Eikä alene persut ja kokomus ei osaa mitään. ! Kekkosen sanoin s.tanan tunarit! Koko suomi kohta konkurssissa.
Työttömyys kasvaa
Anonyymi-ap
19431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Punahuulien tuote.
Tästä se alamäki vasta alkaa. Orpo, Purra ja Satonen saavat valehdella aiheesta vielä lukemattomia kertoja, mutta ei se heidän aikanaan muuksi muutu.
"Satatuhatta uutta työllistä ja valtion velkaantuminen lopetetaan." Tuota mantraa hokien oikeiston edustajat huijasivat viime eduskuntavaalien alla kansaa äänestämään porvareita.
Totuus on se, että työllisten määrää on nykyhallituksen aikana vähentynyt kymmeniä tuhansia ja samaan aikaan työttömyys kasvanut.
Tämän lisäksi nykyinen oikeistohallitus ottaa valtiolle vuosittain enemmän velkaa, kuin yksikään toinen hallitus tämän maan historiassa.
Vihervasemmiston anarkisteja ei valtion velkaantuminen huoleta, koska he elävät sosiaalietuuksilla eli veroja maksavien rahoituksella.
lisää maahanmuuttoa suomessa on työvoimapula 🤣🤣🤣
syy ja seuraus 🤔
Vasuhallitus palkitsi ministeriönsä hyvästä työstä, toi orjia ja palkat otti itse virkamies.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000009164426.html
Nehän eivät ole Kekkosen sanat . . .
UKK kirjoitti saatanan tunarit, mutta Christopher Wegelius taisi myöhemmin käyttää noita sanoja 1990-laman jälkimaininkien yhteydessä.
Miten hallitus voisi työpaikkoja tarjota. Se voi luoda vain olosuhteet joihin niitä olisi yritysten mahdollista luoda. Meillä vaan ei ole mitään myytävää.
Ja kun valtio antaa yritystukia työllistämiseen niin ne kaikki menee osingon jakoon.
Ostetaan puut ja turpeet naapurista, kiinasta loput kamat, niin mitä myydääääään.
Niinhän on toimittu, ja palkkoja, etuja ja tukia nostettu. Tyäaikaa lyhennetty, lomia pidennetty ja yritykset myyty ulkolaisilla. On se vcaan ihme, ettei oikein ole talous balanssissa.
Laiskoiksihan nuo kansan haukkui ennen leikkauksia, kovin nopeasti vaihtui ääni kellossa .
Suomalaisista osa, on todellakin laiskoja ja elää muiden siivellä.
Näin pummeja on kantaväestössä paljon hävetkää loiset
Työttömyydestä päästään, kun lopetetaan sen tilastointi.
Persuista päästään kun lopetetaan niiden äänestäminen.
Saatanan tunarit, jotka ne äänesti valtaan.