Puoluetv

Olen sitä mieltä että maksamme tv-lupia, että poliittinen tv voisi toimia. Ylen tv:tä olen katsonut vuoden aikana varmasti ainoastaan muutaman minuutin ja senkin kun avasin telkkarin ja totesin että Solveigin laulu onkin värilähetys. Silloin kun muita kanavia ei ollut niin meillä oli varmasti mv-televisio. Kolmostakaan en katso kuin tunnin verran parin viikon välein, mutta kolmonenhan rahoittaa itse itsensä. mtv3kin on kyllä poliittinen kanava. Älytöntä että joutuu maksamaan poliittisesta tv:stä lupamaksuja vaikkei edes seuraa ko.kanavan ohjelmia.
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


xxx kirjoitti:

Olen sitä mieltä että maksamme tv-lupia, että poliittinen tv voisi toimia. Ylen tv:tä olen katsonut vuoden aikana varmasti ainoastaan muutaman minuutin ja senkin kun avasin telkkarin ja totesin että Solveigin laulu onkin värilähetys. Silloin kun muita kanavia ei ollut niin meillä oli varmasti mv-televisio. Kolmostakaan en katso kuin tunnin verran parin viikon välein, mutta kolmonenhan rahoittaa itse itsensä. mtv3kin on kyllä poliittinen kanava. Älytöntä että joutuu maksamaan poliittisesta tv:stä lupamaksuja vaikkei edes seuraa ko.kanavan ohjelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu