Tämän vuoden alussa mulla alkoi tulla aina ruokailun jälkeen olo että syön liikaa. Pikkuhiljaa tuli olo että olen lihonut. Vähän aikaa pidin ns "terveyskuureja" söin terveellisesti ja liikuin paljon. Kauaa en kuitenkaan jaksanut olla syömättä suklaata ja muuta rasvaruokaa. Jatkoin syömään normaalisti.
Pari kuukautta sitten keksin ruveta oksentamaan aina kun olin syönyt liikaa. En kuitenkaan joka suunpalan jälkeen oksentanut vaa pelkästään silloin, kun oli syönyt liikaa tai mässäillyt. Mutta sitten rinnakaisluokkailainen kaveri teki itsemurhan.. En ollut kyseisen henkilön kanssa kauhean läheinen, mutta se masensi silti. Sinä viikonloppuna ahmin ja oksensin. Samana viikonloppuna kissani kuoli. Minulle jokin niin rakas ja tärkeä kuoli. En syönyt kahteen päivään melkein mitään. Masennuin täysin.
Pikkuhiljaa toivuin pahimmasta masennuksesta ja söin taas lähes normaalisti. Mutta viikko "parantumisen" jälkeen aloin oksentamaan melkein kaikken mitä söin. Oli todella ahdistavaa olla syömässä jossain paikassa missä olisi jäänyt kiinni oksentamisesta ja siitä ettei syönyt paljoa. Aina tällaisissa tilanteissa, kun olin päässyt kotiin oksensin niin kauan että tunsin itseni täysin tyhjäksi. Ja aina tällaisina iltoina kurkku ja maha oli niin kipeä että nukkumisesta ei tullut mitään.
Kolme vikkoa sitten päätin että nyt haluan parantua ja yritin kertoa ongelmastani yhdelle aikuiselle. Ei siitä kuitenkaan tullut mitään en saanut sanaakaan suustani. Syömättömyys ja oksentaminen jatkui taas.. minulle tuli kuitenkin paniikki, koska oli edessä tärkeät kisat ja jos en söisi silloin normaalisti ei suorituksesta tulisi mitään. Neljä päivää sain syötyä lähes normaalisti ja oksensin sinä aikana vain kaksi kertaa. Kisojen jälkeen kuitenkin masennuin taas, koska olin mielestäni lihonut taas sen neljän päivän aikana. En syönyt koko päivänä mitään, illalla vain vähän jotain ruokaa jonka oksensin kuitenkin pois. Seuraava viikko jatkui taas noidankehässä söin-oksensin-söin-oksensin.
Nyt pari päivää sitten päätin taas että aion parantua. Kerroin asiasta yhdelle aikuiselle. Hänelle kertominen oli vaikeaa, mutta nyt olen tyytyväinen että sain sanottua. Sillä tiedän että joku auttaa minut pois tästä noidankehästä. Vaikka se että sain kerrottua asiasta jollekkin motivoikin parantumaan, niin silti en ole vielä saanut syötyä normaalisti ilman oksentamista. Mutta selvästi tunnelin päässä näkyy valoa ja uskon että tästä selvitään!
Voimia kaikille muille syömishäiriötä sairastaville. Hakekaa apua se auttaa ihan oikeesti =)
Pari kuukautta sitten keksin ruveta oksentamaan aina kun olin syönyt liikaa. En kuitenkaan joka suunpalan jälkeen oksentanut vaa pelkästään silloin, kun oli syönyt liikaa tai mässäillyt. Mutta sitten rinnakaisluokkailainen kaveri teki itsemurhan.. En ollut kyseisen henkilön kanssa kauhean läheinen, mutta se masensi silti. Sinä viikonloppuna ahmin ja oksensin. Samana viikonloppuna kissani kuoli. Minulle jokin niin rakas ja tärkeä kuoli. En syönyt kahteen päivään melkein mitään. Masennuin täysin.
Pikkuhiljaa toivuin pahimmasta masennuksesta ja söin taas lähes normaalisti. Mutta viikko "parantumisen" jälkeen aloin oksentamaan melkein kaikken mitä söin. Oli todella ahdistavaa olla syömässä jossain paikassa missä olisi jäänyt kiinni oksentamisesta ja siitä ettei syönyt paljoa. Aina tällaisissa tilanteissa, kun olin päässyt kotiin oksensin niin kauan että tunsin itseni täysin tyhjäksi. Ja aina tällaisina iltoina kurkku ja maha oli niin kipeä että nukkumisesta ei tullut mitään.
Kolme vikkoa sitten päätin että nyt haluan parantua ja yritin kertoa ongelmastani yhdelle aikuiselle. Ei siitä kuitenkaan tullut mitään en saanut sanaakaan suustani. Syömättömyys ja oksentaminen jatkui taas.. minulle tuli kuitenkin paniikki, koska oli edessä tärkeät kisat ja jos en söisi silloin normaalisti ei suorituksesta tulisi mitään. Neljä päivää sain syötyä lähes normaalisti ja oksensin sinä aikana vain kaksi kertaa. Kisojen jälkeen kuitenkin masennuin taas, koska olin mielestäni lihonut taas sen neljän päivän aikana. En syönyt koko päivänä mitään, illalla vain vähän jotain ruokaa jonka oksensin kuitenkin pois. Seuraava viikko jatkui taas noidankehässä söin-oksensin-söin-oksensin.
Nyt pari päivää sitten päätin taas että aion parantua. Kerroin asiasta yhdelle aikuiselle. Hänelle kertominen oli vaikeaa, mutta nyt olen tyytyväinen että sain sanottua. Sillä tiedän että joku auttaa minut pois tästä noidankehästä. Vaikka se että sain kerrottua asiasta jollekkin motivoikin parantumaan, niin silti en ole vielä saanut syötyä normaalisti ilman oksentamista. Mutta selvästi tunnelin päässä näkyy valoa ja uskon että tästä selvitään!
Voimia kaikille muille syömishäiriötä sairastaville. Hakekaa apua se auttaa ihan oikeesti =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja hait apua tarpeeksi aikaisessa vaiheessa!
Monet syömishäiriöiset, (minä mukaanlukien), eivät hae apua silloin, kun kierre olisi helpointa katkaista...
Ja niin kaikki vaan jatkuu ja jatkuu loputtomana salailuna ja häpeänä.
Olen kertonut bulimiastani yhdelle ihmiselle.
Hän ei kuitenkaan reagoinut kertomaani mitenkään, osaksi ehkä siksi, ettei tiennyt, mitä voisi tilanteeseen vaikuttaa, osaksi, ettei varmaan välitä.
Kaikki huomasivat, kun lopetin syömisen lähes kokonaan ja laihduin siis huomattavan nopeasti.
Sitten kun lihotin itseni takaisin samanlaiseksi, niin kaikki olivat tyytyväisiä, kun taas söin.
Kukaan ei kiinnitä minkäänlaista huomiota siihen, kuinka nykyisin ahmin ja oksennan.
Ehkäpä se on parempi vaihtoehto kuin etten söisi ollenkaan.
Siltti tämä on kamalaa, sillä on aina sairas olo, eikä edes tällä tavalla laihdu vaan lihoo.
Mutta on hyvä, että ymmärsit toimia ajoissa ja onneksi ihminen, jolle kerroit asiasta, otti huolesi vakavissaan ja auttoi sinua.
Olen iloinen puolestasi, osasit tehdä sen mitä minä en vieläkään ole saanut tehdyksi: kertoa ongelmasta, hakea siihen apua.
Olen n. 4 vuotta sairastanut bulimiaa, välillä on ollut hyvinkin pitkiä kausia (jopa useita kuukausia) kun en ole oksennellut tai edes ajatellut oksentamista, mutta välillä viikkoka jotka vietän vuorotellen syöden pöntön yllä yökkäillen. Tällä hetkellä olen menossa parempaan suuntaa, oksentaminen on taas jäämässä taka-alalle, mutta pelottaa että tämäkin on vain niitä hyviä kausia.
Mutta voimia sinulle, yritän itse nyt pinnistellä taas edes vähäksi aikaa kuiville ja sitten katsoa mitä teen.
Kiitos että vastasitte viestiin. Sekin toi jotenkin lisää voimia. Olen vieläkin oksennellut. Ja ollut syömättä. tiedän ettei muutos tapahdu hetkessä. Mutta menen kohta juttelemaan sille jolle ongelmasta kerroin. Siitä tulee luultavasti vaikea hetki, mutta olen varma että se helpottaa. Pelkästään se että tietää jonkun oikeasti välittävän ja haluavan auttaa, antaa voimia ja motivaatiota parantumiseen.
Yrittäkää tekin sanoa jollekkin. se on vaikeaa.. tiedän. Ja varmasti paljon vaikeampaa kun sairautta on jatkunut niin kauan. Mutta lupaan että se auttaa, kun on kertonut jollekkin joka osaa auttaa. Voimia teille. Varmasti selviätte vielä!
mä olen nyt samassa tilanteessa ku sä... tai siis. sairastin anoreksian ja anoreksia --> bulimia. niin kuin siinä käy. mä en pysty hakeen apua. tai siis. olenhan mä kun sillon noreksia aikanmut laitettiin terapiaan jossa käyn edelleen ja siellä oidetaan ja nii... siis oonhan mä apua saanu, mut mä en tiiä. en ees kai haluu vielä parantuu. älkää jumalauta ottako mallia!