🥰👍☕ sitä suhtautuu ihan eri tavalla puoluegalluppiinkin kun saa itse äänestää.
Hurahti tuo aika vastaillessa niin, että ehti tulla pimeä kun lumisade alkoi.
Hiukset sentään kuivahti niin että voi kohta lähteä ulos.
Kiva kuulua oikean gallupin raatiin!
4
148
Vastaukset
- Anonyymi
Tuliko eri puolue jota olet äänestänyt?:)
Aioinkin ensin kirjoittaa, että puolueenkin olin eduskuntavaaleissa ja EU vaaleissa valinnut hyvin. Vieläkään ei ole tarvinnut vaihtaa.
Multa unohtui ostamatta sinappi. Mietinkin, että pitäisi ulkoiluttaa kauppakassia (pyörät alla) vähän useammin. Yksin on niin vaikea kävellä, kun olen 23 vuotta tottunut siihen, että joku (=koira) vetää mua ulkona eteenpäin satoi tai paistoi.
Oli niin kiire neulomaan joulusukkaa, että linkki jäi laittamatta. Nimittäin areenaan on tullut historian havinaa vuodelta 1960 kun The Beatles oli Hampurissa ja rumpalina oli vielä Best.
https://areena.yle.fi/1-63815143
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994850Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1383099Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543042Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn331590Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271272- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.141057Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781031Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais521019Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001
