Niitä jumalia on varmaan muissakin sivilisaatioissa vaikkapa tuhannen miljoonan valovuoden päässä. Sielläkin on uskonnollista kiihkoilua ja uskoa mielikuvitusolentoihin. Luonto ja Universum on ihmeellinen.


      • Anonyymi

        Mitä oli ennen luomista?
        Oliko joku "paikka, tila, alue, rinnakkaismaailma tai vastaava josta Jumala alkoi luomaan universumia?
        Mistä Jumala otti ainekset, sorat ym. Jolla hän loi maailman?


    • Anonyymi

      Onko Jumala joku olento, ihmisen kaltainen vanha mies, ajatteleva, henki olento, ?
      Onko Jumala kenties karma? Kaikki teot, ajatukset, puheet, heijastuvat takaisin. Karma/,Jumala/luonnonlaki, mitä kylvää sitä niittää.
      Karma on ollut aina olemassa, se on luonnonlaki.
      Näin olen asiaa fundeeranut.

    • Anonyymi

      Koska avaruus on iso paikka, niin epäilen, että emme saa koskaan tietää onko monimutkaissta elämää missään muualla. Näkyvässä universumissa on n. 2000 miljardia galaksia ja kussakin niistä keskimäärin satoja miljardeja tähtiä. Ja sinne, minne emme näe voi kaikkea olla lisää.

      En tiedä kumpi olisi hämmentävämpi vaihtoehto: se, että jollakin toisella planeetalla olisi monimutkaista elämää vai se, että millään planeetalla ei olisi? On vaikea arvioida miten epätodennäköiisiä "onnenkantamoisia" monimutkaisen elämän kehittyminen on vaatinut, kun meillä ei ole kuin tämä yski esimerkki.

      Elämän synnyn jälkeen ensimmäinen iso hyppy on ollut siirtyminen kemosynteesistä fotosynteesiin ja nimen omaan happea tuottavaan fotosynteesiin ("alkuperäinen" fotosynteesi perustuu ikkiyhdisteisiin). Koska siirtymä kemosynteesistä fotosynteesin on tapahtunut vain kerran (syanobakteerien synty), niin on vaikea arvioida mikä on sen todennäköisyys.

      Toinen iso askel on aitotumallisuus. Maapallon elämä oli ehkä pari miljardia vuotta pelkkiä bakteereita ja arkkeja. Eli bakteereilla ei ollut "kiire" kehittyä muuksi. Bakteeri eivät ole pystyneet rakentamaan monisopluisia eliöitä, vaan säilyneet yksisoluisina. Monisoluisuus näyttää vaativan monimutkaista perimää (tumaa ja epigenetiikkaa) ja se taas on vaatinut eliöiden välistä symbioosia (mitokondrio, joka on itse asiassa symbioottinen bakteeri).

      Kun on monisoluisia eliöitä, joiden solukot erilaistuvat, niin sen jälkeen monimuotoisuus väistämättä räjähtää evoluution ajamana. Teknologinen kulttuuri on taas niin monen sattuman summa, että sen voi olettaa olevan enemmän sattuma kuin mikään todennäköinen kehityssuunta.

      • Anonyymi

        "Näkyvässä universumissa on n. 2000 miljardia galaksia ja kussakin niistä keskimäärin satoja miljardeja tähtiä. Ja sinne, minne emme näe voi kaikkea olla lisää."

        Ja jos vielä osaa ymmärtää että jokaisen tähden ympärillä kiertää ainakin 10 asuttavaa planeettaa niin ainakin suuruusluokka valkenee.


    • Anonyymi

      "Uskotteko että emme ole yksin universumissa?"

      Emme ole yksin sillä elävän kristinuskon mukaan tuolla jossain on Jumala, Jeesus, enkelimaailma, serafit, kerubit ym

      Missä he ovat reaalisesti niin Raamatun mukaan tiedämme että he ovat Taivaassa ja maallisesti miellyttynä ehkä jossain kvanttimaailmassa mihin ihmisjärki ei ole vielä päässyt.

      • Anonyymi

        Kenties jossain toisessa ulottuvuudessa 🤔


      • Anonyymi

        JUURI NÄIN!

        Jumala loi 2000 miljardia galaksia ja kuhunkin niistä keskimäärin satoja miljardeja tähtiä ja planeettoja pörräämään tähtien ympärille VAIN jotta voisi olla harmissaan yhden galaksin yhtä tähteä kierävällä yhdellä planeetalla elävien kädellisten sukupuolielämästä.

        Muutenhan tässsä voisi tuntea itssensä aika mitättömäksi käsittämättömän valtavan universumin keskellä, jos ei tietäisi että the MASTER OF THE UNIVERSE on kaiken aikaa huolissaan, etten vain käytä penistäni mitenkään väärällä tavalla.


    • Minä ainakin olen yksin universumissa.

      • Anonyymi

        Tämäkin on totta. Kukaan ei koe olevansa täsmälleen sellaisessa univesumissa kuin sinä koet.


    • Anonyymi

      Vaikka olisikin jopa älyllistä elämää jossain muualla tässä fyysisessä maailmankaikkeudessa, niin tähtien ja galaksien väliset pitkät etäisyydet tekisivät kyllä vierailut toisissa maailmoissa käytännössä likipitäen mahdottomiksi.

      Jo oman Linnunrata-gslaksimme läpimitta on 100 000 valovuotta. Oman aurinkokuntamme etäisyys Linnunradan keskustasta 30 000 valovuotta.

      Sinne toisiin tähtiin ja planeetoille joka vain lähtee tai niiltä tänne reissaa, niin takaisin ei ole tulemista/menemistä. Semminkin kun muistaa vielä, että oikein nopeasti matkatessa aika hidastuu (lähellä valonnopeutta kulkiessa jo erittäin radikaalisti) suhteessa "paikalleen jääviin".

      • Anonyymi

        Näinpä.

        Jos galaksimme toisella laidalla olisi älykkäitä ja teknologisesti edistyneitä otuksia (ei välttämättä sama asia), niin he voisivat 100.000 vuoden kuluttua huomata taivasta tutkiesssaan, että "Hei, nehän kattoo Kauniita ja Rohkeita!" Tämän jälkeen heidän kiinnostuksena kohdistuisi varmaan toisaalle.


    • Anonyymi

      Onko tämä joku provo?
      Kristityt toteuttaa taas antisemitismiä naamioidusti. Juutalaiset maksaa ilottelun. Mietitkö ikinä sitä vai nautitko siitä, kun saat esittää tyhmää?

      Ei mahda olla Israelin juutalaiset universumin ainoa oikeamielinen kansa...

    • Anonyymi

      Ehkä ufot tulevat ja menevät mustia aukkoja käyttäen.
      Kun kuolen aion sukeltaa mustaan aukkoon.
      Uteliaisuus velvoittaa.

    • Tuohon vastaamiseksi ei tarvitse raamattua eikä koraania. Ainut mitä tarvitsee on lyhyt tilastomatematiikan kurssi.
      Matemaattisesti on mahdoton ajatus, että maapallo olisi universumin ainut planeetta jossa on elämää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      18
      2226
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1854
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      178
      1503
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1493
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1469
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      309
      1417
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1051
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      63
      1027
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      995
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      894
    Aihe