Osaamaton porukka vie Suomen suohon

Kaikilla mittareilla Suomi alkaa olla Euroopan takapajula!
Esim. eniten tullut työttömiä n. vuodessa (Hallitus aloitti 20. kesäkuuta 2023) ja nyt 65 000 työtöntä ja katsokaas miten hallitus perusteli ansiosidonnaisen ja asumistuen leikkauksia;

Lainaus YLE
"Hallitus on perustellut työttömyysturvaan tulevia muutoksia työllisyyden lisäämisellä. Valtiovarainministeriö on arvioinut toimenpidekokonaisuuden kasvattavan työllisyyttä yli 20 000 henkilöllä ja vahvistavan siten julkista taloutta sadoilla miljoonilla euroilla"

Ei saa olla mahdollista jotta mm.joku "hampaidenkiristelijä" ajaa työtätekevät suomalaiset totaaliseen ahdinkoon!
12132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Leikkuulauta ja saksien heiluttaminen ei ole oikea tapa maan johtamiseksi.

Äänestä

Stnan tunarit. Olisi hankkinut edes perustaloustaidot kaupan kassalta.

Äänestä

Kysymys on kuitenkin Suomi nimisestä valtiosta jossa elää melkoisesti normaali- sekä pienituloista porukkaa (ei ne Kauniaisissa lue näitä).
Suomalaisten elämää on kurmootettu reilussa vuodessa enemmän kuin koskaan!
Ansiosidonnainen koskee jo yli 65 000 kansalaista ja tuo etuus vähenee jo 2 kk jälkeen 80%:iin. Jos ei pysty maksaa vuokraa niin asuntotuki on puolitettu joten kiitosta vaan!

Eli tuo hallitusporukka on todella historiallisen vaarallinen (perus, ei puolue) suomalaisille!

Äänestä
  • Työttömiä 300 000 käsittääkseni. Tarkoittiko joku edellä, että nykyhallituksen ansiosta tullut 65 000 lisää?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Työttömiä 300 000 käsittääkseni. Tarkoittiko joku edellä, että nykyhallituksen ansiosta tullut 65 000 lisää?

    Lupasivat toimillaan 100 000 työpaikkaa. Tai siis hakivat kusipäisyydelle oikeutusta 100 000 uudesta työpaikasta, mutta ovat nyt 165 000 takamatkalla itse asettamistaan tavoitteista.

    Kuka haluaa pitää kehityskeskustelut Orpolle ja Purralle?

    Äänestä

Oikeistolaista talous- ja työllisyysosaamista parhaimmillaan :)))

Äänestä

suurin osa suomalaisista on osaamatonta porukkaa ja tuomalla lisää maahan osaamatonta porukkaa ei tilannetta paranneta

Äänestä

Alkaa olla tiedossa uusi kirosana: Perussuomalainen! Tai persut!

Tuohan alkaa olla jo rikos kun joku ryhmä käyttää adjektiivia "perus", ikäänkuin kuvailisi kansan syvintä olemusta ja perustaa.
Eihän nuo persut tee muuta kuin siipeilevät kokkareiden arvoissa ja paskat välittää työväestön kurjistamisesta.

Äänestä

Suomi on takaisin!

Äänestä

KAIKKI OLI HYVIN VIELÄ 2019 .

SITTEN TULI SDP JA SANNA .

HAHHAHHAAA.

JA POOOIS.

Äänestä

kansanmurha! kansamurha" kansanmurha!
Se Täs on käynnissä Pienituloisten kansanmurha, kabineteissä päätetty.
urpon erikoisoperaatio.
Vitunko tolle mahtaa, sukupuolineutraali nimet ja ruotsin turpeen kaivuu tärkeempää.

Äänestä

Kun Riikka oli töissä Mäkkärissä, oli hän ongelmissa, kun piti osata leikata sipulia, kurkkua ja tomaattia. Valtiontalouden leikkaaminen onnistui vielä kehnommin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikilla mittareilla Suomi alkaa olla Euroopan takapajula!
Esim. eniten tullut työttömiä n. vuodessa (Hallitus aloitti 20. kesäkuuta 2023) ja nyt 65 000 työtöntä ja katsokaas miten hallitus perusteli ansiosidonnaisen ja asumistuen leikkauksia;

Lainaus YLE
"Hallitus on perustellut työttömyysturvaan tulevia muutoksia työllisyyden lisäämisellä. Valtiovarainministeriö on arvioinut toimenpidekokonaisuuden kasvattavan työllisyyttä yli 20 000 henkilöllä ja vahvistavan siten julkista taloutta sadoilla miljoonilla euroilla"

Ei saa olla mahdollista jotta mm.joku "hampaidenkiristelijä" ajaa työtätekevät suomalaiset totaaliseen ahdinkoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu