Presidenttimme teki 24 ulkomaanmatkaa kahdeksassa kuukaudessa

Mitä jatkuva matkustaminen johtaja-asemassa työskentelevältä vaatii?

Tutkimukset osoittavat, että paljon työmatkustavat henkilöt kärsivät usein stressistä ja siihen liittyvästä oirehdinnasta, kuten univaikeuksista ja uupumisasteisesta väsymyksestä. Yleiskunnolla on merkitystä siinä, miten kuormitusta ja stressiä kestää. Kuormituksen kestämiseen vaikuttaa myös ikä, sillä iän myötä palautumisen tarve saattaa kasvaa.

Hyvä yleiskunto on ehdottomasti valuuttaa matkustustyössä, sillä se auttaa palautumaan rasituksesta. Stubb tunnetaan aktiivisena triathlonin harrastajana. Hän voitti viime kesänä 55–59 vuotiaiden miesten sarjan puolimatkan triathlonin Ironman-kilpailussa Lahdessa ajalla 4.35.50. Puolimatkan triathlonissa uidaan 1,9 kilometriä, pyöräillään 90 kilometriä ja juostaan 21 kilometriä. Stubb täytti huhtikuussa 56 vuotta.
489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta persutrolli, mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä

Haloo ! Ilmasto kärsii, kun Stubb on jokapaikassa. Teams toimii myös.

Äänestä

Eikä sanaakaan palstan aiheesta edelleenkään.

Äänestä

Kuinka pätevä matkustaja olet?
Presidentti Stubb matkustaa selvästi Niinistöä enemmän – ”Hyvä yleis­kunto on ehdottomasti valuuttaa”
Koneesta poistumassa ollut matkustaja loukkaantui vakavasti tapa­turmassa. Ylilääkäri Stubb huomauttaa myös, että syyhy ja tippuri eivät liity toisiinsa: syyhyn aiheuttaa syyhypunkki ja tippurin bakteeri. Tautien välillä on pelkästään tilastollinen yhteys tautien esiintymistiheyksien välillä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä jatkuva matkustaminen johtaja-asemassa työskentelevältä vaatii?

Tutkimukset osoittavat, että paljon työmatkustavat henkilöt kärsivät usein stressistä ja siihen liittyvästä oirehdinnasta, kuten univaikeuksista ja uupumisasteisesta väsymyksestä. Yleiskunnolla on merkitystä siinä, miten kuormitusta ja stressiä kestää. Kuormituksen kestämiseen vaikuttaa myös ikä, sillä iän myötä palautumisen tarve saattaa kasvaa.

Hyvä yleiskunto on ehdottomasti valuuttaa matkustustyössä, sillä se auttaa palautumaan rasituksesta. Stubb tunnetaan aktiivisena triathlonin harrastajana. Hän voitti viime kesänä 55–59 vuotiaiden miesten sarjan puolimatkan triathlonin Ironman-kilpailussa Lahdessa ajalla 4.35.50. Puolimatkan triathlonissa uidaan 1,9 kilometriä, pyöräillään 90 kilometriä ja juostaan 21 kilometriä. Stubb täytti huhtikuussa 56 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu