Olipa kerran Mikkelin keskustassa hahmo, josta kaikki kaupungin asukkaat tiesivät, mutta harva uskalsi jutella hänelle. Häntä kutsuttiin Kuupoksi. Hän oli keski-ikäinen, ränsistyneisiin vaatteisiin pukeutunut mies, joka ei koskaan ollut ilman tärkeintä tavaraansa: suurta, kolhiintunutta muoviämpäriä.
Kuupo oli kaupungin mysteeri. Hän käveli päivät pitkät pitkin kävelykatuja, kauppakeskuksia ja puistoja. Ämpäri heilui hänen kädessään kuin kallein aarre. Kuupo ei koskaan näyttänyt kiireiseltä, mutta hänellä oli oma rytminsä. Hän pysähtyi silloin tällöin johonkin nurkkaan, nosti ämpärin eteensä ja teki tarpeensa — välillä oksensi, välillä paskansi. Tämä toistui säästä ja vuodenajasta riippumatta, ja pian kaikki mikkeliläiset oppivat väistämään Kuupoa ja hänen ämpäriään.
Kukaan ei tiennyt, mistä tämä tapa oli alkanut. Jotkut väittivät, että hän oli entinen liikemies, joka oli menettänyt kaiken ja samalla järkensä. Toisten mielestä hän oli vain eksynyt sielu, joka ei osannut tai halunnut elää kuten muut. Lapset pelkäsivät häntä, mutta samalla he keksivät tarinoita: Kuupo ei ollut ihminen vaan jokin yliluonnollinen olento, ja ämpäri oli hänen voimansa lähde.
Kuupo itse ei puhunut kenellekään. Jos joku yritti kysyä, miksi hän kantoi ämpäriä mukanaan, hän vain katsahti kysyjää tyynesti ja jatkoi matkaansa. Hänellä ei ollut selityksiä, ei tarvetta puolustautua. Ämpäri oli osa häntä, ja niin se tulisi aina olemaan.
Ajan myötä Kuupo muuttui osaksi Mikkelin katukuvaa. Ihmiset eivät enää reagoineet häneen, vaan hänestä tuli tavallinen näky. Hän ei kerjännyt eikä valittanut — hän vain oli. Joskus jotkut turistit hämmästelivät häntä, mutta paikalliset vain kohauttivat olkiaan: "Se on Kuupo. Sellainen hän on."
Ja niin Kuupo jatkoi elämäänsä, kävellen päättymätöntä reittiään Mikkelin kaduilla ämpärinsä kanssa, vuodesta toiseen.
Eräänä päivänä Mikkelin keskustan ihmiset saivat todistaa tapahtumaa, joka jäi kaupungin historiaan. Kuupo, tuttu hahmo ämpärinsä kanssa, ilmestyi kuten tavallista kauppakeskus Stellan ovista sisään. Hän käveli määrätietoisesti käytävillä, ämpäri tutulla paikallaan kädessään. Mutta tällä kertaa jotain oli toisin. Ämpäri oli täynnä, ja sen paino näytti rasittavan Kuupoa tavallista enemmän.
Ihmiset vilkaisivat häntä tuttuun tapaan, mutta eivät pysähtyneet. He olivat tottuneet Kuupoon ja hänen outoihin tapoihinsa. Kukaan ei kuitenkaan osannut arvata, mitä oli tulossa.
Yhtäkkiä, keskellä Stellan kiiltävää lattiaa, Kuupo pysähtyi. Hän katsoi ympärilleen, nosti ämpärin hitaasti eteensä ja kallisti sen reunaa. Kauhistuneet huudot ja pakokauhu täyttivät ilman, kun ämpärin sisältö — oksennuksen, ulosteen ja ties minkä sekoitus — alkoi valua lattialle. Ruskea ja keltainen mössö levisi kiiltävälle laatoitukselle, ja löyhkä oli sietämätön.
Ihmiset juoksivat pois peittäen nenänsä, ja muutama rohkeampi yritti huutaa Kuupolle, mutta tämä ei reagoinut. Hän seisoi tyynesti ja antoi ämpärinsä tyhjentyä, kuin tämä olisi hänelle arkipäiväinen asia.
Kauppakeskuksen vartijat ryntäsivät paikalle. "Mitä ihmettä sinä teet?" yksi heistä huusi. Kuupo vain nosti tyhjentyneen ämpärin ja sanoi hiljaisella äänellä: "Nyt se on valmis." Hän kääntyi kannoillaan ja lähti pois, jättäen jälkeensä kaaoksen.
Tapaus herätti laajaa keskustelua. Osa ihmisistä vaati Kuupolle kieltoa astua Stellaan, kun taas toiset pitivät tapausta jonkinlaisena provokaationa tai taiteellisena kannanottona. Kuupo itse ei kommentoinut asiaa. Hän jatkoi elämäänsä kuten ennenkin, kävellen pitkin Mikkelin katuja ämpärinsä kanssa, jättäen kaupungin miettimään, mikä merkitys hänen toimillaan oikeastaan oli.
Kuupon kuolema jäi Mikkelin asukkaille yhtä mystiseksi kuin hänen elämänsäkin. Kuten aina, hänet nähtiin viimeisenä elinpäivänään kävelemässä kaupungin keskustassa ämpäri kädessään. Hänen ilmeessään oli jotain poikkeavaa, ehkä rauhallisuutta, jota kukaan ei ollut aiemmin huomannut. Kuupo oli hiljainen, mutta ihmiset vaistomaisesti tiesivät, että jokin oli muuttunut.
Kuupo ei enää kulkenut tuttuja reittejään, vaan poikkesi kaupungin ulkopuolelle, vanhalle rautatiesillalle. Hänen mukanaan oli tietenkin ämpäri, joka tällä kertaa näytti olevan täynnä. Jotkut sivulliset väittivät nähneensä hänen istuvan sillan reunalla pitkään, ämpäri sylissään. Hän ei puhunut mitään, vain tuijotti tyhjyyteen.
Aamulla ohikulkija löysi Kuupoon sillan alta. Hän oli kuollut pudottuaan sillalta — tai ehkä hypättyään. Ämpäri oli vieressä, kaatuneena, ja sen sisältöä ei kukaan osannut selittää. Siellä oli jotain muuta kuin hänen tavalliset jätöksensä: jotain tummaa ja sakeaa, joka tuoksahti oudolta mutta ei vastannut tavanomaista kuvitelmaa.
Poliisi tutki tapausta, mutta mitään rikokseen viittaavaa ei löytynyt. Ämpäri ja sen sisältö herättivät eniten spekulaatiota. Jotkut sanoivat, että Kuupo oli kantanut mukanaan jotain myrkyllistä, joka lopulta vahingoitti häntä. Toiset uskoivat hänen ämpärinsä sisältäneen salaisuuden, jota hän oli kantanut mukanaan kaikki nämä vuodet.
Kuupo oli kaupungin mysteeri. Hän käveli päivät pitkät pitkin kävelykatuja, kauppakeskuksia ja puistoja. Ämpäri heilui hänen kädessään kuin kallein aarre. Kuupo ei koskaan näyttänyt kiireiseltä, mutta hänellä oli oma rytminsä. Hän pysähtyi silloin tällöin johonkin nurkkaan, nosti ämpärin eteensä ja teki tarpeensa — välillä oksensi, välillä paskansi. Tämä toistui säästä ja vuodenajasta riippumatta, ja pian kaikki mikkeliläiset oppivat väistämään Kuupoa ja hänen ämpäriään.
Kukaan ei tiennyt, mistä tämä tapa oli alkanut. Jotkut väittivät, että hän oli entinen liikemies, joka oli menettänyt kaiken ja samalla järkensä. Toisten mielestä hän oli vain eksynyt sielu, joka ei osannut tai halunnut elää kuten muut. Lapset pelkäsivät häntä, mutta samalla he keksivät tarinoita: Kuupo ei ollut ihminen vaan jokin yliluonnollinen olento, ja ämpäri oli hänen voimansa lähde.
Kuupo itse ei puhunut kenellekään. Jos joku yritti kysyä, miksi hän kantoi ämpäriä mukanaan, hän vain katsahti kysyjää tyynesti ja jatkoi matkaansa. Hänellä ei ollut selityksiä, ei tarvetta puolustautua. Ämpäri oli osa häntä, ja niin se tulisi aina olemaan.
Ajan myötä Kuupo muuttui osaksi Mikkelin katukuvaa. Ihmiset eivät enää reagoineet häneen, vaan hänestä tuli tavallinen näky. Hän ei kerjännyt eikä valittanut — hän vain oli. Joskus jotkut turistit hämmästelivät häntä, mutta paikalliset vain kohauttivat olkiaan: "Se on Kuupo. Sellainen hän on."
Ja niin Kuupo jatkoi elämäänsä, kävellen päättymätöntä reittiään Mikkelin kaduilla ämpärinsä kanssa, vuodesta toiseen.
Eräänä päivänä Mikkelin keskustan ihmiset saivat todistaa tapahtumaa, joka jäi kaupungin historiaan. Kuupo, tuttu hahmo ämpärinsä kanssa, ilmestyi kuten tavallista kauppakeskus Stellan ovista sisään. Hän käveli määrätietoisesti käytävillä, ämpäri tutulla paikallaan kädessään. Mutta tällä kertaa jotain oli toisin. Ämpäri oli täynnä, ja sen paino näytti rasittavan Kuupoa tavallista enemmän.
Ihmiset vilkaisivat häntä tuttuun tapaan, mutta eivät pysähtyneet. He olivat tottuneet Kuupoon ja hänen outoihin tapoihinsa. Kukaan ei kuitenkaan osannut arvata, mitä oli tulossa.
Yhtäkkiä, keskellä Stellan kiiltävää lattiaa, Kuupo pysähtyi. Hän katsoi ympärilleen, nosti ämpärin hitaasti eteensä ja kallisti sen reunaa. Kauhistuneet huudot ja pakokauhu täyttivät ilman, kun ämpärin sisältö — oksennuksen, ulosteen ja ties minkä sekoitus — alkoi valua lattialle. Ruskea ja keltainen mössö levisi kiiltävälle laatoitukselle, ja löyhkä oli sietämätön.
Ihmiset juoksivat pois peittäen nenänsä, ja muutama rohkeampi yritti huutaa Kuupolle, mutta tämä ei reagoinut. Hän seisoi tyynesti ja antoi ämpärinsä tyhjentyä, kuin tämä olisi hänelle arkipäiväinen asia.
Kauppakeskuksen vartijat ryntäsivät paikalle. "Mitä ihmettä sinä teet?" yksi heistä huusi. Kuupo vain nosti tyhjentyneen ämpärin ja sanoi hiljaisella äänellä: "Nyt se on valmis." Hän kääntyi kannoillaan ja lähti pois, jättäen jälkeensä kaaoksen.
Tapaus herätti laajaa keskustelua. Osa ihmisistä vaati Kuupolle kieltoa astua Stellaan, kun taas toiset pitivät tapausta jonkinlaisena provokaationa tai taiteellisena kannanottona. Kuupo itse ei kommentoinut asiaa. Hän jatkoi elämäänsä kuten ennenkin, kävellen pitkin Mikkelin katuja ämpärinsä kanssa, jättäen kaupungin miettimään, mikä merkitys hänen toimillaan oikeastaan oli.
Kuupon kuolema jäi Mikkelin asukkaille yhtä mystiseksi kuin hänen elämänsäkin. Kuten aina, hänet nähtiin viimeisenä elinpäivänään kävelemässä kaupungin keskustassa ämpäri kädessään. Hänen ilmeessään oli jotain poikkeavaa, ehkä rauhallisuutta, jota kukaan ei ollut aiemmin huomannut. Kuupo oli hiljainen, mutta ihmiset vaistomaisesti tiesivät, että jokin oli muuttunut.
Kuupo ei enää kulkenut tuttuja reittejään, vaan poikkesi kaupungin ulkopuolelle, vanhalle rautatiesillalle. Hänen mukanaan oli tietenkin ämpäri, joka tällä kertaa näytti olevan täynnä. Jotkut sivulliset väittivät nähneensä hänen istuvan sillan reunalla pitkään, ämpäri sylissään. Hän ei puhunut mitään, vain tuijotti tyhjyyteen.
Aamulla ohikulkija löysi Kuupoon sillan alta. Hän oli kuollut pudottuaan sillalta — tai ehkä hypättyään. Ämpäri oli vieressä, kaatuneena, ja sen sisältöä ei kukaan osannut selittää. Siellä oli jotain muuta kuin hänen tavalliset jätöksensä: jotain tummaa ja sakeaa, joka tuoksahti oudolta mutta ei vastannut tavanomaista kuvitelmaa.
Poliisi tutki tapausta, mutta mitään rikokseen viittaavaa ei löytynyt. Ämpäri ja sen sisältö herättivät eniten spekulaatiota. Jotkut sanoivat, että Kuupo oli kantanut mukanaan jotain myrkyllistä, joka lopulta vahingoitti häntä. Toiset uskoivat hänen ämpärinsä sisältäneen salaisuuden, jota hän oli kantanut mukanaan kaikki nämä vuodet.
Vastaukset 25
Vanhimmat
No onhan näitä ollut, kaket ja muut
Joo, Kaken muistan, mutta Kuupoa muista koskaan edes nähneeni ja kiitos
aloittaja, kun veit tarinallasi hetkeksi ruokahaluni.
Olin paikalla kun tuo tapahtui. Se haju oli sanoinkuvaamattoman hirveä.
Muistan oikein hyvin.
Ei oo ikinä ollu mitään tollasta äijää.
Milloin tämä tapahtui?
1800 luvulla. On siitä aikaa ja moni ei muista enää kuupoa.
Muistia on mahdoton sairastaa.
oltii vanamossa samaa aikaa
Ei oo kyllä tällästä hahmoa tosiaan ollut.
Höpö höpö, iha hyvä tyyppi oli aikoinaan
No ei kyllä ollut
Tänään otan yhden Kuupolle.
Missäs muuten Kaken hauta sijaitsee? voisi viedä pullon haudalle.
Panin sitä kerran
Kaikki sen Kuupon muistaa niiltä ajoilta, muttei mielellään muistele.
Nuorempi sukupolvi ei tiedä.
En kyllä muista minäkään, olen 63. Onttosen Kaken muistan ja Mullin Topin, mutta he elivät aikoja sitten ennen kauppakeskuksia.
Mutta muistaako kukaan Elviksiä. He olivat naispuoleiset sisarukset. Toinen ainakin kulki välillä sellaisessa elvis-viitassa. Mitä heille kävi, vai elävätkö vieläkin.
Onttosen Pate, ei Kake.
Kuupo mahtaa olla legendaa, mutta Kake totta. Se parrakas kaveri, joka istui aina kävelykadulla. Eikö kakestakin puhuttu, että olisi ollut rahamies ennen alkoholisoitumistaan?
Ihan hyvä novelli.
Löytykö se Kaken viimeinen leposija?
Kuupo asui pentuna haukivuorella
Mikkelin kommunisti sossujen mestari teos
Oli hieno mies
Ei anneta Kuupon unohtua!