Vastaikkainasettelua, vihan aikaa ja arvaamattomia huomisia

Mikä näyttää liian hyvältä ollakseen totta, kautta maailman ja henkilökohtaisestikin monien kokemana, liian hyvä lobbauskertomus ei todellakaan ole ollut eteen avautuva auvoisa, varakas todellisuus.
Vanha sanonta kertoo, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
tai tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
Tämän sananparren voi ymmärtää ehkä useammallakin tavalla, mutta perusajatuksena lienee kuitenkin se, että hyvistä aikomuksista huolimatta saatamme saada aikaiseksi jotain vähemmän hyvää.

Ensimmäinen muoto "kivetty" sopii Pyhäjärven kaupungin tulevaisuussuunnitelmien vankkaan jaa-jaa- pelle miljooniin. Niin tulos, kuin hyvinvoinnin odotukset kuin suunnitelmatkin ovat kuin hakattuina garniittiin. kivitauluihin, ja niistä ei peräännytä!Ei vaikka perusta murenee jokainen kuukausi, tilivuosi ja vaalikausi velkamäärissä ja tulokertymän epäsopivalla tavalla, alijäämien miinuksin.
Huolettomuuden ja vastuuttomuuden miljoonien , jopa miljardien näyt Tikkalanmäeltä antavat raskaatja hyödyttämien ajatusten takia kaikille, aasta ööhön kalliit laulujen lunnaat.
Taloustoimikunta ei saanut yhtäkään kieltoa hallinnon käisttelyyn neljän vuoden aikana , ei varoituksen sanaa lakata tuhlaamasta, eikä yhtäkään säästökohdetta löytynyt. Missä syy? Miksi pyhäjärviset toistavat virheitään?
Suuruudenhulluus, ahneus, ylensyönti, viha, kateus jne

Yksi mies sai näyn, ja kaikki , mistä varoitettiin, kansa ei totellut kieltoja, paha toteutui. Mooses sai näkynä laintaulut, 613 käskyssä on kaikkiaan 365 kieltoa ja 248 käskyä.
15257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aika monta avausta samasta aiheesta.

Äänestä
  • Taloustoimikunta ei saanut yhtäkään kieltoa hallinnon käisttelyyn neljän vuoden aikana , ei varoituksen sanaa lakata tuhlaamasta, eikä yhtäkään säästökohdetta löytynyt. Missä syy? Miksi pyhäjärviset toistavat virheitään?
    Suuruudenhulluus, ahneus, ylensyönti, viha, kateus jne

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Taloustoimikunta ei saanut yhtäkään kieltoa hallinnon käisttelyyn neljän vuoden aikana , ei varoituksen sanaa lakata tuhlaamasta, eikä yhtäkään säästökohdetta löytynyt. Missä syy? Miksi pyhäjärviset toistavat virheitään?
    Suuruudenhulluus, ahneus, ylensyönti, viha, kateus jne

    Vasemmistolaista kuntapolitiikkaa, sa se! Keskusta nauraa vahingonilosta.

    Äänestä

Samaan aikaan Kähärät lukevat MV-lehteä ja paövovat Putinia.

Äänestä
  • Palvovat 😁

    Äänestä

  • Mistä kuulen haukuntaa?Rakki räkyttää?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mistä kuulen haukuntaa?Rakki räkyttää?

    Putinistit siis. 😍

    Äänestä

  • Et oikeasti ymmärrä, että tarvitset mielenterveys hoitoa ongelmiisi?

    Äänestä

  • Ja miten liittyi asiaan?

    Äänestä

  • Mene hoitoon.

    Äänestä

Hallinto on ylentänyt itsensä. Samassa tilaisuudessa alentanut kuntalaiset. Tilaisuus joka oli viimeinen pisara.

Äänestä

Eihän taloustoimikunta, joka muodostuu valtuutetuista, voi itseään alkaa ohjailemaan! Taloustoimikuntaan tulee nimetä kuntalaisilta, joilla ei ole riippuvuussuhteita poliittiseen kenttään.

Äänestä
  • Juuri näin, taloustoimikunnan ja myös tarkastuslautakunnan pelilauta on tasan sama, missä ollaan vaan, ilman tulosvastuuta ja lämmitellään suhteita vaalikauden kimppakivaan! Kunhan voi pälpätellä henkilöstölle ja suhtautua menojen kasvuun läpikatselun periaatteella.
    Näin pidetään "lankoja" poliittisille pyrkimyksissä-kun tuen tätä. sinä tuet sitten sitä.

    Hallinto on ylentänyt itsensä. Samassa tilaisuudessa alentanut kuntalaiset.
    Käytetyt tilaisuudet hukan persiiiseen.
    Syyskauden päätökset ovat liikaa rauhallisemmallekin.
    Nykyhallintoon tyytymätön kuntalainen kiroaa stanan "demokraattisen" järjestelmän, missä paikkakunnan infra on mellastettu piloille ja kaikkinainen kansalaisvaikuttamisen luottamus on nujerrettu.
    Kuten päätökset kertovat, kaikkien pyhäjärvisten nimissä, se mikä on yhteisölle tärkeintä, se on halvalla tavalla myyty poliittisen hapatuksen takia!
    Ylimmän kerroksen hyvällä tuulella pitämiseksi arvot romukoppaan pilkkahintaan.
    Sanonta kertokoon, se fakta mistä ei voi puhua, siitä pitää säästösyistä vaieta, siksi utopiatarinat puhuvat, kun demokratian rehellisyys on säästösyistä halpuutettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Juuri näin, taloustoimikunnan ja myös tarkastuslautakunnan pelilauta on tasan sama, missä ollaan vaan, ilman tulosvastuuta ja lämmitellään suhteita vaalikauden kimppakivaan! Kunhan voi pälpätellä henkilöstölle ja suhtautua menojen kasvuun läpikatselun periaatteella.
    Näin pidetään "lankoja" poliittisille pyrkimyksissä-kun tuen tätä. sinä tuet sitten sitä.

    Hallinto on ylentänyt itsensä. Samassa tilaisuudessa alentanut kuntalaiset.
    Käytetyt tilaisuudet hukan persiiiseen.
    Syyskauden päätökset ovat liikaa rauhallisemmallekin.
    Nykyhallintoon tyytymätön kuntalainen kiroaa stanan "demokraattisen" järjestelmän, missä paikkakunnan infra on mellastettu piloille ja kaikkinainen kansalaisvaikuttamisen luottamus on nujerrettu.
    Kuten päätökset kertovat, kaikkien pyhäjärvisten nimissä, se mikä on yhteisölle tärkeintä, se on halvalla tavalla myyty poliittisen hapatuksen takia!
    Ylimmän kerroksen hyvällä tuulella pitämiseksi arvot romukoppaan pilkkahintaan.
    Sanonta kertokoon, se fakta mistä ei voi puhua, siitä pitää säästösyistä vaieta, siksi utopiatarinat puhuvat, kun demokratian rehellisyys on säästösyistä halpuutettu.

    Kirjoitettu on valitettavasti nykyhetken todellisuutta, jolla niin poliittisesti paksuja puhuvien patukoiden ja johtoryhmän varamieshännystelijät ovat Pyhäjärven alentaneet!
    Puhuvat jo kuliseissa harkitusta fuusiosta, joka on siis seurauksena maksoi mitä maksoi- omintakeista laintulkinnoista sekä vetelehtimällä elinvoiman ja kehittämisen kapuloina rattaissa.
    Eivät ole yhteisistä pahaa tahtovat ihmiset kaikin poistuneet, tauti on sisällä rakenteissa, ja heitä on yhä riittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kirjoitettu on valitettavasti nykyhetken todellisuutta, jolla niin poliittisesti paksuja puhuvien patukoiden ja johtoryhmän varamieshännystelijät ovat Pyhäjärven alentaneet!
    Puhuvat jo kuliseissa harkitusta fuusiosta, joka on siis seurauksena maksoi mitä maksoi- omintakeista laintulkinnoista sekä vetelehtimällä elinvoiman ja kehittämisen kapuloina rattaissa.
    Eivät ole yhteisistä pahaa tahtovat ihmiset kaikin poistuneet, tauti on sisällä rakenteissa, ja heitä on yhä riittävästi.

    Vanha sanonta kertoo, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
    tai tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
    Tämän sananparren voi ymmärtää ehkä useammallakin tavalla, mutta perusajatuksena lienee kuitenkin se, että hyvistä aikomuksista huolimatta saatamme saada aikaiseksi jotain vähemmän hyvää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä näyttää liian hyvältä ollakseen totta, kautta maailman ja henkilökohtaisestikin monien kokemana, liian hyvä lobbauskertomus ei todellakaan ole ollut eteen avautuva auvoisa, varakas todellisuus.
Vanha sanonta kertoo, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
tai tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
Tämän sananparren voi ymmärtää ehkä useammallakin tavalla, mutta perusajatuksena lienee kuitenkin se, että hyvistä aikomuksista huolimatta saatamme saada aikaiseksi jotain vähemmän hyvää.

Ensimmäinen muoto "kivetty" sopii Pyhäjärven kaupungin tulevaisuussuunnitelmien vankkaan jaa-jaa- pelle miljooniin. Niin tulos, kuin hyvinvoinnin odotukset kuin suunnitelmatkin ovat kuin hakattuina garniittiin. kivitauluihin, ja niistä ei peräännytä!Ei vaikka perusta murenee jokainen kuukausi, tilivuosi ja vaalikausi velkamäärissä ja tulokertymän epäsopivalla tavalla, alijäämien miinuksin.
Huolettomuuden ja vastuuttomuuden miljoonien , jopa miljardien näyt Tikkalanmäeltä antavat raskaatja hyödyttämien ajatusten takia kaikille, aasta ööhön kalliit laulujen lunnaat.
Taloustoimikunta ei saanut yhtäkään kieltoa hallinnon käisttelyyn neljän vuoden aikana , ei varoituksen sanaa lakata tuhlaamasta, eikä yhtäkään säästökohdetta löytynyt. Missä syy? Miksi pyhäjärviset toistavat virheitään?
Suuruudenhulluus, ahneus, ylensyönti, viha, kateus jne

Yksi mies sai näyn, ja kaikki , mistä varoitettiin, kansa ei totellut kieltoja, paha toteutui. Mooses sai näkynä laintaulut, 613 käskyssä on kaikkiaan 365 kieltoa ja 248 käskyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu