Oudoin ja kuumottavin tilanne, jossa olet isännöitsijänä ollut?

Anonyymi-ap

Gallup-ketju hallituksen kokousten järkevästä alkuajasta meni liian raskaaksi. Kevennetään tunnelmaa uudella gallupilla: kerro oudoin ja kuumottavin tilanne, jossa olet isännöitsijänä ollut läsnä?

Vaikka vastustan iltakokouksia, minulle ei ole ongelma lähteä perjantai-iltana klo 19 jälkeen kiinteistökäynnille huumeidenkäyttäjiä etsimään tai mistä syystä tahansa. Sain eräänä perjantaina klo 18:40 tekstivistin yhdeltä vuokralaiselta, että ”rapussa haisee kannabis”. Taloyhtiön isännöitsijänä lähdin tietysti heti käymään kohteessa. Saavuin paikalle klo 19:05. Soitin hallituksen jäsenen summeria, että pääsin rappukäytävään.

Sitten lähdin haistelemaan epäillyn käyttäjän asuinkerrosta ja postiluukkua tekstiviestin lähettäjän vinkin mukaan. Hiivin hiljaa rappukäytävässä ja raotin postiluukkua. Asunnosta kantautui yllättävän äänekkäät seksin äänet. Makuuhuone on aivan eteisen vieressä, joten olin heti mukana tilanteessa. Fyysisesti ehkä parin metrin päässä tapahtumista, vaikkakin asunnon ulkopuolella. Yritin saada kannabiksen hajua nenääni, mutta en tiedä miltä kukka haisee. Rapussa oli vain ummehtunut haju.

Jäin pimeässä rappukäytävässä kyykkimään asunnon oven eteen korva ovea vasten kuunnellen erittäin verbaalisen session huipentumista. En saanut todisteita huumeiden käytöstä vaikka kuinka nuuskin, mutta poistuin paikalta suht jäykkänä päästyäni tahtomatta osaksi nuoren parin verrattain villiä ja äänekästä perjantai-illan hurjastelua. Naisen ääntely oli kuuminta, mitä olen koko elämäni aikana päässyt todistamaan. Ehkä tilanteen aitous lisäsi jännitettä. Kun ei näe mitä tapahtuu, jouduin kuvittelemaan tapahtumat. Kuulin vain äänet kuin olisin seissyt vieressä. Outo ja kuumottava tilanne. Kannatti lähteä perjantai-iltana klo 19 kiinteistökäynnille.

5

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä vi***a???? Et jaksa kokouksissa olla iltasella mutta kyttäät oven takana haistelemassa ja kuuntelemassa iltasella. Ehkä kannattais vastata puhelimeen vain 8-16. Hätäasiat hoitaa pelastuslaitos ja huoltoyhtiötkin päivystävät 24/7…. Jos olisi kannabis haissut, kerro toki mitä olisit tehnyt? Saiko taloyhtiö käynnistäsi laskun??

      • Anonyymi

        Eiköhän tämän löpisijän osaaminen ole jo tullut selväksi. Aikaa on jorista täällä tyhjänpäiväisiä asioita, jotka eivät ketään kiinnosta, mutta kokoukset väärään aikaan katkovat kamelin selän. Ko herra (tai rouva) on täysin väärällä alalla.

        Käsittämättömän lapsellista itkeä omia asioitaan nimettömänä jossain keskustelupalstalla sen sijaan, että kasvattaisi munat ja alkaisi viedä sitä muutosta eteenpäin. Aloittaen itsestään. Ei ole väärin myöntää omaa virhettään, että on päätynyt alalle, jossa omat kyvyt eivät riitä. Kannattaa hakea virastotöihin, missä on virka-aika.


    • Anonyymi

      Olisit runkannut samalla vaivalla vaikka postiluukusta sisään. Oppii nuoripari olemaan.

    • Anonyymi

      Se kun kaksi nuorta hyvännäköistä naista tulivat toimistolle ja nostelivat hametta esittäen että haluaisivat maksaa vuokran tässä heti luonnollisesti.

    • Anonyymi

      Hei huumoria nyt ihmiset oikeasti :) ei tuossa tapahtuneessa mitään pahaa ollut kiinteistö alalla sattuu kaikenlaista. Ei tarttis aina haukkuun rueta sentään

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3392
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1863
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1537
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1411
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1058
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1014
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      66
      906
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      786
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      686
    Aihe