Välähtääkö nämä uudet pikkulaiset valvontakamerat,kuten vanhat pikkupöntöt?
Uudet kamerat?
Anonyymi-ap
23392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kokeile!
Ei, ne vaatii ”sytykkeen”
Jos ottaa kuvan, niin kyllä.
Kun ajaa sallittua nopeutta, niin ei tarvitse miettiä asiaa mitenkään.
Siksi kysyn!
Taannoin Hartolassa tuollainen kamera välähti minulle 80 km/h alueella. Gps:n mukaan nopeuteni oli 81 km/h. Ei tullut kirjettä.
Jos tarkoitat niitä pieniä Finntraficin kameroita, ne eivät ole nopeuskameroita. Niiden perusteella ei voida nopeussakkoja saada. Toki poliisikin näihin tietoihin pääsee käsiksi, joten esim. varastetulla autolla liikkuvan riski kiinnijäämisestä on suurempi. Jos tarkoitat näitä uusia nopeuskameroita, kyllä ne välähtävät. Näiden kanssa kannattaa huomioida se, että nopeuden mittaus tapahtuu tutkalla eikä asfalttiin upotetulla silmukalla, joten kannattaa hidastaa nopeutta hieman aikaisemmin kuin vanhan mallin kameran kohdalla.
City on miinoitettu pönttö kameroilla, ettei liikenne luistaisi.👀
Hyvin luistaisi, jos kaikki ajaisivat samaa nopeutta.
Se nyt ei ole mahdollista muutenkaan ja kameroiden tultua nopeuserot ovat vain lisääntyneet.
Ei kenties täysin mahdollista, mutta suurelta osin on mahdollista. Miksi jotkut haluavat omaehtoisesti sitten vielä lisätä nopeuseroja liikenteessä, josta sujuvuus kärsii, niin sitä en ymmärrä.
Ei varmaan kenties täysin mahdollista, mutta suurelta osin on mahdollista. Miksi jotkut haluavat omaehtoisesti sitten vielä lisätä nopeuseroja liikenteessä, josta sujuvuus kärsii, niin sitä en ymmärrä.
Tuli näköjään tuplana, kun sivusto sekoilee, eikä ensimmäinen viesti ilmestynyt näkyviin.
Penis.
Kiva kuin kerroit, mutta älä jatka sen kanssa räpäämistä liian kauan, että menee vereslihalle.
Älä sinäkään tee sitä enää uudelleen.
Huputus tai sumutus, 🦊 tytöille hommia?🤔
Poliisin uusi videolaitteisto karsii turhat pysäytykset – rattijuoppoepäillyt täytyy yhä puhalluttaa
https://yle.fi/a/3-7694389
Myös autoihin tulee uutta tekniikkaa.
Tuo oli vanha artikkeli. On ollut käytössä jo pitkään.
Peltipoliisi voi pian räpsähtää muustakin kuin ylinopeudesta
https://www.is.fi/autot/art-2000010684884.html
"Euroopassa turvavöitä ja puhelimia valvova kamerajärjestelmä otettiin vuonna 2022 käyttöön Britanniassa. Kokeilu käynnistyi Devonin ja Cornwallin kreivikunnista Lounais-Englannista."
Sieltä se sitten leviää muuallekin.
Lappiin E4 75 tie osuudella ei välähtele edes peltikamerat talviloman hiihtoloma viikoilla kun niistä otetaan kamerat lomaviikkojen ajaksi pois.
Tämä on huomattu monen montakertaa kun perheineen on keväisin ajeltu hiihtoilemaan lappiin.
Britti monarkia tarvitsee verotuloja paljon enempi kuin piskuinen suoli.
No, onhan tuo suoli kooltaan isompi kuin UK.