Laahaavat ääni edestä

Anonyymi-ap

Mulla s60Volvo. Yhtäkkiä edestä kuuluu laahaavat ääni vähän kahiseva ehkä ja alkoi ilman mitään varoitusta. Ekaksi luulin että on jäätä jossain loka suojassa ja se hankaa mutta ei kyllä johdu siitä. Mistä voi johtua, koiranluu ainoastaan kolisi aiemmin ,mutta ei mielestäni jarrut laahannut aiemmin. Mistä voi olla kyse?

3

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jarrupalat loppu tai kivi juuttunut jonnekin.

      • Anonyymi

        Kiven äänen kyllä tunnistaa, kirskuu sen verran reilusti ja reilusti että kohde löytyy helposti.


    • Anonyymi

      Naapurin pakkasen takia jalkamieheksi joutunut tojotisti on jääny sulta huomaamatta, ja sen tuulipuku kahisee kun se raahautuu volvon alla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3415
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      104
      1720
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      212
      1333
    4. 73
      1323
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      62
      1174
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1039
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      991
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      863
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      847
    Aihe