Kunniallinen päätös maksukyvyttömille

Laskusuhdanne tuo mahdollisuuden monen yrityksen kunnialliseen lopettamiseen. Muussa tilanteessa yrityksen lopettaminen olisi ollut jotenkin häpeälliseltä tuntuvaa, mutta tässä tilanteessa saa monien sympatiat. Saimme juuri alumiimitikkaat maksettua, olimme nousussa, mutta mutta. Annetaan pölyn laskeutua ja sitten taas pakua ostamaan.
6134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyky Suomessa ennen vakavarainen yritys toteaa nyt konkurssi on oikea ratkaisu, kenen syy sillä ei ole merkitystä. Suomi lähti omille teilleen oikeisto hallitusten johdolla finanssi kriisin aikoihin ja sama tyyli jatkuu, tätä ei enään pelastaisi Sanna Marini.

Äänestä

Marin on ilmoittanut että nousee edelleen alumeemitikkaille läpi näkyvissä pölynkin laskeutuessa

Äänestä
  • Marin ei ole ilmoittanut tulevaisuuden suunnitelmista mitään.

    Äänestä

Hallituksen säästö/leikkkaus toimet ulottuu joka paikkaan mihin se pystyy, leikataan eikä ajatella seurauksilla pääasia että leikataan, toisaalla käytetään yhteiskunnan varoja kokoomus oikeiston mieltymyksiin.
Linkin tapaisia kustannus kohteita poistetaan vaikka seuraamukset voi olla negatiivisia ja näitä kohteita on paljon.

https://yle.fi/a/74-20126638

Äänestä

  • Oikominen. Katekorinen fagta on ettäkun pää johdot on sikin sokin jo Mikkelin päässä enään niitä ei saa kuin oiko sulkuun jos siihenkään häiriköillä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Laskusuhdanne tuo mahdollisuuden monen yrityksen kunnialliseen lopettamiseen. Muussa tilanteessa yrityksen lopettaminen olisi ollut jotenkin häpeälliseltä tuntuvaa, mutta tässä tilanteessa saa monien sympatiat. Saimme juuri alumiimitikkaat maksettua, olimme nousussa, mutta mutta. Annetaan pölyn laskeutua ja sitten taas pakua ostamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu