Kaksi kysymystä nuorelta bi:ltä

Anonyymi-ap

Ensimmäiseksi pyytäisin vinkkejä seuran hakemiseen. 23 v. naisen kanssa seukkaileva bisse siis olen. Miehestä tai miehistä haluaisin seuraa aina välillä, en vain tiedä miten. Aiempaa kokemusta on melko paljonkin. Se ei kuitenkaan auta, kun itse olen ollut aina se passiivinen aloitteissa. Passiivisuus taas johtuu rohkeuden puutteesta ja se taas siitä, että en osaa yhtään tunnistaa ketä vois ehkä lähestyä ja ketä ei ainakaan. Viimeisestä kerrasta miehen kanssa on nyt jo yli vuosi, minkä vuoksi halut alkaa olla jo melko kovat. Kaapissa olen myös ja siellä aion myös pysyä, eli tuokaan ominaisuus ei auta. Muuten speksien pitäisi olla omasta mielestäni ihan hyvät: pituus 174 cm ja luonnostaa tosi hoikka olen. Pitkät vaaleat hiukset, jotka pidän siistinä ja yleensä ponnarilla. Luonnostani olen melkein karvaton, varsinkin rinta. Alapään pidän siistittynä. Kalu 19 cm/4,5 cm, kovana vähän alaspäin käyrä. Tiukka esinahka, joka menee itsekseen vain puoliksi taakse erektion aikana. Monilta olen saanut kehuja, että on tuollaisena yhtä aikaa kiihottavan ja irstaan näköinen. Lukutoukalta näytän, koska sellainen olen, yliopistossa opiskelen. Edellisistäkin huolimatta seuran löytyminen on osoittautunut todella hankalaksi. Pääsyy ujous ja monet pelot, mitä aloitteen tekemiseen tulee. Tarve salata myös, en tiedä miten tyttöystävä suhtautuisi, jos tietäisi kaiken. Se ei myöskään auta, että itse pidän enemmän miehistä, jotka on ihan toisenlaisia kuin itse olen. Siis itseä vanhempi, vähän macho ja mielellään itseäni isokaluisempi hetero, joka silloin tällöin kuitenkin haluaa omaa "tyttöpoikaa", olis se omien unelmien täyttymys. Tuon tapaisessa suhteessa olinkin 4 vuotta entisen, itseä paljon vanhemman kämppiksen kanssa. Tuokin suhde lähti kuitenkin täysin kämppiksen aloitteesta. Jotenkin kämppis oli tajunnut, että halusin sitä, vaikka se liikkuikin enimmäkseen naisten kanssa. Itseltäni tuollainen taju ihmisistä tuntuu kuitenkin puuttuvan kokonaan. Tiedän että monet on löytäneet seuraa uimahalleilta ja saleilta, missä muita nähdään alasti ja ehkä huomataan siksi paremmin asioita. Itse en kuitenkaan käy noissa paikoissa käytännössä koskaan, kun pelkään aina, että saan erektion jos jotakin tosi mielenkiintoista osuu silmiin. Tällainen sattuman varassa eläminen on kuitenkin tosi turhauttavaa, minkä vuoksi hyvät vinkit kelpais.

Toinen kysymys koskee laukeamista. Bi-miehiltä toivisin vastauksia tähän. Eli oletteko huomanneet, että laukeaminen miehen kanssa olisi erilaista kuin naisen kanssa on? Olen yrittänyt etsiä tietoa asiasta netistä, mutta turhaan. Kysyn, koska huomasin jo murkkuiässä, että laukean miesten kanssa voimakkaammin kuin naisten kanssa. Hyvin selväksi erot tulivat kuitenkin aiemmin mainitsemassani pitkässä suhteessa. Ensimmäinen erottava tekijä oli säännöllisesti ensimmäisen laukeamisen voimakkuus ja nopeus: laukesin aina hyvin nopeasti ja vuoteessa ollessamme ensimmäiset syöksyt lensivät aina rajusta orgasmista johtuen sängyn päädyn yli vastapäiseen seinään. Toinen selvä ero olivat perättäiset moninkertaiset orgasmit, jotka voimistuivat orgasmi orgasmilta ja joita sain mys vain kämppikseni kanssa. Peräkkäisyydellä tarkoitan, ettei erektioni välillä laskenut, vaan orgasmit seurasivat aina toisiaan hyvin nopeasti, ehkä 2 - 3 minuutin välein. Voimakkain orgasmeista oli aina viimeinen tai toiseksi viimeisin. Silloin laukeamisen "sykäykset" toistuivat niin nopeasti, että käytännössä koko orgasmin ajan kalustani valui tai ryöppysi spermaa. Kokonaisuudessaan spermamäärä yhden aktin aikana oli myös niin suuri, että tavallisimmin panimme yleensä kylpyhuoneessa seisten, koska siivoaminen oli helpompaa sillä tavalla. Olen pitkään ihmetellyt, miksi samaa ei kuitenkin tapahdu myös naisten kanssa, vaikka kämppikseni ei koskaan tehnyt mitään ihmeellistä. Kovaan laukeamiseen riitti siis, että hän oli sisälläni ja että hän samalla piteli kiinni kalustani tai runkkasi minua. Sperman suurta määrää ihmettelimme yhdessä, kämppiksen kanssa lattia todella siis lainehti spermaa, minkä lisäksi rajujen laukeamisten jälkeen oloni oli lopulta aina todella tyhjä ja voipunut. Samanlaista en ole kuitenkaan koskaan kokenut yhdenkään naisen kanssa, eli mistä tuollainen voi johtua? Osasyy voi ehkä olla tietty henkinen kiihottuminen, mikä johtui tilanteesta, joka oli ihan aidostikin hiukan alisteinen, vaikka silti turvallinen. Siis asetelma, jossa hyvin miehekäs ja heteromainen sekä isokaluinen kämppikseni tyydytti tyttömäisen kumppaninsa salaiset tarpeet ottamalla tämän "brutaalisti" ja "pakottamalla" laukeamaan. Mutta siis onkohan muilla samanlaisia tai samankaltaisia kokemuksia eroista miesten ja naisten kanssa olemisessa?

1

171

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juttele mun kaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      439
      1918
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1247
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      70
      1144
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1137
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      994
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe