Hoitajat ja muutettu aivotoiminta

Niin miten sen nyt taas haluaa ottaa. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia, että jokainen hoitaja ei enää kokeile kylmiä kylpyjä tai insuliini piikkejä, vaan että mennään ihan sen nykyisen tutkitun tiedon mukaan, mitä kunkin diagnoosin takaa löytyy.

Ja vaikka toisaalta ymmärränkin, että "yksilöllisempi" hoito olisi jotenkin hienompi juttu, niin miten pikään jonkun hoitajan tai lääkärin pitäisi vatuloida yhden ihmisen asioita? Vuosi? Kymmenen vuotta? Koko potilaan loppuikä? On varmasti ihmisiä jotka saisivat asiansa vatuloitua parissa vuodessa, mutta yleensä näistä valittajista tulee mieleen, että he haluavat sitä vatulointia koko loppu iäksi.

Anonyymi kirjoitti:

Niin miten sen nyt taas haluaa ottaa. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia, että jokainen hoitaja ei enää kokeile kylmiä kylpyjä tai insuliini piikkejä, vaan että mennään ihan sen nykyisen tutkitun tiedon mukaan, mitä kunkin diagnoosin takaa löytyy.

Ja vaikka toisaalta ymmärränkin, että "yksilöllisempi" hoito olisi jotenkin hienompi juttu, niin miten pikään jonkun hoitajan tai lääkärin pitäisi vatuloida yhden ihmisen asioita? Vuosi? Kymmenen vuotta? Koko potilaan loppuikä? On varmasti ihmisiä jotka saisivat asiansa vatuloitua parissa vuodessa, mutta yleensä näistä valittajista tulee mieleen, että he haluavat sitä vatulointia koko loppu iäksi.

Lue lisää

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Lue lisää

Tämä oli todella hyvä huomio ulkopuolisen näkökulmasta.
Ja vieläpä täyttä asiaa. Itse olen käynyt läpi tuon kaiken potilaana, ja voin kyllä sanoa, että etenkin jälkeen päin huomasin aivan samoja asioita, joista ulkopuolinen on kirjoittanut.
Pahasti sairaana ollessani en tietenkään osannut ajatella, enkä katsoa asioita ulkopuolisen silmin kuin vajavaisesti, toki ulkopuoliset, omaiset ym. kertoivat omia näkemyksiään.
Se, että potilas kärsii, ei ole ainoa, myös omaiset ja läheiset kärsivät, kun ovat voimattomia tekemään hoidossa olevan potilaan hyväksi mitään. Toki heiltä kysellään ja jutellaan, mutta heidän toiveitaan ei kuitenkaan huomioida riittävästi.
Se, minkä itse kävin läpi vuosien varrella, en haluaisi joutua sitä ( omaa hoitovaellustani ) näkemään ulkopuolisena.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Lue lisää

Et ole koskaan ollut potilaana, mutta aina puhut kuin aina olisit ollut sellainen?

Kannattaa aina muistaa, että vaikka siitä omasta kuplastaan löytää ne pari ihmistä jotka vetää mitä vain stooria mikä vahvistaa sitä kuplaa, niin se ei välttämättä mene sen ulkopuolella läpi. Esimerkiksi netti on niin iso paikka, että siellä on ihmisiä, jotka ovat tavanneet useita kymmeniä, ellei satoja potilaita ja myös heidän lähimmäisiään. Tällaiset ihmiset kyllä osaa erottaa kumpi on kumpi.

Mutta itse asiaan. Minulle nyt jäi tästä logiikasta epäselväksi se että mitä pahaa siinä on, että ihmisen hoidon tarve arvioidaan, ja hänelle annetaan saman tien se hoito?

Pitääkö tämä hoidontarve tai sen arvio kieltää siksi, että on olemassa sairauksia, joita voidaan pitää remissiossa, mutta ne ei parane ikinä? Sairauksia jotka muuttuu ajan myötä, vai se että pienelle määrälle ihmisiä tehdään virhe arvioita tai suoranaisia hoitovirheitä?

Kaikki nämä ovat ihan päteviä syitä olla pettynyt saamaansa hoitoon, ja siihen että lääketiede on mitä on, mutta onko ne oikeasti päteviä syitä aivopestä se ”tuettu henkilö” elinikäiseen vatulointiin?

Mielestäni ei, mutta on varmasti olemassa ihmisiä joille se ei tuota oman tunnon tuskia, kunhan se oma kupla kestää.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä oli todella hyvä huomio ulkopuolisen näkökulmasta.
Ja vieläpä täyttä asiaa. Itse olen käynyt läpi tuon kaiken potilaana, ja voin kyllä sanoa, että etenkin jälkeen päin huomasin aivan samoja asioita, joista ulkopuolinen on kirjoittanut.
Pahasti sairaana ollessani en tietenkään osannut ajatella, enkä katsoa asioita ulkopuolisen silmin kuin vajavaisesti, toki ulkopuoliset, omaiset ym. kertoivat omia näkemyksiään.
Se, että potilas kärsii, ei ole ainoa, myös omaiset ja läheiset kärsivät, kun ovat voimattomia tekemään hoidossa olevan potilaan hyväksi mitään. Toki heiltä kysellään ja jutellaan, mutta heidän toiveitaan ei kuitenkaan huomioida riittävästi.
Se, minkä itse kävin läpi vuosien varrella, en haluaisi joutua sitä ( omaa hoitovaellustani ) näkemään ulkopuolisena.

Lue lisää

Oletko varma että haluat tietää ulkopuolisen näkökulman? Klikkaa jos uskallat.

https://finfami.fi/

https://yle.fi/a/74-20124084

Anonyymi kirjoitti:

Oletko varma että haluat tietää ulkopuolisen näkökulman? Klikkaa jos uskallat.

https://finfami.fi/

https://yle.fi/a/74-20124084

Lue lisää

Onhan tuo tullut itse nähtyä ja kuultua, sekä myös muiden kohdalta nähnyt ja kuullut.
Ei nuo tarinat enää ihan kauheasti kiinnosta, kirjoittajia ja arvostelijoita on yhtä paljon kuin on asioita kokeneita ihmisiäkin.

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Anonyymi kirjoitti:

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Lue lisää

Hoitajat, joista kerroin olivat ns. akuuttiosastolla töissä, ja siitä on jo pitkä aika, monta vuotta.
Itse osastolla silloin ollessani potilaana, olin itsekin vahvasti lääkittynä, mutta näin myös potilastoverit, joilla oli sama tilanne.
Edelleen tunnen muutaman ihmisen, jotka ovat avohoidossa, mutta kulkevat kylillä vahvassa lääkityksessä, kuin zombiet ( jos edes noin pahasti voi sanoa ).
Tietenkin, jos joutuu osastolle vaikka syvässä psykoosissa, on vahva lääkitys ihan paikallaan, mutta kyllä niitä annoksia yleensä on aika hitaasti laskettu, ja syötetään monet vuodet, vaikka ei tiedetä, sairastuuko ihminen enää uudestaan psykoosiin. Kaikki eivät sairastu, vaikka lääkityksiä vähennetään.

Liiallista vallankäyttöä hoitohenkilökunnalta olen kohdannut ainoastaan yhdessä sairaalassa kahdella eri osastolla. Ei siitä hyvät muistot jäänyt, ei minulle, eikä varmaan niille muillekaan potilaille.

Anonyymi kirjoitti:

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Lue lisää

Kyllähän on meitäkin, "potilaita" jotka ovat seisoneet omin jaloin. Ei kukaan tunkeudu sen rajan ylitse, minkä minä olen määrännyt. Olen kyllä saanut apua psykiatreilta, pääosin yksityisellä puolella. Olen tehnyt julkisella täydet 40 vuotta töitä. Se ei olisi tapahtunut ilman psykiatrien apua.

Anonyymi kirjoitti:

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Lue lisää

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Anonyymi kirjoitti:

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Lue lisää

Ja kun on mt-taustaa, on myös fyysisten vaivojen hoidattaminen terveydenhuollossa joskus aika haasteellista.
Herkästi syytellään korvien väliä, ohjataan keskustelemaan psykiatrin kanssa, on jopa pari lähetettäkin tullut saatua.
Pari psykiatria on kyllä myöntänyt tämän ongelman olemassaolon. He ovat tietoisia, kuinka mt-ongelmaisia kohdellaan perusterveydenhuollossa.

Anonyymi kirjoitti:

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Lue lisää

Edelliseen pitkään tekstiin vielä muutama lisäys. Aika jäi vähän kesken ja jouduin poistumaan välillä, enkä saanut aivan kaikkea kirjoitettua.

Minusta muutamia avainsanoja on ymmärtäminen. Eli sillä on paljon merkitystä, että millaisena ihminen kohdataan ja miten hänet nähdään arjessa, työpaikoilla, kouluissa ja omassa lähipiirissä. Ja miten me kohtelemme toisiamme. Ystävällisyys ja empatia ja niiden osoittaminen eivät paljon maksa, mutta niillä saa paljon hyvää aikaan. Ja niillä lisätään ja edistetään jokaisen yksilön ja jopa isompien yhteisöjen hyvinvointia. Enemmän toisen ymmärtämistä, kuuntelemista, läsnäolemista, tukemista ja konkreettista auttamista. Lääkkeiden määrämiseen sijaan. Mielenterveyden edistäminen, niin yksilö, kuin laajemmassa mittakaavassa tuo myös säästöjä.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen pitkään tekstiin vielä muutama lisäys. Aika jäi vähän kesken ja jouduin poistumaan välillä, enkä saanut aivan kaikkea kirjoitettua.

Minusta muutamia avainsanoja on ymmärtäminen. Eli sillä on paljon merkitystä, että millaisena ihminen kohdataan ja miten hänet nähdään arjessa, työpaikoilla, kouluissa ja omassa lähipiirissä. Ja miten me kohtelemme toisiamme. Ystävällisyys ja empatia ja niiden osoittaminen eivät paljon maksa, mutta niillä saa paljon hyvää aikaan. Ja niillä lisätään ja edistetään jokaisen yksilön ja jopa isompien yhteisöjen hyvinvointia. Enemmän toisen ymmärtämistä, kuuntelemista, läsnäolemista, tukemista ja konkreettista auttamista. Lääkkeiden määrämiseen sijaan. Mielenterveyden edistäminen, niin yksilö, kuin laajemmassa mittakaavassa tuo myös säästöjä.

Lue lisää

Sen toista kohtaan osoitetun ymmärtämisen, kuuntelemisen, kuormien kantamisen, auttamisen ja tukemisen lisäksi myös välittämisellä on paljon merkitystä. Ilman näitä asioita meistä kukaan ei pärjää, selviä, tai pärjää tässä elämässä. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa jokaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, ihan mistä tahansa yksilöstä, hänen asemastaan, paikasta ja yhteisöstä riippumatta.

Anonyymi kirjoitti:

Sen toista kohtaan osoitetun ymmärtämisen, kuuntelemisen, kuormien kantamisen, auttamisen ja tukemisen lisäksi myös välittämisellä on paljon merkitystä. Ilman näitä asioita meistä kukaan ei pärjää, selviä, tai pärjää tässä elämässä. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa jokaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, ihan mistä tahansa yksilöstä, hänen asemastaan, paikasta ja yhteisöstä riippumatta.

Lue lisää

On vain valitettavaa, että ajan myötä nuo kaikki ovat vain vähentyneet. Ihmisistä on tullut vaan enemmän omaan napaan tuijottajia, muita ei paljon oteta huomioon.
Monesti vaan haukutaan ja arvostellaan, siihen on kehitys mennyt.
Empatia alkaa olemaan katoava " luonnonvara ".
Me olisimme lähinnä melkein jossain paratiisissa, jos kaikki ottaisivat muut ihmiset huomioon, hyvällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti:

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Lue lisää

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Anonyymi kirjoitti:

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Lue lisää

Olen aika lailla satavarma siitä, että kukaan heistä, jotka ovat ikinä lähteneet hakemaan itselleen apua eivät taatusti ole lähteneet etsimään sairaalasta mitään kavereita, viihdykkeitä, tai vielä vähemmän odottaneet saavansa mitään rahaa mukaansa.

Oletan, että trollaat. Joten keksinetkö itsellekään parempaa ja järkevämpää tekemistä tuon kyseisen "harrastuksesi", tai ajanvietteen sijaan? Näyttää siltä, että et.

Anonyymi kirjoitti:

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Lue lisää

Kirjoituksesi on yksi hyvä esimerkki siitä, että luetun ymmärtäminen ja lukeminen eivät ole sama asia. Sen opettelemisessa sinulla on vielä työtä. Tekstin sisäistäminen ja ymmärtäminen edellyttää ensin luetun ymmärtämistä. Eikä etukäteen päätelmien tekemistä.

Missä kohtaa edellisessä kirjoituksessa puhuttiin mitään osastolla olemisesta, tai sinne hakeutumisesta?

Ja joidenkin tutkimusten mukaan mehän olemme lapsia koko ikämme. Trollaajat ja väärien päätelmien tekijät ovat tästä esimerkkejä.

Anonyymi kirjoitti:

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Lue lisää

Miksi itse olet anonyymina netissä ? Ja vielä ammattilainen (?).
Mielenkiintoista.....
Mitä saat täältä itsellesi ?

Anonyymi kirjoitti:

On vain valitettavaa, että ajan myötä nuo kaikki ovat vain vähentyneet. Ihmisistä on tullut vaan enemmän omaan napaan tuijottajia, muita ei paljon oteta huomioon.
Monesti vaan haukutaan ja arvostellaan, siihen on kehitys mennyt.
Empatia alkaa olemaan katoava " luonnonvara ".
Me olisimme lähinnä melkein jossain paratiisissa, jos kaikki ottaisivat muut ihmiset huomioon, hyvällä tavalla.

Lue lisää

Onneksi siihen omaan empatiaan muita kohtaan voi itse vaikuttaa. Ei siis aina tarvitse olla vaatimassa, vaan voi myös joskus antaa.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi itse olet anonyymina netissä ? Ja vielä ammattilainen (?).
Mielenkiintoista.....
Mitä saat täältä itsellesi ?

Meinasitko että amis pitää olla heitetty kesken, ennen kun tähän porukkaan saa mitään huomioita kirjottaa? Tai minkä alan ammatista puhutaan? Silloin kun puhutaan lapsellisesta käytöksestä, niin pitääkö siihen olla joku mielenterveysammattilainen, vai riittääkö että rekkakuski on samaan aikaan osastolla, mutta ei olekkaan psykoosissa silloin kun tekee niitä havaintoja?

Aika ajoin olen myös kertoillut, että miksi olen foorumilla, mutta kun se ei ole mitenkään liittynyt lääkehaittojen hehkuttamiseen, niin eipä sitä kukaan ole laittanut merkille.

Anonyymi kirjoitti:

Meinasitko että amis pitää olla heitetty kesken, ennen kun tähän porukkaan saa mitään huomioita kirjottaa? Tai minkä alan ammatista puhutaan? Silloin kun puhutaan lapsellisesta käytöksestä, niin pitääkö siihen olla joku mielenterveysammattilainen, vai riittääkö että rekkakuski on samaan aikaan osastolla, mutta ei olekkaan psykoosissa silloin kun tekee niitä havaintoja?

Aika ajoin olen myös kertoillut, että miksi olen foorumilla, mutta kun se ei ole mitenkään liittynyt lääkehaittojen hehkuttamiseen, niin eipä sitä kukaan ole laittanut merkille.

Lue lisää

Ilkeilyyn ja/tai trollaamiseen, tai tekstin tahalliseen /tahattomaan väärinymmärtämiseen ei tarvita suuria älynlahjoja, tai lukeneisuutta. Siihen pystyy kuka tahansa.