Hoitajat ja muutettu aivotoiminta

Niin miten sen nyt taas haluaa ottaa. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia, että jokainen hoitaja ei enää kokeile kylmiä kylpyjä tai insuliini piikkejä, vaan että mennään ihan sen nykyisen tutkitun tiedon mukaan, mitä kunkin diagnoosin takaa löytyy.

Ja vaikka toisaalta ymmärränkin, että "yksilöllisempi" hoito olisi jotenkin hienompi juttu, niin miten pikään jonkun hoitajan tai lääkärin pitäisi vatuloida yhden ihmisen asioita? Vuosi? Kymmenen vuotta? Koko potilaan loppuikä? On varmasti ihmisiä jotka saisivat asiansa vatuloitua parissa vuodessa, mutta yleensä näistä valittajista tulee mieleen, että he haluavat sitä vatulointia koko loppu iäksi.

Anonyymi kirjoitti:

Niin miten sen nyt taas haluaa ottaa. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia, että jokainen hoitaja ei enää kokeile kylmiä kylpyjä tai insuliini piikkejä, vaan että mennään ihan sen nykyisen tutkitun tiedon mukaan, mitä kunkin diagnoosin takaa löytyy.

Ja vaikka toisaalta ymmärränkin, että "yksilöllisempi" hoito olisi jotenkin hienompi juttu, niin miten pikään jonkun hoitajan tai lääkärin pitäisi vatuloida yhden ihmisen asioita? Vuosi? Kymmenen vuotta? Koko potilaan loppuikä? On varmasti ihmisiä jotka saisivat asiansa vatuloitua parissa vuodessa, mutta yleensä näistä valittajista tulee mieleen, että he haluavat sitä vatulointia koko loppu iäksi.

Lue lisää

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Lue lisää

Tämä oli todella hyvä huomio ulkopuolisen näkökulmasta.
Ja vieläpä täyttä asiaa. Itse olen käynyt läpi tuon kaiken potilaana, ja voin kyllä sanoa, että etenkin jälkeen päin huomasin aivan samoja asioita, joista ulkopuolinen on kirjoittanut.
Pahasti sairaana ollessani en tietenkään osannut ajatella, enkä katsoa asioita ulkopuolisen silmin kuin vajavaisesti, toki ulkopuoliset, omaiset ym. kertoivat omia näkemyksiään.
Se, että potilas kärsii, ei ole ainoa, myös omaiset ja läheiset kärsivät, kun ovat voimattomia tekemään hoidossa olevan potilaan hyväksi mitään. Toki heiltä kysellään ja jutellaan, mutta heidän toiveitaan ei kuitenkaan huomioida riittävästi.
Se, minkä itse kävin läpi vuosien varrella, en haluaisi joutua sitä ( omaa hoitovaellustani ) näkemään ulkopuolisena.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Lue lisää

Et ole koskaan ollut potilaana, mutta aina puhut kuin aina olisit ollut sellainen?

Kannattaa aina muistaa, että vaikka siitä omasta kuplastaan löytää ne pari ihmistä jotka vetää mitä vain stooria mikä vahvistaa sitä kuplaa, niin se ei välttämättä mene sen ulkopuolella läpi. Esimerkiksi netti on niin iso paikka, että siellä on ihmisiä, jotka ovat tavanneet useita kymmeniä, ellei satoja potilaita ja myös heidän lähimmäisiään. Tällaiset ihmiset kyllä osaa erottaa kumpi on kumpi.

Mutta itse asiaan. Minulle nyt jäi tästä logiikasta epäselväksi se että mitä pahaa siinä on, että ihmisen hoidon tarve arvioidaan, ja hänelle annetaan saman tien se hoito?

Pitääkö tämä hoidontarve tai sen arvio kieltää siksi, että on olemassa sairauksia, joita voidaan pitää remissiossa, mutta ne ei parane ikinä? Sairauksia jotka muuttuu ajan myötä, vai se että pienelle määrälle ihmisiä tehdään virhe arvioita tai suoranaisia hoitovirheitä?

Kaikki nämä ovat ihan päteviä syitä olla pettynyt saamaansa hoitoon, ja siihen että lääketiede on mitä on, mutta onko ne oikeasti päteviä syitä aivopestä se ”tuettu henkilö” elinikäiseen vatulointiin?

Mielestäni ei, mutta on varmasti olemassa ihmisiä joille se ei tuota oman tunnon tuskia, kunhan se oma kupla kestää.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä oli todella hyvä huomio ulkopuolisen näkökulmasta.
Ja vieläpä täyttä asiaa. Itse olen käynyt läpi tuon kaiken potilaana, ja voin kyllä sanoa, että etenkin jälkeen päin huomasin aivan samoja asioita, joista ulkopuolinen on kirjoittanut.
Pahasti sairaana ollessani en tietenkään osannut ajatella, enkä katsoa asioita ulkopuolisen silmin kuin vajavaisesti, toki ulkopuoliset, omaiset ym. kertoivat omia näkemyksiään.
Se, että potilas kärsii, ei ole ainoa, myös omaiset ja läheiset kärsivät, kun ovat voimattomia tekemään hoidossa olevan potilaan hyväksi mitään. Toki heiltä kysellään ja jutellaan, mutta heidän toiveitaan ei kuitenkaan huomioida riittävästi.
Se, minkä itse kävin läpi vuosien varrella, en haluaisi joutua sitä ( omaa hoitovaellustani ) näkemään ulkopuolisena.

Lue lisää

Oletko varma että haluat tietää ulkopuolisen näkökulman? Klikkaa jos uskallat.

https://finfami.fi/

https://yle.fi/a/74-20124084

Anonyymi kirjoitti:

Oletko varma että haluat tietää ulkopuolisen näkökulman? Klikkaa jos uskallat.

https://finfami.fi/

https://yle.fi/a/74-20124084

Lue lisää

Onhan tuo tullut itse nähtyä ja kuultua, sekä myös muiden kohdalta nähnyt ja kuullut.
Ei nuo tarinat enää ihan kauheasti kiinnosta, kirjoittajia ja arvostelijoita on yhtä paljon kuin on asioita kokeneita ihmisiäkin.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Lue lisää

Erittäin hyvin ja osuvasti kommentoitu. Näinhän siellä hoitojärjestelmässä ja kulttuurissa toimitaan. Ihmisestä tehdään vain pelkkä "kävelevä diagnoosi", jonka pitäisi hyväksyä ja suostua johonkin sairaan potilaan rooliin. Noin toimittaessa se ei välttämättä auta ketään paranemaan, voimaan paremmin, tai lisää kenenkään hyvinvointia. Jos painopiste, tai fokus kaikessa hoidossa on vain se, että potilaan on muistettava ottaa lääkkeensä ja että käyttää niitä, niin jotakin on koko järjestelmässä ja toimintatavoissa pielessä.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrisessa hoidossa tuo "vatuloinnin kesto" on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan ollut potilaana mutta tukihenkilönä pitkän ajanjakson. Ulkopuolisen seuraajana opin tuntemaan miten potilaita hoidetaan osastoilla ja avohoidossa.

Jos olisi ymmärretty miten lääkkeet vaikuttavat ihmisen olemusta ja ajatusmaailmaa lamaannuttamalla sekä uusia fyysisiäkin oireita laukaisevana, eikä olisi nähty ihmistä pelkkänä diagnoosina (sekin oli väärä) jonka joku lääkäri on keksinyt antaa, ei vatulointia olisi tarvinnut tehdä kymmentä vuotta.

Kun ihmiselle toitotetaan potilaan identiteettiä ja sairaan roolia, ei hän osaa loppujen lopuksi lääkärin ja hoitajien edessä edes ajatella itseäänkään muuten kuin sellaisena sairaana milaiseksi hänet on muokattu.
Kun ihminen alistetaan elämään psykiatrisessa hoitosysteemissä hänestä kehittyy alistuja kaikelle hoitotahon toimenpiteille. Eikös tuolla jossain ole professorin suulla sanottukin että hoitotahon käsikirjoituksen mukaan potilaan osa on olla ylhäältä päin ohjelmoitu kohde ei itse aktiivinen toimija. Jos näin on silloin ei saa syyttää ihmisiä vatuloimisesta vaan hoitojärjestelmän aktiivisesta ohjaamisesta.

Hoitojärjestelmän pitäisi oppia kuuntelemaan ihmistä itseään eikä tulkita kaikkea diagnoosin läpi.
Hoitojärjestelmä opettaa kysymyksillään ihmisen tuijottamaan koko ajan itseensä ja oireisiinsa - ja olethan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi.

Ne jotka ovat joutuneet käymään läpi psykiatrisen hoitojärjestelmän ymmärtävät siitä jotain, jotain sellaista mitä hoitotaho ei voi nähdä eikä ymmärtää. Tämä ei ole syyte hoitotahoa kohtaan vaan toteamus olemassa olevasta käytännöistä.

Lue lisää

Olen kuullut, että nykyään hoitojaksot pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä. Ei tarvitse nettikirjoituksissa vedota johonkin poikkeukseen. Kun ihminen voi huonosti ja hän on hoitomyönteinen, on selvää, että hän etsii apua sieltä mistä saa. turha siitä on toitottaa. Kun lääkitys on kunnossa, paluu kotiin on mahdollinen. Toivottavasti sitten on jotain jatkoseurantaa.
Puhun tätä lähiomaisen ominaisuudessa. Molemmat mielisairaat lapsuudenkodissani ovat jo kuolleet.

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Anonyymi kirjoitti:

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Lue lisää

Hoitajat, joista kerroin olivat ns. akuuttiosastolla töissä, ja siitä on jo pitkä aika, monta vuotta.
Itse osastolla silloin ollessani potilaana, olin itsekin vahvasti lääkittynä, mutta näin myös potilastoverit, joilla oli sama tilanne.
Edelleen tunnen muutaman ihmisen, jotka ovat avohoidossa, mutta kulkevat kylillä vahvassa lääkityksessä, kuin zombiet ( jos edes noin pahasti voi sanoa ).
Tietenkin, jos joutuu osastolle vaikka syvässä psykoosissa, on vahva lääkitys ihan paikallaan, mutta kyllä niitä annoksia yleensä on aika hitaasti laskettu, ja syötetään monet vuodet, vaikka ei tiedetä, sairastuuko ihminen enää uudestaan psykoosiin. Kaikki eivät sairastu, vaikka lääkityksiä vähennetään.

Liiallista vallankäyttöä hoitohenkilökunnalta olen kohdannut ainoastaan yhdessä sairaalassa kahdella eri osastolla. Ei siitä hyvät muistot jäänyt, ei minulle, eikä varmaan niille muillekaan potilaille.

Anonyymi kirjoitti:

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Lue lisää

Kyllähän on meitäkin, "potilaita" jotka ovat seisoneet omin jaloin. Ei kukaan tunkeudu sen rajan ylitse, minkä minä olen määrännyt. Olen kyllä saanut apua psykiatreilta, pääosin yksityisellä puolella. Olen tehnyt julkisella täydet 40 vuotta töitä. Se ei olisi tapahtunut ilman psykiatrien apua.

Anonyymi kirjoitti:

Olen toiminut psykiatrisena hoitajana kymmeniä vuosia. Aina tuntuu riittävän henkilöitä, jotka ymmärtävät lääkityksen psykiatriassa olevan jotain vallankäyttöä ja pahantahtoisuutta, vaikka toiminnan tarkoitus on ihmisen elämän muuttaminen siedettävämmäksi vähentämällä vaikean sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkitystä aloitettaessa potilas voi olla aluksi tokkurainen, mutta hoidon jatkuessa lääkitystä voidaan myös vähentää voinnin parantuessa. Mitä Seikkulaan tulee , niin hän on vuorovaikutuksellisen hoitomuodon kehittäjä. Surullista on , että tätä mallia on ajettu eräillä seuduilla Suomessa fundamentalisesti , jopa ilman lääkehoidon tukea, jolloin potilaat ovat jääneet jossain määrin heitteille. Vaikeasti sairas potilas ei kykene tukea antavaan vuorovaikutukseen ollessaan psykoosissa ilman lääkitystä.

Lue lisää

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Anonyymi kirjoitti:

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Lue lisää

Ja kun on mt-taustaa, on myös fyysisten vaivojen hoidattaminen terveydenhuollossa joskus aika haasteellista.
Herkästi syytellään korvien väliä, ohjataan keskustelemaan psykiatrin kanssa, on jopa pari lähetettäkin tullut saatua.
Pari psykiatria on kyllä myöntänyt tämän ongelman olemassaolon. He ovat tietoisia, kuinka mt-ongelmaisia kohdellaan perusterveydenhuollossa.

Anonyymi kirjoitti:

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Lue lisää

Edelliseen pitkään tekstiin vielä muutama lisäys. Aika jäi vähän kesken ja jouduin poistumaan välillä, enkä saanut aivan kaikkea kirjoitettua.

Minusta muutamia avainsanoja on ymmärtäminen. Eli sillä on paljon merkitystä, että millaisena ihminen kohdataan ja miten hänet nähdään arjessa, työpaikoilla, kouluissa ja omassa lähipiirissä. Ja miten me kohtelemme toisiamme. Ystävällisyys ja empatia ja niiden osoittaminen eivät paljon maksa, mutta niillä saa paljon hyvää aikaan. Ja niillä lisätään ja edistetään jokaisen yksilön ja jopa isompien yhteisöjen hyvinvointia. Enemmän toisen ymmärtämistä, kuuntelemista, läsnäolemista, tukemista ja konkreettista auttamista. Lääkkeiden määrämiseen sijaan. Mielenterveyden edistäminen, niin yksilö, kuin laajemmassa mittakaavassa tuo myös säästöjä.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen pitkään tekstiin vielä muutama lisäys. Aika jäi vähän kesken ja jouduin poistumaan välillä, enkä saanut aivan kaikkea kirjoitettua.

Minusta muutamia avainsanoja on ymmärtäminen. Eli sillä on paljon merkitystä, että millaisena ihminen kohdataan ja miten hänet nähdään arjessa, työpaikoilla, kouluissa ja omassa lähipiirissä. Ja miten me kohtelemme toisiamme. Ystävällisyys ja empatia ja niiden osoittaminen eivät paljon maksa, mutta niillä saa paljon hyvää aikaan. Ja niillä lisätään ja edistetään jokaisen yksilön ja jopa isompien yhteisöjen hyvinvointia. Enemmän toisen ymmärtämistä, kuuntelemista, läsnäolemista, tukemista ja konkreettista auttamista. Lääkkeiden määrämiseen sijaan. Mielenterveyden edistäminen, niin yksilö, kuin laajemmassa mittakaavassa tuo myös säästöjä.

Lue lisää

Sen toista kohtaan osoitetun ymmärtämisen, kuuntelemisen, kuormien kantamisen, auttamisen ja tukemisen lisäksi myös välittämisellä on paljon merkitystä. Ilman näitä asioita meistä kukaan ei pärjää, selviä, tai pärjää tässä elämässä. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa jokaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, ihan mistä tahansa yksilöstä, hänen asemastaan, paikasta ja yhteisöstä riippumatta.

Anonyymi kirjoitti:

Sen toista kohtaan osoitetun ymmärtämisen, kuuntelemisen, kuormien kantamisen, auttamisen ja tukemisen lisäksi myös välittämisellä on paljon merkitystä. Ilman näitä asioita meistä kukaan ei pärjää, selviä, tai pärjää tässä elämässä. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa jokaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, ihan mistä tahansa yksilöstä, hänen asemastaan, paikasta ja yhteisöstä riippumatta.

Lue lisää

On vain valitettavaa, että ajan myötä nuo kaikki ovat vain vähentyneet. Ihmisistä on tullut vaan enemmän omaan napaan tuijottajia, muita ei paljon oteta huomioon.
Monesti vaan haukutaan ja arvostellaan, siihen on kehitys mennyt.
Empatia alkaa olemaan katoava " luonnonvara ".
Me olisimme lähinnä melkein jossain paratiisissa, jos kaikki ottaisivat muut ihmiset huomioon, hyvällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti:

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Lue lisää

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Anonyymi kirjoitti:

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Lue lisää

Olen aika lailla satavarma siitä, että kukaan heistä, jotka ovat ikinä lähteneet hakemaan itselleen apua eivät taatusti ole lähteneet etsimään sairaalasta mitään kavereita, viihdykkeitä, tai vielä vähemmän odottaneet saavansa mitään rahaa mukaansa.

Oletan, että trollaat. Joten keksinetkö itsellekään parempaa ja järkevämpää tekemistä tuon kyseisen "harrastuksesi", tai ajanvietteen sijaan? Näyttää siltä, että et.

Anonyymi kirjoitti:

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Lue lisää

Kirjoituksesi on yksi hyvä esimerkki siitä, että luetun ymmärtäminen ja lukeminen eivät ole sama asia. Sen opettelemisessa sinulla on vielä työtä. Tekstin sisäistäminen ja ymmärtäminen edellyttää ensin luetun ymmärtämistä. Eikä etukäteen päätelmien tekemistä.

Missä kohtaa edellisessä kirjoituksessa puhuttiin mitään osastolla olemisesta, tai sinne hakeutumisesta?

Ja joidenkin tutkimusten mukaan mehän olemme lapsia koko ikämme. Trollaajat ja väärien päätelmien tekijät ovat tästä esimerkkejä.

Anonyymi kirjoitti:

Suurimmat ongelmat mitä potilaissa näen, on se että ollaan niin hemmetin lapsellisia, että kuvitellaan jonkun hoitajan määräävän ihmiselle kavereita, viihdykkeitä ja tuikkaavan vielä satasen taskuun kun lähdetään hoitotapaamisesta.

Ilman että kasvetaan aikuiseksi ja ymmärretään, että sille on syynsä miksi ei realimaailmassa asiat suju, vaan joutuu viettämään valitusvuodet anonyymissä netissä.

Lue lisää

Miksi itse olet anonyymina netissä ? Ja vielä ammattilainen (?).
Mielenkiintoista.....
Mitä saat täältä itsellesi ?

Anonyymi kirjoitti:

On vain valitettavaa, että ajan myötä nuo kaikki ovat vain vähentyneet. Ihmisistä on tullut vaan enemmän omaan napaan tuijottajia, muita ei paljon oteta huomioon.
Monesti vaan haukutaan ja arvostellaan, siihen on kehitys mennyt.
Empatia alkaa olemaan katoava " luonnonvara ".
Me olisimme lähinnä melkein jossain paratiisissa, jos kaikki ottaisivat muut ihmiset huomioon, hyvällä tavalla.

Lue lisää

Onneksi siihen omaan empatiaan muita kohtaan voi itse vaikuttaa. Ei siis aina tarvitse olla vaatimassa, vaan voi myös joskus antaa.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi itse olet anonyymina netissä ? Ja vielä ammattilainen (?).
Mielenkiintoista.....
Mitä saat täältä itsellesi ?

Meinasitko että amis pitää olla heitetty kesken, ennen kun tähän porukkaan saa mitään huomioita kirjottaa? Tai minkä alan ammatista puhutaan? Silloin kun puhutaan lapsellisesta käytöksestä, niin pitääkö siihen olla joku mielenterveysammattilainen, vai riittääkö että rekkakuski on samaan aikaan osastolla, mutta ei olekkaan psykoosissa silloin kun tekee niitä havaintoja?

Aika ajoin olen myös kertoillut, että miksi olen foorumilla, mutta kun se ei ole mitenkään liittynyt lääkehaittojen hehkuttamiseen, niin eipä sitä kukaan ole laittanut merkille.

Anonyymi kirjoitti:

Meinasitko että amis pitää olla heitetty kesken, ennen kun tähän porukkaan saa mitään huomioita kirjottaa? Tai minkä alan ammatista puhutaan? Silloin kun puhutaan lapsellisesta käytöksestä, niin pitääkö siihen olla joku mielenterveysammattilainen, vai riittääkö että rekkakuski on samaan aikaan osastolla, mutta ei olekkaan psykoosissa silloin kun tekee niitä havaintoja?

Aika ajoin olen myös kertoillut, että miksi olen foorumilla, mutta kun se ei ole mitenkään liittynyt lääkehaittojen hehkuttamiseen, niin eipä sitä kukaan ole laittanut merkille.

Lue lisää

Ilkeilyyn ja/tai trollaamiseen, tai tekstin tahalliseen /tahattomaan väärinymmärtämiseen ei tarvita suuria älynlahjoja, tai lukeneisuutta. Siihen pystyy kuka tahansa.

Anonyymi kirjoitti:

Meinasitko että amis pitää olla heitetty kesken, ennen kun tähän porukkaan saa mitään huomioita kirjottaa? Tai minkä alan ammatista puhutaan? Silloin kun puhutaan lapsellisesta käytöksestä, niin pitääkö siihen olla joku mielenterveysammattilainen, vai riittääkö että rekkakuski on samaan aikaan osastolla, mutta ei olekkaan psykoosissa silloin kun tekee niitä havaintoja?

Aika ajoin olen myös kertoillut, että miksi olen foorumilla, mutta kun se ei ole mitenkään liittynyt lääkehaittojen hehkuttamiseen, niin eipä sitä kukaan ole laittanut merkille.

Lue lisää

En minä meinannut yhtään mitään. Ajattelin, että sinä olit tuo kyseinen hoitajaksi itsensä maininnut.
Huomiota herätti asenteesi potilaita kohtaan, tosin aika vaikea tulkintainen.
En itse ole kovin paljon näitä kommentteja lukenut, vain silloin tällöin, niin en voi tietää, mitä juuri sinä olet kertoillut, miksi olet foorumilla.
Jos jotkut hehkuttaa lääkehaittoja, niin antaa hehkuttaa, minkäs sille voi. Ei sitä ole itse pakko tehdä, mutta ei siitä myöskään kannata niin kovasti välittää. Ihmisillä on asioista omat mielipiteet, ja myös oikeus kertoa niistä. Ei sen takia tarvitse alkaa muita millään tavalla arvostelemanaan tai syyttelemään, kuka minkäkin lainen on.
Jos et ollut tuo ammattilainen, joka itsensä hoitajaksi mainitsi, niin älä juurikin sen takia ota itseesi näitä kommentteja, ne eivät ole silloin tarkoitettu sinulle henkilökohtaisesti.

Anonyymi kirjoitti:

Meinasitko että amis pitää olla heitetty kesken, ennen kun tähän porukkaan saa mitään huomioita kirjottaa? Tai minkä alan ammatista puhutaan? Silloin kun puhutaan lapsellisesta käytöksestä, niin pitääkö siihen olla joku mielenterveysammattilainen, vai riittääkö että rekkakuski on samaan aikaan osastolla, mutta ei olekkaan psykoosissa silloin kun tekee niitä havaintoja?

Aika ajoin olen myös kertoillut, että miksi olen foorumilla, mutta kun se ei ole mitenkään liittynyt lääkehaittojen hehkuttamiseen, niin eipä sitä kukaan ole laittanut merkille.

Lue lisää

Ärsyynnyitkö sitten jostakin jossakin kirjoituksessa olleesta asiasta, että piti tulla tähänkin ketjuun veetuilemaan? Eikö se ole jo terapian paikka ja aihetta mennä sinne?

Oliko se aihe kenties juuri nimenomaan se lääkehaitat, ja se, että sitä ajoittain tuodaan, vaikka sivulauseessa esille?

Siinä kyseisessä kirjoituksessa, josta ilmeisesti ärsyynnyit, niin sisällössä saattoi olla kyllä jokin muukin pointti, mutta sitähän sinä et kyllä huomannut. Tarkoitus oli tuoda esille se, että ennaltaehkäisy esim. mielenterveydenoireissa on ensisijaisessa roolissa, ja että yksilön ympärillä olevien ihmisten osuudella on paljon roolia siinä, että kukaan ei voi henkisesti huonosti, vaan paremmin. Ja että sitä ns. vastuuta ei voi sysätä vain yhdelle yksittäiselle toimijalle, vaan se ulottuu meihin kaikkiin, niin yksilölle itselleen, ympäristölle, yhteiskunnalle, ja lähipiirille. Kun niitä ongelmia on niin monen ja erilaisia, on yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilön itsensäkin asettamia paineita, stressiä, vaatimuksia ja haasteita. Ongelmia koti ja perhesuhteissa, yksinäisyyttä jne. Joillakin saattaa olla kiusaamistaustaa, tai ulkopuolelle jäämistä. Jos ihminen jää yksin, eikä löydä ketään, jolle puhua ongelmistaan, niin silloin siinä käy niin, että ihminen hakeutuu hoitoon. Mutta kun niissä tahoissa ei välitetä yksilön oireiden taustalla olevista asioista. Vaan se hoito on pelkkää diagnosointia ja lääkityksia, niin silloinhan ne ongelmat jäävät edelleen olemaan. Eikä ne edellä tässä mainitut "hoidot" oikein riitä.

Yhteisöllisyydestä on puhuttu mediassa viime vuosina paljon. Mutta toteutuuko se konkreettisesti, eli niin että jokaisella on ympärillään toimiva ja auttava lähipiiri? Pahoin pelkään, että ei ole. Ja silloin käy niin, että henkinen pahoinvointi vain lisääntyy entisestään.
Ja arvaatkaa vaan, että miten siinä tulee tässä ja tulevaisuudessa tulee tapahtumaan? Mielenterveysongelmat tulevat lisääntymään entisestään ja paine tulee kasaantumaan terveydenhuoltoon. Mikä näkyy kasvavina potilasjonoina ja resurssien lisäämisen paineina. Että lääkkeilläkö ja niiden määräämiselläkö nämä kaikki ongelmat tullaan ratkaisemaan? En oikein usko, että se on oikea vastaus, tai resepti kaikkiin niihin ongelmiin, joita tässä yhteiskunnassa, ekonomiassa, yhteisöissä ja yksilöillä on. Viimeisten vuosikymmenten aikana individualismi ja minä itse, ja se, että välitämme vain itsestämme on kasvanut aivan liian paljon. Me ei enää huomioida, auteta ja tueta tarpeeksi toisiamme.

Itse näen yhtenä ratkaisuna sen, että tämän ihmislajin ja kulttuurin on muututtava, ja niissä tavoissa, miten me toimimme.

Anonyymi kirjoitti:

Mikäli kirjoitat totta, että olet hoitoalalla, niin kiitos rehellisyydestä ja rohkeudesta kertoa se suoraan. Itse arvostan rehellisyyttä, mutta myös hyviä ja kohteliaita käytöstapoja.



Sana vallankäyttö voidaan käsittää monella eri tavalla. Se voi olla autoritääristä kohtelua, tai asennetta. Myös käskyttämistä, nolaamista, mielipiteiden teilaamista, tai alentamista. Kupittaan sairaala toi esille potilaiden kaltoinkohtelua. Epäasiallista kohtelua tapahtuu muissakin sairaaloissa, mutta pienemmässä mittakaavassa, eikä yhtä räikeällä tavalla.

Suurimmat ongelmat, mitä itse näen psykiatriassa, on ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen kohtelun toteutuminen. Mihin kuuluu olennaisesti myös se, miten potilaat, heidän näkemyksensä ja mielipiteensä ( myös lääkkeiden haittavaikutuksista kertominen) otetaan hoitotahon puolella huomioon. Että kaikkea potilaiden sanomista ja käytöstä ei pidettäisi hoidonvastaisuutena, tai merkkinä sairauden pahenemisesta.

Hoitotyön kehittäminen ja tutkimuspuoli on perinteisesti koettu alalla oleville kuuluvana alueena. Johon ei ole, valitettavasti otettu aina huomioon potilasnäkökulmaa. Potilailla on kuitenkin tutkimuksen kannalta arvokasta, ns. omakohtaista kokemusta mm. lääkkeiden vaikutuksista toiminta, ja työkykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Suurimpana haasteina näen sen, että potilaiden elämää ei kartoiteta tarpeeksi, Millä tarkoitan sitä, että olosuhteet, elämäntilanne ja sosioekonomiset olosuhteet jäävät huomioimatta. Hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, myös sosiaalisista suhteista. Jos potilas nähdään vain jonakin diagnoosina, kokonaiskuva hänestä hämärtyy väistämättä. Kukaan ei ole pelkästään jokin sairaus, tai kävelevä diagnoosi. Eikä lääkekokeiluobjekti.

Syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja ja ongelmien kasaantuminen heijastelevat monien kohdalla mt-oireina. Ja monen mt-diagnoosin saaneen kohtalona on jäädä valitettavalla tavalla aivan liian yksin. Lähipiirin auttamisella ja tukemisella olisi valtavan suuri merkitys. Aidolla, oikealla ja konkreettisesti toimivalla yhteisöllisyydellä ja apua tarvitsevan auttamisella on paljon merkitystä. Siksi sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja tuoda esille. Yksi yksittäinen tekijä, yksilö itse, tai jokin hoitotaho ei voi yksinään korjata syntyneitä ongelmia.

Moni on yrittänyt tuoda esille tällä palstalla psykiatriassa tai hoitokeinoissa olevia puutteita.
Syinä ovay turhautuminen ja pettyminen systeemiin, tai saadut huonot kokemukset. Kritiikillekin on silti oma paikkansa. Jos vain kykenee lukemaan avoimin mielin, ilman ennakkoasennetta ja tuomitsematta sitä jo etukäteen.

Jokainen henkisesti pahoinvoiva tuo omalla oireilullaan esillle sen, että on olemassa monenlaisia ongelmia, niin yhteiskunnassa, ekonomiassa, perhesuhteissa, ja eri yhteisöissä.

Lue lisää

Varmastikin juuri näin. Mutta yhteiskunnallisten, taloudellisten ja perhesuhteiden ongelmien hoitaminen ja korjaaminen yleisellä tasolla tai yksilönkään kohdalla ei ole lääketieteen alaa. Lääketiede tutkii ja hoitaa vain terveyttä ja sairauksia.

Anonyymi kirjoitti:

En minä meinannut yhtään mitään. Ajattelin, että sinä olit tuo kyseinen hoitajaksi itsensä maininnut.
Huomiota herätti asenteesi potilaita kohtaan, tosin aika vaikea tulkintainen.
En itse ole kovin paljon näitä kommentteja lukenut, vain silloin tällöin, niin en voi tietää, mitä juuri sinä olet kertoillut, miksi olet foorumilla.
Jos jotkut hehkuttaa lääkehaittoja, niin antaa hehkuttaa, minkäs sille voi. Ei sitä ole itse pakko tehdä, mutta ei siitä myöskään kannata niin kovasti välittää. Ihmisillä on asioista omat mielipiteet, ja myös oikeus kertoa niistä. Ei sen takia tarvitse alkaa muita millään tavalla arvostelemanaan tai syyttelemään, kuka minkäkin lainen on.
Jos et ollut tuo ammattilainen, joka itsensä hoitajaksi mainitsi, niin älä juurikin sen takia ota itseesi näitä kommentteja, ne eivät ole silloin tarkoitettu sinulle henkilökohtaisesti.

Lue lisää

Kukaan ei ole kylläkään mitään hehkuttanut, tai ylikorostanut lääkehaittoja. Mutta joku taisi ärsyyntyä jostakin. Ja veikkaanpa, että kun jossakin asiayhteydessä tai kirjoituksessa tuodaan puolikkaallakaan lauseella, tai virkkeellä jotakin vähänkään mt-puolen toimintaan liittyvää, niin siitä ärsyynnytään, koetaan aiheettomasti kaikki kritiikkinä ja ei edes yritetä lukea koko tekstiä, alusta loppuun. Ja kyllä, kyseessä on joku kyseisellä alalla oleva, tai sitten elämäänsä mitään parempaa tekemistä keksimätön trolli. Sen huomaa siitä tietystä tyylistä, miten ärsyynnytään ja heitetään epäilyjä toisten kirjoittajien "lapsellisuudesta", ja ties mitä epätosia väittämiä, että ihmiset muka hakeutuisivat hoitoon siksi, että hoitaja hankkisi heille ystäviä, tai että hoitopaikasta lähtiessä pitäisi heille antaa 100 € taskuun jne. Täyttä totuudenvastaista ja keksittyä pa*kaa. Kun ei keksitä enää mitään asiallista kirjoitettavaa, niin sitten pitää vajota itse lapselliseksi.

Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja ilkeily ei ole asiallista. Ihan oikeasti. Tämä siis sille, joka esitti edellämainittuja asiattomia väittämiä hoitoon hakeutuvista potilaista ja hyökkää toistuvasti tänne kirjoittavia kohtaan. Olisi syytä katsoa itseään vähän peiliin.

Anonyymi kirjoitti:

Onneksi siihen omaan empatiaan muita kohtaan voi itse vaikuttaa. Ei siis aina tarvitse olla vaatimassa, vaan voi myös joskus antaa.

Voiko itse vaikuttaa omaan empatiaan? Ei voi.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää se tosiasia, että psyykelääkkeitä syöviltä ihmisiltä on tunne-elämän alue lamaannutettu lääkärien toimenpiteiden seurauksena.

Siksiköhän hoitajatkin ovat muuttuneet työpaikoillaan roboteiksi potilaitaan kohtaan kun he eivät pysty tavoittamaan ihmisten aitoa, persoonallista sisintä.

Kun ihmisen keho ja olemus muutetaan lääkkeillä luonnottomaan tilaan jolle annetaan diagnoosi. Lääkkeet ottavat määräävän aseman ihmisen toiminnassa ja ajattelussa eikä hän voi itse siihen vaikuttaa. Tämän lääkärit ja hoitajat näkevät ja tätä he hoitavat. Voi voi miten paljon turhaa työtä tehdään psykiatrisessa hoitojärjestelmässä kun siellä oikeasti uskotaan että lääkkeiden tuomia haittoja ja uusia sairauksia voidaan jotenkin parantaa uusilla lääkkeillä.

Anonyymi kirjoitti:

Voiko itse vaikuttaa omaan empatiaan? Ei voi.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää se tosiasia, että psyykelääkkeitä syöviltä ihmisiltä on tunne-elämän alue lamaannutettu lääkärien toimenpiteiden seurauksena.

Siksiköhän hoitajatkin ovat muuttuneet työpaikoillaan roboteiksi potilaitaan kohtaan kun he eivät pysty tavoittamaan ihmisten aitoa, persoonallista sisintä.

Kun ihmisen keho ja olemus muutetaan lääkkeillä luonnottomaan tilaan jolle annetaan diagnoosi. Lääkkeet ottavat määräävän aseman ihmisen toiminnassa ja ajattelussa eikä hän voi itse siihen vaikuttaa. Tämän lääkärit ja hoitajat näkevät ja tätä he hoitavat. Voi voi miten paljon turhaa työtä tehdään psykiatrisessa hoitojärjestelmässä kun siellä oikeasti uskotaan että lääkkeiden tuomia haittoja ja uusia sairauksia voidaan jotenkin parantaa uusilla lääkkeillä.

Lue lisää

Tuossa onkin vähän ajateltavaa, kun puhutaan tunteista ja empatiasta.
Miettiessäni omaa menneisyyttäni, tiedän, kuinka lääkitykset lamasivat tunteet.
Mutta toisaalta empatia minulla taisi olla silti tallessa, olin aina tietoinen joidenkin ystävieni mahdollisista ongelmista, ja tajusin toki, että heistäkin tuntui joskus pahalta, oli ahdistusta, masennusta, ym.
Eli tavallaan osasin asettua myös toisen asemaan, ja ymmärsin, ettei ole aina helppoa.
Tosin silloin en osannut kunnolla omia tunteitani erotella, miltä minusta tuntui, kun kavereilla ei ollut hyvä olla.
Monimutkaisia juttuja, mutta itse pitäisin tunteet ja empatian toisistaan poikkeavina asioina. Niissä on eroja, empatia voi onnistua ilman omien tunteiden käsittelyn taitoa.

Anonyymi kirjoitti:

Varmastikin juuri näin. Mutta yhteiskunnallisten, taloudellisten ja perhesuhteiden ongelmien hoitaminen ja korjaaminen yleisellä tasolla tai yksilönkään kohdalla ei ole lääketieteen alaa. Lääketiede tutkii ja hoitaa vain terveyttä ja sairauksia.

Lue lisää

Yleisellä tasolla näin onkin, ei kukaan ulkopuolinen voi korjata toisten ongelmia, perhesuhteita, taloudellisia vaikeuksia, ym.
Mutta kun ajatellaan, että jotkut, jotka näitä ongelmia kohtaavat, voivat ihan hyvin alkaa oireilemaan ongelmien takia jopa psyykkisesti, ja silloin se muuttuu lääketieteelliseksi, lääketieteellisesti hoidettavaksi mahdollisesti.
Psyykkisten ongelmien syy ei poistu lääketieteellisellä hoidolla, oireita ehkä voidaan helpottaa, ja sitten kun ihminen taas voi paremmin, ehkä hänellä riittää omat voimat hoitamaan niitä perhesuhteitaan, taloudellisia asioitaan, ym.
Psyykettä tosin pystyy kehittämään, että ihmismieli kestää paremmin noita taloudellisia, ym. ongelmia ja paineita.
Syyt ja seuraukset, monen tekijän summa. Kaikki liittyy kaikkeen.

Anonyymi kirjoitti:

Voiko itse vaikuttaa omaan empatiaan? Ei voi.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää se tosiasia, että psyykelääkkeitä syöviltä ihmisiltä on tunne-elämän alue lamaannutettu lääkärien toimenpiteiden seurauksena.

Siksiköhän hoitajatkin ovat muuttuneet työpaikoillaan roboteiksi potilaitaan kohtaan kun he eivät pysty tavoittamaan ihmisten aitoa, persoonallista sisintä.

Kun ihmisen keho ja olemus muutetaan lääkkeillä luonnottomaan tilaan jolle annetaan diagnoosi. Lääkkeet ottavat määräävän aseman ihmisen toiminnassa ja ajattelussa eikä hän voi itse siihen vaikuttaa. Tämän lääkärit ja hoitajat näkevät ja tätä he hoitavat. Voi voi miten paljon turhaa työtä tehdään psykiatrisessa hoitojärjestelmässä kun siellä oikeasti uskotaan että lääkkeiden tuomia haittoja ja uusia sairauksia voidaan jotenkin parantaa uusilla lääkkeillä.

Lue lisää

En epäile yhtään etteikö olisi ihmisiä jotka väittää ettei heidän tarvitse olla empaattisia syystä X.

Näistä ihmisistä puhutaan paljon esimerkiksi narsistien uhrien keskuudessa.

Anonyymi kirjoitti:

En epäile yhtään etteikö olisi ihmisiä jotka väittää ettei heidän tarvitse olla empaattisia syystä X.

Näistä ihmisistä puhutaan paljon esimerkiksi narsistien uhrien keskuudessa.

Lue lisää

Empatiasta puhuttaessa narsissien uhrit ja neurolepteilla vaurioitetut ihmisryhmät ovat kaksi eri asiaa joita ei pidä sekoittaa yhteen.

En ole mikään oppinut ja asiantuntija näissä asioissa mutta ymmärrän että narsissinen piirre ihmisissä on synnynnäinen ominaisuus tai se on kehittynyt hyvin varhaisessa vaiheessa. Kun empatian taito ei ole kehittynyt tätä tunnepuolen taitoa siis ei ole olemassa.

Psyykelääkkeillä on todistetusti, ja tuhansien kokemuksen mukaan, sellainen ominaisuus että se lamaannuttaa tunne-elämää mikä turruttaa myös empatian ilmaisemista.
Emptia ei siis katoa mihinkään, tunteet ovat myös olemassa mutta hautautuneet kemiallisen lääkevuoren alle.

Ajattelen tätä esim. viinan tai huumeiden kautta. Jokainen on ollut tekemisissä joskus juopuneen kanssa tai ainakin nähnyt sellaisen television ohjelmissa tai itse ollut päihtymyksen vallassa. Kuinka viina muuttaakaan ihmisen persoonaa ja vie ihmiseltä oman hallinnan kyvyn mikä johtaa jopa psykoosin kaltaiseen tilaan. Tätä valitettavasti lääkärit usein luulevat että ihminen on oikeasti sairastunut psykoosiin vaikka se on kemiallisen aineen tuoma ilmiö kehossa . Psyykelääkkeillä hoitamalla tämä tila vain sementoidaan paikalleen ehkä vuosikausiksi.

Psyykelääkkeet ovat myös huumeiden kaltaisia kemiallisia aineita jotka estävät ihmistä elämästä aitona omana itsenään. Heilläkin on tunteet ja empatia olemassa, eivät vain pysty sitä käyttämään tai käyttävät vääristyneesti.

Anonyymi kirjoitti:

Empatiasta puhuttaessa narsissien uhrit ja neurolepteilla vaurioitetut ihmisryhmät ovat kaksi eri asiaa joita ei pidä sekoittaa yhteen.

En ole mikään oppinut ja asiantuntija näissä asioissa mutta ymmärrän että narsissinen piirre ihmisissä on synnynnäinen ominaisuus tai se on kehittynyt hyvin varhaisessa vaiheessa. Kun empatian taito ei ole kehittynyt tätä tunnepuolen taitoa siis ei ole olemassa.

Psyykelääkkeillä on todistetusti, ja tuhansien kokemuksen mukaan, sellainen ominaisuus että se lamaannuttaa tunne-elämää mikä turruttaa myös empatian ilmaisemista.
Emptia ei siis katoa mihinkään, tunteet ovat myös olemassa mutta hautautuneet kemiallisen lääkevuoren alle.

Ajattelen tätä esim. viinan tai huumeiden kautta. Jokainen on ollut tekemisissä joskus juopuneen kanssa tai ainakin nähnyt sellaisen television ohjelmissa tai itse ollut päihtymyksen vallassa. Kuinka viina muuttaakaan ihmisen persoonaa ja vie ihmiseltä oman hallinnan kyvyn mikä johtaa jopa psykoosin kaltaiseen tilaan. Tätä valitettavasti lääkärit usein luulevat että ihminen on oikeasti sairastunut psykoosiin vaikka se on kemiallisen aineen tuoma ilmiö kehossa . Psyykelääkkeillä hoitamalla tämä tila vain sementoidaan paikalleen ehkä vuosikausiksi.

Psyykelääkkeet ovat myös huumeiden kaltaisia kemiallisia aineita jotka estävät ihmistä elämästä aitona omana itsenään. Heilläkin on tunteet ja empatia olemassa, eivät vain pysty sitä käyttämään tai käyttävät vääristyneesti.

Lue lisää

Toisaalta, kun ajattelee " narsistin uhreja ", niin onko heillä empatiaa vai ei ?
Empatia siinä suhteessa, että välittää toisesta, voi johtaa siihen, että ihminen pysyy parisuhteessa narsistin kanssa.
Miksi narsistin kanssa suhteessa oleva ei vain yksinkertaisesti lähde pois suhteesta, täytyyhän siihenkin olla jokin syy.
Onko sillä " uhrilla " niin huono itsetunto, että kuvittelee ansainneensa huonon kohtelun ?
Terve ja itsestään välittävä ihminen ei jatka suhdetta, jos huomaa toisen narsistiksi.

Anonyymi kirjoitti:

Empatiasta puhuttaessa narsissien uhrit ja neurolepteilla vaurioitetut ihmisryhmät ovat kaksi eri asiaa joita ei pidä sekoittaa yhteen.

En ole mikään oppinut ja asiantuntija näissä asioissa mutta ymmärrän että narsissinen piirre ihmisissä on synnynnäinen ominaisuus tai se on kehittynyt hyvin varhaisessa vaiheessa. Kun empatian taito ei ole kehittynyt tätä tunnepuolen taitoa siis ei ole olemassa.

Psyykelääkkeillä on todistetusti, ja tuhansien kokemuksen mukaan, sellainen ominaisuus että se lamaannuttaa tunne-elämää mikä turruttaa myös empatian ilmaisemista.
Emptia ei siis katoa mihinkään, tunteet ovat myös olemassa mutta hautautuneet kemiallisen lääkevuoren alle.

Ajattelen tätä esim. viinan tai huumeiden kautta. Jokainen on ollut tekemisissä joskus juopuneen kanssa tai ainakin nähnyt sellaisen television ohjelmissa tai itse ollut päihtymyksen vallassa. Kuinka viina muuttaakaan ihmisen persoonaa ja vie ihmiseltä oman hallinnan kyvyn mikä johtaa jopa psykoosin kaltaiseen tilaan. Tätä valitettavasti lääkärit usein luulevat että ihminen on oikeasti sairastunut psykoosiin vaikka se on kemiallisen aineen tuoma ilmiö kehossa . Psyykelääkkeillä hoitamalla tämä tila vain sementoidaan paikalleen ehkä vuosikausiksi.

Psyykelääkkeet ovat myös huumeiden kaltaisia kemiallisia aineita jotka estävät ihmistä elämästä aitona omana itsenään. Heilläkin on tunteet ja empatia olemassa, eivät vain pysty sitä käyttämään tai käyttävät vääristyneesti.

Lue lisää

Lääkehaitat ja narsismi on varmasti kaksi eri asiaa, mutta nehän eivät ole asioita mitkä jotenkin automaattisesti poissulkisivat toisiaan.

Kun nyt mainitsit, että lääkkeet lamaannuttaa, niin eikö silloin olisi ihan loogista että ne lamaisivat myös sitä narsismia?

Jos näin olisi, niin onko se ihan huono asia että lääkkeillä voitaisiin hoitaa narsismia, vaikka sitä ei pystyttäisi pysyvästi parantamaan?

Oletan vielä että vastaus vaihtelee hyvinkin suuresti sillä, että kysytäänkö narsistilta itseltään, vai muilta ihmisiltä.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkehaitat ja narsismi on varmasti kaksi eri asiaa, mutta nehän eivät ole asioita mitkä jotenkin automaattisesti poissulkisivat toisiaan.

Kun nyt mainitsit, että lääkkeet lamaannuttaa, niin eikö silloin olisi ihan loogista että ne lamaisivat myös sitä narsismia?

Jos näin olisi, niin onko se ihan huono asia että lääkkeillä voitaisiin hoitaa narsismia, vaikka sitä ei pystyttäisi pysyvästi parantamaan?

Oletan vielä että vastaus vaihtelee hyvinkin suuresti sillä, että kysytäänkö narsistilta itseltään, vai muilta ihmisiltä.

Lue lisää

Aika hyvä pointti, tuli mieleen vielä sekin, että kuka sen sitten määrittää, onko joku narsisti vai ei.
Joskus sanaa narsisti käytetään liiankin herkästi puhuttaessa jostain epämiellyttävästä ihmisestä, vaikka oikea narsismi voi olla siitä kaukanakin.

En sanoisi noin, koska osittain myös sen toiminnan ansiosta olen edelleen hengissä, ja voin paremmin kuin takavuosina.

Tämä on luultavasti jonkun hoitojärjestelmässä työskentelevän henkilön ajatus joka katselee potilaitaan opetettujen teorioiden kautta. Hän ei mm. ymmärrä miten lääkkeet voivat saada ihmisen kehon ja mielen todella vakavasti oireilemaan ja käyttäytymään. Ne siis oikeasti muuttavat aivotoimintaa.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä on luultavasti jonkun hoitojärjestelmässä työskentelevän henkilön ajatus joka katselee potilaitaan opetettujen teorioiden kautta. Hän ei mm. ymmärrä miten lääkkeet voivat saada ihmisen kehon ja mielen todella vakavasti oireilemaan ja käyttäytymään. Ne siis oikeasti muuttavat aivotoimintaa.

Lue lisää

Ihmisellä pysyy oma aivotoiminta koko ajan, mutta lääkkeiden takia se voi olla lamaantunut, tuntuu, ettei aivojaan kykene käyttämään, ettei ne toimi kunnolla.
Aivotoiminta ei sinänsä muutu, jos kaikki menee hyvin, ihminen paranee, lääkkeet voi jättää pois, aivotoimintakin palautuu entiselleen lähes kokonaan, lukuun ottamatta joitain kognitiivisia asioita, muisti, uuden oppiminen, ym.
Sama se on päihteiden kanssa, aivot voivat palautua hyvinkin, jos ne ei ole päihteiden takia tuhoutuneet jo ihan kunnolla. Sen pystyy kuvantamaan aivokuvauksella.