On varmasti vähän kiistanalaista, saako tästä edes puhua julkisesti. Alkuviikosta kuitenkin olin 24 nuoren miehen kanssa reissussa ja siellä tuli maan puolustamisesta puhe. Pari ilmoitti heti että muuttavat ulkomaille, jos vähänkin haiskahtaa sodalle.
Sitten oli enemmistö, joka vaipui armeijamuistoihin ja oli valmiina sotaan. Sitten kolme aatetoveria, jotka nostivat esiin että porvareiden omaisuutta ei aleta puolustaan ja muuta sellaista.
Yhtäkkiä laskien 17 oli valmis puolustamaan maata, nämä kolme vastustivat sotapalvelusta ja lisäksi kaksi jota olivat siis ulkomaille lähdössä. Kaksi oli sellaisessa kunnossa ettei niiden puheista oikein selvinnyt ajatuksia...
Ilmeisesti melko tyypillinen otos. Ihailtavaa on, että tätä maata halutaan puolustaa, Tsemppiä kaikille.
Sitten oli enemmistö, joka vaipui armeijamuistoihin ja oli valmiina sotaan. Sitten kolme aatetoveria, jotka nostivat esiin että porvareiden omaisuutta ei aleta puolustaan ja muuta sellaista.
Yhtäkkiä laskien 17 oli valmis puolustamaan maata, nämä kolme vastustivat sotapalvelusta ja lisäksi kaksi jota olivat siis ulkomaille lähdössä. Kaksi oli sellaisessa kunnossa ettei niiden puheista oikein selvinnyt ajatuksia...
Ilmeisesti melko tyypillinen otos. Ihailtavaa on, että tätä maata halutaan puolustaa, Tsemppiä kaikille.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Suomen medioissa hehkutetaan sotilasmahdin puolustuskykyä, mutta todellisuus lienee Ukrainan vastaavan toisinto. Numerotietojen perusteella Venäjän 200.000 ukon hyökkäys oli tuomittu epäonnistumaan 1,2 miljoonan ammattisotilaan maahan, mutta pian paljastui että Ukrainan 1,2 miljoonaa sotilasta olivatkin aseettomia tilastoliioittelua. Ukrainan reserviläiset ovat yhtä aikaansaapia kuin Suomen kaikki parikymmentä rajavartijaa ja kolme koiraa.
Puolustuskyky, senhän pitäisi tarkoittaa myös fyysistä ja psyykkistä kuntoa, josta ei todellakaan ole tehty minkäänlaista kartoitusta varsinkaan yli 50 vuotiaista, joita koskee nyt tämä reservin ikärajan nosto.
Erikoinne käsitys, että oletetaan yli 50 vuotiaiden olevan fyysisesti ja psyykkisestä alle 30 vuotiainen tasolla, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Suurimmalta osalta yli 50 vuotiallta on palveluskelpoisuus alentunut huomattavasti siitä mitä se oli armeija ajoilta reserviin siirtymisen jälkeen.
On kaikenlaisia iän tuomia fyysisiä vaivoja, kuten selkävaivat, jalkavaivat, väsymykset tuomat vaivat ja mielenterveyden vaivat varsinkin päättäjien kansalle aiheuttamat taloudellisten leikakkusten myötä.
Koeta joskus tehdä "galluppisi" niin että :
Jokaista haastatellaan anonyymisti erikseen. (ryhmäpaine)
Haastattelija ja haastateltavat olisivat selvinpäin. (Uho vähenee kun promillet on nollilla, itsekin nähnyt tilanteita kun porukalla on ollut nousuhumala päällä, silloin on melkein pitänyt sitoa porukkaa puuhun kiinni, etteivät lähde Venäjää valloittamaan pelkät laudeliinat aseina..)
Tämä väkevästi.
Ryhmäpaine vaikuttaa aina näihin galluppeihin. Yksilöinä ja selvin päin ihmiset kykenevät usein parhaiten itsenäiseen ajatteluun.
Itse olen monet kerrat valehdellut työkaveriporukassa maanpuolustusasioista niin että se on mennyt läpi kuin väärä raha, vaikka oikeasti olen nykyisin aseistakieltäytyjä.
Niin ja lisättäköön että asian todellisen laidan tietävät vain läheisimmät ystävät ja sukulaiset jotka sen myös ovat hyväksyneet.
Ja tässä ei ryhmäpaine vaikuta ?
Sinne vaan ulkomaille! Ei sielläkään helppoa ole ja takaisinhan ei olisi tulemista kun sitä loppuisi.
Isänmaallinen kaveri voi aina tulla ja mennä mielensä mukaan vaikka olisi aseistakieltäytyjä!
On myös muunlaista puolustautumista, kuin aseellinen puolustautuminen.
On!
Ulkomaille ei voi paeta sodan aikaan
Asun jo ulkomailla.
Ei voi vaikka on yli 60 vuotias
Nämä sotaherrat, jotka koko ajan uhoavat sotaa venäjän kanssa ja haluavat sodan syttyvän luikkivat sitten ulkomaille pakoo, jos sota syttyy.
Maanpulustustahto on korkea!
Se joka toista sanoo, on Puten kätyri!
Perustuslaki 127 § --> "Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään."
On myös muunlaista puolustamista, kuin pelkästään aseellinen puolustaminen.
Perustuslaki on kokonaisuudessaan EU lainsäädännön alapuolella, eikä §127 ole tähän mikään poikkeus.
Suomen perustuslaki ei myöskään miltään osin ole voimassa Suomen ulkopuolella, ei silloinkaan kun se ei ole ristiriidassa EUsäädösten kanssa.
Niin sitä voi väittää, mutta tehotonta.
menee sitten kuka menee mutta en itse
Senkun menevät tapettavaksi. Minä en. Tätä maata ei kannata enää puolustaa, sillä Suomi ei ole enää itsenäinen, vaan on antanut itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa EU:lle. Maa, jolla ei ole omaa rahayksikköä, eikä itsemääräämisoikeutta, ei ole itsenäinen. Siksi katson, että en ole enää velvollinen tätä maata puolustamaan. Pikemminkin olen sitä mieltä, että Suomelle parempi vaihtoehto olisi liittää Venäjään, sillä EU-aika on nyt nähty ja talous mennyt alamäkeä koko sen ajan. Kannattaisi kokeilla toistakin vaihtoehtoa, sillä aikoinaan Suomen taloushan luotiin Aleksanteri II:n aikana Venäjän vallan alla, joten ehkä vieläkin siihen pystyttäisiin. EU:n alaisuudessa ei tule onnistumaan.
Urpon hallitus vei viimeisenkin mieltymyksen palvella tätä suomi maata . Kaikki on pilattu , mitä puollustaisi .
Ei paljon kiinnosta puolutaa, koska ketä sotimaan joutuvat puolustavat.
He puolustava elittiä ja päättäjiä, jotka rauhan aikana sinua riistävät, eivätkä arvosta pätkääkään.
Ei todellakaan kiinnosta puolustaa eliittiä ja päättäjiä.
Samaa mieltä terv. +50 pitkäaikas työtön. Nähty on mitä paskaa tulee niskaan työkkäriltä/hallitukselta kun töitä ei saa ja itekkin miettiny ulkomaille lähtöä.
mitä täällä enään pitää puolustaa? rikkaitten omaisuutta vai mitä?
Pulustaminen on kaikkien asia!
10.8 alkaa pulustus