Järki taas sanoo että kannattaisi tehdä lapsi sen miehen kanssa jonka on todennut hyväksi.
Mutta... hän on liian etäinen, vaikka paljon lähempänä ja tiedän varmasti että välittää ja häneen voi luottaa. Hän ansaitsisi jälkeläisen. Mutta en tiedä onko järkevää tehdä lasta sellaisen kanssa joka mieluiten on yksinään ja omissa oloissaan, vaikka välittäisikin minusta. Sellaisia tunteitakaan ei välillämme paljon ole, ovat vahvasti platonisia.
Kaipasin hänen seuraansa paljon lähimenneessä - ja se johti lopulta riitaan.
Ei väkisin, kuitenkin aina tulemme olemaan ystäviä hänen kanssaan.
En tiedä miksi yhtäkkiä mietin tällaisia lapsikysymyksiä. Aiemmin suhtautuminen lapsiin oli "ehkä". Nyt haluaisin tehdä sen ehkä 5 vuoden päästä jonkun hyväksi todetun miehen kanssa, jonka kanssa haluan myös olla lopun elämääni, vaikka toivottavasti käytyjen koulujen jälkeen. Ehkä jos pääsen kouluun, joku voi löytyäkin?
Tai ehkä en löydä ketään ja voin olla itse lapsi ikuisesti.
Mutta jotenkin ajatus siitä että leikkisin lapseni kanssa ja opettaisin hänelle maailman hyvät ja pahat on kiva.
Olen joutunut luovuttamaan niin monen asian suhteen... toivottavasti ei tarvitsisi luovuttaa tämänkin kanssa.
Ehdokkaitakaan ei huvita etsiä kun sydän on jumissa tyypissä joka satuttanut niin paljon mykkäkoulullaan. Ei sellainen olisi hyvä isä. Mutta jotain ihmeellistä hänessä kai näen vaikka kuinka yritän päästä eteenpäin kaikin keinoin. Olen miettinyt että sen täytyy johtua traumahistoriasta, ihan varmasti. Myös hän on antanut mulle traumoja. Kiitos niistä.
Toivottavasti voin parantua ja löytää miehen joka osaisi nähdä itseään pidemmällekin.
Harmittaa että kaipaan sitä tyyppiä vieläkin, vaikka mulla on koottuna kaikki järkisyyt miksi hän ei ole hyvä, myös huomioiden hänen tahtonsa jota on hankala kunnioittaa koska hän ei ole kunnioittanut minunkaan tahtoani.
Ei voi mitään. Kasvan aikuiseksi ja pääsen hänestä yli. Ja jos onnistaa niin kohtaan hyvän miehen joskus, joka tykkää minusta, ja josta minä tykkään.
-nukke, nainen alle 30v Keski-Suomesta
Mutta... hän on liian etäinen, vaikka paljon lähempänä ja tiedän varmasti että välittää ja häneen voi luottaa. Hän ansaitsisi jälkeläisen. Mutta en tiedä onko järkevää tehdä lasta sellaisen kanssa joka mieluiten on yksinään ja omissa oloissaan, vaikka välittäisikin minusta. Sellaisia tunteitakaan ei välillämme paljon ole, ovat vahvasti platonisia.
Kaipasin hänen seuraansa paljon lähimenneessä - ja se johti lopulta riitaan.
Ei väkisin, kuitenkin aina tulemme olemaan ystäviä hänen kanssaan.
En tiedä miksi yhtäkkiä mietin tällaisia lapsikysymyksiä. Aiemmin suhtautuminen lapsiin oli "ehkä". Nyt haluaisin tehdä sen ehkä 5 vuoden päästä jonkun hyväksi todetun miehen kanssa, jonka kanssa haluan myös olla lopun elämääni, vaikka toivottavasti käytyjen koulujen jälkeen. Ehkä jos pääsen kouluun, joku voi löytyäkin?
Tai ehkä en löydä ketään ja voin olla itse lapsi ikuisesti.
Mutta jotenkin ajatus siitä että leikkisin lapseni kanssa ja opettaisin hänelle maailman hyvät ja pahat on kiva.
Olen joutunut luovuttamaan niin monen asian suhteen... toivottavasti ei tarvitsisi luovuttaa tämänkin kanssa.
Ehdokkaitakaan ei huvita etsiä kun sydän on jumissa tyypissä joka satuttanut niin paljon mykkäkoulullaan. Ei sellainen olisi hyvä isä. Mutta jotain ihmeellistä hänessä kai näen vaikka kuinka yritän päästä eteenpäin kaikin keinoin. Olen miettinyt että sen täytyy johtua traumahistoriasta, ihan varmasti. Myös hän on antanut mulle traumoja. Kiitos niistä.
Toivottavasti voin parantua ja löytää miehen joka osaisi nähdä itseään pidemmällekin.
Harmittaa että kaipaan sitä tyyppiä vieläkin, vaikka mulla on koottuna kaikki järkisyyt miksi hän ei ole hyvä, myös huomioiden hänen tahtonsa jota on hankala kunnioittaa koska hän ei ole kunnioittanut minunkaan tahtoani.
Ei voi mitään. Kasvan aikuiseksi ja pääsen hänestä yli. Ja jos onnistaa niin kohtaan hyvän miehen joskus, joka tykkää minusta, ja josta minä tykkään.
-nukke, nainen alle 30v Keski-Suomesta
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hoida itsesi ensin parempaan kuntoon, sitten vasta mieti lapsia.