VASEMMISTOLIITTO ON EROTTANUT MYÖS KIRSIN JA SIRPAN

Anonyymi-ap

Me Tebskalla luettiin Kiuruvesi lehteä ja ihmeteltiin, että vain Turhalan mies oli puolustanut kaupungin työntekijöitä ja Kirsi T ei. Vaan ei ihmetellä enää. Saatiin tietää, että Vasemmistoliitto on erottanut puolueesta Kirsi T:n ja Sirpa P:n. Enää ei ole vassarivaltuutettuja kuin jämerä työnväen aatteen mies ja Lipsu Pentti. Arveltiin, että saattaa Pentillekin tulla lähtö. Sen verran vähän on vasemmistolaisuutta hänessä jäljellä.

59

1428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirsi ja Sirpa voivat nyt liittyä meihin Venäläisen Luoil Teboilin putinisteihin Kiuruvedellä. Täällä on punistin hyväja turvallinen olla. Olet uskllinen putinille ja venäjälle, niin sinua ei eroiteta.

    • Anonyymi

      Hyvinpä ovat Vasemmistoliiton luottamustoimet erotusten jälkeen heille kelvanneet. Yksikään ei ole luopunut puolueen heille hankkimista paikoista, koska rahaa tulee ja on vuosipalkkioita. Selkärangattomia ovat kaikki kolme. Hyi helvetti.

      • Anonyymi

        Toki vasemmistoliiton kunnallisjärjestö näistä palkkioista oman osuutensa saa, nesteessä olisivat jos ei puolueverona tulisi!


    • Anonyymi

      Tällä on vaikka minkälaisia puupää arvostelijoita. PASKASILLA VAATTEILLA KULKEVAT RUOKAILUUN TAKKIPÄÄLLÄ JA HATTUPÄSSÄ SYYVÄ SÖSÖTTÄÄVÄT. Ei tapoja eikä kohtelua muita ihmisiä kohtaan. Lähes joka paikassa ovat paskapäällys vaatteilla syömässä. Lapsikatras mukana joillakin huutavat kurkkusuorana ei ole muilla ruoka rauhaa. Tätä toivoisin näin jouluruokailujen yhteydessä hiljaisuutta ja liikaa ruuan ahmimista sitten jätetään syömättä. Pitäisi periä maksu joka jättää osan syömättä jättää lautaselle hävikki maksu. Niin tb, abc ,peltohovissa, bistro kook ja työttömien ruokalassa istuvat takkipäällä varapäre siellä takki, hattu ja kengät pois ja käsien pesu. Hyvää joulun odotus aikaa. Torilla tavataan...

    • Anonyymi

      Minkä takia niitä valtuutettuja erotetaan?

    • Anonyymi

      Ei oo erotettu, ovat itse eronneet, samoin Pentti! Jos yksi jää, onko siinä syy miksi erotaan…kysyn vaan!

      • Anonyymi

        Eikö olisi ollut helpompaa muodostaa perinteinen enemmistö/ vähemmistö-konsepti? Juttuun mahtuisi enemmistön enemmistö/ vähemmistö ja vähemmistön vähemmistö/ enemmistö. Toimi Suomessa kymmenet vuodet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olisi ollut helpompaa muodostaa perinteinen enemmistö/ vähemmistö-konsepti? Juttuun mahtuisi enemmistön enemmistö/ vähemmistö ja vähemmistön vähemmistö/ enemmistö. Toimi Suomessa kymmenet vuodet.

        Aivan. Näin voi toimia ihmiset, joilla on eri mielipide asioista, mutta jotka kuitenkin kunnioittavat toisiaan. Juonittevien, kierojen
        pahantahtoisten änkyröiden kyseessä ollessa viisaammat väistyvät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olisi ollut helpompaa muodostaa perinteinen enemmistö/ vähemmistö-konsepti? Juttuun mahtuisi enemmistön enemmistö/ vähemmistö ja vähemmistön vähemmistö/ enemmistö. Toimi Suomessa kymmenet vuodet.

        Toimi, minkä toimi,
        kun vähemmistön taustayhteisönä
        oli Telaketju-Neuvostoliitto...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimi, minkä toimi,
        kun vähemmistön taustayhteisönä
        oli Telaketju-Neuvostoliitto...

        Tarkemmin sanottuna NKP.


      • Anonyymi

        Heidät on erotettu ja sillä siisti.


      • Anonyymi

        Pentti ei ole mihinkään valtuustosta eronnut. Eikä valtuutettuja niin vain pystytä erottamaan.


    • Anonyymi

      miksi kiuruvesilehti ei tee juttua vasemmiston hajoamisesta?? Tutkivaa journalismia...

      • Anonyymi

        Onko hajonnut, hajoamassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko hajonnut, hajoamassa?

        lehti vois nyt tätä selvitellä. haastattelis näitä erotettuja. Kansa haluaa totuuden!


    • Anonyymi

      Siksi kun Keskusta on tehnyt SDP:n kanssa kassakaappi sopimuksen.

    • Anonyymi

      Seppo tekee hienoa työtä hajottaessaan vassupuolueen. Mitenkähän saisi saman valtakunnantasolla sossuihin ja vihreisiin?

      • Anonyymi

        Tokkopa tuo nyt vassupuoluetta. Korkeintaan Kiuruveden vassujen valtuustoryhmän. Ottootta huomioon, ettei vassupuolue ole erottanut kuin lipsuttelijat. Ei työväenaatteen kannattajia.


    • Anonyymi

      Vasemmistoliitto oli aikaisemmin SKLD, joka oli kommunistien peitejärjestö.

    • Anonyymi

      Oli muuten SKDL

    • Anonyymi

      Paskaa sanon minä. Sieltä viisaat väistyy kun hankalaa se on toiminta kun ääniharava on aina oikeassa vaikka olisi väärässä. Rane vetää demarit vaalivoittoon ja jää kommunistien jäänteet lehdellä soittelemaan. Vasen ja oikea laita sekaisin niin että naurattaa. Keskellä ihmisen hyvä olla, ääriporukoissa tahtoo aina olla joku hupsu mitä pistää pakan sekaisin. Peräsuillalin mielenkiintoisia peliliikkeitä. Hämmentäänkö viisasmies vassut sekasi ja sitten ilmoittaakin olevansa uuden ryhmittymän ehdokas? Lupiksen joutoukko näkyy nojatuolissaan retkottavan ja vaalikirvestä kolmestaan terottavat. Siinä on kova kolmikko ens vaaleihin

      • Anonyymi

        Ota tuostakin selevä...


    • Anonyymi

      Nyt juttua kiuruvesilehteen.. miksi totuutta ei kerrota?

      jotain mätää on... joukkopako vasemmistoliitosta...

      • Anonyymi

        Olisiko joukkopako?
        Jokunen jos lähtee, se ei ole vielä joukko.
        Varsinkaan, jos joukkoa ei alun alkaenkaan
        ole ollut niin paljon, että sitä kehtaisi joukoksi sanoa.


    • Anonyymi

      Pentti pitää arvoistaan kiinni, mutta haluaa rakentavaa yhteistyötä Kiuruveden ja sen asukkaiden hyväksi. Ilman Penttiä Kiuruvesi ja Kiuruveden seurakunta olisivat joutuneet jo ajat sitten Iisalmen huomaan.

      • Anonyymi

        Ei ole näköjään matematiikka hallussa:

        "Kaupunki säästää henkilöstömenoista ensi vuonna hieman vajaa 900 000 euroa. Kumulatiivista säästöä kertyy vuoden 2027 loppuun mennessä arviolta 3,8 miljoonaa, henkilötyövuosina luku on 27.7 henkilötyövuotta. Vuosien 2026–20257 säästötavoite on arvio, sillä kaupungilla ei työnantajana ole tarkkaa tietoa esimerkiksi henkilöstön eläköitymisistä."


      • Anonyymi

        Rautaista huumoria. Pentillä ei ole muuta arvoa kuin " pitkä kokemus ", jota hän hehkuttaa joka välissä. Kokouspalkkiot yms. saunaillat ja muukin makea on vuosien saatossa kelvannut. Silloin kun olisi jotakin pitänyt tehdä tai esittää ei ole kukaan Penttiä nähnyt. Ei jatkoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautaista huumoria. Pentillä ei ole muuta arvoa kuin " pitkä kokemus ", jota hän hehkuttaa joka välissä. Kokouspalkkiot yms. saunaillat ja muukin makea on vuosien saatossa kelvannut. Silloin kun olisi jotakin pitänyt tehdä tai esittää ei ole kukaan Penttiä nähnyt. Ei jatkoon.

        Kijoittaa hänen kateellinen vihamiehensä.


    • Anonyymi

      Ensimmäisen kauden valtuutetut luulevat että asioita hoidetaan riitelemällä ja repimällä kunnes ymmärtävät että asioita on hoidettava neuvottelemalla ja sopimalla.

      Turhalan miehen tavalla ei Kiuruveden asioita hoideta. Häntä ei valtuusto kaipaa.

      • Anonyymi

        Joo, eihän niitä kaupungin asioita saa kuntalaisille kertoa, ei missään nimessä. Siinähän on se vaara, että ne tajuavat. Nimittäin, että kusessa ollaan. Rahat on tärvätty, mutta kaikilla on niin hauskaa ja mukavaa. Torilla lauletaan ja tanssitaan. Silläkö lailla asiat järjestyvät. Perseaukinen kaupunki rakentaa koulua ja kuntalaiset eivät saa tietää, että Rusaset ja Pentit ovat tanssineet rahat taivaan tuuliin. Eipä älynnyt Turhalan mies, että ei saa kuntalaisille kertoa. Hän kertoi ja kuntalaiset ovat tyytyväisiä ja kiittävät.


      • Anonyymi

        Kenenkä kanssa Turhalan mies on riidellyt? Hän on ollut vain eri mieltä ja puhunut asiat suoraan. Siihenhän täällä ei ole totuttu ja siitä ei tykätä. Eiköhän ne muut ole pahoittaneet mielensä hänen puheistaan. Varsinkin kun asiat ovat niin kuin nyt ovat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, eihän niitä kaupungin asioita saa kuntalaisille kertoa, ei missään nimessä. Siinähän on se vaara, että ne tajuavat. Nimittäin, että kusessa ollaan. Rahat on tärvätty, mutta kaikilla on niin hauskaa ja mukavaa. Torilla lauletaan ja tanssitaan. Silläkö lailla asiat järjestyvät. Perseaukinen kaupunki rakentaa koulua ja kuntalaiset eivät saa tietää, että Rusaset ja Pentit ovat tanssineet rahat taivaan tuuliin. Eipä älynnyt Turhalan mies, että ei saa kuntalaisille kertoa. Hän kertoi ja kuntalaiset ovat tyytyväisiä ja kiittävät.

        Että marttyyrikortti sitten seuraavaksi kehiin 😂!!! Kuntalaiset ovat valinneet itselleen edustajat kunnallisvaaleissa ja nämä valtuutuksen saaneet yhdessä päättävät, ei yksittäiset "Pentit ja Rusaset".

        Seuraava vaikuttamisen mahdollisuus on tulevana keväänä. Kuluneen valtuustokauden toimet vääriksi kokeneilla on nyt elämänsä tilaisuus asettua ehdolle ja esittää omat, Kiuruveden kuntatalouden pelastavat näkemyksensä ja toimenpide-ehdotukset ja odottaa veretseisauttavaa vaalivoittoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenenkä kanssa Turhalan mies on riidellyt? Hän on ollut vain eri mieltä ja puhunut asiat suoraan. Siihenhän täällä ei ole totuttu ja siitä ei tykätä. Eiköhän ne muut ole pahoittaneet mielensä hänen puheistaan. Varsinkin kun asiat ovat niin kuin nyt ovat.

        Jos yhden ja saman ihmisen kanssa "muut" riitelee, missä hän ikinä vaikuttaakaan, niin onko vika "muissa" 🤔?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos yhden ja saman ihmisen kanssa "muut" riitelee, missä hän ikinä vaikuttaakaan, niin onko vika "muissa" 🤔?

        Näkeehän tämän muiden mielen tässäkin keskustelussa, joka yhteen henkilöön kohdistuu. Alkuperäinen keskusteluketjun avaus on siirtynyt yhden henkilön parjaamiseen. Sakinhivutus on poikaa ja niin tyypillistä kun pelätään tulevaisuutta. Suomalainen mielenlaatu on sellainen, että saattaa hivutettu vain saada muilta sympatiaa. Eiköhän tässä toverit anna yhdelle toverilleen sakinhivutusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkeehän tämän muiden mielen tässäkin keskustelussa, joka yhteen henkilöön kohdistuu. Alkuperäinen keskusteluketjun avaus on siirtynyt yhden henkilön parjaamiseen. Sakinhivutus on poikaa ja niin tyypillistä kun pelätään tulevaisuutta. Suomalainen mielenlaatu on sellainen, että saattaa hivutettu vain saada muilta sympatiaa. Eiköhän tässä toverit anna yhdelle toverilleen sakinhivutusta.

        Kyllä tietynlaisen mielenlaadun nopeasti näkevät ja kokevat muutkin kuin lähimmät toverit.
        Tällaisten ihmisten kanssa pärjää tasan niin kauan kuin jaksaa aivoitta ja ehdoitta olla samaa mieltä ja antaa määrätä itseään. Muutoin joutuu viholliseksi luokitelluksi ja vihollisille on lupa kaikin tavoin tehdä kiusaa. Välittämättä siitä, millaisia kustannuksia tästä kunnalle aiheutuu .


      • Anonyymi

        Kiuruveden nykyisiä luottamushenkilöitä en tiedä, en tunne,
        mutta aikaisemmilta ajoilta on mieleeni jäänyt
        muutama möyhy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuruveden nykyisiä luottamushenkilöitä en tiedä, en tunne,
        mutta aikaisemmilta ajoilta on mieleeni jäänyt
        muutama möyhy.

        Itseään täynnä olleita möyhyjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseään täynnä olleita möyhyjä.

        Jotkut tulevat luottamustehtäviin kun Rymy-Eetu posliinikauppaan.


    • Anonyymi

      Leike Kiuruvesilehdestä:

      Rauno Pikkarainen on erotettu Vasemmistoliitosta, taustalla erilaiset näkemykset hyvistä toimintatavoista

      Kiuruveden kaupunginvaltuutettu ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen valtuutettu Rauno Pikkarainen on erotettu Vasemmistoliitosta, syynä ovat Kiuruveden Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtaja Sami Piipon mukaan "erilaiset näkemykset hyvistä toimintavoista"…

      • Anonyymi

        Ketään muita ei ole erotettu kuin Pikkarainen eikä eroteta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään muita ei ole erotettu kuin Pikkarainen eikä eroteta.

        Kirsi ja Sirpa on erotettu puolueesta. Tämä on vain totta. Miksi sitä ei ole uutisoitu voidaan vain arvata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirsi ja Sirpa on erotettu puolueesta. Tämä on vain totta. Miksi sitä ei ole uutisoitu voidaan vain arvata.

        Kyllä ei Kirsiä ole erotettu, on itse eronnut ja se on fakta! Jatkaa sitoutumattomana luottamustehtävissä lopun valtuustokauden ja maksaa kyllä puolueveron ! Jatkosta ei tiedä!


    • Anonyymi

      Piti oikein kahtoo ketä siellä valtuustossa on. Vasemmaltahan ei jää näiden juttujen perusteella kuin Sepi Vasemmiston valtuutetuksi. Pitäisikö muilla, erotetuilla/eronneilla olla selkärankaa sen verran että perustaisovat oman valtuustoryhmän jos ei kerta enää vasemmiston ryhmä miellytä? Melkoista touhua jos siellä on kilpailevan puolueen porukkaa. Paikat on ansaittu puolueen äänillä mutta eihän sitä rahakkailta paikoilta haluta pois kun vielä puoli vuotta kerkee tekemään tiliä ens kesäksi lomareissuissurahat.

      • Anonyymi

        Kokouspalkkiosta verottaja vie puolet ja lopusta puolue puolet niin rahaa jää vain kahvikupilliseen. Ei siellä valtuustossa rahan vuoksi kukaan ole. Vaalimainonta pitää maksaa omista rahoista. Miinukslle menee lopputulos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokouspalkkiosta verottaja vie puolet ja lopusta puolue puolet niin rahaa jää vain kahvikupilliseen. Ei siellä valtuustossa rahan vuoksi kukaan ole. Vaalimainonta pitää maksaa omista rahoista. Miinukslle menee lopputulos.

        Juurikin näin ja kuitenkin on jokaisen vapaa-ajasta kysymys!


    • Anonyymi

      Kumma kun muiden pitää väistyä jos yksi änkyröi. Niiden jotka olleet pitkään paikallispolitiikassa ja olleet nimenomaan ne ketkä ovat vasemmiston kannatuksen luoneet nykyiselleen. Harvassa kunnassa on Vasemmistoliitolla noin kova kannatus. Luulisi että olisivat porukalla yhen änkyrän saaneet kuriin.

      • Anonyymi

        Vasemmistoliito on parempi vaihtoehto
        kuin oli Moskovassa perustettu SKP.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoliito on parempi vaihtoehto
        kuin oli Moskovassa perustettu SKP.

        Kiuruvesi on ollut voimakkaiden vastakohtaisuuksien pitäjä, ennen sotia oli iikolleja, sotien jälkeen änkyräkommunisteja, samoin on ollut voimakasta herännäissyytä eli körttiläisyyttä ja myös uskottomia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuruvesi on ollut voimakkaiden vastakohtaisuuksien pitäjä, ennen sotia oli iikolleja, sotien jälkeen änkyräkommunisteja, samoin on ollut voimakasta herännäissyytä eli körttiläisyyttä ja myös uskottomia.

        Uskonnottomia.
        Uskottomia
        on aina, kaikkialla,
        kaikkina aikoina,
        ei vain pikkujouluissa.


    • Anonyymi

      Nyt taitaakin olla valtuustossa pitkästä aikaa semmonen änkyräkommunisti. Eikös änkyrät oikein siunanneet puheenjohtajansa josko järkee vähän siunaantus. Nyt on semmonen triio että oksat pois.

      • Anonyymi

        Änkyräkommunisti ajaa yrittäjien etua, jotta työntekijöillä olisi työtä ja hyvinvointia. Änkyrät on käsittääkseni ymmärretty väärin. He ovat esittäneet omia näkemyksiään vaihtoehtoina kunnan toimenpiteille. He käynnistivät mm. röntgenadressin, joka herätti herrojen vastustuksen. He eivät ole varauksetta kannattaneet uuden yhtenäiskoulun rakentamista velkarahalla. He ovat vastustaneet tuulivoimaa kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja luonnon säilyttämiseksi. Heissä on mukana kunniapuheenjohtajansa mukaan korkeasti koulutettuja ja maailmaa kokeneita henkilöitä. Kiuruvetisten kannattaisi olla ylpeä tästä joukosta. Itselleen he eivät pyydä mitään vaan toimivat kuntalaisten hyväksi. Onnea ja menestystä heille toivottaa naapurikuntalainen.


      • Anonyymi

        Millainen trio?
        Ovatko änkyräkommunisteja?
        Jos on kolme änkyräkommunistia,
        se on troikka.


    • Anonyymi

      Tulee kyllä jännät vaalit kun poliittinen pajatso on näin sekaisin. Alue vaalit samaan aikaan niin melkonen makkaranpaisto hennoo olla.
      Aamukahvilta kiirehittävä torille vaaliteltoille kun vuoronperään toinen toistaan kovemmin ihteesä kehhuu. Siinä kuunnellessa saa ravittua ihtesä ja sirkushuveja piisaa kun vähän härnää.

    • Anonyymi

      Huominen Kiuruvesi lehti kertoo asian tolan

    • Anonyymi

      Huomisessa lehdessä vasemmiston turbulenssistä iso juttu. Rane erotettu, Sirpa ja Kirsi eronneet. Pentti loikkaa kun vähän rivien välejä lukee. Suuri mahtava aina oikeassa oleva aianut valtuuston jäljelle jäänyt vassu ei ala kommentoimaan kun ei vastaa puhelimeen. Änkyröinti mainittu ja eikö olisi paras änkyröiden olla ihan omalla listalla ehdolla ettei tarviis järkevien lähtee kun änkyrät vaan änkyröi, periaatteesta.

      • Anonyymi

        Siinähän tuo onkin jo nimi porukalle:
        ÄNKYRÖIDÄÄN YHDESSÄ- yhdistys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän tuo onkin jo nimi porukalle:
        ÄNKYRÖIDÄÄN YHDESSÄ- yhdistys.

        Kannatetaan - Vassujen ja persujen änkyröille ikioma yhdistys, niin voivat sen nimissä änkyröidä ihan sydämmensä kyllyydestä 😂! Kun porukkaan liittyy vielä yksi tai useampi ex-kunnallispoliitikko, niin änkyröinnin voittokulkua ei voi estää!


      • Anonyymi

        Kysykeepä Savo Karjalan Vasemmiston piiritoimistolta onko Kirsi ja Sirpa erotettu vai eronneet? Saattaapi tulla eri vastaus. Minä kysyin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatetaan - Vassujen ja persujen änkyröille ikioma yhdistys, niin voivat sen nimissä änkyröidä ihan sydämmensä kyllyydestä 😂! Kun porukkaan liittyy vielä yksi tai useampi ex-kunnallispoliitikko, niin änkyröinnin voittokulkua ei voi estää!

        Sydämensä.
        Sydämeen ei sovi kahta "ämmää".


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      69
      2596
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      2543
    3. Kelpaisinko vielä?

      Huolisitko minut vielä vaikka olen ollut sen toisen kanssa?
      Ikävä
      85
      1461
    4. Martina, ero?

      Milloin erouutinen julki, veikkauksia?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      1447
    5. Nainen, haluatko olla haluttava

      Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,
      Ikävä
      44
      1161
    6. Olen niin pettynyt itseeni

      Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi
      Ikävä
      40
      1110
    7. Ei ole yhtään

      Helppoa olla sinuun rakastunut
      Ikävä
      102
      1002
    8. Piuha poikki tällä kertaa Latvian ja Ruotsin välillä

      Kyseessä Ventpilsin ja Gotlannin välinen datakaapeli. On syytä uskoa, että "vauriot johtuvat ulkoisista vaikutuksista"
      Maailman menoa
      197
      965
    9. Mua kyl se

      Sun unettomuus vähän huolestuttaa. Mikä siihen auttais?
      Ikävä
      80
      863
    10. Työnantajan kustannus palkasta

      Palkka joka on brutto 3500,00 €/kk, joutuu työnantaja maksamme lisäksi 724,00 euroa työntekijän eläkemaksua. Vuosilomako
      Pyhäjärvi
      136
      739
    Aihe