Olin vähän aikaa sitten oman työpaikka i kehittämispäivillä (syntymä-?) ja niihin yhdistetyissä joulujuhlissa eräässä Pohjois-Suomessa sijaitsevan pikkukylän perinteikkäässä miljöö motellissa. Koko työpaikkani henkilöstö oli paikalla ja tilaisuus oli kolmipäiväinen joten yövyimme siellä ja majoitus oli kahden hengen huoneissa. Huoneet olivat vierekkäisiä. Paikalla oli myös harjoittelijoita sekä vakituisessa virassa olevia, osa virassa olevista tuli muualta Suomesta, tekevät työt etänä.
Huomasin jo ensi tapaamisella, erään työpaikkani alusta lähtien, siis melkoisen pitkään virassa olleen naisen, nimeä en voi tässä mainita, 42v ikäisen, suuren mielenkiinnon toisen yksikön nuoreen miespuoliseen korkeakouluharjoittelijaan. Silmäpeli katseilla naisella alkoi heti. Nainen työskentelee muualta Suomesta käsin, organisaatio on Pohjois-Suomessa, jossa minä itsekin asun. Kuulin kuinka jo aiemmin tämä nainen sanoi rakastavansa tuon harjoittelijan ääntä, ja hänellä oli naisen mielestä ihana parta, nuo sanat oli tarkoitettu naisen naispuoliselle työkaverille, olen kyllä itsekin nainen, olin lähellä ja kuulin ne sanat kuitenkin selvästi ja tiesin ketä hän niillä tarkoittaa. Tuo nainen oli juuri eronnut, hänellä on myös lapsi, joka on vakavasti sairas, mutta hänellä on kuulemma myös uusi mieskaveri, jolla on myös lapsia entisestä avioliitostaan.
Siellä oli sitten sovittuna aikana kaksituntinen palaveri, johon kaikkien piti osallistua. Kuinka ollakaan, kun palaveria aloiteltiin, muut olivat paikalla, mutta nämä kaksi henkilöä puuttuivat. Sanoin meneväni hakemaan vielä parranajokonettani huoneesta, koska tarvitsin sitä kokouksessa. Menin huoneeseen ja otin sieltä mukaani kännykän. Kun olin palaamassa takaisin, käytävässä huomioni kiinnittyi läheisen huoneen oveen joka oli raollaan, tiesin kyllä huoneen numerosta että se huone oli varattu tälle miespuoliselle harjoittelijalle ja hänen saman yksikön virassa olevalle miespuoliselle työkaverille, jonka tunsin hyvin, tuo työtoveri oli jo kokoustilassa. Sisältä huoneesta kuului raollaan olevan oven takaa myös jonkinlaista ääntä, hienoista huohotusta.
Tuli pisihätä jatkan myöhemmin
Syntymäpäivät ja pikkujoulut
Anonyymi-ap
3
3055
Vastaukset
- Anonyymi
Kusipää varastat toisten jutut, asshole
- Anonyymi
Spede se taas on lukenut isojen poikien lehtiä uutterasti buaahaa
- Anonyymi
Sää mää ja bää on nyt pöljä buaahaa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san121540Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501120
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182950Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942- 89877
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114868Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867